maanantai 25. maaliskuuta 2013

Menneitä ja tulevia

Pitkästä aikaa menneen viikon liikunnat ja tulevan viikon liikuntasuunnitelma:



Kevät alkaa jo näkyä ulkona pakkasesta huolimatta ja juoksun määrä Heiaheiassa alkaa lisääntyä. Kahdeksan viikon kuluttua Kierroksen puolimaraton on jo onnellisesti (?) ohi. Hui kauhea, miten aika rientää! Vaikka onhan kahdeksan viikkoa onneksi pitkä aika - kaksi kokonaista kuukautta.

Kevät alkaa näyttää työrintamalla (taas) sen verran kiireiseltä, että tulevan viikon liikuntoja pitää alkaa suunnittelemaan etukäteen. Minä tahdon liikkua ja minä tahdon asettaa itseni etusijalle.

Tänään on luvassa taas kuntotesti. Otin vielä toisen kymmenen kerran PT-paketin. Ensin ajattelin, että en enää jatkaisi. Kun keskustelimme PT:n kanssa kevään tavoitteistani, päädyin kuitenkin siihen, että jatkan. Tavoitteiksi asetin juoksunopeuden nostamisen sekä pienten, juoksuasentoa ylläpitävien lihasten vahvistamisen. Tuo jälkimmäinen oli tärkein syy, miksi tahdoin jatkaa PT:n kanssa harjoittelua. Erityisesti polvea ja nilkkaa, mutta myös keskivartaloa tukevat lihakset tulevat siis saamaan erityishuomiota tulevina kuukausina. Tänään teemme kuntotestin, jolla voimme seurata, kehittyykö kunto ja nopeus. Ilmeisesti luvassa on jonkinlainen yhdistelmä juoksua ja pyöräilyä. Odotan innolla, vaikka se onkin tarkoittikin, että eilen piti ottaa aurinkoinen sunnuntai liikunnan kannalta rauhassa. Sainpahan jonkinlaisen kevätsiivouksen aikaiseksi. Oikeastaan vain ikkunat jäivät pesemättä, mutta ne saavat odottaa vielä vähän lämpimämpiä kevätpäiviä.

Tuli muuten vielä eilisen tekstin julkaisun jälkeen mieleen kunnon testaamisesta: Jos tahtoo verrata kuntotasoaan muihin, mutta ei tahdo maksaa siitä, niin Cooperin testi ja UKK-kävelytesti ovat helppoja ja halpoja tapoja. Juoksua harrastaneelle Cooperin testin tulostaulukoihin vertaamalla pääsee ainakin kartalle, kuinka hyvässä aerobisessa kunnossa on. Ja seuraavalla kerralla pitää omaa tulosta parantaa. ;) UKK-kävelytesti sopii paremmin niille, jotka harrastavat vähemmän juoksua. Testi suoritetaan kävelemällä kaksi kilometriä mahdollisimman tasaisessa maastossa, ottamalla ko. suorituksesta aika ja testin jälkeinen syke ylös. Laskurilla voit laskea oman kuntoindeksisi verrattuna saman ikäisiin samaa sukupuolta oleviin suomalaisiin.

Itse ajattelin käydä juoksemassa Cooperin testin huhtikuun aikana ja kutsuin työkaveritkin mukaan. Seuraavan kuukauden aikana saan kuunnella ensin hirveää uhoamista siitä, kuka on nyt elämänsä iskussa ja sitten selittelyä, miksi juoksu ei tule kulkemaan, kuten piti. :D

Kiinnostaako sinua, miten hyvässä kunnossa olet? Oletko käynyt tai tehnyt itse jonkun testin ja millaisia tuloksia olet saanut?

sunnuntai 24. maaliskuuta 2013

Kuntotestin tulokset

Tuloksia ei tarvinnutkaan odottaa ensi viikkoon, vaan ne olivat ilmestyneet sähköpostiin tänä aamuna. Teskussa siis ilmeisesti työskennellään viikonloppunakin. Ensimmäisenä kiinnitin huomiota, että tulokset oli referoitu jo sähköpostiin: "Kuntotilanne ok. Aluksi pk-tason liikuntamäärää lisää painonhallinnan kannalta." Samaa sähköpostia ei siis lähetetä jokaiselle testatulle. Lisäksi lisätietoja saa kysyä sähköpostitse tai puhelimella.

