maanantai 10. kesäkuuta 2013

Blogimiitti

Huh... ihana viikon loppu on takana. Lauantaina juhlin ystävän kolmekymppisiä ja sunnuntaina oli blogimiitti Helsingissä.



Tuntuu jotenkin valjulta sanoa, että oli kiva tavata muita bloggareita. Mutta oli se!


Rautatieasemalta kävelimme rauhassa Suomenlinnan lautalle ja toivoimme, että mahdumme lauttaan. Mahduimme ja ehdimme, vaikka viimeiset metrin vähän kiiruhdimme. Itse en ole ikinä ennen käynyt Suokissa, mutta suunnitelmissa se on ollut. Kävelimme ympäri Suomenlinnaan ja päädyimme kallioille paistattelemaan päivää ja ihmettelemään merta. Sekä tietysti höpöttämään. Huolimatta siitä, että olen yltiösosiaalinen ihminen, olen monesti uusien ihmisten parissa aluksi varautunut, mutta blogimiiteissä tätä ongelmaa ei ole ollut. Tälläkään kertaa ei tarvinnut jännittää, vaan sain rauhassa olla oma itseni. No, maltoin sentään antaa muille välillä suunvuoron, eli ehkä vähän arastelin. ;)


Sää oli meille kovin suosiollinen ja raitis ilma kasvatti ruokahalua. Näköjään olin ruoan eteen saatuani sen verran nälkäinen, etten malttanut kuvata ruokia. Hyviä ne joka tapauksessa olivat ja söimme oikein pitkän kaavan (3 tuntia!) mukaan. Kotimatka menikin raittiin ilman, auringon ja hyvän ruoan jälkeisessä raukeudessa.


Siivosin tuossa aiemmin vähän alkukesän kilpailukalenteriani. Jätin Pirkan pyöräilyn väliin blogimiitin tieltä. En tosin usko, että olisin osallistunut, vaikka viikonlopun ohjelmassa olisi ollut vain syntymäpäiväjuhlatkin. Jukolan viestiinkin ilmoittauduin vapaaehtoiseksi varamieheksi, kun tulijoita oli enemmän kuin paikkoja joukkueissa. Viime viikolla Venla-joukkueen kakkososuuden suunnistaja kyseli, lähtisinkö hänen paikalleen, koska heille on tulossa perheenlisäystä. Enhän minä voinut kieltäytyäkään, joten lauantaina suuntaan kohti Jämsää. Olen ehtinyt metsään tänä keväänä tasan yhden kerran, joten en ole ehtinyt harjoitella itseäni ainakaan ylikuntoon. Kunpa tämän viikon kiireet helpottaisivat heti alkuviikosta.

Kärsin tällä hetkellä kroonistuneen kiireen lisäksi Julkaise-napin painamispelosta. Minulla on Bloggerissa kirjoitettuna useampikin teksti, mutta ne pitäisi vain lukea läpi ja julkaista. En uskalla! En ymmärrä, mistä tämä johtuu. Nyt kuitenkin painan sitä! ;)

6 kommenttia:

  1. Oi ja voih ja voihan pirskules meidän rahakatastrofin :P Miitti näytää ihanalle! Mut varalassa sit nähdään :)

    Mikäs julkaise-nappi pelko nyt on? Hassua? Mulla meinaa olla "en jaksa istua koneella ja kirjoittaa" kausi kun on niin paljon muutakin tekemistä :) Sulla olisi niitä tekstejä sit senkin edestä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisi ollut ihanaa, että olisit ollut mukana, mutta onneksi Tampere on vähän lähempänä.

      Tuo kausi on sekin tuttu, mutta mulla olisi useampikin teksti, joita en vain saa julkaistuksi. Ehkä lomalla ehdin työstää tätä, nyt en jaksa.

      Poista
  2. Eilinen oli kyllä hieno päivä, ja valokuvat tuovat hyviä ajatuksia mieleen. :)

    Välillä tulee noita "viitsiikö tätä juttua julkaista" -hetkiä. Yleensä niistä pääsee eroon, kun pistää silmät kiinni ja painaa Julkaise-nappia. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli kivaa ja onneksi tällä kertaa sääkin suosi. :)

      Joo, tuota olen joskus käyttänyt, mutta nyt sekään ei toimi. Hiiri hakeutuu väkisin Tallenna- ja Sulje-napeille. Kyllä tämä ajan kanssa helpottaa.

      Poista

Kommentti olis kiva! ;)