keskiviikko 22. elokuuta 2012

Loman jälkeen

Palailin maanantaina arkeen loman jälkeen oikein hyvillä mielin. Loma oli rentouttava ja sain tehdä juuri niitä asioita kuin tahdoin. Ja vielä parempaa oli se, etten loman aikana kerännyt yhtään lomakiloja. Paino oli maanataiaamuna 69,6 kg! Ihan mahtavaa!! Viimeinen lomaviikko meni ruokailujen ja liikunnat suhteen vähän poskelleen, mutta kolmella ekalla viikolla tein selvästi jotain oikein, koska paino pysyi samana kuin ennen lomaa. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Minulla oli ajatuksena tehdä lomalta pari kuvapostausta, mutta arvatkaapa, kuka unohti kameran matkasta. Uuden kännykän kameralla sai niin huonoja kuvia, että ei tee mieli laittaa niitä esille. Ehkäpä siis napsin kuvia arjestani ja ilahdutan teitä niillä jossain vaiheessa.

Ai niin... voin minä yhden kuvan lomalta julkaista. Kävin nimittäin ostoksilla. Nämä ihanuudet lähtivät mukaani... (vaikka pinkki ei ole yhtään värini.)

Nike free run+ 3
Nyt minäkin olen virallisesti mukana paljasjalkakenkähuumassa. Tulette varmastikin kuulemaan näistä vielä lisää. Ja jos en muista, niin kysykää. ;)

Varala maraton ja blogimiitti ovat jo tosi lähellä. Tapahtuman facebook-sivuilla on ollut puhetta, että juoksun jälkeen voisimme mennä syömään New Yorkiin. Jos tiedätte jonkun superhyvän ravintolan Tampereella, niin ehdottakaa. Ja ehdottomasti mukaan miittiin!

Lomalta paluuta helpotti se, että minulla on ihania työkavereita, joiden pariin on kiva palata. Tänään oli ensimmäinen taukojumppa kesäloman jälkeen. Useampi ihminen kyseli, että tänäänkö jumppa taas jatkuu ja osanotto oli ennätysmäinen. Ihanaa! Samalla tavoin tuntuu mukavalta palata taas tänne blogistaniaan teidän mukavien ihmisten pariin. Kiitos!

P.S. Kehonhuoltohaaste etenee ja on erinomainen asia! :)

11 kommenttia:

  1. Ei yhtään kesälomakiloa..? Hienoa, onnittelut :)

    Ja ihan älyttömän ihanat kengät!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos ja kiitos! :) Hieman hämmennyin vaakalukemasta itsekin.

      Poista
  2. Hienoa kesälomasyömisten hallintaa! Minulla meni vähän överiksi, öh. :)

    Olen itsekin haaveillut paljasjalkakengistä. Änkyräpolvi vain mietityttää, että miten se reagoisi, kun vaimennuksia ei juuri ole. Tosin tuskin niitä juoksussa käyttäisin, mutta no niin, en tiedä... Pitää harkita. :)

    Jee, miitti on kohta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitenkään en pingottanut ja viimeinen viikko meni vähän överiksi, mutta onneksi lopputulos oli näinkin hyvä. Nyt on onneksi aikaa korjata.

      Nuo ovat kävellessä tosi mukavat jalassa. Monta vuotta minäkin olen noita harkinnut ennen kuin sorruin. ;)

      Jee! :)

      Poista
  3. Täällä odotetaan mielenkiinnolla postauksia paljasjalkakenkäjuoksusta! Kiva blogi sulla.. :). Itse kirjoittelen osoitteessa http://wannabejuoksija.blogspot.fi/, pääteemana juoksu. Tervetuloa tutustumaan :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Täytyy muistaa kertoa kokemuksia. Syyskuussa tosin on niin paljon tapahtumia, että kunnollinen testaus jää varmaankin myöhemmäksi. Kiitos!

      Ehdottomasti tulen tutustumaan. Hienot saavutukset ja tavoitteet sinulla ainakin on! Ihaillen olen lueskellut tuosta Vaarojen maratonista. Itselle kun täysmaratonkin on vielä vain haaveen tasolla.

      Poista
  4. Ihanat kengät!!! Ja upe Aku! Lomakiloja kuin ei ole kertynyt karistetavaksi niin tosiaan on hyvä jatkaa! Yhdessä eteenpäin!! Tsemp!!! :) Ite töissä tuolloin miitti aikaan! :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :)

      Harmi, että työt painavat päälle, mutta toivottavasti tulevaisuudessa tulee uusia miittejä.

      Poista
  5. Vau, sinä kesäkiloton! :)

    Minä tuhosin viikossa (lomareissulla) plusmiinusnolla-kesälomatilanteeni. Mutta 3/4 lomasta meni siis hienosti, onhan se sekin jo jotain. ;)

    Paljasjalkajuoksentelu kuulostaa ihastuttavalta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos!

      Se on oikein hyvä. Yksi viikko ei pilaa kaikkea sitä, mitä olet tähän asti saanut aikaan - ja saat vielä tulevaisuudessakin. :)

      Se kuulostaa - toivottavasti myös tuntuu siltä.

      Poista

Kommentti olis kiva! ;)