keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Cooperin testi

Tänään oli edessä  kauhulla  kauan odotettu Cooperin testi. Keli oli oikein mainio: +13°C, aurinkoista ja pieni tuuli. Täytyy myöntää, että ei yhtään haitannut, vaikka jouduimmekin siirtämään testin viime viikolta. Silloin olisi ollut +5°C ja vesisade. ;)

Rehellisesti sanottuna en ollut iltapäivällä ollenkaan innoissani edessä olevasta. Tällä kertaa porukassa oli muutama, jotka ovat juosseet ko. testin viimeksi vuosikymmeniä sitten tai ei koskaan. Olin hieman kateellinen heille, koska he eivät tienneet tai muistaneet, mikä edessä odottaa. Tuntui hullun hommalta lähteä suorittamaan vapaaehtoisesti jotain tuollaista, jonka tiesi aiheuttavan suurta tuskaa.

Lähde: Wikipedia




Viime syksynä juoksin 2100 metriä. Se jäi harmittavan vähän hyvän rajasta. Yhtään parempaan en kyllä silloin olisi pystynyt. Tällä kertaa tavoitteeni oli siis juosta yli 2200 metriä. Se tarkoittaa 4,5 kierrosta, eli kierrosaikoja alle 2:10.


Juoksu tuntui pahalta. Aloitin vähän liian kovalla vauhdilla. Vaikka tiesin, että pitäisi hidastaa, niin vauhdin tasaaminen ei ollutkaan ihan niin helppoa. Olin 9,5 minuuttia (puoli minuuttia alussa ja viimeiset kaksi) varma, että en tule juoksemaan tätä loppuun. Ajattelin lähes koko matkan ajan, että nyt lopetan. Ei ole pakko juosta, koska eihän tässä ole mitään järkeä kiduttaa itseään tällä tavalla. Luulisin, että jos juoksisin yksin, niin en saisi itsestäni irti juosta noin äärirajoilla tai lopettaisin kesken. Kymmenen minuutin jälkeen ajattelin, että tulen selviämään loppuun asti. Siinä vaiheessa myös tiesin, että tulen juoksemaan paremmin kuin viime vuonna ja yli 2200 metriä. Lopputulos oli 2300 metriä. Kaksisataa metriä paremmin kuin viime syksynä. En muista, että olisin koskaan juossut parempaa tulosta Cooperin testissä. Olen siis enemmän kuin tyytyväinen. Järkevämmällä vauhdin jaolla olisin voinut juosta korkeintaa 100 metriä enemmän, jos sitäkään. Sitä täytyy lähteä tavoittelemaan syksyn testiin. Mutta en siis aio harjoitella erikseen Cooperia varten, vaan harjoittelu tapahtuu täysin puolimaratonin ehdoilla.

Tampere puolimaratonin reitti käy muuten noin puolessa matkassa kiertämässä yhden kierroksen Ratinan stadionilla, missä tänäänkin Cooperin juoksimme. Toivottavasti silloin kierros ei ole ihan yhtä tuskainen kuin mitä ne tänään olivat. :)

Kymmenen sekuntia juoksun jälkeen olin varma, että kuolen. Kymmenen minuutin jälkeen aloin harkita osallistumista Elixian järjestämään Cooperin testiin torstaina 10.5. Kyllä ihminen osaa olla hullu! :D

Ilmoitin etukäteen, että tällä kertaa en sitten juokse sitä sataa metriä, mikä viimeksi juostiin Cooperin päälle. Minähän en ole yllytyshullu, mutta kun joku kysyi, että juostaanko vielä satanen, niin minähän olin heti valmis. Tai ainakaan en jätä juoksematta, jos muutkin juoksevat. Siinäkin aika parani 20,4 sekunnista tasan 20:en. Tuota tulosta minulla ei ole mitään kunnianhimoa lähteä parantamaan. Ihmisellä on luonnostaan tietyssä suhteessa nopeita ja hitaita lihassoluja. Minulla ne painottuvat selvästi hitaiden (mutta kestävien) suuntaan.

Onko joku lukijoista innostunut juoksemaan Cooperin testin tänä keväänä? Tai käyttekö kokeilemassa sitä piakkoin?

Huomenna on lepopäivä liikunnasta ja hieronta. Ehkä myös penkkiurheilua lentopallofinaalin merkeissä. Voi sitä nautinnon päivää! :)

12 kommenttia:

  1. Cooper ei ole konkreettisissa suunnitelmissa, mutta haaveissa se on ollut koko ajan. Tai ehkä ei pidä puhua haaveilusta, vaan epämääräisestä suunnittelusta.

