maanantai 7. tammikuuta 2013

Ensimmäinen PT-treeni

Tänään oli vuorossa ensimmäinen treeni henkilökohtaisen valmentajan, personal trainerin, PT:n kanssa. Oletin, että olisin jännittänyt, mutta en oikeastaan. Perimaanantaiseen tapaan ei olisi huvittanut mennä ollenkaan, mutta pakkohan se on, kun on sovittu. Eli siis maanatai on hyvä PT-päivä. Kun joulukuussa sovimme aikataulusta, oli puhetta, että ensimmäisellä kerralla voisi tehdä kuntotestin, jonka perusteella kehitystä on helpompi seurata, mutta mitään sen tarkempaa ei sovittu.

Lauantaina kävin yrittämässä hiihtämistä, mutta ladut olivat niin jäiset, että jätin lenkin kesken ensimmäinen vajaan vitosen jälkeen. Sunnuntaina päädyin siis juoksemaan. Tarkoituksenani oli juosta alle kympin kevyehkö pk-lenkki. Matka toteutui, mutta vauhti ei. Alkuun yritin hillitä jalkojani, mutta kuin huomaamatta vauhti kipusi koko ajan nopeammaksi. Lopulta en enää yrittänytkään, vaan annoin mennä niin kuin tuntuu hyvältä. Pitkän tauon (edellisen lenkin olen juossut marraskuun lopussa) takia jalkoihin on ilmeisesti kertynyt juoksuenergiaa, joka piti saada purettua. Tauon takia jalat ja erityisesti etureidet vetivät vähän jumiin, joten vähän jännitti, miten tänään mahtaa käydä. Tyhmästä päästä ja niin edelleen...

Ennen kunnon testaamista lämmittelin juoksumatolla ja samaan aikaan juttelimme liikuntahistoriastani, tavoitteista ja miten niihin päästään. Huomasin, että olen aika arka kertomaan itsestäni liikkujana. Suorastaan hävettää kertoa, että kierrän Kalevan kierrosta. Kai minä pelkään, että ihmiset luulevat, että pidän itseäni jonain. Tai vielä pahempaa: että ihmiset pitäisivät minua jonain. ;)

Odotin, että kuntotesti olisi jotain perinteistä pystypunnerrusta minuutti putkeen ja sitten verrataan ikäisteni taulukkoihin, mutta se olikin jotain kivempaa. Eli siis tein neljää eri lihaskuntoliikettä minuutin verran: ensin leveä kyykky 12 kilon kahvakuulalla ja heti perään punnerrukset, minuutin tauko ja etuheilautus ylösnostolla ja perään yleisliike (seisoma-asennosta pudottaudutaan kyykkyyn, kädet maahan ja jalat hypätään taakse, vatsa ja rinta käytetään lattiassa, sitten samaa reittiä ylös ja pieni jännehyppy). Jokaisen liikkeen toistot lasketaan yhteen ja kuukauden päästä katsotaan, onko kehitystä tapahtunut. Tässä kohtaa minulle tuli ensimmäistä kertaa tosi hyvä olo tästä: minua on kuunneltu ja ymmärretty. Vaikka tavoitteeni onkin tulla ystäväksi kuntosalin kanssa, en tahdo varsinaisesti vain pumpata rautaa, vaan sen on palveltava "päälajejani", eli hiihtoa, soutua, juoksua...

Kuntotestin jälkeen aloimme hahmotella tulevaa kuntosaliohjelmaa. Ihan kokonaan emme ehtineet käydä sitä vielä läpi, mutta alkuun jo päästiin, eli selkään ja käsiin. Viikon päästä lisätään enemmän käsiä ja vähän jalkojakin, vaikka ylävartalossa pidetään pääpaino. Sitä ennen pitäisi jossain välissä käydä tekemässä tuo ohjelma kertaalleen läpi. Ehkä minä opin pitämään kuntosalista! :)

6 kommenttia:

  1. Kivan kuuloinen kuntotesti, tuotahan voisin kokeilla kotona minäkin. Olen muuten huomannut itse saman ajatuksen, että voi ei, jos ihmiset luulevat minun kuvittelevan itsestäni jotain.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tykkään ihan tuosta ajatuksesta, että testataan niitä ominaisuuksia, joita on tarkoitus kehittää ja seurataan omaa kehitystä. Ei sillä, ettenkö olisi ylpeä omista suorituksistani, mutta ne ovat minun juttujani.

      Poista
  2. Voi kun itsekin pääsisin kuntosalille! Haluisin niin kehittää lihaskuntoa hiihtoa ja juoksua varten. Kotona yritän tehdä liikkeitä, kun ei ole vielä sopivaa salia löytynyt, mutta aika epäsäännöllistä kotona jumppaaminen on :(

    Uskon kyllä, että tykästyt kuntosaleiluun, kun kuulosti hyvältä tuo alkukin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hmm... kun osaisinkin neuvoa, mutta kovin vähän on kokemusta noista. Ainakin pari tuttua on kehunut Tullintorin yläkerrassa olevaa salia hinta-laatusuhteeltaan hyväksi.

      Poista
  3. Vau, Aku! Sinä teit sen. :) Toisaalta keneltäpä, jos ei sinulta, tätä olisi voinut odottaa.

    Onnellista, ihanaa tätä vuotta! Onnistumisia ja iloja. <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Voisi sanoa, että lopultakin. ;)

      Kiitos samoin sinulle! Ihanaa, että olet takaisin!!! :)

      Poista

Kommentti olis kiva! ;)