Kalevan kierroksen suunnistus

Lupasin eilen kirjoittaa raportin lauantaisesta suunnistuksesta ja lupaukset täytyy pitää.

Syystä tai toisesta unohdin jännittää suunnistusta kokonaan. Ratamestarin, valvojan ja kilpailunjohtajan lausuntoja lukiessa tuntui sopivan pieni kutina vatsanpohjassa, mutta varsinaisesti ei jännittänyt. Perjantaina tavaroita pakatessa ehdin jo ajatella, että tuleekohan kisasta mitään, kun nyt ei tunnu miltään. Lauantaina pakkasin tavarat autoon ja suuntasin kohti Suomusjärveä. Pääsin perille hyvissä ajoin, nappasin kilpailumateriaalin ja kävin testaamassa emit-kortin toimivuuden. Tällä kertaa kilpailumuodoksi oli valittu väliaikalähtö, eli lähtö tapahtui neljän suunnistajan ryhmissä minuutin välein. Lähtöalueella emit nollattiin ja kartat jaettiin käteen. Lähtökello piippasi ja matkaan.

Kartta 1

Alku ihan rauhassa: ykkösrasti, suunta länteen. Jotenkin onnistuin sotkemaan ajatukseni ja pyörin puoli tuntia etsimässä ensimmäistä rastia. Hakijoita oli muitakin ja voi sitä onnea, kun lopulta tajusin, missä kohtaa kartalla olen ja sen, että rasti on lähes vieressä. Ajatukset kasaan ja kohti kakkosta. Ensimmäistä huoltorastia (kartalla 5/12 rastin vieressä) edeltävät neljä seuraava rastia juoksin suoraan rastilta rastille noin kymmenessä minuutissa. Huikkasin kannustusporukoille, että ykköstä jouduin hakemaan, nappasin pari mukillista urheilujuomaa ja huomasin, että 13 minuuttia edelläni lähtenyt soutuparini oli hieman avuttoman näköisenä katselemassa karttaansa. Kysyin hänen seuraavaa rastitunnustaan, joka oli sama kuin omani ja kysyin, että eikös me lähdetä tähän suuntaan. Hän nauroi, että oli jo lähdössä väärään suuntaan. Tähän asti maasto oli ollut mukavan tasaista ja helppokulkuista, mutta kartan poikkisuuntaan kulkevan tien pohjoispuolella maasto muuttui peitteisemmäksi, mäkisemmäksi ja kosteammaksi. Huoltopisteeltä tietä pitkin hölkötellessämme taisin ensimmäistä kertaa todeta, että pohkeet varoittelevat krampeista. Lyhyen tieosuuden jälkeen pääsimme taas metsään, jossa vauhti hidastui väkisinkin. Garminin piirtämän reitin mukaan seuraavat rastit löytyivät melko hyvin, mutta krampin alkuja oli jo muuallakin kuin pohkeissa. Välillä oli pakko vaihtaa kävelyksi ja kantapäissä alkoi tuntua hiertymät. Toisaalta hitaampi vauhti mahdollisti tarkemman suunnistamisen.

Tulimme edelleenkin parivaljakkona toistamiseen huoltopisteeseen ja kartanvaihtoon. Otin juomista oikein reippaasti, koska ilmeisesti krampit johtuivat rehellisestä nestehukasta. Lauantai oli keliltään niin kesäinen päivä, että olisi pitänyt tankata etukäteen kuten kesällä. Näköjään aina on pakko mokata jossain. Vertasimme uusien karttojen ensimmäistä rastia ja iloksemme saimme jatkaa edelleen samaa matkaa. Sanoin kaverilleni, että minä en pysty ottamaan montaakaan juoksuaskelta tällä toisella puolikkaalla ja käskin hänen lähteä, jos minä hidastan. R on minua kokemattomampi suunnistaja ja hän sanoi, että saa niin paljon tukea minusta metsässä, että yhdessä mennään maaliin asti. <3

Kartta 2 (en jaksa säätää, joten kuva on väärinpäin :/)

Ensimmäisen kartan rata oli 6,1 kilometriä ja toisen 8,5 kilometriä. Ajattelin, että pitkä matka on vielä maaliin, mutta rasti rastilta se tulee kuitenkin lähemmäs. Pohjoisemmalla osuudella rastipisteet ja maasto tuntuivat edellistä lenkkiä hankalammilta ja välillä tuntui, etten saa särkeviä jalkoja soisesta maastosta ylös. Kun tulimme viimeistä kertaa huoltorastille ja tiesin, että nyt on edessä enää eteläpuolella olevia rasteja, totesin ääneen, että kyllä me maaliin selvitään.

Koska jalat eivät oikein antaneet myöden juosta ja tietä pitkin kiertäminen ei jouduttanut etenemistä juurikaan, päätimme kulkea rastien välit järkevintä lyhintä reittiä pitkin. Se onnistuikin ihan hyvin. Muutamaan kertaan keskittyminen alkoi herpaantua, mutta onneksi mukana oli kaveri, joka auttoi pitämään ajatukset koossa. Olin jo pitkän aikaa tiennyt, että aikani ei tule olemaan kummoinen, mutta maaliinpääsy ja hyväksytty suoritus on aina suunnistuksessa minimitavoite. Viimeiset rastivälit hölköttelimme metsässä ja maalileimauksen jälkeen halasimme lämpimästi. R sanoi, että hänellä olisi mennyt tunti pitempään metsässä ilman minua. Hän sijoittui omassa sarjassaan (N50) koko Kierroksella hopealle ja lopulta suunnistuksessa jäi vain puolitoista minuuttia mitalista. Tästä jäi paras mieli. Oma suoritus ei ollut oikein positiivinen eikä negatiivinen. Tulipahan käytyä!

