lauantai 5. tammikuuta 2013

Maratonkammo

Olen viime päivinä selannut tulevia juoksutapahtumia ja omaa kalenteriani ja googlaillut kokemuksia eri maratoneista ja päättänyt ilmoittautua Helsinki City Marathonille... ja kehittänyt maratonkammon. 42,2 kilometriä juosten on ihan helkkarin pitkä matka. Joskus viimeiset viisi kilometriä puolimaratonillakin ovat tuntuneet tooosi pitkiltä. Ja sitten siihen perään pitäisi juosta vielä toinen samanmoinen matka. Ymmärrän kyllä, että puolimaratonharjoitteluni on valmistanut minua nimenomaan tuolle puolet lyhyemmälle matkalle. Pisimpiä lenkkejä pitää pidentää, jotta jalat kestävät paremmin ne kolmenkympin jälkeen tulevat kilometrit. Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua? Keskeytys. Voisihan se kolhaista vähän itsetuntoa, mutta eiköhän siitäkin toivu. Mutta silti en uskalla ilmoittautua. Minä, joka rakastan haasteita, en uskalla! Maraton on kuningasmatka, joka lyö maahan jokaisen, joka sille lähtee ylimielisesti. Kunnioitus on siis paikallaan, mutta ei kai sitä pelätä tarvitse. Moneen kertaan olen järkeillyt, että eihän se ole sen kummempaa kuin ilmoittaudun vaan mukaan ja alan valmistautua, mutta toistaiseksi en ole ilmoittautunut.

Tosin luulen, että suurempi kolaus olisi se, etten ikinä uskaltaisi edes yrittää maratonin juoksemista. Eli siis rohkeutta keräämään!

8 kommenttia:

  1. Kyllä sä pystyt siihen! :) Muakin jännittää ja pelottaakin jo valmiiksi, mutta kilometri kerrallaan me pystytään siihen. :) Ja jos ei maaliin asti pääse, niin sitten uutta yritystä kehiin. :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
  2. Samoja ajatuksia löytyy täältäkin, mutta rohkeutta peliin, kyllä se siitä :)

    VastaaPoista
  3. Jos minä pystyn niin kyllä sinäkin! Nyt vaan ilmoittaudut, sinne on vielä pitkä aika ;)

    VastaaPoista
  4. Tuttuja ajatuksia kuin minulla oli 1,5 sitten :) Mutta.. maraton on luonteeltaan niin erilainen matka kuin puolimaraton, että niitä ei pidä verrata! Valmistautuminen ja asenne on ihan eri silloin! Sisulla pääsee pitkälle, ja jos tulee keskeytys, niin ei kuin uutta matoa koukkuun! :) Uskalla vaan ilmottautua!

    VastaaPoista
  5. Kiitokset luottamuksesta ja rohkaisusta! Helpottaa kummasti, kun tietää, että muutkin käyvät läpi samoja fiiliksiä. Tuntuu, että muut vain "käyvät juoksemassa" maratonin. :)

    VastaaPoista
  6. Sinä uskallat ja pystyt - minä luotan sinuun! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jos (kun) joskus juoksen maratonin maaliin, tiedän, että olet jollain tasolla maaliviivalla kannustamassa! <3

      Poista

Kommentti olis kiva! ;)