torstai 27. joulukuuta 2012

Arvonta taasen kerran

Lieko joulupukki ollut asialla vai postittajilla ollut joulumieltä, mutta sain ennen joulua kaksi kappaletta uutta Juoksija-lehteä. Molemmat omalla asiakasnumerolla varustettuna, mutta vain toisen liitteenä oli ensi vuoden Juoksija-kortti. Lisäksi joulukuun numeron liitteenä tuli Juoksijan harjoituspäiväkirja.

Koska en tarvitse samaa lehteä kahtena kappaleena, ajattelin antaa toisen niistä pois. Eli siis arvontaan voi osallistua tämän tekstin kommenttikentässä. Kerro paras talvinen juoksuvinkkisi tai vaihdatko juoksemisen lumen tultua muuhun liikuntaan. Laitan lehden postiin vasta joululoman jälkeen, joten aikaa osallistua on 1.1.2013 klo 18.00 asti.


Kannen mukaan lehti sisältää mm. seuraavia aiheita:
  • Vinkit talvijuoksuun 
  • Juoksua musiikin rytmeissä 
  • Lihaskalvot auki hieromalla 
  • Juokseva sellisti Eicca Toppinen 
  • Erilainen New York
Lisäksi mukaan lähtee tottakai tuo harjoituspäiväkirja.

Onnea arvontaan!

15 kommenttia:

  1. Juoksu vaihtuu hiihtoon ja kuntopyöräilyyn, toki ne uudet popot oottelevat kokeilemista (:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan raporttia uusista kengistä! ;)

      Poista
  2. Juoksu vaihtuu osittain hiihtoon, mutta erityisesti pk-lenkit pysyvät juoksemisena. Vastasataneessa lumessa juoksemisesta saa lisää tehoa treeniin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäisi etsiä joku oikein kunnon hankijuoksupaikka.

      Poista
  3. Kesällä kova yritys juosta/ harrastaa juoksua vaihtuu talven tullen lenkkeilyyn ja kuntosalitreeniin - vielä en ole salin juoksumatolle uskaltautunut. Ehkä vielä joskus ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ymmärrän juoksumattopelon. Itse pelkäsin alkuun lentäväni pois siltä. Mutta anna matolle mahdollisuus, vaikka vain kävellen. Ei se kaikille sovi, mutta voit sanoa ainakin kokeilleesi. :)

      Poista
  4. En vaihda juoksua mihinkään, tosin nyt on vasta ensimmäinen kunnon juoksutalvi. Vinkkejä siis otetaan vastaan täälläkin päässä. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voitit arvonnan, joten toivottavasti löydät lehdestä vinkkejä. :)

      Poista
  5. Minä olen vasta aloittelijatasolla näissä juoksuhommissa ja hölkällä painelen eteenpäin pikkuhiljaa. Nyt on viikkojen flunssakierre pysäyttänyt kaiken innon ja harrastamisen, joten vuoden vaihtuessa täytyisi inspis taas etsiä jostain ja ehkäpä voisin kokeilla kuntosalia ja joitain jumpparyhmiäkin lisäksi, sillä minäkin haluan kuntoon!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sairastelu ja siitä seuraava treenitauko on kurjaa, mutta onneksi on koko uusi vuosi aikaa päästä kuntoon. Tsemppiä!

      Poista
  6. Juoksu jatkuu täällä läpi talven, oli pakkasta -5 tai -25astetta. Mielestäni tärkein asia talvijuoksuun on varustautuminen. Kunnon lenkkarit (EI ne kesälipokkaat millä juostaan +20aseella, vaan kalvolliset, tarvittaessa nastalliset maastojuoksukengät, jotka toimivat lumella erinomaisesti olematta kuitenkaan liian raskaat) ja sään mukaan pukeutuminen! Laadukkaasta materiaalista tehdyt aluskerrastot, ohut mutta lämmin välikerrasto, sekä kunnon tuultapitävä (SE jos mikä on kylymä talvella!!) päällikerros mihin esimerkiksi kunnon hiihtopuku soveltuu erinomaisesti! Laadukkaat sukat, merinovillainen buff tuubihuivi, joka toimii myös kaulansuojana sekä kypäkämyssynä ovat oleellinen osa kunnon vaatteita! lämpöine pipo ja hanskat vielä niin jo kelpaa hölkötellä ihanassa talvisäässä ja katsella kuuraisia puita aamun sarastaessa tahi illan hämärtyessä :)

    Ihania lenkkejä kaikille!!! :D

    -A

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eipä tuohon ole mitään lisättävää. Kepoisia kilometrejä sinullekin! :)

      Poista
  7. Minulla oli kova hinku juosta puolimaraton kesällä 2010, mutta toisin kävi. En voi valittaa, koska lokakuussa syntyi pitkään haaveilemamme esikoinen. Vaunuilla tuli lenkkeiltyä paljonkin ja keväämmällä tuli aloiteltua juoksuakin vaunuilla, mutta kesällä olinkin taas raskaana ja maailmankauhein raskauspahoinvointi esti kaiken liikunnan pitkälle syksyyn. Sitä kuvitteli että sitten kun toinen on maailmassa aloitan harjoittelun taas kunnolla, mutta kahden pienen kanssa liikunta on jäänyt surkealle jamalle!! Kateellisena ja haikeasti aina katselen kun joku juoksee ohi. Nyt sovittiin miehen kanssa, että saan joka päivä käydä lenkillä yksinäni. Kunto on rapistunut ihan hurjasti, mutta eihän siinä ole mitään muuta kuin suunta ylöspäin. Nyt tuntuu, että viisi kilometriäkin juostuna on jo suoranainen haaste ja sitä kohden on tähtäys!! Toivotan oikein ihanaa alkavaa vuotta sinulle ja kaikille muillekkin!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hieno kuulla, että miehesi antaa sinulle mahdollisuuden lenkkeillä. Kunto nousee äkkiä, joten ennen kuin huomaatkaan viisi kilometriä on sinulle normilenkki. Ihania kilometrejä ja tsemppiä uudelle vuodelle myös sinulle! :)

      Poista
  8. Minulla oli kova hinku juosta puolimaraton kesällä 2010, mutta toisin kävi. En voi valittaa, koska lokakuussa syntyi pitkään haaveilemamme esikoinen. Vaunuilla tuli lenkkeiltyä paljonkin ja keväämmällä tuli aloiteltua juoksuakin vaunuilla, mutta kesällä olinkin taas raskaana ja maailmankauhein raskauspahoinvointi esti kaiken liikunnan pitkälle syksyyn. Sitä kuvitteli että sitten kun toinen on maailmassa aloitan harjoittelun taas kunnolla, mutta kahden pienen kanssa liikunta on jäänyt surkealle jamalle!! Kateellisena ja haikeasti aina katselen kun joku juoksee ohi. Nyt sovittiin miehen kanssa, että saan joka päivä käydä lenkillä yksinäni. Kunto on rapistunut ihan hurjasti, mutta eihän siinä ole mitään muuta kuin suunta ylöspäin. Nyt tuntuu, että viisi kilometriäkin juostuna on jo suoranainen haaste ja sitä kohden on tähtäys!! Toivotan oikein ihanaa alkavaa vuotta sinulle ja kaikille muillekkin!!!

    VastaaPoista

Kommentti olis kiva! ;)