tiistai 4. joulukuuta 2012

Hiihdon ytimessä

Terveiset Saariselältä! 

Minun piti tänään kirjoittaa, miten ensimmäiset päivät Saariselän-lomalla ovat sujuneet; millainen keli on ollut; miten sukset ovat luistaneet; kuinka monta kilometriä olen hiihtänyt. Tämänpäiväisen hiihtolenkin jälkeen päädyin kuitenkin kirjoittamaan jostain aivan muusta.

Saariselän latukarttaan on nimetty toistakymmentä tunturia, joista Ahopäät on yksi, jonka huippu kurkottaa vähän yli 425 metriin ja jonka yli kulkee myöskin latu. Yleensä pidän tasaisemalla hiihtämisestä, koska se ei ole niin raskasta. :D Kuitenkin tuo tuntureiden yli kipuaminen on paljon palkitsevampaa. Tänään päädyin hiihtämään Ahopäiden yli, koska tuo latu ei ole läheskään joka vuosi marras-joulukuun vaihteessa hiihtokunnossa, eli en ole tainnut hiihtää sitä aiemmin.

Blogin osoitteen ja sähköpostini mukaan olen wannabeurheilija, mutta oikeasti olen elämysten kerääjä. (Ei sillä, että nuo olisivat toisensa poissulkeavia.) Urheilijana keräisin kilometrejä ja mittaisin niihin käytettyä aikaa. Ei sillä, etten tekisi tuotakin, mutta se tunne, kun nousin tunturissa puurajan yläpuolelle. Pysähdyin katsomaan ympärilleni ja kuuntelin. En kuullut kuin oman sykkeeni ja hengityksen, ellen pidätellyt sitä. Yhtään ihmistä ei näkynyt ympärilläni. Se tuntui uskomattomalta, koska nuo valaistut ladut ovat välillä kuin ammuttu täyteen hiihtäjiä (siis myös valoisaan aikaan), mutta heti kun poikkeaa vähän sivuun, saa hiihdellä aika rauhassa.

Siellä kohti tunturin huippua kiivetessä koin, että olin lähempänä alkusuomalaista kuin koskaan aiemmin. Siis minä, muovisilla suksilla, teknisissä vaatteissa ja ajetulla latu-uralla. Alkoi hymyilyttää ja jopa naurattaa. Aika kornia! Silti tunnen itsessäni ne samat geenit kuin niillä ihmisillä, jotka ovat asuttaneet Suomen aluetta jääkauden jälkeen. Minulla on ominaisuudet, että kestän tämän kylmän maan keliolosuhteita. Tunnen kuuluvani tänne!

Kelien salliessa saattaa olla, että kipuan vielä Palo- ja Kaunispään päälle sukset jalassa. Katsotaan, mitä siellä opin itsestäni. ;)

Suomessa taitaa tällä hetkellä olla lunta joka puolella, mutta silti on pakko hehkuttaa, kuinka kaunista täällä on. Yritin ottaa kuvia, mutta ne eivät tee oikeutta oikeille maisemille. Lunta tosiaan riittää niin paljon, että latuverkostosta on auki paljon suurempi osuus kuin yleensä. Lisäksi reilu lumikerros on mahdollistanut mökkikylän ja varsinaisen latuverkoston yhdysladun aukipitämisen. On ihan parhautta, kun hiihtolenkille pääsee lähtemään heti ulko-ovelta ja lenkin jälkeen ei tarvitse kantaa suksia takaisin mökille. Siinä alkaa äkkiä palella varpaita ja sormia, vaikka ne hiihtäessä pysyvät hyvin lämpiminä.

Toivottavasti viikkonne on alkanut lumileikkien merkeissä. Suosittelen niitä kaikille nyt kun ne ovat mahdollisia. Ainakin pulkkamäen laskeminen muovipussilla teki hyväää! :) 

4 kommenttia:

  1. Kuulostaa ihanalta! Olen aivan kateellinen. :) Minä kyttään sääennusteita ja odotan, että koska täällä olisi lunta sen verran, että olisivat saaneet ladut tehtyä. Viikonlopun aikana yritän ainakin saada sukset pohjustettua niin, että ovat valmiit kun ladulle pääsee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sielläkin pääsee kohta hiihtämään. On se niin kivaa! :)

      Poista
  2. Ihana kuvaus! Samoin minäkin odotan latujen saapumista tänne etelään. Yhdyn täysin siihen, että nyt on niin kaunista, kun on lunta ja kaikki puut ovat huurteessa. Ja tuntuu, että aurinkokin paistaa enemmän!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivottavasti päästään pian hiihtämään. Nyt fiilistelen hiihtolenkin jälkeistä tunnelmaa: itsenäisyyspäivän kynttilänvalossa tuijottelen hämärtyvää lumista maisemaa. Ah! :)

      Poista

Kommentti olis kiva! ;)