sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Taas kuntotestissä & lisää kenkiä

Keskiviikkona (aika lentää!) oli vuorossa PT:n kanssa tehty kuntotesti, joka piti alunperin tehdä jo maaliskuun puolella. Aikatauluttaminen on välillä hankalaa!

Aerobisen kuntotestin teimme juoksumatolla. Yksinkertaisesti maton nopeutta nostettiin kahden minuutin välein ja PT otti ilmeisesti minuutin välein sykelukeman muistiin. Lähtönopeus oli 6,5 km/h ja viimeinen 12 km/h. Nopeuden nostot olivat 0,5-1,0 km/h:ssa. Yhteensä testiosuus kesti 15-20 minuuttia. En ihan tarkkaan seurannut, juoksin vain. En ole koko keväänä TesKun kuntotestiä lukuunottamatta juossut vauhdikkaasti. Siitä huolimatta jalat jaksoivat hyvin ja sain tehdä testin hengityselimistön ehdoilla. Yllättävän hyvältä tuntui vauhdikkaan juoksun ylläpitäminen. Ihan maksimiin en saanut sykettä nostettua, mutta matolla ilman valjaita juostessa ei ihan maksimiin uskalla vauhtia nostaakaan. Toukokuulla uusimme testin ja katsotaan, ovatko sykkeet laskeneet, eli kunto noussut.

Lopussa PT sanoi, että hyvän peruskestävyyden merkkinä voi pitää sitä, että tällaisen lyhyehkön, mutta maksimaalisen treenin jälkeen syke palautuu noin minuutissa peruskestävyystasolle. En seurannut, kuinka nopeasti oma sykkeeni laski, mutta nopeasti se lähti joka tapauksessa laskemaan.

Lisäksi testasimme ylä- ja keskivartalon kuntoa kolmella liikkeellä: avustettu leuanveto laitteessa, punnerrus ja hoover nilkat kuntopallon päällä. Leuanvetoja jaksoin yllättävänkin paljon. Kuulemma näytin jo kahdenkymmenen toiston kohdalla tosi kärsivältä, mutta ilme helpotti ja jaksoin yhteensä 32 tai 33. PT on laittanut minut punnertamaan kädet kapeammalla kuin mitä itse olen aiemmin punnertanut, mutta ei nyt kuitenkaan mitään varsinaisia ojentajapunnerruksia. Kapeammalla otteella jaksan paljon vähemmän punnerruksia kuin leveämmällä. Tällä kertaa taisin jaksaa 15. Jos tavallinen hoover tuntuu liian helpolta, niin kokeilkaapa tuollaista painopalloa nilkkojen alla. Polte vatsalihaksissa alkoi jo viiden sekunnin kohdalla. Teki mieli antaa periksi, mutta vähän yli minuutin jaksoin.

Lauantaina kävin katsomassa uusia juoksukenkiä. Tarkoitukseni oli käydä Asics klinikalla, mutta seuraava itselleni sopiva aika-paikkayhdistelmä on vasta toukokuussa. Nyt kun sain idean kenkien ostosta, niin minähän tunnetusti en jaksa odottaa. Turtolan Intersportissa avulias myyjä tuli heti kysymään, voiko auttaa. Hän kertoi olevansa New Balancen edustaja, mutta myy tarvittaessa minulle minkä merkkiset kengät tahansa. Kerroin, että yleensä minulla on ollut Asicsit, mutta voi kyllä kokeilla muutakin merkkiä. Kokeilin jalkaan NB:n tuetuinta kenkää. Kengän lesti oli kuitenkin minulle aivan liian leveä ja edustaja sanoi, ettei voi myydä minulle näitä kenkiä. Kuulemma NB:n kengissä on neljää eri lestin leveyttä, joista Suomeen tuodaan vain kahta leveintä.

Tältä nuo eteisessä odottavat kengät
ovat kai joskus näyttäneet! :D

Siirryimme siis tuttuun ja turvalliseen Asicsiin. Myyjä sanoi askellusta katsoessani, että tarvitsen selvästi pronaatiotuetut kengät. Varsinkin oikea jalka kääntyy askeltaessa vahvasti sisäänpäin. Ensimmäiset nilkkajumppaohjeet muistan saaneeni ehkä kolmannella luokalla, eli ei tuo ihan uusi tieto ole. Minulla oli tällä hetkellä käytössä olevat Kayanot jalassa. Myyjä katsoi kenkiä ja sanoi, että näkee, että ei niitä ole pelkästään kenkätelineessä säilytetty. Kerroin, että olen ajatellut, että voisin juosta näillä vielä tämän kesän, jos ostaisin rinnalle toiset juoksukengät. Kuulosti kuulemma hyvältä idealta. Minulle ehdotettiin nopeammille lenkeille DS Trainereita, joita olin itsekin ajatellut. Sovitin normaalia Asics-kokoani 37,5:sta, mutta ne olivat vähän turhan napakat. Valitettavasti puolta kokoa suurempia kenkiä ei löytynyt Turtolasta sen paremmin kuin Koskikeskuksestakaan. Kiittelin myyjää ja sanoi, että etsin sopivan koon sitten jostain muualta.

