torstai 27. kesäkuuta 2013

Kesälomahaaste

Bongasin Lady Puntin blogista vatsalihashaasteen, joka osui ja upposi. Viimeisissä kirkkovenesoutuharjoituksissa oli puhetta, että vatsalihaksia pitäisi treenata vielä ennen Sulkavan soutuja. Eihän parissa viikossa paljoa ehdi, mutta elämää on soutujen jälkeenkin.

Ideana on tehdä istumaan nousuja, rutistuksia, jalan nostoja ja lankkuja alla näkyvän ohjelman mukaan 30 päivän ajan. Jos aloitat tänään, niin haaste on suoritettu perjantaina 26.7. Linkkien takaa löytyy youtube-videoita liikkeiden tekniikasta.



Haastaan kaikki, joita vähänkin kiinnostaa, ottamaan otteen vatsalihaksistaan. Otatko haasteen vastaan?

tiistai 25. kesäkuuta 2013

Kituviikon kuulumisia

Juhannus tuli ja juhannus meni aika perinteisissä merkeissä: saunomista, (kauankaivattua) seuraa, syömistä, soutamista, lavatansseissakin kävin ja näin kokkoja. Ja lepoa!

Leppoisan juhannuksen voimin pitäisi vielä jaksaa tämä viimeinen viikko ennen lomaa. Ainakin tällä hetkellä näyttää siltä, että tämä viikko on oiva loman alusviikko: tekemistä riittää, mutta ehdin tehdä kaiken tarpeellisen kohtuullisessa ajassa. En ole koskaan odottanut kesälomaa niin paljon kuin nyt. Oikeastaan koko alkuvuosi on ollut töissä liian kiireinen. Koko ajan on ollut tunne, että seuraavassa kuun vaihteessa helpottaa, mutta aina on tullut joku uusi päälle kaatuva projekti. Toisaalta olen ylpeä, että minua pidetään pätevänä työntekijänä hoitamaan hankalia tilanteita, mutta omaa terveyttäni en aio sen takia vaarantaa. Elän toivossa, että syksy näyttäisi vähän inhimillisemmältä. Toisaalta täytyy toivoa, ettei hiljene liikaa. No niin, eiköhän se riittänyt työhuolista. <3 Kesäloma! <3

Kävimme vuorosoutuparini kanssa juhannuksena tekemässä kaksi lenkkiä: ensimmäisen ja viimeisen. Nämä tosiaan olivat kaksi eri kertaa. Kalevan kierroksen soutuhan on edessä heti tulevana lauantaina. Kuten olen aiemminkin kertonut, vuorosoutu on tekniikaltaan vaativin Kalevan kierroksen lajeista, ja se vaatisi enemmän harjoittelua kuin nämä muutamat kerrat, jotka olemme viime vuosina ehtineet. Kahdensadan kilometrin välimatka ei vain mahdollista enempää.

Aamulla oli pyörän eturengas tyhjä, joten jouduin vaihtamaan virkistävän pyöräilyn bussiin. Kävin ostamassa uuden sisäkumin, joka pitäisi saada paikalleen. Kysymys kuuluukin, käynkö juoksemassa ennen vain jälkeen operaation: onko liikunnan jälkeisistä endorfiineistä hyötyä vai pitäisikö renkaanvaihdossa kertyvät höyryt käydä päästämässä ulos?

torstai 20. kesäkuuta 2013

Elixian puistojumpat

Elixia tarjoaa kesällä ilmaisia puistojumppia eri puolilla Tamperetta. Itse lomailen heinäkuun, joten en todennäköisesti ehdi osallistua. Toki jos tahdotte tietää jotain vaikkapa tunteihin liittyen, niin kysyä saa. Lisätietoja ja tuntikuvaukset löytyvät Elixian nettisivuilta.