Itse olin havitellut ennätyspisteitä tämän vuoden Kierroksella, mutta varsinkin, kun kuulin, miten kovaa voittaja oli mennyt (1:26) ajattelin, että omalla ajallani (4:24) saan varmaankin miinuspisteitä. Kun pääsin kotiin ja laskin itse, kuinka paljon pisteitä suunnistuksesta sain, en uskonut, että laskin oikein. Sen mukaan olisin saanut enemmän pisteitä kuin viime vuonna. Lopulliset tulokset tulivat eilen illalla nettiin ja ne vahvistivat laskelmani oikeiksi. Saavutin siis ennätyspisteet sekä suunnistuksesta että koko Kierroksella.

Kulunut sanonta, mutta kuvaava: loppu hyvin, kaikki hyvin pätee siis tämän vuoden Kierrokseeni. Toisaalta ensi vuonna tuloksen parantaminen ei pitäisi olla liian vaikeaa. :)

Miten aloittaa suunnistus?

Viimeksi kirjoittelin omasta suunnistustaustastani. Välillä tuntuu, että suunnistus on sellainen harrastus, joka olisi pitänyt aloittaa jo lapsena. Johtunee siitä, että suunnistus on perhelaji. Tosin nykyinen suunnistusbuumi osoittaa, että se on mitä mainion laji aloittaa myös varttuneemmalla iällä ja harrastusta voi jatkaa niin kauan kuin metsässä liikkuminen vain onnistuu. Juoksuvauhdin hidastuminen ei metsässä haittaa, jos suunnistustaito on vuosien myötä hioutunut huippuunsa.

Mitä sitten tehdä, jos tahtoisi kokeilla suunnistamista? 

Ensimmäisenä tarvitaan tietenkin rastit ja kartta. Käytännössä vaihtoehtoina on joko kiintorastit tai erillinen suunnistustapahtuma. Kiintorastit ovat läpi kesän maastossa olevia rasteja, jotka on merkitty erilliseen karttaan, joka on myynnissä erikseen ilmoitetussa paikassa. Kiintorastikartan perusteella voit suunnitella oman reitin sellaiseksi kuin haluat. Oman lähiympäristön kiintorasteja löytyy googlettamalla tai Suunnistusliiton sivuilta.

Ympäri Suomea järjestetään viikottain kunto- tai iltarasteja, jotka on tarkoitettu kaiken tasoisille suunnistajille. Oman seudun kuntorasteja voit etsiä joko Kuntosuunnistuskalenterista tai googlesta sekä paikallislehden tapahtumapalstalta. Tarkemmat tiedot kannattaa aina tarkistaa kyseisen järjestäjän omilta sivuilta. Myös osallistujan ohjeet kannattaa lukea. Radat on usein merkitty joko kirjaintunnuksella tai kilometrimäärillä. Kirjainratojen vaativuusaste helpottuu aakkosten edetessä, eli A-rata on vaativin, C helpoin. Kilometriradoissa vaativus ei välttämättä lisäänny matkan kasvaessa, vaan esimerkiksi Tampereella 4 kilometrin rata on vaativa, 5 kilometrin taas helppo. Lisäksi yleensä rasteilla on joko D-rata tai rasti- (RR) tai tukireitti (TR), joka on tarkoitettu lapsille ja aloittelijoille. Kartat on nähtävissä ennen reitin valintaa lähtöalueella ja lisäksi järjestäjän edustajilta kannattaa kysyä apua reitin valintaan.

Karttaan voi olla valmiiksi painettu valittu reitti. Voi olla myös mahdollista, että oma reitti pitää piirtää karttaan mallikartan perusteella. Tällöin kannattaa olla tarkkana, että merkitsee rastin varmasti oikean kumpareen tai kiven kohdalle.

Suurempien kilpailutapahtumien yhteydessä on usein harrastajille tarkoitettuja suunnistusreittejä.

Monet suunnistusseurat järjestävät aikuisille aloittelijoille suunnattuja suunnistuskouluja. Mikäli tällaiseen on mahdollista osallistua, suosittelen lämpimästi, mutta suunnistuksen voi aloittaa myös itsenäisesti. Suunnistusliiton harrastesivuilta löytyy kattavasti tietoa myös aloittelevalle suunnistajalle.

Mitä pitäisi tietää ennen rasteille lähtemistä? 

Kartan merkinnät ja kompassin käyttö olisi hyvä osata edes avustavasti ennen metsään lähtöä.

Kartan pohjavärit kuvaavat kasvillisuutta: Valkoinen on tavallista metsää, vihreä tarkoittaa huonokulkuista maastoa ja ruskea avointa tai puoliavointa. Sininen tarkoittaa veteen liittyviä kohteita, kuten jokia, järviä ja soita. Ruskealla on merkitty pinnan muodot ja mustalla kivet ja jyrkänteet sekä ihmisen tekeleet, kuten rakennukset ja tiet sekä polut. Harmaa tarkoittaa avokalliota. Magentalla on merkitty ratamerkinnät. Kiellettyjä alueita ovat piha-alueet (myrkynvihreä pohja), viljellyt pellot (ns. pistepellot, eli mustia pisteitä oranssilla alustalla) sekä magentalla viivoituksella kielletyksi merkityt alueet.

