torstai 5. huhtikuuta 2012

Pääsiäisterveiset

Nyt on taas yksi työviikko takana ja edessä ansaittu pääsiäisloma. Kuten viikonloppuna aavistelin töissä piti sen verran kiirettä, että olen kyllä lueskellut kuulumisenne, mutta en juurikaan ole ehtinyt kommentoida, vaikka olisin tahtonut. :/ Pääsiäiseksi ei ole mitään ihmeempiä suunnitelmia. Viettelen sen äitin ja iskän hoivissa. Sukulaisia täytyy käydä katsomassa ja eiköhän liikuntaakin ole ohjelmassa riittämiin. Neljä ihanaa päivää, joina ei ole pakko tehdä mitään, mitä en tahdo. Kivaa! :)

Eipä tällä viikolla mitään kummempaa ole tapahtunut. Maanantaina ja keskiviikkona kävin juoksemassa, keskimäärin 5 km/45 min. Keskiviikkona työkaverini kysyi lenkin päätteeksi, miksi minä juoksen. En oikein osannut vastata. Siksi että se on kivaa. Siksi että se on helppoa. Siksi että juoksutapahtumiin on kiva osallistua. En minä oikein tiedä. Juoksen siksi että juoksen. Miksi sinä juokset?

Tiistain ELC-tapaamisessa on tällä viikolla vuorossa treenikerta, joka piti sisällään pilatestyyppisiä harjoituksia. Kehoa huoltava liikunta jää minulta liian usein väliin, joten tuo teki tosi hyvää. ELC-vaaka näytti 72,4 kiloa. Siis tiistaina illalla saman verran kuin maanantaiaamuna! Kyllä ihmisen keho on omituinen, ei voi muuta sanoa. (Tiedän, että vaa'at ovat erilaisia, mutta tuo vaaka näytti kaksi viikkoa sitten 73,7 kiloa iltapäivällä.) Sain ryhmän jälkeen kyydin naapurissani asuvalta mieheltä kotiin ja hänen kanssaan juttelimme tavoitteista ja tilanteistamme. Kerroin, kuinka painoni on jumittanut jo vaikka kuinka kauan ja tahtoisin saada siihen muutosta. Siihen hän totesi, että hän ekan kerran jälkeen hän olikin miettinyt, että mitä minä teen ryhmässä. Jäin miettimään, että toivottavasti kukaan ryhmäläisistä ei ole pahoillaan, että olen mukana. Ilmeisesti kaikilla muilla on enemmän ylipainoa kuin minulla, mutta samojen ongelmien kanssa me kaikki kuitenkin painiskelemme. Ei kukaan ole ainakaan siltä vaikuttanut, päinvastoin tosi mukavilta kaikki.

Juuri tällä hetkellä muuten aurinko paistaa ja lunta sattaa. Tai siis lunta tulee vaakasuorassa. Lumesta ja yöpakkasista huolimatta kevät on jo ihan nurkan takana. Aurinko lämmittää jo lämpimästi.  :)

Oikein ihanaa pääsiäistä!

P.S. Muistakaa blogimiitti

1 kommentti:

  1. Hyvää pääsiäistä! :)

    Juoksen, koska... Se antaa energiaa, siinä saa tuuletettua pään ja se on kivaa! :)

    VastaaPoista

Kommentti olis kiva! ;)