Jumpat ovat torstaisin klo 17-18. Paikat ja tunnit:

27.6. Hakametsän jäähallin parkkipaikka - CardioEnergy 45', Stretching 15'
4.7. Onkiniemen nurmikenttä - StripAerobic 45', Stretching 15' (Paasikiventien vieressä)
11.7. Rosendahlin ranta - DanceTeema Latin 45', Stretching 15'
18.7. Sorsapuisto - TerveSelkä 60'
25.7. Eteläpuisto - Love2Dance 60' (Koulukadun ja Eteläpuiston kulmaus)

En saa tästä mainoksesta itse mitään hyötyä itselleni, muuta kuin tiedonvälityksen ilon. Käykää kokeilemassa, jos liikutte näillä nurkilla!

sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Venlojen viesti 2013

Väsynyt, mutta onnellinen suunnistaja on kotiutunut Jämsästä. Jos suunnistus sujuu näin hyvin ilman harjoittelua, niin lopetan treenamisen kokonaan. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, lähdin luottavaisena Venlojen viestiin. Eli siis lähinnä tekemään oman suorituksen. Etukäteen oli tiedossa, että luvassa on keskisuomalaista kangasmetsää, mutta myös korkeuseroja kauempana kisakeskuksesta. Kiviä ja kallioita on vähän, mikä on pelkästään positiivinen asia: kun karttaan on merkitty kivi, tietää, missä on. Tampereen ympäristössä olen tottunut siihen, että kartta on mustanaan kiviä.

Itselleni valikoitui lopulta ankkuriosuus, joten ehdin kuulla avausosuuksien suunnistajiltamme viime hetken kuulumiset maastosta. Kuulemma hyväkulkuista maastoa, mutta kartan äärilaidalla oli luvassa nelivetoa vaativa mäki. Lisäksi kartalla oli paljon valkoista (=tavallista metsää), jossa ei ole juuri mitään kiintopisteitä, mutta toisaalta näkyvyys on hyvä. Pitkiä rastivälejä, jotka täytyy mennä vain suunnalla. Auts... tällaiselle kaistapäälle siis haastavaa maastoa. Maasto, joka houkuttaa juoksemaan lujaa, aiheuttaa monesti sen, että juoksen metsässä juoksemisen innosta ja unohdan rastit. Vielä pahempi on tuo kiintopisteiden puute. En voi luottaa, että tuon kiven kohdalla tiedän, missä olen, kun mitään kiveä ei ole.

Seurasin joukkueemme etenemistä netin tulospalvelusta. Voittaja ehti jo tulla maaliin ennen lähtöäni, mutta silti  pääsin metsään pitkälti ennen yhteislähtöä. Sain kartan vaihtopuomilla meidän joukkueen ensikertalaiselta, joka oli vetänyt oman osuutensa erinomaisesti, kuten myös kaksi ensimmäistä. Olisin voinut ottaa paineita mahdollisuudesta pilata muiden hyvä kisa, mutta itsehän he olivat minut ankkuriksi halunneet. Otin alun hyvin, hyvin tarkasti. Ensimmäiset rastit hain varminta mahdollista reittiä pitkin. Tiesin, että joukkueita menee viheltäen ohitseni, mutta en välittänyt siitä. Tärkeintä on löytää omat rastit. Nelosrastilla hämäännyin hieman nimenomaan tuosta kiintopisteiden puutteesta. Pari minuuttia jouduin rastia hakemaan, mutta tuosta eteenpäin löysinkin hyvän letkan, jossa tuntui hyvältä edetä.

Nelosrastilta eteenpäin suunnistus tuntui muutenkin alkavan sujua. Maasto on minun kuusivuotisen Jukola-historiani helpoin. Osuuden puolessa välissä saavutimme Sulunmäen, josta minua oli varoiteltu. Mäkeä sai tosiaan nousta nelivedolla ja sen ympäristöön oli tehty mukava lenkki, jossa rinnettä kiivettiin ylös ja alas. Eipähän ollut ainakaan tylsää! :)