Kannattaa huomioida, että kyseinen kartta on aina kartantekijän näkemys kyseisestä maastosta. Kartoittaessa täytyy aina yksinkertaistaa, jotta kartta pysyy luettavana. Lisäksi eri puolilla Suomea (ja maailmaa) kartat ovat erilaisia. Esimerkiksi toisessa paikassa vihreällä merkitty metsä saattaa toisaalla ollakin valkoista.

Kompassin käyttö on helppoa. Sen punainen nuoli osoittaa aina pohjoiseen, kuten myös kartan yläreuna. Kartan tekstit ovat aina pohjoissuunnassa. Eli kun kompassin pohjoisnuoli ja kartan pohjoinen osoittavat samaan suuntaan, kartta ja maasto näkyvät sinulle samoin pään. Näin helppoa on kartan suuntaaminen! Itse taittelen kartan aina sopivan pieneksi, jossa näkyy muutama seuraava rastiväli. Lisäksi pidän kartan aina kulkusuuntaan nähden oikein päin kädessä (eli näkemäni maasto ja kartta ovat samansuuntaisia) ja pidän joko peukaloa tai kompassin kulmaa sillä kohdalla, jossa olen menossa. Näin kartan lukeminen liikkeessä helpottuu.

Peukalokompassi ja Vuoreksen kartta

Reitin rastimääritteet on yleensä painettu kartan kulmaan tai ne saa erillisenä lappuna. Rastimääritteissä on kerrottu tarkempi rastin sijainti. Karttamerkkien opetteleminen on tärkeämpää kuin rastimääritteiden, mutta aloittelijankin on hyvä tuntea rastimääritteiden kaksi ensimmäistä saraketta, joista ensimmäinen kertoo rastin järjestysnumeron ja toinen rastitunnuksen. Ko. rastia vastaava rastitunnus pitää löytyä rastileimasimen yhteydestä, jotta tiedät, että olet oikealla rastilla. Lisätietoja rastimääritteistä löytyy esimerkiksi täältä.

Jokamiehenoikeudet pätevät suunnistettaessa. Lisäksi maalaisjärki on hyvä pitää päässä. Suunnistettaessakin pitää kulkea ympäristöä kunnioittaen.

Mitä varusteita tarvitaan?

Juoksusta sanotaan, että se on varusteiden puolesta helppo laji aloittaa, mutta niin on suunnistuskin. Ensimmäisille kuntorasteille osallistuttaessa varusteiksi riittävät hyvät ulkoiluvaatteet ja -kengät sekä kompassi. Kompassi on hyvä pitää mukana ihan turvallisuussyistä. Vaikka huippusuunnistajat eivät juurikaan kompassia mennessään vilkuile, vaan he suunnistavat pelkän kartan perusteella, kannattaa kuntosuunnistajan katsoa kompassia helpossakin maastossa. Helpoimmat iltarastiradat rakentuvat yleensä pururatoihin tai muihin ulkoilureitteihin, mutta polkua on kovin helppo lähteä 180 astetta väärään suuntaan, kun kartta on väärinpäin kädessä. Tältä vältytään, kun katsotaan kompassista, missä suunnassa se pohjoinen taas olikaan. Halvimmat kompassit maksavat kympin luokkaa, joten suuri satsaus sellaisen hankkiminen ei ole.

Lisäksi suosittelen kuntosuunnistajaa ottamaan mukaansa karttapussin. Ihan normaali A4-muovitasku kelpaa hyvin. Paperinen kartta kun on äkkiä pelkkää velliä vesisateessa. Toisaalta kesähelteellä kädet hikoavat ja liuottavat kartan merkintöjä lukemiskelvottomiksi. Minun mielestäni kartta on helpompi taitella käteen sopivaksi, kun se on muovin sisällä.

Jos suunnistuskärpänen puraisee, niin ensimmäiset hankinnat ovat todennäköisesti oikeat suunnistuskengät, eli nastarit ja emit-kortti. Helpommat suunnistusradat selviää ihan hyvin maasto- tai juoksulenkkareilla. Märällä kelillä tai kosteassa maastossa kumisaappaatkin ovat hyvä vaihtoehto. Jukolan viestissäkin näkee jonkun verran suunnistajia lenkkarit jalassa. Nastarit ovat sekä mukavuus- että turvallisuusasia. Suunnistuskengät pitävät jonkin verran kosteutta ja kastuttuaan kuivavat normikenkiä nopeammin. Kunnolla kastuneista nastareista on irtonainen vesi puristunut pois jo muutaman askeleen jälkeen, mikä lisää juoksumukavuutta. Lisäksi pohjasta löytyvät nastat lisäävät pitoa kosteassa maastossa ja jyrkissä maastonkohdissa.

Emit-kortti on sähköisen rastinleimausjärjestelmän osa. Kuntosuunnistustapahtumissa on emit-kortteja vuokrattavissa ja jos ei ole pakko saada tarkkoja tuloksia, niin radan voi kiertää hyvin ilman leimauksiakin. Jos tulokset kuitenkin kiinnostavat ja rasteja tulee kierrettyä enemmänkin, oma kortti tulee äkkiä halvemmaksi. Oma korttini on ollut käytössä yli viisi vuotta ja toimii edelleen.

