Tänä aamuna oli omituinen tilanne. Olin heräämisen jälkeen kiukkuinen ja kiihtynyt. Tosi huonolla tuulella. Hetken tavaroita paiskottuani huomasin, että jääkaapissa oli Pätkis bites -pussi. Olisi tehnyt mieli vedellä koko pussi samantien naamariin, mutta vedin henkeä ja päätin syödä ensin aamupalan. Lupasin itselleni, että kahvin kanssa saan ottaa suklaata. Suklaata syödessä tiedostin, että nyt syön negatiivisiin tunteisiin. Tietoista tunnesyömistä? Hyvä puoli tuossa oli, että en syönyt koko pussia ja mielikin rauhoittui, johtui se sitten suklaasta tai ei.
Yllätin itseni tänään myös lähtemällä juoksemaan. Alunperin olin suunnitellut, että lauantai on lenkkipäivä. Tarkoitus oli lähteä jo aamupäivästä ennen hiihtolähetystä. Tuossa edellisessä kappaleessa kerrotusta syystä en kuitenkaan lähtenyt. Maha on kipuillut eilisaamusta lähtien ja tänään se on tuntunut tosi aralta. Samalta kuin rajun oksentelun jälkeen. Ajattelin, että kipeänä ei ole pakko lähteä (mutta ei tuo vatsakipu oikeasti ole niin paha, että se estäisi juoksemisen). Istuskelin sohvalla ja odottelin, josko kohta saisin ruokaa, mutta lähdin kuitenkin juoksemaan. En ajatellutkaan juosta pitkää lenkkiä, mutta kun pitää tavasta kiinni, niin lähteminen on joka kerta helpompaa. Perisyntini on, että ajattelen liikaa ja sen seurauksena tulee liian usein tilanne, että syystä tai toisesta en lähdekään. Pitäisi vain vetää juoksuvermeet päälle ja astella ovesta ulos. Koskaan ei ole kaduttanut, että olen lähtenyt, vaikka ennalta olisinkin epäröinyt. Juoksin 37 minuuttia ja 3,8 kilometriä. Juoksu tuntui hyvin kevyeltä. Viime viikolle osui kaksi pitkää lenkkiä, minkä jälkeen olen pitänyt lepoa juoksemisesta. Vanha totuus "kunto kasvaa levossa" todisti taas pitävän paikkaansa. Lisäksi aamun suklaatankkauksen ansiosta energiatasot olivat varmaankin kunnossa. Pääsin lähtemään juuri, kun ilta alkoi hämärtää. Länsitaivaalla näkyi vielä auringonkajo, mutta vastakkaisella puolella tähdet alkoivat tuikkimaan. Tai eivät ne olleet pelkästään tähtiä, kuten kuulin erään isän sanovan pojalleen: "Tuo kirkas tuossa ei ole tähti. Se on planeetta. Samanlainen kuin maapallokin." :) Viilenevässä illassa ja pimenevän kaupungin valoissa oli jotain hienoa tunnelmaa! Melkein kuin talvella; vain lumi ja pakkanen puuttuvat :)
Huomenna olisi tarkoitus mennä pitkästä aikaa spinningiin tai vaihtoehtoisesti Lempäälään hiihtämään tykkilumiladulle.
Ihanaa! Osoitit tällä sen, kuinka liikkumaan lähteminen, vähän vastentahtoisestikin, kannattaa ja palkitsee. Sinne ne jää lenkkipolulle, kiukut, epätoivot, ärsytykset sun muut.
VastaaPoistaSaat syystäkin olla ylpeä, että sait itsesi hankalan aamun jälkeen motivoitua lenkille!
Aurinkoa mahdolliseen hiihtopäivääsi :)
Kumma juttu, kun sen tietää itsekin, että lenkillä mieli paranee ja siitä huolimatta ei lähde :/
VastaaPoistaHiihtoa en nähnyt kuin telkkarista, mutta pyöräilemässä kävin :)