sunnuntai 23. syyskuuta 2012

Tampere puolimaraton

Pakko tulla päivittämään heti tuoreeltaan kuulumisen puolimaratonin jälkeen, ettei kukaan huolestu, että olen tuupertunut matkan varrelle. Eli siis tärkeimmät hengissä ja 21,1 kilometriä juostuna. Itse asiassa olo on parempi kuin viikkoon, vaikka jalat eivät olekaan ihan vetreimmillään. Minut on luotu liikkumaan ja ulkoilmaan!

Vielä aamulla mietin, teenkö itselleni hallaa osallistumalla. Eilen kertomani syyt painoivat edelleen vaakakupissa paljon. Lähtöpaikalla kisajännitys siirsi epävarmuuden syrjään. Tuli vain olo, että tästä minä tykkään. Keli oli raikas: +8°C, 5 m/s pohjoisesta ja heikkoa vesisadetta. Säälle ei voi mitään, joten en valita sitä enempää. Itse asiassa juoksu tuossa kelissä tuntui paljon vähemmän kurjalta kuin mitä voisi kuvitella. Kokoonnuimme juoksemaan lähtevien työkavereiden kanssa ennen lähtöä toivottamaan viimeiset tsempit juoksuun. Mä tykkään mun työkavereista! :)

Lähdin juoksemaan yhden juoksuporukkaamme kuuluvan naisen kanssa samaa vauhtia. En ole koskaan ennen juossut kisaa porukassa. Lisäksi reitti kulki useammassakin kohtaa edestakaisin. Näissä paikoissa tulimme useammankin työkaverin kanssa vastakkain toivottaen tsempit ja heittäen läpyt. Seitsemän kilometrin kohdalla vielä yksi työkaveri liittyi juoksemaan meidän kanssa samaa matkaa.

Tässä juoksussa juomapisteitä oli melkoisen tiheästi, lähes kahden kilometrin välein. Tämä johtui ilmeisesti siitä, että kaikki juomapisteet oli sijoitettu paikkoihin, joissa juostiin kahteen suuntaan. Tämä puolestaan johti siihen, että alun juomapisteet eivät oikein toimineet. Huoltajat täyttivät kuppeja sitä mukaan kun niitä meni ja jonoja syntyi. Onneksi näin syksyn juoksussa ei ole niin vaarallista, vaikka ei ihan joka juomapisteellä juonutkaan, varsinkin kun seuraava odotti kahden kilometrin päässä.

Juoksu tuntui seitsemään kilometriin saakka ihan hyvältä, mutta siitä eteenpäin polvi alkoi vaivata. Olen aiemminkin kärsinut ns. juoksijan polvesta. Noin viiteentoista kilometriin asti pärjäilin oikean polven kipuilun kanssa, mutta siinä vaiheessa jouduin sanomaan juoksuseuralleni, että nyt minun on käveltävä välillä. Kävely ja jalan venyttely vetreyttivät jalkaa aina aika ajoin, joten pystyin pääosin juoksemaan viimeiset kilometrit. Viimeiset neljä kilometriä kipu ei enää tuntunut varsinaisesti polvessa, vaan oikean jalan kaikki lihakset pakarasta nilkkaan olivat tunnottomat. Välillä tuntui muutaman askeleen ajan, että jalka lähtee alta. Reitissä oli pitkiä pätkiä hiekkapintaista tietä, joka oli sateen takia aika pehmeää. Lisäksi loppukesästä pitkät lenkit (Varalan puolikasta lukuunottamatta) ovat jääneet väliin. Luulen, että pehmeä alusta ja äkillinen rasitus vaikuttivat polven oireiluun. Silti täsmävenytykset ja foam roller pitäisi olla harjoitusohjelmassa mukana säännöllisesti!