Itse olen lisäksi hankkinut suunnistusta varten suojalasit, jolloin metsässä ei tarvitse varoa niin paljoa oksia ja ötököitä. Ensimmäiset vuodet juoksin metsässä pitkissä juoksutrikoissa, mutta ensin hankin suunnistussukat ja viime vuonna myöskin suunnistushousut. Lisäksi työpaikkani sponsoroi Jukolan viestiin osallistujille suunnistuspaidat. Muissakin urheiluvaatteissa pärjää, mutta suunnistusvaatteet on suunniteltu paitsi nopeasti kuivuviksi, myös kolhuilta suojaaviksi. Tosin kertaakaan en ole tullut metsästä pois ilman mustelmia tai naarmuja. Välillä oikein ihmettelen, miten pohjeeseen on tullut kämmenen kokoinen mustelma, enkä ole yhtään huomannut, mihin sen olen kolhaissut. Adrenaliini! <3

Suunnistus on hieno laji! Kannattaa kokeilla, mutta varoituksen sana: siihen voi jäädä koukkuun. ;)

Enhän minä tätä tekstiä osannut taaskaan kovin lyhyenä pitää, vaikka pääsin vasta vähän raapaisemaan pintaa. Toivottavasti tästä on jollekulle hyötyä. Ja vielä parempi, jos joku lähtee tämän innoittamana metsään rasteja etsimään. Tämä teksti on kirjoitettu perinteisen suunnistuksen kantilta, mutta suunnistuksessa on yllättävän paljon erilaisia alalajeja, kuten tarkkuussuunnistus, pistesuunnistus, pyöräsuunnistus...

Ja jos joltakulta on mennyt ohi, niin tällä hetkellä Vuokatissa on käynnissä suunnistuksen MM-kisat, joista kotijoukkue on kahminut jo kolme mitalia! GPS-seuranta sekä sprintit ovat tehneet suunnistuksesta mediaseksikkään lajin.

Minä ja suunnistus

Hanna pyysi kirjoittamaan omasta suunnistustaustastani. Kiitokset hyvästä aiheesta! Nämä helpottavat blogin pitämistä kovasti. Aiheita saa aina ehdottaa, koska on mukava kirjoittaa sellaisesta, jonka tiedän varmasti kiinnostavan lukijoita.

Olen syntynyt metsän keskelle, joten metsässä kulkeminen on tuttua jo lapsuudesta, enkä osaa pelätä eksymistä tai metsän petoja. 1980-luvulla paikallisella urheiluseuralla oli useampikin joukkue Jukolan viestissä, joihon iskäkin osallistui. Mitään varsinaista suunnistustoimintaa ei pienellä paikkakunnalla enää lapsuudessani ollut. Erikoistapahtumia ja liikuntatunteja lukuunottamatta en siis ole suunnistusta harrastanut naperona. Suunnistuskartat ja kompassi toki tulivat isän harrastuksen myötä tutuiksi. Hassua, etten muista suunnistaneeni lukiossa, vaikka liikunnan opettajamme on edelleenkin innokas suunnistaja. Muistikin voi kyllä pettää! :)

Joka tapauksessa suunnistuksessa oli vähintään kymmenen vuoden täystauko, kun vuonna 2008 alkuvuodesta työsähköpostiin kolahti viesti firman joukkueista Jukolan viestiin. Jukolan viesti kuuluu legendaarisiin tapahtumiin, johon tahtoisin päästä osallistumaan. Kuukauden emmin, uskaltaisinko lähteä mukaan, kunnes otin yhteyshenkilöön yhteyttä. Kerroin rehellisesti tilanteeni ja kysyin, kannattaako näistä lähtökohdista edes harkita osallistumista.

Sain vastauksen:
Heippa
Mainiota että kysyit.
Ja rehellinen mielipide: ilman muuta kannattaa lähteä.
Jukolan ja Venlojen viestissä parasta on se tunnelma, ei niinkään timantin kovat suunnistustaidot.
Maastossa on kisan aikana satoja naisia, joista suurin osa on liikkeellä samoilla (tai hatarammilla) taidoilla kuin sinäkin.
Ja siellähän yhteispeli on valloillaan ja mikäli hieman eksyykin, niin kyllä sieltä aina pois löytää.
Ja apua voi kysyä.

Ehdit hyvin käydä verestämässä suunnistustaitoja ennen Jukolaa, Tampereen iltarastithan alkaa jo huhtikuussa (www.iltarastit.com) ja ekat rastit on lähinnä korttelisuunnistusta, joten siellä on oikein hyvä aloittaa.

Voisin laittaa sinun nimen Venla-listaan, miten oisi?" 

Ette varmaankaan ylläty, kun lupasin tämän perusteella lähteä mukaan. Päätöstä helpotti se, että Jukola järjestettiin Tampereella. Olin mukana, kun Tampereen iltarastit alkoivat huhtikuussa 2008 Hakametsän korttelisuunnistuksella. Silloin oli vielä lumista ja märkää. Joka tapauksessa ehdin käydä pitkälti alle kymmenen kertaa iltarasteilla ennen Tampere-Jukola ja vain lyhyitä ratoja. Iltarastien lisäksi harjoittelin suunnistusta myös kotisohvalla. Karttamerkkejä ja rastimääritteitä opiskelin netistä ja muistaakseni löysin  nettipelinkin avuksi. Lisäksi luin suunnistuskirjallisuutta.

Jännitin kisaa etukäteen tosi paljon. Jälkeenpäin tuntuu melkein uhkarohkealta, että uskalsin lähteä mukaan noinkin ohuella suunnistustaustalla. Mielestäni selvisin osuudestani kokemukseen verrattuna tosi hyvin. Minulle oli valikoitunut vielä astetta jännittävämpi avausosuus. Onneksi joukkueessamme oli kokeneita Jukola-kävijöitä, joilta sain kysyä kaikkea mieltä painavaa. Osuuden pituus oli noin seitsemän kilometriä ja aikaa siihen minulta kului 1:54:06. Suunnistuksessa ei kannata suoria kilometriaikoja hirveästi vertailla. Sekä Jukolan että Venlojen viestissä osuuspituudet pyritään pitämään vuosittain ajallisesti suurin piirtein yhtä pitkinä. Tämä saattaa tehdä matkassa eroja jopa useamman kilometrin pisimmillä osuuksilla. Osuuspituuksista pystyy siis arvioimaan, kuinka hyväkulkuista maastoa on tiedossa.