    Vähän tekisi mieli tulla kokeilemaan tuo Tampereen puolikas uudelleen, kun siellä syksyllä ekaa kertaa puolikkaan juoksin. Kalenteri tosin on vähän haasteellinen

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No jos joskus osuu sopivasti eteen, niin käväise juoksemassa. Ihan kivaa se on! :)

      Tampereellahan on myös Varalan maraton kolme viikkoa aikaisemmin, johon on mahdollisesti muistakin bloggareita osallistumassa. ;)

      Poista
  2. Cooperia voisin joskus kokeilla. En vain tiedä missä niitä täällä järjestetään, vai järjestetäänkö ollenkaan. Itsekseni voisin toki tuolla maantiellä juosta, mutta eipä se taida olla sama asia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Monet urheiluseurat ja kuntokeskukset sekä -tutkimuslaitokset järjestävät kaikille avoimia Coopereita. Google voisi osata auttaa ja puskaradio. Kyllä sitä ihan eri lailla saa tsemppiä, kun juoksee porukassa. Tai järjestä itse ja kutsu kavereita/tuttavia/työkavereita mukaan. Urheilukentät ovat kai pääosin ihan yleisessä käytössä. :)

      Poista
  3. Moikka! Millaisella kunnolla tuosta Cooperin testistä olisi iloa? Olen itse niin alussa juoksukunnon kanssa että välillä vielä kävelen tai juoksen ihan hirveän hiljaa. Mitä se oikeastaan mittaa, onko siinä järkeä ennen kuin on vähän alkua pidemmällä?? Olisi kiva kuulla lisää. Omat muistot on koulusta ja aika kauhuväritteisiä ne ovat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei! Heititpä mielenkiintoisen kysymyksen. :) Periaatteessa jos jaksat juosta 12 minuuttia, niin voit juosta Cooperin. (Siis voihan sen 12 minuuttia kävelläkin, mutta idea ehkä vähän kärsii, kun kyseessä on kuitenkin juoksutesti. ;) Tuo on yksi tapa seurata kunnon kehittymistä. Jos on juossut pelkästään matalalla sykkeellä lenkkejä, niin en ehkä lähtisi suorilta juoksemaan Cooperia täysiä. Aloittaisin ensin harjoittelun lyhyemmillä intervalleilla, lähtien ihan vaikka 10-20 sekunnista. Toisaalta voi juosta tuon 12 minuuttia alkuun myös vähän rauhallisemmin. Blogisi perusteella uskon, että sinä voit ihan hyvin juosta Cooperin, jos vain tahdot. Joka tapauksessa toivon, että saisit häädettyä kauheat koulumuistot pois. :)

      Poista
    2. Hei, kiitos vastauksesta! Tuota voisi kyllä miettiä. Jos asettaiskin vaikka tavoitteeksi juosta sen niin ja niin monen kuukauden päästä... Kun lukee toisten blogeja, tulee sellainen tietty uteliaisuus näitä toisten tavoitteita kohtaan! :-)

      Poista
    3. Tuo on oikein hyvä idea, että asettaa tietyn valmistautumisajan. Omia tavoitteitaankin usein peilaa muihin ja säätää niitä sen mukaan. Oikein tervettä mielestäni, kunhan pitää oman sisimmän siinä mukana. Sen takia tykkään bloggaamisesta ja blogeista! :)

      Poista
  4. Tsaijjaijai, 22.5. olis mahrollisuus pinkoa tuo karumainen pätkä o.O :D Vie pitäis ilmoittautua...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No niin, nyt ilmoittautumaan, mars! ;) Harmittelet jälkeenpäin, jos et mene. Tsemppiä!

      Poista
  5. Hienoa, Aku!! Sinä teit sen, taas! Oot sissi <3

    Minusta tuntuu tänään, etten jaksaisi juosta lujaa kuin muutaman minuutin. Johtunee varmaan pitkälti nykyisestä juoksuohjelmastani, joka painottuu matalasykkeisiin lenkkeihin. Pitänee (salaa) revitellä joku päivä oikein sydämensä kyllyydestä, jotta saa taas uskoa siihen, että hetken jaksaa vauhtiakin lenkillään pitää :)

    Cooperiin syksyllä? Aion! 2000m on tavoite, kaikki siitä yli olkoot iloista yllätystä, jos on tullakseen. Toivottavasti en kaadu ;)

    Ihanaa viikonloppua! <3

    Ps. Hulluus ei tunnu lieventyvän. Juosta nyt ensin (puoli)kuolleeksi itsensä ja tahtoa tehdä sama uudestaan ensi kuussa! Oot ihana ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, taas! :)

      Joo, yksikin avaava harjoitus ennen Cooperia tekee oikein hyvää. Ja muutenkin... ;)

      Sinä teet syksyllä hyvän tuloksen!

      Ei se hulluus mihinkään häviä. Mulla on niin huono muisti tai aika kultaa muistot! :D Sinäkin!

      Poista

Kommentti olis kiva! ;)