keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Cooperin testi

Kevään Cooperin testi on nyt juostu. Meille on siis työporukalla muodostunut tällainen perinne, että keväällä ja syksyllä käydään juoksemassa Cooperin testi. Yleensä olemme saaneet juosta Ratinan stadionilla ihan rauhassa, mutta tänään oli joku joukkue, veikkaan jalkapalloilijoita, myös tekemässä omaa testipatteriaan. Annoimme heidän tehdä oman juoksutestinsä ensin. Tosin osa taisi olla mielestään kovinkin suuria tähtiä, koska loppuverkkakin piti tehdä sisärataa pitkin meidän tiellä. Prkl!

En asettanut mitään tavoitetta, mutta 2400 metriin on helppo verrata: jokainen kierros pitää juosta kahteen minuuttiin ja jokainen sata metriä puoleen minuuttiin. Ensimmäiset kuusi minuuttia juoksin aika tasan tuota 2400 -vauhtia, mikä tuntui ihan hyvältä. Muistan, että syksyllä Cooper oli tuskaa alusta lähtien. Etusuoralla oli melkoinen vastatuuli (6 m/s). Jälkimmäisellä puolikkaalla tuultapäin puskeminen alkoi syödä voimia. Jaloissa ei varsinaisesti tuntunut pahalta missään vaiheessa. Kymmenen minuutin kohdalla alkoi vatsaan pistää lievästi. Ei niin, ettei olisi voinut jatkaa, mutta niin, että piti vähän keventää. Maksimisyke testin aikana oli 194, mikä kertoo, että ihan rajoilla ei käyty. Varmaankin tehoharjoitteiden puute näkyy juuri tässä. Tulokseksi sain 2250 metriä, mikä on ikäiselleni naiselle 50 metriä yli hyvän alarajan. Olen tyytyväinen tulokseeni. Luulen, että parhaassakin tapauksessa (lähinnä ilman pistosta ja paremmalla valmistautumisella) olisin voinut juosta korkeintaan 100 metriä paremmin. Tuosta on hyvä parantaa syksyllä.


Tosin yksi työkavereista ehdotti testin jälkeen, että juostaankin seuraava Cooper jo kesällä. Ilmeisesti hän ei ollut juossut riittävän lujaa, koska yleensä ensikommentit kertovat, ettei Cooperia juosta enää ikinä. Puolessa vuodessa mieli ehtii jo muuttua. Toisaalta elokuun alussa, juuri ennen HCM:ää minun pitäisi olla parhaassa mahdollisessa kunnossa, joten olisi mielenkiintoista kokeilla, paljonko silloin menisi. Kunhan ei vain olisi liian kuuma...

Toukokuun ensimmäisillä viikoilla tekisi mieli käydä kokeilemassa maksimisykettä mäkitreenillä. Lähiladuilla on tuohon juuri sopiva riittävän pitkä mäki. Ilmeisesti endorfiinit edelleen jylläävät, kun enää ei muistu mieleen, miten pahalta nelisen tuntia sitten tuntui. ;)

Nämä kullanmussukat kävin pari päivää sitten hakemassa postista. Tuntui kuin tänä vuonna olisi joulu tullut jo kuukausia etuajassa, kun kävelin paketti kainalossa. Uudet juoksukengät on yksi parhaista asioista, mitä tiedän, saati sitten kahdet.

Kayanot, DS Trainerit ja ilmaiset sukat

Tästä viikosta tulee tosiaan vähän kevyempi liikuntojen suhteen. Huomenna menemme illalla tyky-stand uppeilemaan, lauantaina on tädin 50-vuotisjuhlat, minkä vuoksi ajelen perjantaina kotikonnuille. Kyllä minä johonkin väliin saan varmaankin juoksulenkin mahtumaan, mutta normaalia vähemmän kuitenkin. Ensi viikolla sitten uudella innolla kokeilemaan uusia kenkiä. En malta odottaa! :)

6 kommenttia:

  1. Hieno tulos!

    Minulla on tarkoitus juoda toukokuun puolivälissä cooper, edellisestä kokeilusta onkin jo kohta vuosi, saapa nähdä onko mitään parannusta tapahtunut. :D

    VastaaPoista
  2. Hyvähyvä! Ja juoksutossutkin! :)

    VastaaPoista
  3. Hienoa! Minäkin haluaisin kokeilla cooperia taas monen vuoden jälkeen :)

    VastaaPoista
  4. Kiitokset! Ehdottomasti kannatta mennä kokeilemaan, jos siltä tuntuu. :)

    VastaaPoista
  5. Hyvä tulos! Nuo Trainerit näyttää niin hyvältä. Itsekkin tässä kuumottelen, että ostaisinko ensin uudet trikoot vaikko kengät... Kevättä rinnassa selvästi kun kaikkea uutta ja ihanaa pitäisi saada :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Mulle valinta kenkien ja housujen välillä olisi helppo, ei sillä, etteikö muutkin uudet juoksuvarusteet olisi ihania. Kevättä rinnassa tai syysmasennusta, uudet lenkkarit piristää aina! :)

      Poista

Kommentti olis kiva! ;)