tiistai 1. tammikuuta 2013

Uusi vuosi, uudet kujeet

Muutaman päivän tarkkuudella tasan vuosi sitten istuin tässä samassa paikassa ja suunnittelin innokkaana tulevaa vuotta (siis 2012). Muistan se olotilan kovinkin tarkkaan, mutta nyt siitä innokkuudesta ei ole tietoakaan. Johtuneeko suojaisesta säästä vai mistä?! Silloin ilmoittauduin Varalaan puolimaratonille ja suunnittelin parantavani ennätystä alle kahteen ja puoleen tuntiin. Lisäksi haastoin itseni juoksemaan 1000 kilometriä vuodessa. Toinen tavoitteista täyttyi, toinen ei. Juoksukilometrejä kertyi Heiaheian mukaan 488, mutta puolikkaan ennätykseni on tämän vuoden jälkeen 2.16. Lisäksi juoksin kaksi muutakin puolikasta alle kahteen ja puoleen tuntiin. Kilometrejä olisi pitänyt kertyä enemmän, mutta tarkkaan asiaa mietittyäni en voi olla pettynyt tähän vuoteen. Pyöräiltyä tuli 1662 kilometrin edestä ja hiihdettyä 362 kilometriä. Pirkan hiihdossa puolikkaalla 45 kilometrillä paransin aikaani edellisestä vuodesta lähes 25 minuuttia. Yhteensä liikuntaa kertyi 334 tuntia, eli lähes tunti (55 minuuttia) päivässä. Lajivalikoimakin oli monipuolinen, vaikka keskittyikin tiettyihin lajeihin. Aika hyvin!

Uudenvuodenlupauksia en edelleenkään tee, mutta aina välillä on hyvä pysähtyä katsomaan menneeseen ja tulevaan. Tänä vuonna otan tavoitteeksi viimevuotisten liikuntamäärien ylittämisen. Sekä tietysti aiempien tuloksien parantamisen Kalevan kierroksella ja muissakin tapahtumissa, joihin osallistun. Ja jo aiemmin julkistamani maratonin juoksemisen. Silloin asetin päivämääräksi 18.5.2013 ja paikaksi Valkeakosken, mutta tuon olen pistänyt uudelleen harkintaan. Suurimpana syynä on se, että minua himottaa HCR:n juokseminen. Kahdessa viikossa en ehdi palautua puolikkaalta maratonjuoksijaksi, mutta puolikkaalle ehkä. Tuo Valkeakosken juoksu on osa Kalevan kierrosta, joten sitä en voi jättää väliin. Paitsi että HCR on tapahtumana äärimmäisen hieno, tahtoisin juosta maaliin Olympiastadionilla. Toukokuussa 2011 Olympiastadion oli remontissa, joten silloin maali oli Stadionin ulkopuolella. Heti maaliintulon jälkeen päätin, että joku kerta juoksen vielä maratonportista sisään. Miksei siis tänä vuonna? Lisäksi tuo Valkeakosken reitti kahtena puolikkaan lenkkinä ei ihan hirveästi innosta. Jos löydän sopivan maratonin itselleni myöhemmin kesällä, ilmoittaudun tammikuun aikana HCR:lle. Varalassa toivon taas tapaavani juoksevia blogituttuja. Onko joku jo ilmoittautunut juoksemaan 1.9.2013 tai ilmoittautumassa tammikuun aikana? Ensimmäinen maksuporras sulkeutuu 31.1.

Lisäksi ajattelin tänä vuonna osallistua Pirkan pyöräilyyn, mikäli työnantajani maksaa edelleen osallistumisen. Viime vuonna se jäi väliin päällekkäisten rippijuhlien takia. Eli kyllähän tällekin vuodelle tavoitteita alkaa olla. Liikuntatapahtumat -välilehdelle olen koonnut ensi vuoden suunnitelmat.

Mutta ennen kaikkea pyrin tänä vuonna nauttimaan liikunnasta ja jakamaan liikunnan iloa muillekin.

