maanantai 26. maaliskuuta 2012

Uusi viikko, uudet kujeet

Huh huh... Ajatuksissa oli lähteä tänään juoksemaan, mutta annoin itselleni luvan jättää sen huomiselle. Töissä oli tänään maanantai. Ei siis mikään ihan paras päivä. Tapojeni vastaisesti otin työkoneen mukaan kotiin, jotta saan luettua muutaman jutun, johon toimistolla ei vain tunnu riittävän aikaa. Muutakin tekemistä riittää.

Palkkioksi ja piristykseksi kävin shoppailemassa. Hiilarihirmukin muistutti, että shoppailu auttaa motivaatiopulaan. Lidliin tuli tänään pyöräilyvaatteita. Kävin hakemassa itselleni lyhyet pyöräilyhousut ja -paidan sekä pyöräilyhanskat, joita minulla kuluu luvattoman monta. Hiihtohanskatkin pysyvät pitempään hyväkuntoisina. Käytin pyörän viime viikolla huollossa ja haaveilin, että pääsisin aloittamaan työmatkapyöräilyn maaliskuun puolella, mutta huonolta näyttää. Toisaalta jos ei maaliskuussa, niin sitten huhtikuussa ;)

Tänä aamuna vaaka näytti 72,6 kiloa. Viime viikkoisen turvotuksen jälkeen on palattu taas tuttuihin ja turvallisiin lukuihin. Viime viikolla oli normaalia enemmän kyläilyä, jossa joka paikassa oli leivottu jotain. Vaikka kohtuus säilyikin, tuli herkkuja syötyä silti normaalia enemmän. Onneksi se ei näkynyt vaa'an lukemassa. ELC alkaa huomenna, joten tästä eteenpäin on tavoitteena keskimäärin puolen kilon pudotus viikossa. Nyt tavoite on selkeänä mielessä, joten enää pitää miettiä ja toteuttaa keinot, joilla se tavoitetaan.

Viime viikon liikunnat:




Ihan hyvä viikko. Viikonlopun liikunnat menivät reissaamisen takia vähän eri lailla kun meinasin, mutta eipä se haittaa. Olen melko varma, että punnersin kolmannenkin päivän punnerrukset, mutta en ole merkannut sitä mihinkään. Siirryn joka tapauksessa nyt nelosviikolle. Alkaa tuo kolmosviikko jo puuduttaa ja punnerrukset sinänsä tuntuvat sujuvan, vaikka ne eivät välttämättä aina huvitakaan.

Kuluvan viikon liikuntasuunnitelma:

Ma: lepo
Ti: juoksu
Ke: Elixia Power / sali
To: juoksu
Pe: UKK-kävelytesti
La: lepo
Su: juoksu

Ilmoittauduin Tampere puolimaratonille. Työnantajanihan tarjoaa osallistumisen ja ilmeisesti lähtijöitä on tulossa ihan mukavasti. Sovimme muutaman työkaverin kanssa, että pyrimme käymään yhteislenkillä 1-2 kertaa viikossa. Ihan mukava, että joku on raahaamassa, jos aina ei itseä huvittaisikaan.

Toivottavasti teillä on energisempi viikon alku kuin minulla. Juuri nyt tarvitsisin ehkä aurinkoa enemmän kuin tuota harmaata keliä ja loskaa. Onneksi ELC alkaa huomenna ja rikkoo tätä harmaata arkea, joka juuri nyt ehkä vähän ahdistaa. Pääsiäiseenkään ei ole enää pitkä aika ja kyllä se kevätkin tulee ihan kohta :)

6 kommenttia:

  1. Minäkin jätin juoksun väliin, maanantaiväsyn vuoksi! :) Pitää sitä osata löysätä, sopivasti.

    Minäkin tarvisin pyöräily- ja juoksuvaatteita. Huh huh, pitäisi saada aikaiseksi :)

    Kuulostaa mukavilta nuo yhteislenkit!

    Aurinko poistakoon harmaan pilviverhon ja viikko jatkukoon pirteämpänä! Puolen kilon viikkotavoitteesi täyttyköön! Koitan seurata esimerkkiäsi, ettet vallan karkuun ehdi :D

    Voi hyvin! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä... aina ei voi jaksaa.

      Urheiluvaatteiden shoppailu on ehkä ainut, joka ei ahdista. Niitä voisin ostaa ihan liikaa.

      Katsotaan tänään, miltä tuntuu. Toisaalta mukava, kun nuo työkaverit ovat pääosin ei-omasta-yksiköstä, eli en ole heidän kanssaan päivittäin tekemisissä.

      Kiitos! Ainakin nyt tuntuu jotenkin pirteämmältä. Jatketaan matkaa yhdessä :)

      Poista
  2. Vastaukset
    1. Ollos hyvä! :) Nauratti itseäkin, kun luin postauksesi kädet uusia pyöräilykamoja täynnä :D

      Poista
  3. Sulle on blogissani tunnustus. :) Olet kyllä saanut sen jo aikaisemmin, joten ei tarvitse tehdä uudestaan, halusin vain mainita hyvän blogisi. :)

    VastaaPoista

Kommentti olis kiva! ;)