Kuntotestin kulusta olen kirjoittanut edellisessä postauksessa. Maksimaalinen hapenottokykyni on 42 ml/kg/min. Kuntoluokkani on 3, eli keskinkertainen verrattuna muihin samanikäisiin ihmisiin. Koska hapenottokyky on suoraan verrannollinen ihmisen painoon, painon pudottaminen parantaa suoraan kuntoa. Todennäköisesti pelkästään kymmenen kilon painonpudotus nostaisi minut jo seuraavaan kuntoluokkaan. Eniten minua testituloksissa kiinnostivat sykerajat. Aerobinen kynnykseni on 153 lyöntiä minuutissa ja anaerobinen 185. Mitä nämä sitten tarkoittavat ja mitä minä tiedosta hyödyn?

Lihakset tarvitsevat toimiakseen energiaa, jota keho pystyy tuottamaan rasvaa ja/tai hiilihydraatteja hajottamalla. Hajotusprosessiin tarvitaan veren kuljettamaa happea. Matalilla sykkeillä sydän ja keuhkot pystyvät välittämään riittävästi happea, jolloin rasva ja hiilihydraatit hajoavat hiilidioksidiksi ja vedeksi. Tämä on aerobista (eli hapellista) energiantuottoa. Rasituksen (=sykkeen) noustessa happea ei enää riitä prosessiin riittävästi, minkä seurauksena hiilihydraattien hajoamisesta syntyy elimistöön maitohappoa, joka kangistaa lihaksia. Tämä on anaerobista (=hapetonta) energiantuotantoa.

Aerobinen ja anaerobinen kynnys ovat sykerajat, joissa laktaatin eli maitohapon kertymisnopeus muuttuu. Alla näkyvässä kuvaajassa ne näkyvät kulmakertoimen muutoksena. Aerobisen kynnyksen alla maitohapon määrä pysyy vakiona. Aerobisen ja anaerobisen kynnyksen välillä maitohappoa kehittyy, mutta elimistö pystyy vielä polttamaan syntyvän maitohapon pois. Anaerobisen kynnyksen yläpuolella elimistö ei pysty enää poistamaan syntyvää maitohappoa. Harjoitteluun liittyvät lyhenteet pk, vk ja mk liittyvät näihin rajoihin. Aerobisen kynnyksen alla tehtävää harjoittelua sanotaan peruskestävyysharjoitteluksi. Kynnysten väliin sijoittuu vauhtikestävyysharjoittelu ja aerobisen kynnyksen päällä maksimikestävyysharjoittelu.

Testitulokseni ja laktaatin kertyminen testin aikana

Lisäksi tulosten mukana oli testin ja omien tavoitteiden perusteella määritelty liikuntasuositus syke- ja vauhtirajoineen. Tähän asti olen pitänyt pk-harjoituksen sykkeen ylärajana 150, eli samalla tavoin voin jatkaa tästä eteenpäinkin. Edelleenkin juoksen sykkeiden mukaan, jolloin vauhdit asettuvat mihin asettuvat. Hieman maastosta riippuen ainakin pk-vauhti on hieman nopeampaa.


Täältä voit käydä katsomassa lisätietoja sekä testin kulusta että tuloksista ja niiden tulkinnasta. Kuntotesti oli erittäin mukava kokemus ja syksyllä aion käydä uusimassa testin. Toisella kerralla osaan ehkä jakaa vauhdin paremmin viimeisessä vedossa, jotta saan itsestäni maksimin irti. Aion käydä testaamassa omatoimisesti maksimisykkeen, kunhan lumet sulavat ja maasto kuivuu. Luulisin, että se on hieman korkeampi kuin, mitä testissä saavutin. Lisäksi kynnyssykkeet muuttuvat kunnon muuttuessa.

