perjantai 6. joulukuuta 2013

Ihana minä

Sain Lady Puntilta ihanan haasteen pysähtyä miettimään omia hyviä puoliani. Näitä on kiertänyt aiemminkin, mutta liian usein ei tule mietittyä omia hyviä puolia, joten täytyy tehdä se nytkin. Yleensä peilikuvaa katsoessa näkee vain korjattavia kohtia, mutta ympärillä olevat ihmiset kiinnittävät enemmänkin huomiota juuri siihen, mikä meissä on ihanaa. Tai niin minä ainakin teen. Ehkä pitäisi useammin myös sanoa se ääneen ja osata myös ottaa saadut kehut vastaan.


1. Hiukset. Hiukseni ovat helppohoitoiset, hyväkuntoiset ja niitä riittää. Kun vain viitsisin laittaa näitä enemmän ihan arjessakin, niin ne olisivat vielä kivemmat.

Tämänvuotinen pikkujoulukampaus by kampaaja

2. Elämänasenne. En tahdo ikinä kyynistyä, vaan tahdon kulkea läpi elämän ihmetellen arkipäivän ihmeitä ja nähdä synkimmässäkin pilvessä hopeareunuksen. Lapsenmielinen ja optimisti ehkä tippuu korkeammalta vastoinkäymisten kohdatessa, mutta siltä en tahdo itseäni suojella kovettamalla sisimpäni.

3. Sitkeys. Aina tällä ei ole pelkästään positiivisia vaikutuksia, mutta olen ollut itsestäni monesti ylpeä, kun olen tehnyt jotain, johon en itsekään uskonut pystyväni. Toisaalta välillä pitäisi osata punnita, mitä hyötyä tästä on ja antaa periksi aiemmin, jos en siitä riittävästi hyödy.

4. Hyvä kunto. Varsinkin silloin kun se tulee ilmi tavallisessa elämässä, esim. jaksan juosta bussille ilman, että olen ihan kuoleman kielissä jälkeenpäin.

5. Äly. Tuntuu tosi oudolta kirjoittaa tämä tähän listaan. En tarkoita niinkään mensatyyppistä älykkyyttä, vaan enemmän sellaista arjessa ja töissä auttavaa älykkyyttä. Tykkään olla fiksu ja tykkään käyttää sitä toisten ihmisten auttamiseen ja opettamiseen!

En haasta ketään nimeltä, mutta pyydän, että jokainen, joka tämän lukee, pysähtyisi hetkeksi miettimään, mistä ominaisuuksista itsessään tykkää tai tahtoisi tykätä.

Ihanaa itsenäisyyspäivää! :)

4 kommenttia:

  1. Mä allekirjoitan kyllä kaikki nää sun hyvät puolet :) tää oli kiva haaste ja hyödyllinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, ihana Iive! Tuo kommentti teki hyvää. Oli kiva ja olen oikeasti kiinnittänyt huomiota, mistä tykkään itsessäni. Ei se ole itserakkautta, vaan kasvattaa tervettä itsetuntoa! :)

      Poista
  2. Ihana sinä ja sitkeytesi ja asenteesi ja kaikki! :)

    VastaaPoista

Kommentti olis kiva! ;)