Sulunmäen jäätyä taakse tiesin, että kisa alkaa olla jo voiton puolella, mutta pitkiä, tarkkuutta vaativia rastivälejä oli vielä edessä, joten keskittymistä ei saa päästää herpaantumaan. Loppu kulkikin suorastaan erinomaisesti. Pelkäämäni pitkä rastivälikin kulki juuri suunnitelman mukaan. Tuossa vaiheessa toki metsässä on jo selvät urat, mutta toisaalta pitää olla tarkka, että lähtee juoksemaan oikeaa uraa. Muuten on äkkiä pahasti hukassa. Viimeisillä kilometreillä nostin joukkueen sijoitusta kolmisenkymmentä sijaa, joten se tosiaankin kulki. Kun kuulutukset alkoivat kuulua juuri ennen viimeistä rastia, nousi hymy huulille. Loppuviitoituskin tuntui normaalia lyhyemmältä. Ainakin Mikkeli-Jukolassa 2009 tuntui, että kuolema korjaa ennen kuin selviän loppuun. Maalin jälkeen kävely leimojen tarkastukseen, jännityksen tiivistyminen, virkailijan "leimat ok" ja helpottunut hymy!

Maalissa olin tyytyväinen itseeni. Aikaa oli 8,6 kilometrin osuuteen käyttänyt 1:48:08. GPS:n mukaan matkaa olin kulkenut tasan kymmenen kilometriä, mikä sekin kertoo, että hirveästi en ole pummaillut. Osuuspituudet on mitattu linnuntietä, mikä ei ole ikinä nopein mahdollinen reitti. Olen huomannut, että jos oma suunnistus kulkee hyvin, niin aikaa kuluu noin kaksi kertaa voittajan aika. Aika-arvio Venlojen ankkuriosuudelle oli 56 minuuttia, mutta maasto oli ilmeisesti aavistuksen helpompi, koska nopeimmat ankkurit juoksivat osuuden juuri alle 50 minuutin. Oma aikaani verrattuna pääsin joka tapauksessa omaa arviooni. Vielähän minulla on hurjasti tekemistä sekä suunnistustaidon että -vauhdin kanssa, mutta onneksi minulla on vielä vuosia aikaa opetella. Ehkä sitten kahdeksankymppisenä mummona voin sanoa, että nyt osaan suunnistaa. ;)

Tuulisuojalle päästyäni kuulin, että kesken oman osuuteni online-tulosjärjestelmään nimeni oli muuttunut Ellen Larssoniksi. Ihmekös suunnistus kulkikin! Ellen tuntuu olevan kova suunnistaja. Saa suunnistaa jatkossakin puolestani. :D Nimi ei ollut korjaantunut vielä tänäänkään, joten laitoin järjestäjille korjauspyynnön.

Tyytyväisenä omaan ja joukkueen suoritukseen sekä siihen, että se oli ohi lähdin kiertelemään kisa-aluetta ennen Jukolan viestin alkua. Keli oli parantunut iltaa kohden: tuuli oli puhaltanut päivällä taivasta peittäneet pilvet pois auringon edestä ja tyyntynyt. Ennen kisaa kuljin kisa-alueella laput silmillä, etten jää suustani kiinni tuttujen kanssa. Oman suorituksen jälkeen uskalsinkin katsella enemmän ympärilleni ja kyllähän tuolla tuttuja tulikin vastaan. Suoritukset tai odotukset käytiin läpi ja toivoteltiin onnea tai tsemppiä.

Jukola-kauppojen tarjouksista löysin itselleni uudet suunnistuskengät (lopultakin riittävän kapea lesti), uuden makuupussin, Camelbakin juomarepun ja Retki-rinkan. Endorfiineistä tai jostain muusta johtuen päädyin valvomaan koko yön Jukolan viestiä seuraten. Onnittelut Kalevan rastille Jukolan viestin voitosta aiemman Tiomilan kaveriksi! Kyytiläiseni oli maalissa kahdeksan jälkeen, minkä jälkeen pakkailimme tavarat, kävimme katsomassa viimeisten osuuksien yhteislähdöt, palkintojen jaot ja hakeamassa palautuskartat ennen kotimatkalle suuntaamista.