Tavoitteellinenkaan harjoittelu ei välttämättä vaadi mitään laboratorion tarkkoja testejä. Sykeohjattua harjoittelua varten oma maksimisyke olisi hyvä selvittää. Laskennallinen maksimisyke ei päde läheskään kaikille. Maksimisykkeen voi testata esimerkiksi juoksemalla mäkeä ylös 4-6 kertaa nousevalla rasituksella vimeinen kerta täysiä. Palautuksena mäki kävellään alas. Voin luvata, että tuntuu pahalta! Omaa kunnonkehitystä voi seurata helposti omalla lenkkireitillä. Jos pystyt juoksemaan lenkin samalla sykkeellä nopeammin tai samaa vauhtia matalammilla sykkeillä, kuntosi on noussut. Sen sijaan kaverin sykkeisiin vertaaminen ei kerro kummankaan kunnosta välttämättä mitään, koska suhteellinen syke verrattuna omaan maksimisykkeeseen on kuvaa rasitusta, ei absoluuttinen sykelukema.

Jos kuntotestistä tai sykkeistä jäi jotain kysyttävää, niin nyt on hyvä paikka kysyä! :) 

perjantai 22. maaliskuuta 2013

Kunto testissä - kuntotestissä

Eilen oli kauan kaivattu ja kovasti jännitetty Teskun kuntotesti. Nappasin Aurinkotuulen matkalta mukaan ja suuntasimme kohti Pirkkahallia (anteeksi, Tampereen Messu- ja urheilukeskusta). Jännitti ihan hirveästi! Jos olisin ollut menossa yksin, olisin saattanut vaikka jättää menemättä.

Ennen varsinaista testiä testaaja katsoi läpi terveystietokyselyn, jonka perusteella päätettiin, kuinka monesta kilometrin vedosta kunkin testi koostuu. Meitä testattavia oli mukana viitisentoista ja ilmeisesti kaikille tuli juostavaksi kuusi kertaa. Testattavan kuntotasosta riippuen testi koostuu 4-8 vedosta. Seuraavaksi mitattiin rasvaprosentti pihdeillä ja puettiin sykevyö ja -mittari.

Kuntotestissä juoksin kuusi kertaa 950 metriä nousevalla rasituksella. Ennen lähtöä sekä jokaisen vedon jälkeen otettiin verikoe sormenpäästä. Vetojen välissä käveltiin tai hölkättiin maalipaikalta lähtöön (n. 30 metriä).  Ensimmäisessä setissä syke piti nostaa n. 60% omasta maksimisykkeestä tai jos ei tiennyt maksimiaan, reippaasti kävellen. Koska tiesin, että oma maksimisykkeeni on suhteellisen korkea, ensimmäiseksi sykeväliksi määräytyi 120-135 lyöntiä minuutissa. Reippaalla kävelyllä syke hakeutui tuolle välille ja yritin pitää sen aika tarkkaan 130:ssa. Jokaiseen vetoon nostettiin sykettä 15 pykälää: 130 - 145 - 160 - 175 - 190 ja viimeinen täysiä. Vetojen ajat piti muistaa kelottaa sykemittarin kierrostoiminnolla.

Ensimmäisen setin tosiaan kävelin ja siitä eteenpäin hölkkäsin tai juoksin. Kävellessä sykkeen pitäminen tasaisena oli selvästi vaikeampaa kuin juostessa. Viisi ensimmäistä vetoa tuntuivat jopa helpoilta ja sykkeen pitäminen tasaisena oli yllättävänkin helppoa. Viimeisen kilometrin sai päästellä täysiä ja mieluummin loppua kohti kiihtyvänä. Vauhdin jakaminen viimeiseen settiin ei onnistunut ihan täysin, vaan se meni aika tasaisesti. Sykekin pysyi kaikki kolme kierrosta (300 metriä) 200 ja 205 välissä, eli ihan maksimiin en saanut sitä nostettua. Kyllähän tuo viimeinen kilometri tuntui hengityksessäkin raskaalta, mutta luulen, että ensimmäisenä hyytyivät jalat.

Vaikka talven juoksumäärät ovat olleet kovin vähäiset, eivät jalat tulleet jälkeenpäin kipeiksi, vaikka yleensä kovat vedot tuntuvat jaloissa seuraavana päivänä. Ilmeisesti luisteluhiihtokin pitää juoksulihakset kohtuullisessa kunnossa, vaikka juoksijoille suositellaan perinteisen hiihtoa lajinomaisuuden takia.

Kuntotestin tuloksen pitäisi tipahtaa sähköpostiin ensi viikon alkupuolella, joten kerron siitä sitten lisää. Odotan innolla, mitä siitä selviää! Tällä hetkellä tuntuu, että tämä ei jää viimeiseksi kuntotestiksi.