Ensikertalaisille päällimmäisenä Jukolan viestistä jää monesti mieleen, että rasteja ei todellakaan tarvitse etsiä yksin. Itseasiassa olen sitä mieltä, että kohtuullisessa kunnossa oleva liikkuja selviää Jukolan metsästä pois ilman vähäisintäkään suunnistustaitoa. Monesti jo ennen ensimmäistä rastia alkaa melkoinen rastitunnusten huutelu. (Rastin järjestysnumeron lisäksi rastillahan on siis rastitunnus (=numero), koska sama rasti saattaa olla eri osuuksilla eri numerolla ja toiseksi hajontojen vuoksi saman osuuden kolmosrasti saattaa ollakin eri rasti.) Siitä kun vain lähtee oikeaa letkaa seuraamaan, niin lopulta varmasti selviää maaliin. Mutta missään tapauksessa en suosittele ketään kokeilemaan!

Kun pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden, eli vuoden 2008 jälkeen olen osallistunut jokaiseen Jukola-viikonloppuun: kertaalleen Jukolan viestiin ja muina kertoina Venloihin. Tänä vuonna oli lähellä, että olisi jäänyt väliin, mutta onneksi "jouduin" varamiehenä mukaan. Muutaman vuoden suunnistuskokemus helpotti aika paljon päätöstä lähteä mukaan Kalevan kierroksellekin. Monelle aloittelevalla kiertäjälle kauden päättävä suunnistus on melkoinen peikko, jos suunnistustaustaa ei ennestään ole.

Kalevan kierroksen suunnistus 2012
Tässä vaiheessa olin valmis heittämään kompassin puun oksaan. ;) 

Olen yrittänyt monesti pohtia, mikä suunnistuksessa on niin kiehtovaa. Kuten olen aiemminkin kertonut, en ole siinä luonnostaan ollenkaan hyvä. Suunnistuksessa pitkästä pinnasta ja rauhallisuudesta olisi apua, mutta minultahan ei löydy kumpaakaan. Mutta ehkä juuri se vaikeus on osa suunnistuksen lumoa. Tällaiselle höyrypäälle tekee vain hyvää, kun joku laji pakottaa nöyräksi. Penkin alle menneen radan jälkeen nostan leuan pystyyn ja totean, että ensi kerralla sitten paremmin. Parasta suunnistuksessa on metsässä kulkeminen ja rastin löytäminen.

Jäikö suunnistustaustastani jotain kysyttävää? Jotta tämä teksti ei kasva liian pitkäksi, julkaisen pikapuoliin toisen tekstin aloittelevalle suunnistajalle.

Venlojen viesti 2013

Väsynyt, mutta onnellinen suunnistaja on kotiutunut Jämsästä. Jos suunnistus sujuu näin hyvin ilman harjoittelua, niin lopetan treenamisen kokonaan. Kuten edellisessä postauksessa kerroin, lähdin luottavaisena Venlojen viestiin. Eli siis lähinnä tekemään oman suorituksen. Etukäteen oli tiedossa, että luvassa on keskisuomalaista kangasmetsää, mutta myös korkeuseroja kauempana kisakeskuksesta. Kiviä ja kallioita on vähän, mikä on pelkästään positiivinen asia: kun karttaan on merkitty kivi, tietää, missä on. Tampereen ympäristössä olen tottunut siihen, että kartta on mustanaan kiviä.

Itselleni valikoitui lopulta ankkuriosuus, joten ehdin kuulla avausosuuksien suunnistajiltamme viime hetken kuulumiset maastosta. Kuulemma hyväkulkuista maastoa, mutta kartan äärilaidalla oli luvassa nelivetoa vaativa mäki. Lisäksi kartalla oli paljon valkoista (=tavallista metsää), jossa ei ole juuri mitään kiintopisteitä, mutta toisaalta näkyvyys on hyvä. Pitkiä rastivälejä, jotka täytyy mennä vain suunnalla. Auts... tällaiselle kaistapäälle siis haastavaa maastoa. Maasto, joka houkuttaa juoksemaan lujaa, aiheuttaa monesti sen, että juoksen metsässä juoksemisen innosta ja unohdan rastit. Vielä pahempi on tuo kiintopisteiden puute. En voi luottaa, että tuon kiven kohdalla tiedän, missä olen, kun mitään kiveä ei ole.

Seurasin joukkueemme etenemistä netin tulospalvelusta. Voittaja ehti jo tulla maaliin ennen lähtöäni, mutta silti  pääsin metsään pitkälti ennen yhteislähtöä. Sain kartan vaihtopuomilla meidän joukkueen ensikertalaiselta, joka oli vetänyt oman osuutensa erinomaisesti, kuten myös kaksi ensimmäistä. Olisin voinut ottaa paineita mahdollisuudesta pilata muiden hyvä kisa, mutta itsehän he olivat minut ankkuriksi halunneet. Otin alun hyvin, hyvin tarkasti. Ensimmäiset rastit hain varminta mahdollista reittiä pitkin. Tiesin, että joukkueita menee viheltäen ohitseni, mutta en välittänyt siitä. Tärkeintä on löytää omat rastit. Nelosrastilla hämäännyin hieman nimenomaan tuosta kiintopisteiden puutteesta. Pari minuuttia jouduin rastia hakemaan, mutta tuosta eteenpäin löysinkin hyvän letkan, jossa tuntui hyvältä edetä.