Hienoin osallistumitalini tähän asti
 Toipilaisuudesta ja polvesta huolimatta selvisin maaliin ajassa 2:30:19. Yritin puristaa lopussa niin paljon kuin minusta lähti, mutta ihan en saanut painettua aikaa alle kahden ja puolen tunnin. (Itse asiassa nettoaikani oli 2:29:31.) Toisaalta vähän harmittaa, koska ilman polven oireilua aikani olisi voinut olla aika lähellä 2:20. Näistä lähtökohdista se olisi ollut ihan loistava aika. Toisaalta lähdin matkaan ilman suurempia ennakko-odotuksia, jolloin ei pitäisi olla pettynyt. Kilpailuhenkinen mikä kilpailuhenkinen! ;)

Saunan ja karjalanpaistin päälle taidan vielä vilkuilla tähtien tanssia. Polvelle näytän vielä jäätä. Luulen, että unta ei tarvitse tänä iltana hirveästi houkutella. :)

Leppoisaa sunnuntai-iltaa!

lauantai 22. syyskuuta 2012

Erilainen valmistautuminen

Ottaen huomioon, kuinka moneen urheilutapahtumaan olen viime vuosina tapahtunut, on aika yllättävää ja erityisen onnekasta, että aikaisemmin en ole joutunut jännäämään (saati jättämään väliin) osallistumista sairauden vuoksi. 

Kuten jo Varala-maratonin yhteydessä oli puhetta, syksy on flunssa-aaltojen luvattua aikaa. Maanantaiaamuna heräsin kurkkukipuun, jonka toivoin menevän pian ohi. Eipä se mennyt, vaan kurkkukipua seurasi yskä ja pää täynnä räkää. Kuumetta ei noussut, joten alkuviikosta oli "pakko" mennä töihin. Tottakai, jos olisin sairastunut kunnolla, olisin jäänyt kotiin, mutta en kehdannut jättää työkavereita pulaan erään lähestyvän deadlinen kanssa. Kävin siis sisukkaasti töissä, mutta työpäivän jälkeen oli melko jyrätty olo. Onneksi yskä ei vaivannut yöllä, joten sain nukuttua kunnolla. Alkuviikon aikana sain työt hoidettua siihen pisteeseen, että keskiviikkoiltana ajattelin, että torstaiksi jään lepäämään. No, torstaiaamuna olo olikin sitten niin paljon parempi, etten kehdannut jäädä kotiin. (Myönnän kyllä, että minulla on ongelma, että olen ehkä vähän liian uskollinen työnantajalleni, tai työkavereilleni, itseni kustannuksella.)

Näillä varustautuneena huomenna Keskutorille

Viikon kuluessa on mietityttänyt melkoisen paljonkin, että pääsenko osallistumaan Tampere puolimaratonille - ja kannattaako se. Pahimpien oireiden jälkeen on ollut kolme tervettä päivää, jonka uskon riittävän. Lähtökohdat juoksuun eivät ole parhaat mahdolliset. Lihakset tuntuvat väsyneiltä. Lähden matkaan kuunnellen kroppaa erityisen herkällä korvalla. Rahan menetyksen takia minulla ei ole tarvetta osallistua, koska työnantajani on maksanut osallistumisen. Kuitenkin ehkä juuri sen takia, että mukana on yli kaksikymmentä aivan loistavaa työkaveriani, niin en millään tahtoisi jäädä pois. Lisäksi juoksun reitti kulkee ihanissa ja minulle vuosien mittaan kovin rakkaiksi käyneissä Tampereen keskustan maisemissa. Tuo reitti taisi alunperin olla se sytyke, että buukkasin itselleni syyskuulle kaksi puolikasta. Varalaa en tietenkään voinut jättää väliin, koska siellä oli mukana blogiystäviäni. ;) 

Tässä vaiheessa kelin mukainen vaatetus tuottaa vielä päänvaivaa. Huomiseksi on luvattu kylmää, sateista ja tuulista. Tällä kertaa luulisin, että vaarana ei pitäisi olla liian lämmin vaatetus. Vedenpitävissä vaatteissa en kuitenkaan lähde juoksemaan. Enköhän minä huomiseksi jotain keksi. :)

Olenko täysi uuno, kun lähden juoksemaan? Pitäkää peukkuja!

tiistai 18. syyskuuta 2012

Siitä se ajatus sitten lähti

Bregon tekstin luettuani tajusin, että voisin ihan hyvin harjoitella maratonohjelman mukaan, vaikka tavoitteeni toistaiseksi onkin lyhyemmillä matkoilla. Testata, onko minusta yleensäkään harjoittelemaan maratonille, saati sitten juoksemaan se läpi.