Nyt olen kotona, tavarat on purettu repusta, likaiset vaatteet pyörivät pesussa ja ehdin jo nukkua yhdet päiväunetkin. Paavo Nurmi gamesien jälkeen taidan käydä saunassa ja painua pehkuihin. Unta ei liene tarvitse odotella.

perjantai 14. kesäkuuta 2013

Jukolan taikaa

Nyt on kompassi ja emit (ja rinkan koosta päätellen muutama muukin tavara) pakattu ja huomenna suuntaan auton nokan kohti Jämsää ja Jukolan viestiä. Vielä pari viikkoa sitten olin autuaan tietämätön, että yleensäkään osallistuisin Jämsä-Jukolaan. Nyt sen sijaan olen saanut osakseni ankkurin kunniakkaan paikan. Alunperin minun piti ottaa kakkososuus, joka oli varattu sijaistamalleni henkilölle. Kun halukkuuttani osallistua tiedusteltiin, ajattelin, että ok, reilut viisi kilometriä, kyllä minä siitä selviän. Eilen alkuperäinen ankkurimme kyseli, että voisinko mitenkään vielä vaihtaa osuuksia hänen kanssaan, kun häntä jännittää, selviääkö hän lähes yhdeksän kilometrin osuudestaan. Itse en ole ehtinyt jännittää, joten lupauduin vaihtoon.

Keskiviikkona kävin tekemässä Jukolaan valmistavan, mutta myös tämän kesän ensimmäisen kunnon suunnistusharjoituksen. Tampereen iltarasteilla oli vuorossa sprinttiviesti. Työkaveri kyseli jo aiemmin, olisinko kiinnostunut lähtemään hänen parikseen. Silloin en vielä luvannut, mutta alkuviikosta konsepti alkoi kuulostaa kiinnostavalta ja lupasin lähteä. Ideana on siis juosta pareittain 1,5 kilometrin lenkkejä siten, että molemmille tulee kolme osuutta. Meille tuli hieman kiire ehtiä pyörillä lähtöön ja alkuverryttelyksi jouduimme polkemaan melkoista vauhtia.

Olin saanut aloittajan roolin ja lähdön koittaessa nappasin kartan käteen. Jaahas... melkoisia korkeuseroja heti alkuun. Pohkeet meinasivat krampata heti ensimmäiseen ylämäkeen. Tahtia onneksi oli pakko rauhoittaa, kun päästiin pururadalta metsään. Korkeuserot olivat melkoisia ja kaksi ensimmäistä rastia piti käydä hakemassa melkoisen rinteen alapuolelta. Takaisin ylös saikin tulla välillä jopa nelivedolla ja syke huiteli pilvissä, vaikka vauhti oli hidasta. Seuraavat neljä rastia olivatkin helppokulkuisemmassa maastossa, joten yhdestä rastista jopa juoksin ohi ihan juoksemisen ilosta. Rastipisteet olivat helppoja, joten niitä en juurikaan joutunut hakemaan. Kuuden rastin jälkeen lähetin parini matkaan ja jäin odottamaan seuraavaa vaihtoa.

Sain seuraavan osuuden kartan ja totesin, että tutulta näyttää. Kaksi ensimmäistä rastia olivat saman rinteen alapuolella ja neljä jälkimmäistä samat kuin edellisellä osuudella. Rinteen ylös alas kipuaminen ei ihan hirveästi kiinnostanut, mutta pakkohan se oli. Tämä osuus tuntuikin menevän ilman mitään sen kummempaa.

Omalla kolmannella, eli koko viestin viitososuudella tulikin sitten ongelmia. Rinne kierrettiin tällä kertaa, mutta tuntemattomasta syystä läksin kakkosrastilta 180 astetta väärään suuntaan. Kun mäen päältä näkyi asutusta, tajusin, että nyt kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Vähän aikaa jouduin zoomailemaan karttaa ennen kuin tajusin, missä olen. Ensin itkin, sitten kirosin ja sitten hätäännyin. Meinasin juosta suoraan vaihtoon ilman loppuja rasteja, kunnes tajusin, että en ehdi lähettämään joukkuekaveriani enää omalle osuudelleen ennen vaihdon sulkeutumista. Meinasin silti keskeyttää ennen kuin tulin järkiini ja totesin, että eihän kukaan hyödy mitään siitä, että jätän leikin kesken. Vähintään itsekunnioitukseni takia päätin kuitenkin hakea loputkin rastit, vaikka olihan tämä osuus kohdaltani melkoinen fiasko. Hyvä silti, että tämä osui ennen Venlojen viestiä. Siellä pitäisi nyt olla tuoreessa muistissa, että kompassia pitää katsoa aina rastilta lähdettäessä, vaikka olisi kuinka varma, mihin suuntaan lähteä. Metsässä menee niin helposti suunnista sekaisin.

