lauantai 12. lokakuuta 2013

Kahvakuula

Tällä kertaa tuli taas vähän turhan kiire ehtiä tunnille. Kahvakuulatunti kestää 45 minuuttia, mutta keskiviikkoisin ennen varsinaista tuntia on vartin tekniikkaosuus, jolle olisin ehdottomasti tahtonut ehtiä, mutta en ehtinyt.

Mitä luvataan? Tehokas koko vartaloa kuormittava lihaskuntoharjoitus Girya kahvakuulilla.

Mitä tykkäsin? Ohjattuja kahvakuulatunteja on useammalla eri formaatilla, mutta oman kokemukseni mukaan ne koostuvat joka tapauksessa patteriharjoituksista, jotka tehdään aikaa vastaan. Tällä kertaa tehtiin kolme kymmenen minuutin sarjaa, jotka koostuivat kahdesta liikkeestä. Kymppiminuuttisen alkuun työosuus oli 40-45 sekuntia ja lepoa ennen seuraavaa liikettä kertyi minuutti täyteen, eli 20-15 sekuntia. Työosuuden loppua kohti lepoaika lyheni siten, että viimeiset minuutit tehtiin putkeen. Kahvakuulatunnilla tehdään tehokkaita perusliikkeitä, eikä minkäänlainen turha kikkailu tähän lajiin sovikaan. Olen tykännyt jokaisen eri ohjaajan kahvakuulatunneista, mutta onneksi jokaisella on ollut oma tapansa koostaa tunti.

Yleisiä huomioita. Tunnin jälkeen matkalla pukuhuoneeseen kaksi rouvaa puhelivat, kuinka ohjaaja-Aku vetää täysillä loppuun asti. Tosiaan venyttelyt jäivät pääosin kotiläksyksi, jotta saatiin tehtyä mahdollisimman hyvä treeni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kommentti olis kiva! ;)