sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Liikunnan iloa - ja vaikeutta

Tänä viikonloppuna kelit ovat suosineet ulkona liikkujaa, joten sitä minäkin olen harrastanut. Vaikka tykkään Suomen talvesta ja kaamoksesta, on jotenkin huojentavaa tietää, että ollaan jo menossa kevättä kohti. Ei sen vielä ole kiire, mutta siellä muutaman kuukauden päässä se odottaa. Eilen lauantaina  oikein aurinko helli. Pakkasta oli reippaat kymmenen astetta, eli sopivasti vaatetta päälle, niin ulkona on kivaa. Oikealla palstalla näkyy laskuri kohti vuoden 2013 Kalevan kierrosta ja sen ensimmäistä lajia, luistelua. Muita lajeja tulisi jollain tasolla harrastettua ilman Kierrostakin, mutta luistelua (varsinkin radalla) ei. Joululomalla kävin kertaalleen Mikkelissä uudenuutukaiselle tekojäällä, joten oli syytä suunnata harjoittelemaan. Sorsapuistossa on kaukaloiden ympäri jäädytetty noin 400 metriä pitkä rata, jonka olen todennut itselleni parhaaksi paikaksi harjoitella. Jää ei ole yhtä hyvässä kunnossa kuin tekojääradoilla ja radan muoto on lähempänä ympyrää kuin oikeaa rataa, joten kaarteen luistelu on hieman toisenlaista. Silti luisteluasento ja -potku ovat samat jäällä kuin jäällä. Ja jää tulee jokaisen luistelukerran jälkeen tutummaksi. Polvet lyövät veteliksi aina terien päälle noustessa, mutta tällä kertaa helpotti jo ensimmäisen kierroksen aikana. Hyvä keli oli houkutellut jäälle monenlaista ja -tasoista luistelijaa. Vaikka vähän jouduinkin väistelemään muita, olen silti iloinen jokaisesta ihmisestä, joka on vieroittanut itsensä sohvasta ja lähtenyt ulos. Olin varautunut, että tunnin saaminen täyteen luistellen tulisi olemaan tylsää ja vaikeaa. Johtuuko siitä, että pessimisti ei pety vai auringonpaisteesta, mutta ensimmäistä kertaa luistelu tuntui mukavalta. En kytännyt jatkuvasti kelloa, vaan keskityin liukuun ja rytmiin. Kun tunti tuli  täyteen, matkaa oli kertynyt 16 kilometriä. Päätin jatkaa vielä kahteenkymppiin. Kalevan kierroksen matka on 30 kilometriä, joten mitä pitempiä harjoituksia maltan tehdä, sen parempi. Tavoiteajaksi olen asettanut puolitoista tuntia. Aiempina vuosina matka on ollut 20 ja 21,1 kilometriä. Noita lyhyempiä matkojakaan en ole koskaan luistellut noin kovaa, joten tavoite on kova, mutta eihän helppoja kannattaisi lähteä tavoittelemaankaan. ;)

Tänään suuntasin sukseni kohti Kaupin latuja. Niihamaan päin reitti on sopivan tasaista tekniikan harjoittelemiseen. Erityisesti minun pitäisi panostaa siihen, että hiihdän oikeassa maaston kohdassa oikeanlaisella luistelutekniikalla. Nyt yritin keskittyä siihen. Se onnistui ilmeisen hyvin: vauhti kasvoi, mutta toisaalta niin nousi rasituskin. Loppumatkasta alkoi vähän tuntua, että loppuuko voimat kesken, mutta ihan hyvin jaksoin silti. Hiihtoladullakin oli ruuhkaa. Tuo Kauppi-Niihama -väli tosin taitaa olla Tampereen suosituin latu. Niihamasta eteenpäin ladulla (erityisesti luistelu) oli melkoisesti hiekkaa ja muuta roskaa. Onneksi olin lähtenyt kakkossuksilla, jotka ovat jo valmiiksi naarmuilla.

Viikon liikunnat kaiken kaikkiaan:



Reilut viisi tuntia yhteensä, vaikka vielä torstaina tuntui, että ei tästä liikuntaviikosta tule mitään. Tiistaina ja keskiviikkona jalat vain olivat niin jumissa, että oli pakko antaa niiden levätä.

