sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kalevan kierroksen luistelu

Pettymys... oikein millään muulla sanalla en voi kuvailla tämän päiväistä luistelua Oulunkylässä. Keli oli hyvä, jää liukas, mutta silti heti ensimmäisistä kierroksista lähtien tuntui, että tänään ei kulje. Luistelu tuntui ihan hyvältä, tekniikka pysyi kivasti kasassa, mutta vauhtia ei vain löytynyt. Yritin käskeä jalkojani, mutta mitään ei tapahtunut. Muutamaan kertaan yritin kiihdyttää sopivan tuntuisen jonon peesiin, mutta ei onnistunut edes hetkeksi. Lopputulos 1.51.07 oli surkea. Lähes koko matkan toivoin vain, että se olisi ohi. En saanut oikein minkäänlaista taistelumielialaa päälle, vaan yritin vain selvitä. Mielessä kävi jopa keskeyttäminen, mutta ihan näin helpolla en anna periksi. Helpottaisi, jos tietäisi, missä vika, mutta en osaa sanoa. Kun mihinkään ei sattunut ja harjoitukset ovat tuntuneet ihan hyviltä, tälle ei ole mitään syytä.

Mutta ei huonoa, ettei jotain hyvääkin: Sain uskomattoman ihanaa kannustusta sekä kentän laidalta että kanssaluistelijoilta ja kentällä touhuavilta järjestäjiltäkin. Ihan vierailtakin ihmisiltä. Tämän takia minä tykkään Kierroksesta! :)

Tiistaina käyn hakemassa sukseni huollosta, jossa ne on hiottu ja uunitettu. Sitten alkaa armoton valmistautuminen Pirkan hiihtoon. Periksi ei anneta!

5 kommenttia:

  1. Ymmärrän pettymystunteesi. Olet sissi, kun et luovuttanut ja luistelit hirmupitkän matkan maaliin saakka. Onnea! Nyt se on ohi ja seuraavasta koitoksesta tulee parempi.

    Aurinkoa ja palautumista tulevaan viikkoosi! <3

    VastaaPoista
  2. Minä nostan sinulle hattua, upea suoritus kuitenkin. Pääsit maaliin, etkä luovuttanut! :)

    VastaaPoista
  3. Voi harmi kun kävi noin :( joskus sitä kroppa vaan tekee tenän ilman kummempaa syytä. Toivotaan hiihdolle suotuisampaa tuulta :)

    VastaaPoista
  4. Harmi, että tavoitteesi ei luistelussa toteutunut :( Missä kävit hiotuttamassa ja uunittamassa suksesi, ja mitä se maksoi? Tarvisi omatkin sukset samanmoisen hoidon.

    VastaaPoista
  5. Kiitokset, ihanaiset! Kannustuksenne lämmittää mieltäni.

    Aurinkotuuli: Kävin Ylöjärvellä J Sportissa. Ainakin Peloton Laukontorilla ja kuulemma Sammon pyörähuolto hiovat suksia, mutta edellinen ei ollut lauantaisin auki ja jälkimmäisen aukioloajoista en ollut varma, niin ajelin Ylöjärvelle asti. Kerron hinnan ja muuten kokemuksia, kunhan huomenna saan sukset takaisin. Ainakin asiakaspalvelu oli asiantuntevaa ja muutenkin miellyttävää. :)

    VastaaPoista

Kommentti olis kiva! ;)