No, siitä se ajatus sitten lähti... Selailin muutamia harjoitusohjelmia maratonille ja rupesin miettimään ensi vuotta. Ensi vuonnahan Kalevan kierros yhdistyy. Tähän asti mukana on ollut varsinainen kierros ja puolimatkat, jota itse kierrän. Puolimatkat perustettiin aikoinaan ponnahduslaudaksi koko kierrokselle, mutta nykyisin puolimatkoilla on enemmän osallistujia kuin varsinaisella kierroksella. Tämän vuoksi ensi vuodesta lähtien kierretään yhtä kierrosta, joissa matkat ovat nykyisten kierrosten välimaastosta - lähempänä puolikkaita matkoja. Juoksun osalta on jätetty mahdollisuus valita joko kokonainen tai puolimaraton: pisteitä varten puolikkaan aika kerrotaan 2,3. Hmm... kokonainen maraton toukokuussa, jolle tarvitsee ilmoittautua vasta muutamaa viikkoa etukäteen. Miksipä en ottaisi tavoitteekseni juosta sitä silloin?! Usein minulta on kysytty, milloin aion juosta maratonin ja yhtä usein olen sanonut, että joskus, mutta nykyiset harjoitusmäärät eivät vielä riitä siihen. No, eivät riitä, joo, mutta jos en ota itseäni niskasta ja aseta maratontavoitteelleni jotain päivämäärää, voi se jäädä ikuiseksi haaveeksi. Jos lykkään maratonin juoksemista liian kauan, kasvaa se mielessäni niin suureksi vuoreksi, että lopulta se jää sen vuoksi juoksematta.

Kalevan kierroksen juoksu juostaan lauantaina 18.5.2013. Siihen on lokakuun alusta 33 viikkoa aikaa. Minun juoksutaustallani täysin riittävästi aikaa 42,2 kilometristä selviämiseen. Minä aion juosta sen! O-ou... nyt se on sanottu ääneen! (Ja jos jostain syystä toukokuussa tuntuu, että tuo on liikaa, niin voin aina palata alkuperäiseen suunnitelmaan ja juosta sen puolikkaan.)

Tätä kautta on vielä jäljellä kaksi kilpailua, Tampere puolimaraton tulevana sunnuntaina ja Kalevan kierroksen suunnistus siitä viikko eteenpäin. Ensimmäisen kerran laitoin numerolapun rintaan luistelussa tammikuun lopussa. Vaikka en mitään kurinalaista urheilijaelämää vietäkään, niin tietynlainen henkinen väsymys alkaa jo vähän vaivata. Siksi ajattelin lokakuun alussa viettää ihan rehellisen ylimenokauden.Viimeistään marraskuun alusta alan kartuttaa tosissani juoksukilometrejä maratonia varten. Luonnostelin jonkinlaista maratonohjelman runkoa tänne. Itse asiassa tuohan ei eroa juuri ollenkaan puolikkaan ohjelmastani, mutta kilometrejä täytyy kartuttaa jonkin verran viime kevättä enemmän. Saas nähdä miten mun käy! Jännittää jo nyt! ;)

maanantai 17. syyskuuta 2012

Turhia ostoksia

Muistatteko, kun vakuuttelin, että en tarvitse mitään liikuntaan liittyvää lähiaikoina?


Mä en missään nimessä tarvinnut uusia suunnistuskenkiä ja kompassia, mutta kun mä tahdoin...! Ja perusteluistahan löytyy: Vanhat suunnistuskengät on ihan käyttökelpoiset, mutta eivät istu jalkaan ihan niin hyvin kuin voisi toivoa ja ovat ehkä puoli numeroa liian suuret. Kun aloittelin suunnistusta ostin halvimman mahdollisen kompassin, minkä kaupasta löysin. Ihan toimiva peli, mutta juostessa täytyy aina pysähtyä muutamaksi sekunniksi, että kompassin neula tasaantuu ja näyttää, missä pohjoinen oikeasti on. Ja onhan tuo nyt näppärämpi kädessä...



Avokki purskahti nauruun, kun perustelin uutta kompassia sillä, että joudun pysähtymään katsoakseni kompassia. Joo, mä en yleensä löydä rasteilta pois ihan ensimmäisten joukossa. ;) Itse asiassa olin vähän niin kuin luvannut itselleni, että saan ostaa paremman kompassin, kunhan ensin opettelen suunnistamaan. No nyt täytynee oikeasti opetella suunnistamaan, kun kerran tuli peukalokompassi hankittua!

maanantai 10. syyskuuta 2012

Puolimaratonista palautuminen

Jos tahdot tietää, miten puolimaratonista palautuu parhaiten, tästä tekstistä ei ole sinulle mitään apua. Paitsi jos toimit juuri päinvastoin kuin minä tällä viikolla.