Nelosrastilta eteenpäin suunnistus tuntui muutenkin alkavan sujua. Maasto on minun kuusivuotisen Jukola-historiani helpoin. Osuuden puolessa välissä saavutimme Sulunmäen, josta minua oli varoiteltu. Mäkeä sai tosiaan nousta nelivedolla ja sen ympäristöön oli tehty mukava lenkki, jossa rinnettä kiivettiin ylös ja alas. Eipähän ollut ainakaan tylsää! :)

Sulunmäen jäätyä taakse tiesin, että kisa alkaa olla jo voiton puolella, mutta pitkiä, tarkkuutta vaativia rastivälejä oli vielä edessä, joten keskittymistä ei saa päästää herpaantumaan. Loppu kulkikin suorastaan erinomaisesti. Pelkäämäni pitkä rastivälikin kulki juuri suunnitelman mukaan. Tuossa vaiheessa toki metsässä on jo selvät urat, mutta toisaalta pitää olla tarkka, että lähtee juoksemaan oikeaa uraa. Muuten on äkkiä pahasti hukassa. Viimeisillä kilometreillä nostin joukkueen sijoitusta kolmisenkymmentä sijaa, joten se tosiaankin kulki. Kun kuulutukset alkoivat kuulua juuri ennen viimeistä rastia, nousi hymy huulille. Loppuviitoituskin tuntui normaalia lyhyemmältä. Ainakin Mikkeli-Jukolassa 2009 tuntui, että kuolema korjaa ennen kuin selviän loppuun. Maalin jälkeen kävely leimojen tarkastukseen, jännityksen tiivistyminen, virkailijan "leimat ok" ja helpottunut hymy!

Maalissa olin tyytyväinen itseeni. Aikaa oli 8,6 kilometrin osuuteen käyttänyt 1:48:08. GPS:n mukaan matkaa olin kulkenut tasan kymmenen kilometriä, mikä sekin kertoo, että hirveästi en ole pummaillut. Osuuspituudet on mitattu linnuntietä, mikä ei ole ikinä nopein mahdollinen reitti. Olen huomannut, että jos oma suunnistus kulkee hyvin, niin aikaa kuluu noin kaksi kertaa voittajan aika. Aika-arvio Venlojen ankkuriosuudelle oli 56 minuuttia, mutta maasto oli ilmeisesti aavistuksen helpompi, koska nopeimmat ankkurit juoksivat osuuden juuri alle 50 minuutin. Oma aikaani verrattuna pääsin joka tapauksessa omaa arviooni. Vielähän minulla on hurjasti tekemistä sekä suunnistustaidon että -vauhdin kanssa, mutta onneksi minulla on vielä vuosia aikaa opetella. Ehkä sitten kahdeksankymppisenä mummona voin sanoa, että nyt osaan suunnistaa. ;)

Tuulisuojalle päästyäni kuulin, että kesken oman osuuteni online-tulosjärjestelmään nimeni oli muuttunut Ellen Larssoniksi. Ihmekös suunnistus kulkikin! Ellen tuntuu olevan kova suunnistaja. Saa suunnistaa jatkossakin puolestani. :D Nimi ei ollut korjaantunut vielä tänäänkään, joten laitoin järjestäjille korjauspyynnön.

Tyytyväisenä omaan ja joukkueen suoritukseen sekä siihen, että se oli ohi lähdin kiertelemään kisa-aluetta ennen Jukolan viestin alkua. Keli oli parantunut iltaa kohden: tuuli oli puhaltanut päivällä taivasta peittäneet pilvet pois auringon edestä ja tyyntynyt. Ennen kisaa kuljin kisa-alueella laput silmillä, etten jää suustani kiinni tuttujen kanssa. Oman suorituksen jälkeen uskalsinkin katsella enemmän ympärilleni ja kyllähän tuolla tuttuja tulikin vastaan. Suoritukset tai odotukset käytiin läpi ja toivoteltiin onnea tai tsemppiä.

Jukola-kauppojen tarjouksista löysin itselleni uudet suunnistuskengät (lopultakin riittävän kapea lesti), uuden makuupussin, Camelbakin juomarepun ja Retki-rinkan. Endorfiineistä tai jostain muusta johtuen päädyin valvomaan koko yön Jukolan viestiä seuraten. Onnittelut Kalevan rastille Jukolan viestin voitosta aiemman Tiomilan kaveriksi! Kyytiläiseni oli maalissa kahdeksan jälkeen, minkä jälkeen pakkailimme tavarat, kävimme katsomassa viimeisten osuuksien yhteislähdöt, palkintojen jaot ja hakeamassa palautuskartat ennen kotimatkalle suuntaamista.

Nyt olen kotona, tavarat on purettu repusta, likaiset vaatteet pyörivät pesussa ja ehdin jo nukkua yhdet päiväunetkin. Paavo Nurmi gamesien jälkeen taidan käydä saunassa ja painua pehkuihin. Unta ei liene tarvitse odotella.

Jukolan taikaa

Nyt on kompassi ja emit (ja rinkan koosta päätellen muutama muukin tavara) pakattu ja huomenna suuntaan auton nokan kohti Jämsää ja Jukolan viestiä. Vielä pari viikkoa sitten olin autuaan tietämätön, että yleensäkään osallistuisin Jämsä-Jukolaan. Nyt sen sijaan olen saanut osakseni ankkurin kunniakkaan paikan. Alunperin minun piti ottaa kakkososuus, joka oli varattu sijaistamalleni henkilölle. Kun halukkuuttani osallistua tiedusteltiin, ajattelin, että ok, reilut viisi kilometriä, kyllä minä siitä selviän. Eilen alkuperäinen ankkurimme kyseli, että voisinko mitenkään vielä vaihtaa osuuksia hänen kanssaan, kun häntä jännittää, selviääkö hän lähes yhdeksän kilometrin osuudestaan. Itse en ole ehtinyt jännittää, joten lupauduin vaihtoon.