Kaikesta huolimatta lähden ihan innokkaana Venlojen viestiin. Jos en alkuperäisen suunnitelman mukaan olisi lähtenyt mukaan, olisi tässä vaiheessa harmittanut viisivuotisen putken katkeaminen. Ja Jukola-viikonlopussa on oma tunnelmansa, joka täytyy päästä itse kokemaan. Lisäksi urheiluliikkeiden Jukola-tarjoukset kisapaikalla täytyy päästä katsastamaan. Tuntuu hassulta käydä shoppailemassa keskellä yötä. Rinkkaa ajattelin ainakin katsoa itselleni. Nyt otin lainaan avokin rinkan, mutta se mikä on hyvä kaksimetriselle miehelle, ei välttämättä istu puolimetrisen tytöntyllerön selkään. Tosin pienempi rinkka tarkoittaa myös uuden makuupussin hankkimista- ;)

Nyt täytyy lähteä kokeilemaan, tulisiko Nukku-Matti kylään vai onko kisajännitys karkoittanut hänet tiehensä!

maanantai 10. kesäkuuta 2013

Blogimiitti

Huh... ihana viikon loppu on takana. Lauantaina juhlin ystävän kolmekymppisiä ja sunnuntaina oli blogimiitti Helsingissä.



Tuntuu jotenkin valjulta sanoa, että oli kiva tavata muita bloggareita. Mutta oli se!


Rautatieasemalta kävelimme rauhassa Suomenlinnan lautalle ja toivoimme, että mahdumme lauttaan. Mahduimme ja ehdimme, vaikka viimeiset metrin vähän kiiruhdimme. Itse en ole ikinä ennen käynyt Suokissa, mutta suunnitelmissa se on ollut. Kävelimme ympäri Suomenlinnaan ja päädyimme kallioille paistattelemaan päivää ja ihmettelemään merta. Sekä tietysti höpöttämään. Huolimatta siitä, että olen yltiösosiaalinen ihminen, olen monesti uusien ihmisten parissa aluksi varautunut, mutta blogimiiteissä tätä ongelmaa ei ole ollut. Tälläkään kertaa ei tarvinnut jännittää, vaan sain rauhassa olla oma itseni. No, maltoin sentään antaa muille välillä suunvuoron, eli ehkä vähän arastelin. ;)


Sää oli meille kovin suosiollinen ja raitis ilma kasvatti ruokahalua. Näköjään olin ruoan eteen saatuani sen verran nälkäinen, etten malttanut kuvata ruokia. Hyviä ne joka tapauksessa olivat ja söimme oikein pitkän kaavan (3 tuntia!) mukaan. Kotimatka menikin raittiin ilman, auringon ja hyvän ruoan jälkeisessä raukeudessa.


Siivosin tuossa aiemmin vähän alkukesän kilpailukalenteriani. Jätin Pirkan pyöräilyn väliin blogimiitin tieltä. En tosin usko, että olisin osallistunut, vaikka viikonlopun ohjelmassa olisi ollut vain syntymäpäiväjuhlatkin. Jukolan viestiinkin ilmoittauduin vapaaehtoiseksi varamieheksi, kun tulijoita oli enemmän kuin paikkoja joukkueissa. Viime viikolla Venla-joukkueen kakkososuuden suunnistaja kyseli, lähtisinkö hänen paikalleen, koska heille on tulossa perheenlisäystä. Enhän minä voinut kieltäytyäkään, joten lauantaina suuntaan kohti Jämsää. Olen ehtinyt metsään tänä keväänä tasan yhden kerran, joten en ole ehtinyt harjoitella itseäni ainakaan ylikuntoon. Kunpa tämän viikon kiireet helpottaisivat heti alkuviikosta.

Kärsin tällä hetkellä kroonistuneen kiireen lisäksi Julkaise-napin painamispelosta. Minulla on Bloggerissa kirjoitettuna useampikin teksti, mutta ne pitäisi vain lukea läpi ja julkaista. En uskalla! En ymmärrä, mistä tämä johtuu. Nyt kuitenkin painan sitä! ;)