Kotiin tullessa selailin brittiläisiä nettikauppoja. Start Fitnessissä uudenmallliset DS Trainerit olivat viikonlopun tarjouksessa 79,95 puntaa, eli noin puoleen hintaa verrattuna, mitä olisin Intersportissa niistä maksanut. Minulla on vähän huono omatunto, että käytin hyväkseni urheiluliikkeen myyjän asiantuntemusta ja sitten kävin tilaamassa samat kengät netistä. Mutta jos sopivaa kokoa olisi liikkeestä löytynyt, niin olisin ne varmasti ostanut. Toisaalta jos olisin suoraan tilannut kengät netistä, olisin tilannut vääränkokoiset. Samassa nettikaupassa oli vastaavassa tarjouksessa myös vanhanmalliset Gel Kayanot. Kävin pään sisäistä taistelua: Ne tulisivat samoilla postituskuluilla ja vanhat Kayanot ovat jo käyttöikänsä loppupäässä. Toisaalta saisin ne kengät ostettua sittenkin, kun vanhat täytyy jättää muuhun käyttöön. Arvaatte varmaan, miten käy kun järki ("et tarvitse kaksia uusia juoksukenkiä") ja tunne ("mutta kun mä haluun"): minulle pitäisi siis parin viikon sisään tullat kahdet uudet juoksukengät (ja kahdet ilmaiset juoksusukat). Hups! :D

Kaksille kengille tuli postituskulujen ja -10% alennuskoodin kanssa hinnaksi 164 puntaa eli 193 euroa. Mutta en selittele mitään, vaan olen tyytyväinen, etten laittanut tilaukseen mitään muuta, mitä en todellakaan olisi tarvinnut. Mieli olisi tehnyt!

Tästä tuli taas melkoisen pitkä teksti. Kertokaa mielipiteenne, olisiko tämä pitänyt jakaa kahteen osaan ja julkaista peräkkäin vai näin yhtenä tekstinä?

9 kommenttia:

  1. Sinulla on hyvä kappalejako tekstissä, niin pituus ei haittaa mitään. Ja tekstihän on sen verran kaposella, joten eihän tässä edes monta lausetta ole. :)

    Tuo matolla tehty juoksutesti oli mielenkiintoisen kuuloinen. Mäkin tahtoisin tuollaisen, mutta en mitään leuanvetoja tai punnerruksia. ;)

    Hyvät juoksutossut on elinehto. Ei tarvitse selitellä siis. :) Paljonkohan muuten juoksutossut keskimäärin kilometrejä kestää?

    Aurinkoa ja iloa tulevaan viikkoosi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Korjaan: aerobinen kuntotesti matolla juosten. :)

      Poista
    2. Kiitos! Vähän tuntui pitkältä, kun en hirveästi kuviakaan viljele, mutta ilmeisesti tämän jaksoi lukea.

      Yleinen ohje on, että juoksukengät kestäisivät noin 1000 kilometriä, mutta riippuu paljon juoksijasta ja alustasta, ehkä kengistäkin. Keskimäärin kuitenkin hyvä arvio. Omaan jalkatuntumaan on hyvä luottaa.

      Tällä hetkellä täytyy keskittyä ajattelemaan, että aurinko paistaa koko ajan, mutta emme vain aina näe sitä. Ihanaa viikkoa sinullekin! :)

      Poista
  2. Hei, Suomen lenkkarihinnat on niin pilvissä, että mun mielestä se on ihan luonnollista että paljon lenkkareita kuluttavat ihmiset tilaavat niitä netistä. Jos Suomen hintataso olisi matalampi, niin tottakai itsekin ostaisin ennemmin Suomesta kengät!

    Jihuu, DS Trainerit on parhaat! ;) Tosin, itsellä ei ole vielä noita uuden mallisia, mutta vanha malli on ollut mulle tosi hyvä!

    Kiva postaus tämä oli, eikä liian pitkä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, aika ajoin vaan täytyy käydä sovittamassa, että osaan ostaa oikeankokoiset ja muutenkin päivittämässä kuulumisia kenkärintamalta. Niillä kerroilla pyrin ostamaan liikkeestä ja sitten ensi kerralla taas voin tilata netistä.

      Ne tuntui kyllä tosi hyviltä. Ja ovatkin iskänkin luottokengät jo vuosien takaa, eli pakko olla hyvät. Vähän kai jotain päivitystä on uusiin kenkiin tullut, mutta eiköhän ne samalta mallilta edelleenkin tunnu.

      Kiitos! Ehkä siis lakkaan murehtimasta. :)

      Poista
  3. No ei missään tapauksessa tuntunut liian pitkältä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse luin tämän useampaan kertaan läpi, niin alkoi jo vähän hirvittää, että onko tämä tosi tylsä.

      Poista
  4. Ei ollut liian pitkä yhtään. :)

    Minä aina mietin tuota ostopaikka-asiaa. Toisaalta haluan tukea suomalaisia yrittäjiä (kuten tuo "vaki"urheiluliikkeeni, joka ei kuulu mihinkään isoon ketjuun), mutta toisaalta haluaisin myös säästää, kun ei minulla ole rahaa yhtään liikaa. Siksi tuleekin aika usein suosittua alennusmyyntejä ja tarjouksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä tietää! :)

      Samojen näkökohtien kanssa itsekin kamppailen. Ja jos joskus tarvitsekin palvelua tai täytyy sovittaa, niin silloin nettikaupat eivät ole vaihtoehto. Toisaalta säästö on aina kotiinpäin. Vaikka tuleehan Suomeen kulutetusta eurosta aina osa takaisinpäin jotain kautta. Valitettavasti vaan Britanniassakin on alennuksia. Ehkä mä jatkan tasapainoilemista tässä välissä. :)

      Poista

Kommentti olis kiva! ;)