Suklaata ei tee mieli, mutta salmiakkia kyllä.
Teinhän minä viime vuonna yhden uudenvuodenlupauksen: olla syömättä karkkia vuonna 2012. Ja pidin lupaukseni. Mitä tehdä tänä vuonna? Täyskielto oli helppo, vaikka sitä etukäteen jännitinkin. Pystynkö kohtuuteen? Ainakaan en osta karkkia itselleni tästä eteenpäinkään. Aiotteko te rajoittaa herkkujen syömistä alkuvuodesta?

10 kommenttia:

  1. Miten olisi Helsinki City Maraton loppukesästä? Oletko tänä vuonna tulossa Pirkan puolikkaalle hiihtämään? Itsellä olis tarkoitus mennä sinne ja sehän vois olla hauskaa vaikka nähdä siellä? :) Ajattelin myös osallistua Pirkan pyöräilyn klasikkomatkalle. Tsemppiä ja onnea vuodelle 2013!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. HCM on yksi hyvä vaihtoehto. Olen menossa, luistellen. Jos olet samassa lähdössä, olisi tosi kiva nähdä. Pirkan pyöräilyn 134 kilometriä on mukava tapahtuma, joten ehdottomasti suosittelen osallistumaan. Onnea uudelle vuodelle myös sinulle! Toivottavasti jossain yhteydessä tavataan.

      Poista
    2. Vielä olen menossa perinteisen lähtöön, kun vapaasta on vähemmän kokemusta, mutta katsotaan. Mille matkalle Pirkan pyöräilyssä ajattelit osallistua?

      Poista
  2. Tule Tukholmaan. ;) Väittävät kolmen viikon välin olevan mainio, ja puolikkaan toimivan hyvänä valmistautumisena maratonille. Minulla siis alkukesän suunnitelmana ensin HCR ja sitten Tukholman maraton. Varalaan kyllä haluan, mutta ilmoittautunut en vielä ole. Varmaan puolikas siellä, en innostu juoksemaan maratonia uudestaan neljällä lenkillä. :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No kyllä se Tukholmakin aika paljon houkuttaisi, mutta pelkään, etten ehdi toipua. Jos ei olisi tuota Kalevan kierrosta, niin tuo olisi keväällä hyvä parivaljakko. En minäkään Varalan neljää kierrosta jaksaisi. Jos päädyn juoksemaan HCM:n, voi olla, että juoksen Varalassa vain vartin. Mutta täytyy vielä vähän pyöritellä noita paloja. :)

      Poista
    2. Mäkin oon pohtinut Tukholma maratonille osallistumista hcr:n jälkeen. Hui, uskaltaisiko?!

      Poista
    3. Jos intoa juoksemiseen piisaa, niin ehdottomasti Tukholmaan. Tosin ilmoittautumisen kanssa kannattaa pitää kiirettä, koska muistini mukaan Tukholma myydään loppuun yleensä alkuvuodesta. :)

      Poista
    4. Intoa piisaa ja uhoa :D mutta kuinka käy itsetunnon ja ylpeyden, jos käy huonosti?? Tosin tavoitteena olisi "vaan" maaliin pääseminen. Vielä pitää harkita, mutta ei sitä ikinä tiedä :)

      Poista
  3. Minä aion könkätä Varalaan moikkaamaan vaikka yhden jalan varassa. :) Vielä en uskalla ilmoittautua millekään matkalle (en edes säästösyistä, mikä on suoranainen ihme tällaiselle pihille ihmiselle!). Lopullinen päätös tulee varmaankin edellisenä iltana. :) Hurjasti liikuntatapahtumia sinulla taas edessä, loistavaa!

    Minulla on nyt tosiaan pohdinnassa ensi jouluun kestävä suklaalakko, koska suklaalla ne menneen vuoden liikakilot taisin kerryttää... Rajoitus ei tosin tulisi koskemaan Aino Ihana Maitosuklaata, sehän nyt on selvä. ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän Varala olisi Varala, jos sinä et olisi siellä. Minä pidän täällä peukkuja, että polvesi kestäisi juoksua koko ajan paremmin.

      Jos alat Aino-lakkoon, niin epäilisin mielenterveyttäsi. Täyslakko on huomattavasti helpompi kuin kohtuus, mutta oppimistahan tämä elämä on. :)

      Poista

Kommentti olis kiva! ;)