Ensi talvena suuntaan ainakin kerran halliin juoksemaan. Ei ole ainakaan hinnalla pilattu tuo mahdollisuus: käteisellä 2 euroa ja matkakortilla 1,2. Juoksuradat ovat vapaasti käytettävissä, jos hallissa ei ole mitään tapahtumaa. Ensi talvena voisi vaikka houkutella työkavereita juoksemaan Cooperin testin Pirkkahalliin.

P.S. Lady Puntti arpoo! Käykää osallistumassa ja tutustukaa muutenkin tähän hulvattomaan bloggaajaan. *räjähdysefekti*

torstai 21. maaliskuuta 2013

Asics-klinikat

Asicsin facebook-sivujen kautta tuli muistutus, että kevään Asics-klinikat ovat alkamassa. Jos harkinnassa on uusien juoksukenkien hankinta tai vanhat aiheuttavat vaivoja, niin suosittelen käyttämään noita tapahtumia hyödyksi. Tapahtumassa askelta on arvioimassa fysioterapeutti, joten ihan huuhaasta ei ole kyse. Klinikoiden tarkoitus on tietysti myydä Asicsin tuotteita, mutta en ole koskaan kuullut kenenkään valittavan noissa pakkomyynnistä.

Käykääpä katsomassa aikataulut Patrolin nettisivuilta(, josta muuten löytyy muutenkin asiallista sisältöä). Hyvä, että julkaisivat koko kevään ohjelman kerralla. Viime vuonna minun oli tarkoitus osallistua, mutta alle viikon varoitusajalla en koskaan ollut tapahtumien kanssa samalla paikkakunnalla, joten jäi välistä. Tänä vuonna Tampereen ympäristössä noita näyttää olevan niin tiheästi, että se on itsestä kiinni, jos ei tule käytyä. Ensimmäiset lähialueen klinikat olisivat jo huomenna ja lauantaina Ideaparkin Intersportissa. Sinne en taida kuitenkaan vielä rynnätä, mutta lupaan raportoida tänne, jos osallistun. Saa nähdä, selviänkö sieltä ilman uusia juoksukenkiä. ;)

Itse olen vannoutunut Asicsien käyttäjä, mutta suosittelen jokaista sovittamaan erimerkkisiä kenkiä, jotta löytyy se omaan jalkaan parhaiten istuva kenkä. Vaikka joku tietty kenkä olisi kaverin mielestä kuinka hyvä, voi olla, ettei sen lesti istu omaan jalkaasi ollenkaan.

Vaikka tämä kovasti mainokselta vaikuttaakin, niin en (valitettavasti) itse hyödy tästä mitenkään. ;)

Tänään illalla odottaan Teskun kuntotesti. Jännittää aikas paljon!!!

tiistai 19. maaliskuuta 2013

Minna Canthin päivä

Varoitus! Ensimmäinen kappale saattaa sisältää hieman ylidramaattista paasausta.

Tämä taitaakin olla ainut media, jonne en ole tänään tuohtuneena avautunut. Tänäänhän on Minna Canthin ja tasa-arvon päivä. Ainut suomalainen naishenkilö, jolla on oma liputuspäivä. (No, onhan tietysti äitienpäivä.) Ja sitten se on nimetty tasa-arvon päiväksi. Siis mitä tasa-arvoa siinä on! Tiedän, että meillä Suomessa tasa-arvoasiat ovat hyvin, mutta kai silti saan toivoa parempaa. Ja aina välillä annan sen myös kuulua. ;)

Ai niin, ja olihan tässä päivässä jotain hyvääkin: kävin allekirjoittamassa kansalaisaloitteen tasa-arvoisen avioliittolain puolesta. Onneksi jo aika moni muukin on sen jo tehnyt!

