keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Päivät 6 - 9

Luonnoksien joukosta löytyi muutama valmiiksi vastattu uusi päivä, joten jatketaanpa tätäkin.

Päivä 6: Jos ahmit, miksi teet niin?

Äkkiseltään vastaisin, että en ahmi, enkä ole koskaan ahminut. Jaksan kyllä syödä melko suuria annoksia ja joskus tulee syötyä aivan liikaa. En pidä tuota kuitenkaan ahmimisena. Varsinkin karkkeja tulee naposteltua huomaamatta liian suuria määriä, jos niitä on tarjolla. Ahmiminen kai kuitenkin tarkoittaa suurien määrien syömistä lyhyen ajan sisään. Sitä en edelleenkään myönnä tekeväni. Ehkäpä turhin tapani vetää ruokaöverit on se, kun joku pitää saada syötyä loppuun. Ei koske niinkään herkkuja, vaan esimerkiksi eiliseltä tähteeksi jäänyttä ruokaa, jota on vähän enemmän kuin oma annos. Ei kehtaa jättää pientä määrää ja sen seurauksena tulee syötyä liikaa. Ihan tyhmä tapa!


Päivä 7: Tietävätkö vanhempasi, että yrität pudottaa painoa? Miten he suhtautuvat asiaan?

Ei siitä varsinaisesti ole ollut puhetta. Siitä huolimatta äiti tietää, että yritän pudottaa painoa. Kotonani on aina syöty terveellisesti ja harrastettu liikuntaa. Elämäntavoissani ei siis heidän mielestään ole mitään erikoista.


Päivä 8: Millaista liikuntaa harrastat ja miten usein?

Pyrin harrastamaan liikuntaa 5-6 päivänä viikossa. Yritän pitää lajivalikoiman mahdollisimman laajana ja mahdollisuuksien mukaan kokeilemaan uusia lajeja. Säännöllisesti harrastan juoksua, hiihtoa, kirkkovenesoutua, pyöräilyä, suunnistusta ja erilaisia ohjattuja jumppia osin vuodenaikojen mukaan. Kuntosalille pitäisi ehtiä useamminkin.


Päivä 9: Onko sinulle kommentoitu painostasi ikävään sävyyn?

Ei varsinaisesti. Kouluaikoina ulkonäöstäni muuten riitti kiusattavaa ja aikuisiällä ainoat kommentit painostani olen saanut terveydenhoitajalta ja heiltäkin ihan asiallisesti. Yliopisto-opiskelujen alussa terveystarkastuksessa mitattiin paino. Silloin olin juuri normaali- ja ylipainon rajoilla. Terveydenhoitaja sanoi, että ei se minun tapauksessani ole vaarallista, kun olen kuulemma rintava ihminen. Tuo adjektiivi on jälkeenpäin herättänyt sekä ärsytystä että naureskelua. Hän tietysti tarkoitti, että ylimääräinen rasva on muuta kuin vaarallista sisäelinten ympärillä olevaa rasvaa.

Selän takana on varmasti puhuttu, koska olen kuullut itse, mitä tutut puhuvat muista ihmisistä, mutta omiin korviin nämä jutut eivät ole koskaan kantautuneet :) Yläasteelta muistan kyllä yhden kommentin, kun matikan tunnilla takanani istuva tyttö huomautti minulle, että minulla on suuri takapuoli. Minun takapuoleni kuulemma vyöryi tuolin laitojen yli, kun taas vieressäni istuvan tytön takapuoli mahtui tuolille. Tuohon aikaan olin kuitenkin helposti normaalipainoinen, vaikka ylimääräinen rasva minussa asettuukin takapuolen ja reisien alueelle.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti olis kiva! ;)