Kalevan kierroksen puolimaraton

Ensiksi on pakko sanoa, että Leijonien välierätappio Ruotsille harmittaa melko lujaa. En syytä tästä Leijonia (en yleisestikään ajattele, että hävinneet urheilijat olisivat minulle jotain velkaa), en tuomareita, en hukattuja maalipaikkoja, mutta harmittaa. Iän tuomaa rauhoittumista on kenties se, että raivokkaan imuroimisen ja petivaatteiden vaihdon jälkeen mieli on jo jonkin verran tasaantuntut. Pienempänä tappiot olivat aina maailmanloppuja, nykyisin enää vain pieniä sellaisia. Jonkun mielestä "aikuisen ihmisen" pitäisi osata ottaa urheilu jo vähän iisimmin, mutta minä tahdon edelleen elää tunteella mukana. Sitten olen huolissani, kun Ruotsille häviäminen ei tunnu enää miltään. Jos se on aikuistumista, niin en tahdo ikinä kasvaa aikuiseksi!

Toiseksi haluan kiittää kaikkia ihanista tsemppauksista puolikkaalle. Minulle tulee niistä tosi hyvä olo ja matkan varrella mietin kaikki niitä ihmisiä, jotka ovat toivottaneet minulle onnea tätä varten ja saan siitä lisää voimia. Eli siis suuret kiitokset! :)

Niin, juoksu on nyt ohi ja hyvinhän se meni. Aika oli 2:17:22, eli täysin tämän hetken kunnon mukainen suoritus. Mutta ei mennä asioiden edelle.

Valmistautumisviikko oli vähän turhan kiireinen johtuen töistä ja jääkiekosta. Maanantaina juoksin PT:n kanssa intervallilenkin, joka jäi viikon ainoaksi lenkiksi. Juominen meinasi unohtua, mutta onneksi ehdin sen vielä korjata. Torstain ja perjantain välisenä yönä unet jäivät aivan liian vähiin, mutta yksi huonosti nukuttu yö ei onneksi haittaa. Ja nukuinpahan kisaa edeltävän yön sikeästi. Heräsin tänään kahdeksalta ja söin rauhassa aamupalan.

Kisa-aamun aamiainen

Ennen kymmentä lähdin ajelemaan Valkeakoskelle päin. Viimeistään autossa tuttu kisakutina alkoi tuntua vatsassa. Turhaan huolehdin! Jonotin numerolappuni ja menin vaihtamaan juoksuvaatteet. Olin päättänyt juoksevani lyhytlahkeisissa housuissa ja hihattomassa paidassa, mutta pihalla puhaltava tuuli sai epäilemään päätöstä. Ikinä en ole palellut juostessa, joten onneksi pitäydyin alkuperäisessä suunnitelmassa. Tuulesta huolimatta lämpöä oli parikymmentä astetta, eikä ennustettua sadettakaan näkynyt mailla halmeilla. 

5 minuuttia lähtöön

Muuten kisa kulki näköjään samoja raiteita kuin viime vuonna. Myös Garmin connectin mukaan lenkkien speksit olivat hyvin samankaltaiset. Tosin varpaan päähän tullut rakko ei tällä kertaa haitannut juoksua. Puolikas koostui vähän paremmin ja vähän huonommin kulkevista osioista - kuten aina. Kovin pahalta ei tuntunut missään vaiheessa, mutta puolivälin maantienpätkällä pelkäsin vähän polven puolesta. Kaltevalla tiellä juokseminen on aika myrkkyä polvivaivaiselle, mutta onneksi pieniä muistutteluja pahempia tuntemuksia ei ollut. En muista, olenko ikinä juossut näin pitkää lenkkiä näin vähillä polvivaivoilla. DS Trainerit ovat loistokengät! 

Neljä kilometriä ennen maalia tajusin, että olen hyvin lähellä viimevuotista aikaa ja se sai puristamaan lopun mahdollisimman kovaa. Pohkeet ja nilkat uhkailivat krampeilla, mutta ne sain hallintaan. Lopussa jalat vähän uhkasivat kangistua, mutta kunnialla selvisin maaliin asti. Minuutin ja 20 sekuntia jäin lopulta viimevuotisesta, mutta tuo on niin lyhyt ero, että se voi johtua lähes mistä tahansa. Viimeisen pitkiksen ja Elixia hölkän kertomat viestit siitä, että olen samanlaisessa kunnossa kuin vuosi sitten, pitivät paikkansa. 

Suihkuun mennessä vasen penikka (!) kramppasi oikein kunnolla, enkä muutamaan minuuttiin pystynyt liikuttamaan nilkkaa kumpaankaan suuntaan. Suihkusta tuli vain kylmää vettä, joten tyydyin viruttelemaan jalkoja kylmällä ja kävin kunnolla pesulla vasta kotona. Hieman nuo krampit mietityttävät: pitemmillä lenkeilläkin pohkeiden alaosat tai nilkat ainakin puutuvat, monesti myös tuntuvat kramppaavan. Jonkinlaisesta virheaskelluksesta tuon täytyy johtua, eli siis jännitän nilkkaa suotta. Toisaalta, kun olen tarkaillut juoksua, nilkka on tuntunut ihan rennolta. Onko jollakulla kokemusta vastaavasta? Tai mikä vielä parempaa, ratkaisua ongelmaan? Tästä kyllä huomaa, että urheilija ei tervettä päivää näe: ei tietäisi krampeista tai juoksijan polvesta mitään, jos ei juoksisi, mutta silti en vaihtaisi sitä mihinkään. 

Todisteet onnistumisesta

Olen kokonaisuudessaan tyytyväinen suoritukseeni. Tällaisella harjoittelulla tasoni on tämä. Treenillä aikaa saa parannettua, mutta seuraavaksi tavoitteena on maratonin selvittäminen elokuussa. Katsotaan sitten, mitä tavoitteita puolikkaalle seuraavaksi asetan. Saattaa olla, että tänä vuonna en juokse enää yhtään puolikasta: HCM:n jälkeen Varala maraton tulee liian nopeasti, joten juoksen siellä ehkä kympin. Jos maraton ei ole ihan katastrofi, syksyllä ajattelin juosta vielä Pirkan hölkän. Ja onhan Kalevan kierrosta vielä kolme lajia jäljellä. Varmaan niiden lisäksi muitakin kisoja tulee kesällä käytyä.

Näillä palautellaan

Loppuillan nautiskelen jääkiekon (Sveitsi-USA on vielä jäljellä) ja euroviisujen kanssa Coca cola zeroa ja jäätelöä. Lisäksi haudon erinäisiä paikkoja kylmähauteella. Vaikka erityisiä kiputiloja ei ole, kylmä edistää palautumista.

Rentouttavaa viikon loppua ruudun sillekin puolelle!