Tulin kotiin melkoisen ärsyytyneenä, mutta purin tällä kertaa sen järkevästi: pesin vessan, imuroin ja kävin juoksemassa. Kaksi ensimmäistä eivät tuntuneet yhtään niin ikäviltä kuin yleensä, mutta olin aika huonolla tuulella vielä ne tehnyänikin. Juoksulenkki sen sijaan ei pettänyt tälläkään kertaa. Kotiin tullessa en voinut olla hymyilemättä. Viimeisetkin aggressiot hävisivät viimeiseen ylämäkeen vastatuulessa puskiessa. Näillä keleillä nastalenkkarit ovat parhaimmillaan. Nastat purevat jäiseen tienpintaan eikä askeleen pitoa tarvitse jännittää. Silti vähän alkaa jo kutkuttaa ilmassa tuoksuva kevät ja jään alla odottava asfaltti! <3

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Puhdasta ajamisen iloa

...Matti Heikkinen kuvaa mielestäni osuvasti oloa, kun hiihto kulkee. Tänään pääsin jyvälle siitä, mitä tuolla tarkoitetaan.

Auringonpaiste suorastaan kutsui ulkoilmaan, joten ideana oli lähinnä lähteä nautiskelemaan keväthangilla hiihtämisestä. Varsinkin kun hiihtokauden päätavoite on ohitettu, niin nyt voi hiihdellä ilman paineita. Ensin meinattiin mennä jäälle, mutta hiihtoseura tahtoi hiihtää perinteistä, niin suuntasimme ladulle.

Palautuminen Pirkan hiihdosta on sujunut nopeasti, eikä mitään väsymystä enää tuntunut. Viikolla olen harrastanut palauttavaa liikuntaa ja käynyt hieronnassa. Mitään erityistä jumia ei ole esiintynyt, mutta hieronnassa alaselästä ja hartioista löytyi aika kipeitä paikkoja. Eniten viime viikonlopun raskauden olen huomannut kasvaneena unen tarpeena. Olen nukkunut joka yö vähintään 7,5 tuntia, mutta tuo ei ole riittänyt mihinkään. Joka ilta olen mennyt hyvissä ajoin nukkumaan ihan väsymyksen takia.

Ladut oli ajettu tänä aamuna. Lähdin fiilistelemään luisteluhiihtoa rauhallisesti keskittyen hyvään tekniikkaan. Olo kropassa oli hyvä. Ensimmäisten kilometrien jälkeen en enää erittänyt pidätellä vauhtia, vaan annoin mennä. Hiihto tuntui vauhdikkaalta, mutta silti sopivan, mutta ei liian raskaalta. Tuntui, että kropasta saa aika hyvällä prosentilla tehoja irti. Synnyinpaikkakuntani vitosen lenkki, jota tänään hiihtelin, on kaikista laduista tutuin minulle, mutta en muista, että se olisi koskaan tuntunut yhtä helpolta. Niitä raskaita lenkkejä muistan moniakin. ;)

Annoin siis suksen tehdä työtä ja nautiskelin työstä ja vauhdista. Normaalisti kierrän kaksi kierrosta vähän alle tuntiin. Tänään ensimmäiseen kierrokseen meni 22,5 minuuttia, vaikka alkulenkin vähän himmailin. Ajattelin, että toisella kierroksella kokeilen, miten lujaa pystyn koko kierroksen hiihtämään. Pystyin pitämään tasaisen kovaa vauhtia koko lenkin, eikä väsymystä tuntunut sen paremmin lihaksissa kuin hengityksessäkään. 19 minuuttia! Olo oli niin hyvä, että hiihtelin vielä kolmannenkin kierroksen. Yhteensä matkaa kertyi 14,7 kilometriä ja aikaa tuohon kului tunti ja kolme minuuttia. Huonolla kelillä olen joskus ehtinyt kiertää samaan aikaan vain kaksi kierrosta.

Tämän hiihtokauden jälkeen tuo ei ole erityisen yllättävä kunnonnousu. Sairastelujen takia harjoituskausi on jäänyt vähän vajaaksi. Sen jälkeen rasittava kisa ja sen jälkeinen lepo nostavat kunnon selvästi kisaa edeltävää tasoa korkeammalle. Vastaavasti on käynyt monelle maajoukkuehiihtäjällekin, jotka ovat yrittäneet ajoittaa kuntohuipun arvokisoihin, mutta vasta kovat "harjoitukset" kisoissa nostavat kunnon halutulle tasolle. Itsellenikään tämä ei ole ensimmäinen kerta. Täytyy siis nauttia kevätauringosta ja -hangista ja hyvästä kunnosta. Ja yrittää siirtää se sujuvasti juoksuun. Kuntoilijalle on yhdentekevää, minkä lajin parissa aerobista kuntoa kohottaa. Juoksukunto edellyttää tietysti jalkojen totuttamista iskutukseen, mutta siinäkin pitäisi malttaa edetä riittävän rauhassa.