Keskiviikkona kävin tekemässä Jukolaan valmistavan, mutta myös tämän kesän ensimmäisen kunnon suunnistusharjoituksen. Tampereen iltarasteilla oli vuorossa sprinttiviesti. Työkaveri kyseli jo aiemmin, olisinko kiinnostunut lähtemään hänen parikseen. Silloin en vielä luvannut, mutta alkuviikosta konsepti alkoi kuulostaa kiinnostavalta ja lupasin lähteä. Ideana on siis juosta pareittain 1,5 kilometrin lenkkejä siten, että molemmille tulee kolme osuutta. Meille tuli hieman kiire ehtiä pyörillä lähtöön ja alkuverryttelyksi jouduimme polkemaan melkoista vauhtia.

Olin saanut aloittajan roolin ja lähdön koittaessa nappasin kartan käteen. Jaahas... melkoisia korkeuseroja heti alkuun. Pohkeet meinasivat krampata heti ensimmäiseen ylämäkeen. Tahtia onneksi oli pakko rauhoittaa, kun päästiin pururadalta metsään. Korkeuserot olivat melkoisia ja kaksi ensimmäistä rastia piti käydä hakemassa melkoisen rinteen alapuolelta. Takaisin ylös saikin tulla välillä jopa nelivedolla ja syke huiteli pilvissä, vaikka vauhti oli hidasta. Seuraavat neljä rastia olivatkin helppokulkuisemmassa maastossa, joten yhdestä rastista jopa juoksin ohi ihan juoksemisen ilosta. Rastipisteet olivat helppoja, joten niitä en juurikaan joutunut hakemaan. Kuuden rastin jälkeen lähetin parini matkaan ja jäin odottamaan seuraavaa vaihtoa.

Sain seuraavan osuuden kartan ja totesin, että tutulta näyttää. Kaksi ensimmäistä rastia olivat saman rinteen alapuolella ja neljä jälkimmäistä samat kuin edellisellä osuudella. Rinteen ylös alas kipuaminen ei ihan hirveästi kiinnostanut, mutta pakkohan se oli. Tämä osuus tuntuikin menevän ilman mitään sen kummempaa.

Omalla kolmannella, eli koko viestin viitososuudella tulikin sitten ongelmia. Rinne kierrettiin tällä kertaa, mutta tuntemattomasta syystä läksin kakkosrastilta 180 astetta väärään suuntaan. Kun mäen päältä näkyi asutusta, tajusin, että nyt kaikki ei ole niin kuin pitäisi. Vähän aikaa jouduin zoomailemaan karttaa ennen kuin tajusin, missä olen. Ensin itkin, sitten kirosin ja sitten hätäännyin. Meinasin juosta suoraan vaihtoon ilman loppuja rasteja, kunnes tajusin, että en ehdi lähettämään joukkuekaveriani enää omalle osuudelleen ennen vaihdon sulkeutumista. Meinasin silti keskeyttää ennen kuin tulin järkiini ja totesin, että eihän kukaan hyödy mitään siitä, että jätän leikin kesken. Vähintään itsekunnioitukseni takia päätin kuitenkin hakea loputkin rastit, vaikka olihan tämä osuus kohdaltani melkoinen fiasko. Hyvä silti, että tämä osui ennen Venlojen viestiä. Siellä pitäisi nyt olla tuoreessa muistissa, että kompassia pitää katsoa aina rastilta lähdettäessä, vaikka olisi kuinka varma, mihin suuntaan lähteä. Metsässä menee niin helposti suunnista sekaisin.

Kaikesta huolimatta lähden ihan innokkaana Venlojen viestiin. Jos en alkuperäisen suunnitelman mukaan olisi lähtenyt mukaan, olisi tässä vaiheessa harmittanut viisivuotisen putken katkeaminen. Ja Jukola-viikonlopussa on oma tunnelmansa, joka täytyy päästä itse kokemaan. Lisäksi urheiluliikkeiden Jukola-tarjoukset kisapaikalla täytyy päästä katsastamaan. Tuntuu hassulta käydä shoppailemassa keskellä yötä. Rinkkaa ajattelin ainakin katsoa itselleni. Nyt otin lainaan avokin rinkan, mutta se mikä on hyvä kaksimetriselle miehelle, ei välttämättä istu puolimetrisen tytöntyllerön selkään. Tosin pienempi rinkka tarkoittaa myös uuden makuupussin hankkimista- ;)

Nyt täytyy lähteä kokeilemaan, tulisiko Nukku-Matti kylään vai onko kisajännitys karkoittanut hänet tiehensä!

