Näytetään tekstit, joissa on tunniste työuupumus. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste työuupumus. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 15. helmikuuta 2015

Mitä minulle kuuluu?

Hei, olen takaisin! :)
 
Pikkuhiljaa kertynyt työkuorma lisättynä vastuullisempien työtehtävien tuomalla stressillä painoi minut työuupumuksen syövereihin. Uupumus kertyi salakavalasti, kunnes viime keväänä oli pakko myöntää, että tämä ei ole normaalia. Elämässä pitäisi jaksaa tehdä muutakin kuin töitä. Viime vuodelle osui myös paljon vastoinkäymisiä siviilielämän puolella, ei niinkään minulle, vaan läheisilleni. Viimeistään se nosti kokonaisrasituksen sille tasolle, että oli pakko turvautua ulkopuoliseen apuun ja myöntää, että en jaksa.
 
Jälkeenpäin katsoen oireita on ollut jo pitkään. Toisaalta olen aina ollut ahkera ja kova tekemään töitä. Olen parhaimmillani pienen stressin alaisena ja monta rautaa tulessa. Siksi on vaikea tunnistaa se raja, mitä ihminen jaksaa ja mitä ei. Keväällä stressi alkoi jo oireilla fyysisesti, mikä sai minut ensimmäisen kerran kunnolla säikähtämään. Aiemmin 30-vuotistyöterveystarkastuksessa tehdyn stressitestin tulos oli vähän koholla. Omien tuntemusten mukaan jaksoin ihan hyvin, mutta työterveyshoitaja kehotti hakeutumaan matalalla kynnyksellä työpsykologin juttusille. Huhtikuussa kävin työterveyslääkärillä uusimassa allergialääkereseptit. Ennen lähtöä hän kysyi, miten minulla muuten menee. Silloin sain kakaistua ulos tilanteeni ja kysyin, saisinko lähetteen psykologille. Lääkäri piti pienen luennon siitä, kuinka me suomalaisnaiset olemme ihania, mutta vähän turhan tunnollisia. Lisäksi hän sanoi, että iän myötä karttuva kokemus auttaa tähän ongelmaan, mutta tähän hätään on parasta, että käyn juttelemassa ammattilaisen kanssa. Tuon tapaamisen jälkeen olen ollut kiitollinen, että meillä on niin ammattitaitoinen työterveyslääkäri kuin on. En tiedä, kuinka pahaksi tilanne olisi päässyt, jos hän ei olisi kysynyt, mitä minulle kuuluu.
 
Kävin kevään ja kesän aikana viisi kertaa psykologin juttusilla. Ensimmäinen oppi oli, että minun täytyy itse oppia rajaamaan tehtäviäni ja kertoa esimiehelle ja työkavereille, milloin tarvitsen apua.  Minun ei tarvitse hoitaa kaikkea itse, vaan pitää osata delegoida tehtäviä eteenpäin. Tästä oli jo paljon apua ja sain paljon myötätuntoa ja ymmärrystä. Jatkossa kävimme läpi, miten voin omilla ajatuksillani vaikuttaa omaan jaksamiseeni ja koko elämään. Jos olisin tahtonut, olisin päässyt sairauslomallekin, mutta en kokenut, että siitä olisi ollut tilanteessani apua.
 
Uupumuksesta toipuminen on pitkäaikainen prosessi, varsinkin kun sitä tekee työn ohella. Kuitenkin koin, että se on minulle oikea tie. Ei riitä, että saan jaksamiseni takaisin, vaan tarvitsen tunteen, että saan myös elämän takaisin hallintaani. Olin mennyt jo pitkään autopilotilla, jossa hoidin pakolliset asiat ja paljon tippui kokonaan pois. Joskus tuntui, että uupumus iski kunnolla vasta, kun sain sille nimen ja aloin tehdä korjaavia liikkeitä. Olin koko kesän tosi väsynyt. Välillä tapahtumat sekä työ- että yksityiselämässä tuntuivat vetävän maton jalkojen alta, mutta vähän kerrassaan värit tuntuivat palaavan elämään.
 
Tällä hetkellä elämä näyttää aika paljon valoisammalta. Olen oppinut delegoimaan ja sietämään keskeneräisyyttä paremmin. Edelleenkin väsyn aiempaa helpommin. Liikunta ja ruokailu ovat vielä vähän hakusessa. Kaikesta huolimatta minusta tuntuu, että olen selvästi vahvempi kuin vuosi sitten ja olen astunut monta askelta eteenpäin itsetuntemuksen polulla. Sitä tahdon edetä edelleenkin, koska se tuntuu olevan aika mielenkiintoinen retki.