Nautinnollisia hetkiä aurinkoon ja pitenevään päivään minkä lajin parissa niistä nautittekin. Joka tapauksessa kevätkelit ovat nyt parhaimmillaan, joten ulkoilkaa! :)

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Pirkan hiihto 2013

Huh... nyt se on ohi. Valmistautuminen meni juuri niin kuin suunnittelinkin. Tosin lauantai-iltana huolestuin, että olenko syönyt ja juonut tarpeeksi, mutta energiat eivät loppuneet missään vaiheessa, eli senkin puolesta kaikki sujui.

Äiti ja iskä tulivat lauantaina Tampereelle. Iskä teki vielä viimeisen voitelun suksille. Lauantai-illan päivittelimme lumimyrskyä. Onneksi se kuitenkin loppui jo hyvissä ajoin yöllä ja sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena. Aamupalan jälkeen ehdimme vielä rauhassa lukea lehdet, kun iskäkin lähti tällä kertaa vain Puoli-Pirkkaan, eli tänä vuonna ei tarvinnut ajaa häntä ensin Niinisaloon. Puoliltapäivin pakkasimme sukset ja muut kamppeet autoon ja vein oman autoni Vermon raviradalle parkkiin. Siitä hyppäsin äitin ja iskän kyytiin kohti Hämeenkyröä. Siinä vaiheessa alkoi ensimmäistä kertaa jännittää, hyvällä tavalla. Lähtöalueella olimmekin hyvissä ajoin. Siellä alkoi taas tuntua, että onko tässä mitään järkeä vai lähtisinkö sittenkin äitin kyydillä takaisin Tampereelle. Kuuluu asiaan! ;)

Viimeisten varusteiden tarkistusten jälkeen suuntasin lähtöalueelle. Jättäydyin tarkoituksella aika häntäpäähän. Tarkoituksenihan ei ollut missään tapauksessa ainakaan aloittaa liian lujaa. Lähtöinnostuksessa vaan helposti höntyilee liian kovan jonon perään, kun ei malta mieltään. Lähtölaukaus pamahti ja puolitoista minuuttia sen jälkeen ylitin lähtöviivan. Siinä kohtaa huusin äitille, että hyvin menee, ei väsytä vielä. ;) Eipä tuossa Puoli-Pirkan lähdössä liian kovan alkuvauhdin vaaraa ole: ensimmäiselle huoltopisteelle asti mennään jonossa, joka pysähtyy jokaiseen ylämäkeen. Kyröskosken huolto meni vähän ohi valtavan ruuhkan takia. Huoltopisteen jälkeen tulee kuuluisa Pirkan hiihdon kävelyosuus. Ensimmäisen kymmenen kilometrin aikana (johon siis osuvat sekä pahimmat ruuhkat että tuo kävelyosuus) ehdin moneen kertaan ajatella, että ei minun tule varsinaisesti ikävä Pirkan hiihtoa, kun Kalevan kierroksen hiihto on ensi vuonna muissa maisemissa.

Kävelyosuuden jälkeen hiihto oli kai aika kivantuntuista, kun suurempia muistikuvia siitä ei ole. Aiempina vuosina muistan, että kävelyn jälkeen hiihtorytmiin pääseminen on ollut vaikeaa, mutta nyt ei ollut sitä ongelmaa. Hiihtelin aika sopivaa vauhtia etenevässä jonossa. Lintuharjun huoltopiste (~15 km) tuli yllättävän nopeasti vastaan ja siellä tankkasin ihan ajan kanssa. Kyröskoskelta alkanut loiva nousu jatkui vielä noin kilometrin verran huollosta eteenpäin, mistä alkoi puoleen matkaan jatkuva loikotteleva lasku, joka huipentuu Rokkakosken laskuun. Kyseessä on jonkinlaiseksi Pirkan hiihdon legendaksi muodostunut vaativa lasku, jonka voi halutessaan kiertää hiekoitettua reittiä pitkin kävellen. Etukäteen ajattelin hyödyntäväni tämän mahdollisuuden, mutta enhän minä sitä tänäkään vuonna tehnyt. Sen sijaan rauhallisesti laskien pääsin metsän siimeksestä tasaiselle pellolle kunnialla. Jes! Sisu ei antanut periksi, että olisin ottanut vapaaehtoisesti sukset pois jalasta. Jos jossain tänä vuonna oli iloa hieman nihkeästä luistosta, niin tuossa laskussa. Lasku lasketaan siis pellolle, jossa latu tekee 90 asteen mutkan. Ladulla riittää sekä pituutta että leveyttä, mutta liukkaammilla keleillä olen nähnyt hiihtäjien laskevan mutkan suoraksi ja hankeen. Onneksi vauhti on yleensä sen verran hidastunut, että pahempia ei kai ole sattunut.

