Pyöräilypelkoa

Eilen palasin pitkästä aikaa BodyPumpin pariin. Piti oikein HeiaHeiasta tarkistaa, että viimeksi olen käynyt tunnilla huhtikuun lopussa! Aika pitkä ero ottaen huomioon, että tunti kuuluu ehdottomiin suosikkeihini. Keväällä ja kesällä on onneksi kertynyt muuta liikuntaa. Lyhyemmänkin tauon jälkeen on paluu ollut tuskainen, joten hieman pelonsekaisin tuntein astelin saliin. Vähän himmailin painojen kanssa varsinkin jalka- ja selkäbiiseissä, etten pilaa viikonlopun liikuntoja lihasten totaalijumilla. Mutta... olisi väärin sanoa, että ei tuntunut missään, mutta rintalihakset ovat ainoat, joissa on viivästynyttä lihaskipua (DOMS). Ilmeisesti Power-ohjelma on ehtinyt vaihtua tässä tauon aikana. Osaisiko joku kertoa, onko näin ja onko uusi ohjelma selvästi helpompi? Olen toki harrastanut monipuolista aerobista liikuntaa, mutta en juuri lainkaan lihaskuntoliikuntaa. Yleensä uudet ärsykkeet ovat aina kipeyttäneet lihakset.

Huhtikuun alussa kävin ostamassa uuden polkupyörän, jota olen ehtinyt hävettävän vähän ulkoiluttaa. Pyöräilykilometrejä on tänä vuonna kertynyt jo vähän toistatuhatta, mutta ne ovat olleet lähinnä työmatkoja, jotka poljen Marin- hybridilläni. Cyclocrossin ostin Kalevan kierroksen pyöräilyä varten, mutta olisi sillä hyvä polkea vähän ennen sitäkin. ;) Kyseessähän on Quantinan Hirmun sisko tai veli.

Moni pitää minua rohkeana ja vauhdikkaana tyyppinä, mutta oikeasti en ole sitä. Pelkään monia asioita, muun muassa vauhtia, ainakin jos en tiedä, pystynkö hallitsemaan sitä. Minun täytyy luoda jokaiseen polkupyörääni henkilökohtainen luottamussuhde. Ennen sitä pelkään liikkeellelähtöä, vaihteidenvaihtoa, pysähtymistä, sadetta, ajamista, jarruttamista... Yleisesti ottaen kaikki uusi pelottaa, kunnes kokeilen, selviänkö siitä.

Ostin lukkopolkimet pyörääni viitisen vuotta sitten. Niilläkin ajamiseen tottuminen vei vähintäänkin sen ensimmäisen kesän. Pikkuhiljaa totutellen uskalsin pitää jalkojani sidottuna polkimiin pidempään ja pidempään. Peruspyörässä polkimina minulla on kuvassa näkyvät kaksipuoliset lukkopolkimet. Kääntöpuolella on normaali poljin, jolloin pyörää voi polkea myös tavallisilla kengillä (tai klossikengillä ilman kiinnitystä ;). Cc:ssä on lukot polkimen molemmin puolin, koska sillä ei ole tarkoitus polkea kauppareissuja, vaan se on puhtaasti kilpapyörä. Kengän irtoamisen herkkyyttä polkimesta voi säätää ja itselläni ne lähtevät irti lähes ajatuksen voimalla. Nykyisin suosittelen lukkopolkimia lämpimästi jokaiselle, joka tahtoo lisää tehoja pyöräilyyn.

Shimanon kaksipuolinen lukkopoljin (lähde)

Viime kesänä ajoin Kalevan kierroksen pyöräilyn iskän vanhalla maantiepyörällä. Äiti lähti mukaan neitsytajollemme ja hän sanoi, että ei voi kuin nauraa, kun en meinannut uskaltaa lähteä pyörän selkään. Hän myös epäili, että kisassa ei voi käydä hyvin, jos en pääse vauhtiin. Siitä huolimatta pyöräilystä tuli lopulta hyvä lopputulos. Se oli selkeästi paras lajini Kierroksella. Uusi pyörä oli pakko hankkia, sillä tuo pyörä oli aivan liian suuri. Iskäkin osti uuden pyörän, koska pikaisesti hankittu pyörä oli hänellekin rungoltaan aavistuksen suuri. :D

Olin päättänyt, että tänä viikonloppuna pitää tehdä pyörällä pidempi lenkki. Kyttäsin viikonlopun säätä ja ennusteiden perusteella totesin, että lauantaiaamupäivä on todennäköisesti vähäsateisin aika. (Ihan vähän oli myös vaikutusta sillä, että iltapäivällä tulee tv:stä urheilua useammaltakin kanavalta. ;) Starttasin pyörän hieman ennen yhtätoista. Sää näytti hyvältä ja minua pelotti. Aika äkkiä uudella pyörällä ajamiseen tottui ja aloin jopa nauttia vauhdista. Noin kahdeksan kilometrin jälkeen alkoi sataa. Ajattelin, että kyseessä voisi olla lyhyt kuuro ja jäin Kangasalle pitämään vähän aikaa sadetta alikulkuun. Jos olisin kääntynyt siitä takaisin, niin lenkki olisi jäänyt alle kahdenkympin. Edellisenä iltana olin kehunut, että suunnittelin vähän alle viidenkympin lenkkiä ja sisu ei antanut myöten jättää kesken. Viiden minuutin päästä sade laantui ja pääsin jatkamaan matkaa. Asfaltti oli märkää (pelkään myös märkää asfalttia), mutta en kaatunut samantien, vaikka sekin kävi mielessä.

Sade on viime aikoina ollut niin herkässä, että enhän minä tuolla yhdellä kuurolla selvinnyt, vaan sade kasteli minut. Koska olin jo märkä eikä sateella ajaminenkaan pelottanut enää, jatkoin matkaa. Tavoitteena oli ajaa 15-20 kilometria, kääntyä ympäri ja polkea sama matka takaisin. Viidentoista kilometrin kohdalla päätin, että kyllä se vähintään 40 kilometrin lenkki pitää tänään tehdä. Viimeiset kilometrit ennen kahtakymppiä pääsin ajamaan auringon lämmittäessä ja kuivatessa. Kun käänsin pyörän ympäri, koko taivas oli harmaa. Melkein olisi tehnyt mieli jatkaa vain auringossa polkemista, mutta kotiinkin pitäisi päästä. Mitä lähemmäs kotia pääsin, sitä rankemmaksi sade muuttui. Kunnes... pari kilometria ennen maalia, aurinko alkoi paistaa - ja minä olin likomärkä. :D (Nyt illasta ei ole satanut ollenkaan.)

Olipa loppukesä millainen tahansa, niin minulla on nyt viisi kiloa kesäihanuutta pakkasessa, joita voi sitten fiilistellä talvipakkasilla. Tai no, okei, 4,5 kiloa. Kyllä laaduntarkkailua pitää suorittaa! Mansikat <3