Luon itselleni pääni sisällä sääntöjä, joiden en heti välttämättä edes tajua rajoittavan elämääni. Olen vuoden alussa ollut hieman epätoivoinen liikuntojen suhteen. En saa kaikkea haluamaani liikuntaa mahtumaan viikkoon: PT-treenit vievät yhden päivän ja sulkapallo toisen. Kummastakaan en tahdo luopua. Lisäksi nyt on talvi, joten tahdon hiihtää. Kalevan kierroksen luisteluun on kolme viikkoa aikaa, joten sitä pitää ehtiä harjoittelemaan. Sen lisäksi pitäisi ehtiä juoksemaan. Erityisesti hiihtoladulle pitäisi ehtiä useammin kuin kerran viikossa, jos tahdon parantaa viimevuotista Pirkan hiihdon aikaani. Ylirasitus uhkaa, jos viikossa ei ole vähintään yksi kevyempi päivä. Tämä voisi vielä toimia, jos ei tarvitsisi käydä töissä, mutta valitettavasti sekin lohkaisee vähintään kahdeksan tuntia arkipäivistä. Eilen aamulla tajusin, että ei minun ole mikään pakko juosta. Kunnes luistelu on helmikuun ensimmäisen viikonlopun jälkeen suoritettu, voin hyvin täyttää aerobisen liikunnan tarpeeni hiihdolla ja luistelulla. Eikä maratonhaaveeni vaarannu. Tämän tajuttuani hengitys ja päätä kiristävä tunne helpottivat. Ehkä viikonlopun liikunnan ilokin on osittain seurausta tästä. Tekisi hyvää muistaa, että liikunnan pitäisi olla elämässäni iloa ja kuntoa tuova tekijä, ei stressiä. Minä tahdon kiertää Kalevan kierrosta, vaikka sitäkin aloin välillä epäillä. Siinä on jo tällaiselle kuntoilijalle tavoitetta kerrakseen, ja jos sen pystyn käymään läpi, täytyy liikunnalla olla jo ihan merkittävä rooli elämässäni. Silti tunnen itseni "huonoksi ihmiseksi", jos en ehdi vielä kahta kertaa viikossa juoksemaan. Suhteellisuudentaju, missä menet?! ;)

12 kommenttia:

  1. Ihana tajuamus! :) ja tärkeä!

    Liikunta on sinussa. Maltat vain levätäkin välillä.

    20 km luistellen tuntuu ihan hurjalta. Iloitsen moisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tosiaan välillä pitää suunnitella kalenteriin liikuntapäivät ja välillä lepopäivät, miten milloinkin sattuu kulkemaan. :)

      Poista
  2. Suhteellisuuden taju se häviää monesti aika äkkiä, mutta hyvä että huomasit sen tässä asiassa! Sillä jos kaiken olisit toteuttanut niin olisi sulla "pimahtanut pää" tai kroppa noin niin kuin kuvannollisesti.

    Tuo luistelu kuulostaa mielenkiintoiselta. Itse odotan ensimmäistä kertaa innolla Jyväskylän jääradan aukaisua. Aion jopa yrittää mennä sinne, tosin täytyy varmaan harjoitella vähän ensin...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulisin, että minun tapauksessa nimenomaan pää. Olisin päätynyt sängyn pohjalle nyyhkyttämään, kuinka minusta ei ole mihinkään.

      Luistelu on kivaa, vaikka ehkä alkuun vähän pelottavaa. Luonnonjäälle voi onneksi ottaa sauvat tueksi, jos siltä tuntuu. Ja kypärää myös suosittelen. Itse käytän ihan pyöräilykypärää.

      Poista
  3. Kuulostaa antoisalta liikuntavikonlopulta!

    Oltiinkohan samaan aikaan kauppi-niihama ladulla, kun kävin myös siellä itsekin :) itse harjoittelin perinteisen tekniikkaa ja olin iloinen kun menin tasatyönnöllä vapaalla tyylillä menevän ohi. se et tainnut kuitenkaan olla sinä, koska luistelija oli mies :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se oli! :)

      Taisin lähteä hiihtämään aika tasan puolilta päivin. Olen muuten huomannut, että tänä talvena yhä useampi hiihtäjä hiihtää luistellen. Aiemmin yleensä paremmat hiihtäjät ovat luistelleet, mutta nyt siellä on tosi monentasoista menijää myös luistelubaanalla. Ei ole itselläkään niin orpo olo, kun en ole aina se hitain luisteluhiihtäjä. (Tein eilen Hesarin testin, jonka mukaan olen 53% nainen ja 47% mies, mutta olettaisin, että ladulla minut silti tunnistaa naiseksi. ;)

      Poista
  4. Tsemppiä luistelu-urakkaan. Itse saan jo pelkästä ajatuksesta jalkani kipeiksi :D. Oon tehny saman havainnon vapaan hiihtäjien suhteen, ilmeisesti ihmiset uskaltaa rohkeemmin lähtee yrittämään uusia juttuja hiihtokoulujen kautta tms, hieno homma.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä voi pakaroita (ja alaselkää) vähän pakottaa tuon jälkeen. Joo, tosi iloinen olen minäkin, että kokeillaan rohkeasti uutta. Ei se luisteluhiihto niin vaikeaa ole ja se tarjoaa taas erilaisia ärsykkeitä kropalle.

      Poista
  5. Voi minulta katoaisi varmasti myös suhteellisuudentaju, jos saisin kaverin oppaakseni aina kun haluaisin ladulle tms. Ja tuo luistelu, mäkin tahdon... No en ehkä ihan heti 20-30km, mutta kuitenkin :D

    Nauti liikunnan ilosta jatkossakin äläkä stressaa!!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi että miten toivon, että voisin lähteä kaveriksi. Luistelu, varsinkin jossain pidemmällä radalla tai hyväkuntoisella luonnonjäällä, on kivaa.

      Kiitos! :)

      Poista
  6. Hei, haastoin sut mun blogissani: http://sporttaillaan.blogspot.fi/2013/01/kymppi.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Onpa vaikeaa, mutta yritetään. ;)

      Poista

Kommentti olis kiva! ;)