Laskun jälkeinen Rokkakosken huoltoa olen pitänyt puolen matkan krouvina. Olo alkoikin jo olla sellainen, että jo oli aikakin. Rokkakosken huollosta alkoi kolmas legendaarinen Pirkan hiihdon osuus: Rokkakosken nousu. (Ensimmäinen on kävelyosuus ja toinen edellä kuvattu lasku.) Latuprofiiliinkin on erikseen merkitty, että nousua kertyy kolmen kilometrin matkalla 85 metriä. Nousulla ehkä halutaan pelotella Pirkan ensikertalaisia, koska ei se ole niin paha kuin, miltä se kuulostaa. Tosin jos jo puolessa matkassa tuntuu pahalta, niin sitten tuo nousukin on raskas. Toisaalta kun siitä on selvinnyt, niin tietää olevansa voiton puolella. Itselläni oli jo puolessa matkassa aika raskaat jalat, mutta eipä noissa nousuissa kukaan enää mennyt heittämällä ohi. Vaikka tästä eteenpäin maaliin asti tuntui, että on tien tukkona muille, niin yleensä takaa kuului vain huuto, että jatka vain, pidät hyvää vauhtia, jos yritti laskea muita ohi. Raskain jaloin ylöspäin raahustaessa tuntui välillä vähän toivottomalta, mutta kun selvisin nousun päälle ja tiesin, että maaliin on enää alle kaksikymmentä kilometriä, koitti taas vähän parempi vaihe. Vauhti ei ollut päätä huimaava, mutta vei kuitenkin eteenpäin.

Viimeistä edelliseltä huoltopisteeltä oli maaliin enää viitisentoista kilometriä ja siinä vaiheessa uskoin selviäväni kunnialla maaliin. Alkumatkasta otan aina tavoitteeksi seuraavan huoltopisteen, mutta Pentinmaalta eteenpäin alan odottaa Ylöjärven latuverkostoon liittymistä ja 10 km maaliin -kylttiä. Huoltopisteeltä eteenpäin sekä reidet että ojentajat antoivat kramppien merkkejä ja noin 12 kilometriä ennen maalia sisä- ja etureisien alaosat menivät täysin jumiin. Siinä kohtaa meinasi itku tulla. En pystynyt liikkumaan ollenkaan. Tiesin, että seuraavaan huoltoon oli vielä vähintään 3 kilometriä ja mietin, että miten selviän sinne asti ja jos keskeytän, niin onko sieltä kuljetus maaliin vai täytyykö siinäkin tapauksessa hankkia oma kyyti. Onneksi mukana oli lääkettä kramppeja vastaan. Epäilin kyllä sen tehoa noin voimakkaaseen lihaskouristukseen, mutta ihmeainetta se oli. Ohitin 10 km -kyltin ja pääsin Julkujärven huoltopisteelle. Suolainen kauravelli on yhtä ihanaa kuin edellisillä kerroilla. Taitaa muuten olla maitoon keitettyä. Kahdeksan kilometriä maaliin! Jos aion keskeyttää, niin nyt on siihen viimeinen mahdollisuus. "Tuska on vain hetkellistä, mutta luovuttaminen ikuista." Sanotaan, että ensimmäisen kerran jälkeen keskeyttäminen tulee helpommaksi. En tahtonut kokeilla sitä, joten päätin jatkaa maaliin. Jokainen pienikin ylämäki tuntui jaloissa, mutta jokainen kilometrikyltti oli lähempänä maalia. Tosin missasin kuuden kilometrin kyltin ja toivoin, toivoin, toivoin, että tuo seuraava on viiden kilometrin kylttiä. Oletteko muuten huomanneet, miten samannäköiset numerot 5 ja 6 ovat kaukaa katsottuna?! Vitosen jälkeen tissisillan yli ja viimeinen kunnon nousu. Tuntui pahalta, mutta tiesin, että mäen päällä helpottaa. Viimeiset neljä kilometriä ovat ihanan tasaiset ja tulivat taas suhteellisen hyvää vauhtia. Ainakin sillä hetkellä se tuntui siltä. ;)