Kauden päätös

Minulla on ollut useampikin syy odottaa lokakuuta tänä vuonna. Lauantaina oli eräs tapahtuma, jonka järjestelyt ovat stressanneet minua jo useamman viikon. Suurimmaksi osaksi stressi on ollut täysin turhaa, mutta minä en ole kauhean hyvä ottamaan rennosti. Lisäksi sunnuntaina oli Kalevan kierroksen viimeinen laji, suunnistus Suomusjärvellä. Nyt ne ovat molemmat ohi. Ja onhan alla oleva kuvakin yksi hyvä syy odottaa lokakuuta. ;)

Teemu Hartikainen KalPan kalenterissa

Odotin suunnistusta tosi innoissani. Tältä kesältä minulla ei ole takana yhtään kunnolla onnistunutta suoritusta. Olen varmaankin aikaisemmin kertonut, että aiemmin en ole pitänyt lajeista, joissa en ole luonnostaan hyvä. Nykyisin otan ne kuitenkin ennemmin haasteena (ja itselleen nauraminen tekee elämästä hauskaa). Suunnistus on laji, jossa tahtoisin olla hyvä. Lisäksi ennakkotiedot (valvojan ja kilpailun johtajan lausunnot sekä kuvat) saivat minut hykertelemään tyytyväisyydestä: viikonlopulle luvattiin sadetta ja joka tapauksessa maasto on märkä, mutta loivapiirteistä kangasmaastoa! Loistavaa!! Ei siis sellaista risukkoa, mihin olen Pirkanmaalla tottunut.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä satoi rankasti ja iskän mukaan jossain vaiheessa ukkostikin, mutta sunnuntaiaamuksi sää poutaantui ja lämpeni. Tottakai lähtisin metsään sateessakin, mutta onhan se aavistuksen mukavampaa, jos ei kastu jo ennen lähtöä. Jo pelto, jolta lähtö oli, oli märkä ja pehmeä. Ennakkoon kartta (linkin avaaminen vaatii Javan) näytti siltä, että suota ei ole hirveästi, mutta sateisen syyskuun jälkeen koko metsä oli kuin kovapohjaista suota. Ensimmäisen puolen kilometrin jälkeen ei tarvinnut enää jännittää, kastuvatko kengät. Suunnistuskengät ovat siitä ihanat, että ne tuntuvat märkinäkin miellyttäviltä jalassa ja litimärkinäkään vesi ei jää hölskymään kenkiin. Uudet kengät ja kompassi pääsivät muuten täällä ensi kertaa tositoimiin ja olen molempiin tosi tyytyväinen. Erityisen kivaa uusissa suunnistuskengissä on se, että ne on kisan jälkeen huomattavasti helpommat puhdistaa kuin vanhat kengät.

KK-suunnistuksessa hajonnat oli toteutettu perhoslenkein. Lyhyesti selitettynä keskusrastilta kierretään lenkki, jonka jälkeen palataan keskusrastille ja lähdetään taas uudelle lenkille. Tuo on käytännöllinen tapa järjestää hajonnat yhteislähtökisassa. Keskusrasti oli minulle heti kolmantena rastina. Silti tulin sinne emittiä ja kompassia heitellen ja kysyin äitiltä, olisiko hän lähtenyt puolestani loppulenkille (rasteja oli yhteensä 23). Kun jälkeenpäin katsoin tuloksia, niin 1-2 rastien välillä minulla ei kulunut kuin vähän yli 10 minuuttia. Tai no - vain ja vain, se oli aika lyhyt rastiväli. Siellä metsässä se tuntui kuitenkin ikuisuudelta. Maasto oli selkeä, näkyvyys hyvä ja minä tiesin, missä olen kartalla, mutta silti rastia ei löytynyt. Sitten vain yhtäkkiä tupsahdin rastilipulle. En tiedä, mikä tuossa meni vikaan, mutta kyllä potutti. Kolmosrastilla oli onneksi äiti ja muutamia muita tuttuja kannustamassa. Lisäksi osuimme siihen erään joukkuekaverin kanssa samaan aikaan, jolla oli sama hajonta kuin minulla. Sain siis rauhoitettua mieleni ja lähdimme samaa matkaa etsimään seuraavaa rastia. Siitä eteenpäin suunnistus alkoikin kulkea ja vain muutamaa rastia jouduimme vähän etsimään. (Kalevan kierroksen suunnistusradat ovat aika helppoja moneen muuhun kisaan verrattuna, koska mukana on kovin monentasoista porukkaa. Mukana tahdotaan pitää myös ne, joille suunnistus ei ole edes kakkoslaji.) Kuraa ja ojia matkalla riitti, mutta muuten tykkäsin maastosta kovasti. Jos ensi syksy on yhtään kuivempi, palaan riemusta kiljuen Suomusjärvelle uudestaan suunnistamaan. Ja palaan joka tapauksessa...

Suunnistuskartta

Meillä oli tämän joukkuekaverin kanssa täysin sama hajonta, joten kiersimme rastit yhdessä. Suunnistussääntöjen mukaanhan yhteistyö on metsässä kiellettyä, mutta silti aika yleistä. Eikä me taisteltu ihan kärkisijoista. Kakkosrastin hakemisen jälkeen itseluottamukseni oli aika maissa, joten kaverista oli hurjasti apua, etten sekoaisi ja alkaisi säntäillä metsässä edestakaisin. Itsetunnolle oli aika mannaa, kun maalissa kaveri kehui, että peesini ansiosta hänen aikansa parani tunnilla. Olihan siinä liioittelua, mutta hyvältä se tuntui silti! :)

Aikaa 11,2 kilometrin radan kiertämiseen minulla meni karvan yli kolme tuntia, 3:05:25. Onhan tuo pitkä aika, mutta luokittelen suorituksen onnistuneeksi, koska rastit löytyivät hyvin. Ja viime vuotiseen verrattuna kilometriaikani parani kuitenkin 45 sekuntia! :P Suunnistuksessa ainut oikea kehityskaari on se, että ensin opetellaan suunnistamaan ja kun se sujuu varmasti, niin sitten voi lisätä vauhtia. Juosten ehtii nopeammin harhaan! ;)