Minä ja suunnistus

Hanna pyysi kirjoittamaan omasta suunnistustaustastani. Kiitokset hyvästä aiheesta! Nämä helpottavat blogin pitämistä kovasti. Aiheita saa aina ehdottaa, koska on mukava kirjoittaa sellaisesta, jonka tiedän varmasti kiinnostavan lukijoita.

Olen syntynyt metsän keskelle, joten metsässä kulkeminen on tuttua jo lapsuudesta, enkä osaa pelätä eksymistä tai metsän petoja. 1980-luvulla paikallisella urheiluseuralla oli useampikin joukkue Jukolan viestissä, joihon iskäkin osallistui. Mitään varsinaista suunnistustoimintaa ei pienellä paikkakunnalla enää lapsuudessani ollut. Erikoistapahtumia ja liikuntatunteja lukuunottamatta en siis ole suunnistusta harrastanut naperona. Suunnistuskartat ja kompassi toki tulivat isän harrastuksen myötä tutuiksi. Hassua, etten muista suunnistaneeni lukiossa, vaikka liikunnan opettajamme on edelleenkin innokas suunnistaja. Muistikin voi kyllä pettää! :)

Joka tapauksessa suunnistuksessa oli vähintään kymmenen vuoden täystauko, kun vuonna 2008 alkuvuodesta työsähköpostiin kolahti viesti firman joukkueista Jukolan viestiin. Jukolan viesti kuuluu legendaarisiin tapahtumiin, johon tahtoisin päästä osallistumaan. Kuukauden emmin, uskaltaisinko lähteä mukaan, kunnes otin yhteyshenkilöön yhteyttä. Kerroin rehellisesti tilanteeni ja kysyin, kannattaako näistä lähtökohdista edes harkita osallistumista.

Sain vastauksen:
Heippa
Mainiota että kysyit.
Ja rehellinen mielipide: ilman muuta kannattaa lähteä.
Jukolan ja Venlojen viestissä parasta on se tunnelma, ei niinkään timantin kovat suunnistustaidot.
Maastossa on kisan aikana satoja naisia, joista suurin osa on liikkeellä samoilla (tai hatarammilla) taidoilla kuin sinäkin.
Ja siellähän yhteispeli on valloillaan ja mikäli hieman eksyykin, niin kyllä sieltä aina pois löytää.
Ja apua voi kysyä.

Ehdit hyvin käydä verestämässä suunnistustaitoja ennen Jukolaa, Tampereen iltarastithan alkaa jo huhtikuussa (www.iltarastit.com) ja ekat rastit on lähinnä korttelisuunnistusta, joten siellä on oikein hyvä aloittaa.

Voisin laittaa sinun nimen Venla-listaan, miten oisi?" 

Ette varmaankaan ylläty, kun lupasin tämän perusteella lähteä mukaan. Päätöstä helpotti se, että Jukola järjestettiin Tampereella. Olin mukana, kun Tampereen iltarastit alkoivat huhtikuussa 2008 Hakametsän korttelisuunnistuksella. Silloin oli vielä lumista ja märkää. Joka tapauksessa ehdin käydä pitkälti alle kymmenen kertaa iltarasteilla ennen Tampere-Jukola ja vain lyhyitä ratoja. Iltarastien lisäksi harjoittelin suunnistusta myös kotisohvalla. Karttamerkkejä ja rastimääritteitä opiskelin netistä ja muistaakseni löysin  nettipelinkin avuksi. Lisäksi luin suunnistuskirjallisuutta.

Jännitin kisaa etukäteen tosi paljon. Jälkeenpäin tuntuu melkein uhkarohkealta, että uskalsin lähteä mukaan noinkin ohuella suunnistustaustalla. Mielestäni selvisin osuudestani kokemukseen verrattuna tosi hyvin. Minulle oli valikoitunut vielä astetta jännittävämpi avausosuus. Onneksi joukkueessamme oli kokeneita Jukola-kävijöitä, joilta sain kysyä kaikkea mieltä painavaa. Osuuden pituus oli noin seitsemän kilometriä ja aikaa siihen minulta kului 1:54:06. Suunnistuksessa ei kannata suoria kilometriaikoja hirveästi vertailla. Sekä Jukolan että Venlojen viestissä osuuspituudet pyritään pitämään vuosittain ajallisesti suurin piirtein yhtä pitkinä. Tämä saattaa tehdä matkassa eroja jopa useamman kilometrin pisimmillä osuuksilla. Osuuspituuksista pystyy siis arvioimaan, kuinka hyväkulkuista maastoa on tiedossa.

Ensikertalaisille päällimmäisenä Jukolan viestistä jää monesti mieleen, että rasteja ei todellakaan tarvitse etsiä yksin. Itseasiassa olen sitä mieltä, että kohtuullisessa kunnossa oleva liikkuja selviää Jukolan metsästä pois ilman vähäisintäkään suunnistustaitoa. Monesti jo ennen ensimmäistä rastia alkaa melkoinen rastitunnusten huutelu. (Rastin järjestysnumeron lisäksi rastillahan on siis rastitunnus (=numero), koska sama rasti saattaa olla eri osuuksilla eri numerolla ja toiseksi hajontojen vuoksi saman osuuden kolmosrasti saattaa ollakin eri rasti.) Siitä kun vain lähtee oikeaa letkaa seuraamaan, niin lopulta varmasti selviää maaliin. Mutta missään tapauksessa en suosittele ketään kokeilemaan!

Kun pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden, eli vuoden 2008 jälkeen olen osallistunut jokaiseen Jukola-viikonloppuun: kertaalleen Jukolan viestiin ja muina kertoina Venloihin. Tänä vuonna oli lähellä, että olisi jäänyt väliin, mutta onneksi "jouduin" varamiehenä mukaan. Muutaman vuoden suunnistuskokemus helpotti aika paljon päätöstä lähteä mukaan Kalevan kierroksellekin. Monelle aloittelevalla kiertäjälle kauden päättävä suunnistus on melkoinen peikko, jos suunnistustaustaa ei ennestään ole.

Kalevan kierroksen suunnistus 2012
Tässä vaiheessa olin valmis heittämään kompassin puun oksaan. ;) 

Olen yrittänyt monesti pohtia, mikä suunnistuksessa on niin kiehtovaa. Kuten olen aiemminkin kertonut, en ole siinä luonnostaan ollenkaan hyvä. Suunnistuksessa pitkästä pinnasta ja rauhallisuudesta olisi apua, mutta minultahan ei löydy kumpaakaan. Mutta ehkä juuri se vaikeus on osa suunnistuksen lumoa. Tällaiselle höyrypäälle tekee vain hyvää, kun joku laji pakottaa nöyräksi. Penkin alle menneen radan jälkeen nostan leuan pystyyn ja totean, että ensi kerralla sitten paremmin. Parasta suunnistuksessa on metsässä kulkeminen ja rastin löytäminen.

Jäikö suunnistustaustastani jotain kysyttävää? Jotta tämä teksti ei kasva liian pitkäksi, julkaisen pikapuoliin toisen tekstin aloittelevalle suunnistajalle.