Sunnuntaina kävimme tosiaan juoksun jälkeen syömässä New Yorkissa, joten palautumisruoka oli hoidettu hyvin. Sunnuntai-ilta menikin tv:n ja kirjan ääressä jalkojen olotilaa ihmetellessä. Vaikka suoritus oli alkuiltapäivästä, kroppa ei meinannut vakautua levolle ollenkaan. Kun uni tuli, se oli onneksi levollista ja syvää. Välillä rajun urheilusuorituksen jälkeen heräilee lihasten nykimiseen tai särkyyn.

Maanantaina lihaksisto oli olosuhteisiin nähden hyväntuntuinen. Etureidet olivat tottakai jumissa, mutta kävely näytti (ei tuntunut) suht normaalilta ja portaita pystyi kulkemaan alaspäinkin. Päätin silti, että en mene pyörällä töihin. Sen verran raju koitos puolimaraton on, että vaikka kevyt liikunta edesauttaakin palautumista, alkuun pääpaino pitää olla levolla. Töihin päästyäni keräsin kaikki tekemättömät työt listaksi ja masennuin, kun totesin, että en saa näitä kaikkia millään tehtyä sovitussa aikataulussa. Sitten masennuin lisää, kun totesin, että listalla on myös hyvin vähän tehtäviä, jotka voin siirtää jollekin muulle.

Koko viikko menikin tuota todo-listaa läpikäydessä. Ihan kaikkea en edes siitä saanut vielä ylivedettyä, koska viikon aikana tuli tietysti vielä niitäkin hommia, jotka pitää tehdä HETI. Päätin, että liikun tasan oman fiiliksen mukaan. Eli ma-to en ollenkaan. Edes töihin en pyöräillyt yhtenäkään päivänä. Silti koko viikon oli tosi vetämätön olo. Nukuin vähintään kahdeksan tuntia joka yö ja siitä huolimatta iltapäivällä oli sellainen olo kuin rekka olisi ajanut yli. Joka päivä töistä lähtiessä ajattelin vain, kuinka paljon tekemistä vielä jäi, en sitä, mitä kaikkea olin saanut aikaan. Olin varmaan viime viikolla melko tympeä työkaveri, mutta en vaan jaksanut olla se jokapaikanhöylä, joka yleensä pääosin ihan mielelläni olen. Tiuskin työkavereille, jotka tulivat kysymään tyhmiä kysymyksiä. Yleensä yritän olla avulias, vaikka asia ei minulle kuulukaan. Siksi kai kaikki ongelmat tullaan ensimmäisenä raportoimaan minulle.

Akuutein DOMS (viivästynyt lihaskipu) helpotti tiistain jälkeen, mutta täysin palautuneelta kroppa ei tuntunut vielä perjantainakaan. Perjantaina kävin zumbaamassa ja lauantaina soutamassa kirkkoveneellä, joista jälkimmäinen aiheutti lihaskipua olkapäihin ja selkään. Lisäksi sain perjantaina lopulta oman tyynyni pään alle. Soutureissu oli mukava hyvine keleineen ja mukavine seuroineen. Nyt sekä kroppa että mieli alkavat tuntua enemmän omalta kuin viime viikolla.
Ihminen on psyko-fyysinen kokonaisuus. Olen huomannut, että urheilutapahtumiin valmistautuminen sujuu paremmin, jos pystyn edeltävän viikon ottamaan kevyemmin myös töiden osalta. Stressi vaikuttaa myös fyysisesti, joten kunnon herkistely edellyttää keveyttä myös henkisesti. Sama näyttää pätevän myös palautumiseen. Voimia ei riittänyt sekä henkiseen että fyysiseen palautumiseen. Lähinnä olisi tehnyt mieli vetää peitto korviin ja nukkua kevääseen asti. Itku oli herkässä. Stressi ja kiire eivät ole vielä helpottaneet, mutta nyt minulla on taas voimia selvitä niistä. Tästä tulee hyvä viikko! :)