Aina aiemmin olen tullut maaliin valoisaan aikaan, joten noin 600 metriä ennen maalia oli yllätys, kun reitti ohjattiinkin valoladulta pimeään alamäkeen. Katsoin jo ympärilleni, että olenko oikeassa paikassa, mutta mutkan takana oli kyltti 0,5 km maaliin. Seuraavan mutkan takana näkyikin valopisteitä. Ilmeisesti järjestäjiä otsalamput päässä. Ei, kun lähemmäs tullessa huomasinkin, että järjestäjät olivat sytyttämässä soihtuja ohjaamaan hiihtäjiä. Siinä vaiheessa en voinut estää liikutusta, vaan kyyneleet nousivat silmiin. Vaikka pimeällä maaliin tuleminen tarkoittaakin sitä, että aikani on huonompi kuin ennen, niin soihtukujassa raviradalle laskeminen oli jotain niin hienoa, ettei sitä voi sanoin kuvailla. Tätä kirjoittaessakin olen hieman liikuttunut.

Maaliin tulon jälkeen lähdin hakemaan varusteitani ja vaihtamaan lämmintä vaatetta päälle. Iskä oli maalissa kaksi tuntia ennen minua, joten he olivat jo äitin kanssa lähteneet kotimatkalle. Äiti oli jättänyt laukkuni halliin varustesäilytykseen tällä viestillä varustettuna:


Siinä vaiheessa en enää voinut hillitä itseäni, vaan purkahdin itkuun. Ajatelkaa, miten olisi kaduttanut, jos olisin jättänyt hiihdon kesken! Ihana äiti! <3 <3 <3


Aikani oli 4.44.41. Olisi ehkä pitänyt odottaa vielä kolme sekuntia. ;) Viime vuonna kulki lähes tunnin nopeammin, mutta olin niin onnellinen maaliin pääsystä. Enhän lähtenytkään ihan samoin tavoittein ja jossain vaiheessa olin varma, etten pääse maaliin, vaikka kuinka tahdon voimaa riittäisi. Lisäksi olen aika monesta lähteestä kuullut kuluneen vuorokauden aikana, että keli oli nihkeä. Pirkan hiihdossa (90 km) voittajan aika heikkeni viime vuodesta lähes tunnilla ja kelin takia maalin aukioloaikaa jatkettiin puolella tunnilla.

Jostain syystä näiden taistelukisojen jälkeen olen erityisen tyytyväinen itseeni, vaikka varsinainen tulos jäisikin vaisuksi. Samoin tosin huomaan arvostavani huippu-urheilijoissa taistelijoita ja venyjiä, vaikkei sillä saisikaan mitalia. Pystyn näkemään tuloksien taakse, jos vaikka se kahdeksanneksi sijoittunut hiihtäjä teki elämänsä suorituksen. Tätä asennetta kaipaisin enemmän suomalaiseen urheilumediaan ja urheilun seuraajiin. Ehkä ne urheilijoiden paineet arvokisoihin lähdettäessä eivät olisi niin kovat ja sauvan kahvaa ei tarvitsisi puristaa ihan niin lujaa.


Joka tapauksessa tämän vuoden hiihto on nyt ohi. Ihan vielä en heitä suksia kokonaan nurkkaan, mutta silti alan siirtyä kohti juoksukautta ja Vuokatti hiihtoa. Ilmeisesti ensi vuonna Kalevan kierroksen hiihto järjestetään siellä. Olen aika innoissani, sillä tykkään ko. tapahtuman reitistä, järjestelyistä ja paikkakunnasta. Viis siitä, että matka taitaa olla 60 kilometriä! :)