Kalevan kierroksen suunnistus

Lupasin eilen kirjoittaa raportin lauantaisesta suunnistuksesta ja lupaukset täytyy pitää.

Syystä tai toisesta unohdin jännittää suunnistusta kokonaan. Ratamestarin, valvojan ja kilpailunjohtajan lausuntoja lukiessa tuntui sopivan pieni kutina vatsanpohjassa, mutta varsinaisesti ei jännittänyt. Perjantaina tavaroita pakatessa ehdin jo ajatella, että tuleekohan kisasta mitään, kun nyt ei tunnu miltään. Lauantaina pakkasin tavarat autoon ja suuntasin kohti Suomusjärveä. Pääsin perille hyvissä ajoin, nappasin kilpailumateriaalin ja kävin testaamassa emit-kortin toimivuuden. Tällä kertaa kilpailumuodoksi oli valittu väliaikalähtö, eli lähtö tapahtui neljän suunnistajan ryhmissä minuutin välein. Lähtöalueella emit nollattiin ja kartat jaettiin käteen. Lähtökello piippasi ja matkaan.

Kartta 1

Alku ihan rauhassa: ykkösrasti, suunta länteen. Jotenkin onnistuin sotkemaan ajatukseni ja pyörin puoli tuntia etsimässä ensimmäistä rastia. Hakijoita oli muitakin ja voi sitä onnea, kun lopulta tajusin, missä kohtaa kartalla olen ja sen, että rasti on lähes vieressä. Ajatukset kasaan ja kohti kakkosta. Ensimmäistä huoltorastia (kartalla 5/12 rastin vieressä) edeltävät neljä seuraava rastia juoksin suoraan rastilta rastille noin kymmenessä minuutissa. Huikkasin kannustusporukoille, että ykköstä jouduin hakemaan, nappasin pari mukillista urheilujuomaa ja huomasin, että 13 minuuttia edelläni lähtenyt soutuparini oli hieman avuttoman näköisenä katselemassa karttaansa. Kysyin hänen seuraavaa rastitunnustaan, joka oli sama kuin omani ja kysyin, että eikös me lähdetä tähän suuntaan. Hän nauroi, että oli jo lähdössä väärään suuntaan. Tähän asti maasto oli ollut mukavan tasaista ja helppokulkuista, mutta kartan poikkisuuntaan kulkevan tien pohjoispuolella maasto muuttui peitteisemmäksi, mäkisemmäksi ja kosteammaksi. Huoltopisteeltä tietä pitkin hölkötellessämme taisin ensimmäistä kertaa todeta, että pohkeet varoittelevat krampeista. Lyhyen tieosuuden jälkeen pääsimme taas metsään, jossa vauhti hidastui väkisinkin. Garminin piirtämän reitin mukaan seuraavat rastit löytyivät melko hyvin, mutta krampin alkuja oli jo muuallakin kuin pohkeissa. Välillä oli pakko vaihtaa kävelyksi ja kantapäissä alkoi tuntua hiertymät. Toisaalta hitaampi vauhti mahdollisti tarkemman suunnistamisen.

Tulimme edelleenkin parivaljakkona toistamiseen huoltopisteeseen ja kartanvaihtoon. Otin juomista oikein reippaasti, koska ilmeisesti krampit johtuivat rehellisestä nestehukasta. Lauantai oli keliltään niin kesäinen päivä, että olisi pitänyt tankata etukäteen kuten kesällä. Näköjään aina on pakko mokata jossain. Vertasimme uusien karttojen ensimmäistä rastia ja iloksemme saimme jatkaa edelleen samaa matkaa. Sanoin kaverilleni, että minä en pysty ottamaan montaakaan juoksuaskelta tällä toisella puolikkaalla ja käskin hänen lähteä, jos minä hidastan. R on minua kokemattomampi suunnistaja ja hän sanoi, että saa niin paljon tukea minusta metsässä, että yhdessä mennään maaliin asti. <3

Kartta 2 (en jaksa säätää, joten kuva on väärinpäin :/)

Ensimmäisen kartan rata oli 6,1 kilometriä ja toisen 8,5 kilometriä. Ajattelin, että pitkä matka on vielä maaliin, mutta rasti rastilta se tulee kuitenkin lähemmäs. Pohjoisemmalla osuudella rastipisteet ja maasto tuntuivat edellistä lenkkiä hankalammilta ja välillä tuntui, etten saa särkeviä jalkoja soisesta maastosta ylös. Kun tulimme viimeistä kertaa huoltorastille ja tiesin, että nyt on edessä enää eteläpuolella olevia rasteja, totesin ääneen, että kyllä me maaliin selvitään.

Koska jalat eivät oikein antaneet myöden juosta ja tietä pitkin kiertäminen ei jouduttanut etenemistä juurikaan, päätimme kulkea rastien välit järkevintä lyhintä reittiä pitkin. Se onnistuikin ihan hyvin. Muutamaan kertaan keskittyminen alkoi herpaantua, mutta onneksi mukana oli kaveri, joka auttoi pitämään ajatukset koossa. Olin jo pitkän aikaa tiennyt, että aikani ei tule olemaan kummoinen, mutta maaliinpääsy ja hyväksytty suoritus on aina suunnistuksessa minimitavoite. Viimeiset rastivälit hölköttelimme metsässä ja maalileimauksen jälkeen halasimme lämpimästi. R sanoi, että hänellä olisi mennyt tunti pitempään metsässä ilman minua. Hän sijoittui omassa sarjassaan (N50) koko Kierroksella hopealle ja lopulta suunnistuksessa jäi vain puolitoista minuuttia mitalista. Tästä jäi paras mieli. Oma suoritus ei ollut oikein positiivinen eikä negatiivinen. Tulipahan käytyä!

Itse olin havitellut ennätyspisteitä tämän vuoden Kierroksella, mutta varsinkin, kun kuulin, miten kovaa voittaja oli mennyt (1:26) ajattelin, että omalla ajallani (4:24) saan varmaankin miinuspisteitä. Kun pääsin kotiin ja laskin itse, kuinka paljon pisteitä suunnistuksesta sain, en uskonut, että laskin oikein. Sen mukaan olisin saanut enemmän pisteitä kuin viime vuonna. Lopulliset tulokset tulivat eilen illalla nettiin ja ne vahvistivat laskelmani oikeiksi. Saavutin siis ennätyspisteet sekä suunnistuksesta että koko Kierroksella.

Kulunut sanonta, mutta kuvaava: loppu hyvin, kaikki hyvin pätee siis tämän vuoden Kierrokseeni. Toisaalta ensi vuonna tuloksen parantaminen ei pitäisi olla liian vaikeaa. :)