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Helpottunut ja onnellinen

Tänään oli edessä kauan odotettu (ja vähän pelättykin) puolimaraton Varalassa. Ja tietysti blogimiitti ihanassa seurassa. Kesän juoksentelut eivät ole sujuneet yhtä hyvin kuin ennen kevään puolikasta, joten tiesin jo lähtökohtaisesti, että tänään on ehkä edessä ensimmäinen puolimaraton, jolla en paranna ennätystäni. Keväällä tosin aikani parani niin paljon, että osasin ounastella sitä jo silloin tuoreeltaan. Itse asiassa lähtiessä oli melkoisen epävarma olo loppuajan tai yleensäkään juoksun sujumisen kanssa. Toisaalta juoksukilometrejä on kaiken kaikkiaan takana niin paljon, että luotin jalkojeni tietävän oikean vauhdin.

Ennen lähtöä oli normaalin jännittynyt olo. Onneksi blogimiittiläisistä oli seuraa, joten jännitys ei  päässyt kasvamaan liian suureksi. Sekin on joskus koettu ja jännityksestä on tullut oksettava olo. Lähtölaukauksen jälkeen jännitys katosi ja itsevarmuus valtasi mieleni. Kyllä minä tämän osaan! Juoksu lähti kulkemaan kivasti. Lähtöpaikalla ehdin (taas) epäilemään, onko minulla liian vähän vaatetta päällä, mutta äkkiä juostessa tuli lämmin. Kilometrit jäivät taakse yllättävän nopeasti ja ensimmäistä (lähtöruuhka) lukuunottamatta kilometriajat painuivat alle seitsemän minuutin. Vähän jopa jännitti, että onko vauhti tälle kunnolle liian kova. Ennen tätä vuotta kaksi ja puoli tuntia (21,1 x 7:06 min/km) puolikkaalla on ollut minulle mission impossible. Toisaalta juuri se vauhti tuntui sillä hetkellä sopivalta, josta hidastaminenkin tuntui vaikealta. Jalat vain tahtoivat mennä tätä vauhtia.

Ensimmäisen kierroksen lähestyessä loppua aloin olla varma, että hyvin tämä menee. Tällaiset useampana lenkkinä juostavat puolikkaat ovat hankalia, koska jos jo puolessa välissä tuntuu pahalta, henkisesti on raskasta lähteä vielä toiselle kierrokselle. Oikeastaan viiteentoista kilometriin asti tuntui hyvältä. Rasitus tottakai kasvoi koko ajan, mutta mitään ihmeempiä tuntemuksia ei ollut. Viimeiset viisi kilometriä tuntuivat pitkiltä. Jalkojen lihakset alkoivat kangistua ja tuntui uskomattomalta, kun kello näytti edelleenkin alle seitsemän minuutin kilometrejä, koska meno tuntui kovin hitaalta. Jokainen askel vei kuitenkin lähemmäs maalia. Varalassa juosseet tietävät, että viimeinen kilometri on raskas. Reitin matalimmasta pisteestä noustaan korkeimmalle. Välillä tuntui pahalta, mutta onneksi ihana kolmikko, Niina, Quantina ja Iive, oli kannustamassa nousun puolivälissä. Jalat tuntuivat taas vähän kevyemmiltä! Viimeisen kilometrikyltin kohdalla pohkeet vielä kramppasivat  ja oli pakko pysähtyä. Melkein nauratti, että luulisi sitä viimeisen sata metriä pystyvän juoksemaan, mutta ei välttämättä. Maalissa kello pysähtyi aikaan 2:24:26. Ei uusi ennätys, mutta Varalan reittiennätys ja toinen kerta alle kahden ja puolen tunnin. Olen tyytyväinen suoritukseeni ja lähden hyvillä mielin valmistautumaan kolmen viikon päästä koittavaan Tampere-puolimaratoniin. Juokseminen on kivaa!

Maalihuollon ja suihkun jälkeen suuntasimme New Yorkiin syömään. Ruoka oli hyvää ja seura erinomaista, joten päivä oli kaiken kaikkiaan onnistunut. Nyt peukut pystyyn Leo-Pekka Tähdelle ja sen jälkeen unta kaaliin!

Kiitokset Niinalle, Quantinalle ja Iivelle loistavasta kannustuksesta ja seurasta! Ja Bregolle suuret onnittelut ensimmäisestä puolimaratonista. Olen ylpeä sinusta! :)