torstai 24. marraskuuta 2011

Pikaiset kuulumiset

Niinhän siinä sitten kävi, että vähän pitää pitää kiirettä ennen lomalle pääsyä. Töissä on melkoinen kiire, mutta onneksi huomenna klo 15.05 minä istun junassa kohti lomaa :) Toivottavasti työtkin ovat siinä vaiheessa, että lomalle on kiva jäädä. Tavarat on pakattu ja sain kaiken (?) tarpeellisen mahtumaan kohtuullisen pieneen tilaan. Erityisen ihana asia, kun joudun matkustamaan ensin junalla ja vaihtamaan vielä bussiin. Suksi- ja monopussit ovat ihan riittävän hankalia kuljetettavia muutenkin.

Meinaa mennä hermot tuohon Bloggerin blogilistaukseen. Näyttää satunnaisesti, mitä sun sattuu blogeja; sellaiset blogit näkyvät, jotka olen jo poistanut ja uudet blogit eivät näy. Ja sitten välillä näkyvät. Onko tuttua? Oletteko keksineet jotain ratkaisua?

Yritän päivitellä lomaltakin mahdollisesti jopa kuvien kanssa. Hauskaa viikonloppua!

maanantai 21. marraskuuta 2011

Väsymystä ilmassa

Luin juuri Kauppalehden nettisivuilta, että työ väsyttää nyt kaikkein eniten. Juu, huomattu on! Paitsi että väsyttää kaikki muukin kuin työ. Perhanan maanantait! Onneksi ensi viikolla on lomaa. En oikein rentoutunut viikonloppunakaan: uni oli katkonaista, maha kipeä ja pääkoppaa kiristi. Kai noilla jotain tekemistä oli toistensa kanssa, mutta mikä on syys ja mikä seuraus, sitä en tiedä. (Mä oikeesti inhoon tätä valittamista. Pahoitteluni!)

Vaaka oli tänä aamuna kiva: 73,0 kiloa! Viikonlopun syömiset menivät tosin vähän sinnepäin. Ateriavälit kasvoivat huomaamatta liian suuriksi. Vatsa tuntui oudolta koko viikonlopun ajan, millä oli varmaankin vaikutusta, ettei tehnyt edes mieli syödä. Onneksi nyt tuntuu jo paremmalta.

Loppuvuosi on haastavaa aikaa painonhallinnan kannalta: Tulevana lauantaina pakkaan äitin ja iskän autoon ja ajelemme Saariselälle hiihtämään. Mukaan lähtee kolme muutakin tuttua. Vaikka liikuntaa tulee lomaviikolla reippaasti, tiedossa on myös herkkuruokaa. Lomalla tulee muutenkin otettua rennommin. Varsinkin jos lomailee muualla kuin kotona. En myöskään pääse punnitsemaan itseäni. Joulukuussa on herkkuja tarjolla vähän joka puolella. Minulle joulukilot kertyvät yleensä jo ennen joulua. Joulunpyhät kotona menevät yleensä paljon helpommin. Hyvää ruokaa on tarjolla, mutta ei sitä määräänsä enempää jaksa syödä. Jos vain kelejä riittää, yleensä liikuntaa tulee harrastettua raikkaassa ulkoilmassa. Viimeistään Tapaninpäivänä alkaa sisällä möllöttäminen ahdistaa. Tällä hetkellä (ei pitäisi varmaan sanoa ääneen) näyttää siltä, että joulun alusajalle ei onneksi ole kovin pahoja työkiireitä tulossa. Joskus joutuu tekemään töitä kellon ympäri, että pääsee rauhoittumaan joulun viettoon. Tämä tarkoittaa tietysti, ettei ehdi liikkumaan ja syömiset eivät välttämättä ole kaikkein terveellisimmästä päästä.

Viime viikon liikunnat näyttivät tältä:



Vaadittu viisi tuntia tuli juuri täyteen. Vaihtelevuutta sekä tehojen että lajien puolesta. Punnerrushaastettakin jatkoin. Tuo viikon kolmas päivä ei olisi huvittanut, mutta tein kuitenkin. Tekisi mieli tehdä nelosviikko vielä kerran, mutta yritän nyt kuitenkin siirtyä viikkoon viisi. Tasotestiä en tehnyt, mutta luulen, että jaksaisin tehdä yli 40 punnerrusta. Ajattelin kuitenkin aloittaa viitosviikon helpoimmalta tasolta. Tai no, nyt kun katsoin tuota tarkemmin, niin jos yrittäisin tuota kakkostasoa. Muutenhan määrät ovat ihan tehtävissä, mutta sarjojen määrä kasvaa ja palautumisaika pienenee. Ensi viikolla on tiedossa runsaasti hiihtoa, joten katsotaan, miten saan punnerrukset sinne väliin mahtumaan.

Kaikesta huolimatta oikein piristävää viikon alkua!

lauantai 19. marraskuuta 2011

Tunnesyömistä

Tänä aamuna oli omituinen tilanne. Olin heräämisen jälkeen kiukkuinen ja kiihtynyt. Tosi huonolla tuulella. Hetken tavaroita paiskottuani huomasin, että jääkaapissa oli Pätkis bites -pussi. Olisi tehnyt mieli vedellä koko pussi samantien naamariin, mutta vedin henkeä ja päätin syödä ensin aamupalan. Lupasin itselleni, että kahvin kanssa saan ottaa suklaata. Suklaata syödessä tiedostin, että nyt syön negatiivisiin tunteisiin. Tietoista tunnesyömistä? Hyvä puoli tuossa oli, että en syönyt koko pussia ja mielikin rauhoittui, johtui se sitten suklaasta tai ei.

Yllätin itseni tänään myös lähtemällä juoksemaan. Alunperin olin suunnitellut, että lauantai on lenkkipäivä. Tarkoitus oli lähteä jo aamupäivästä ennen hiihtolähetystä. Tuossa edellisessä kappaleessa kerrotusta syystä en kuitenkaan lähtenyt. Maha on kipuillut eilisaamusta lähtien ja tänään se on tuntunut tosi aralta. Samalta kuin rajun oksentelun jälkeen. Ajattelin, että kipeänä ei ole pakko lähteä (mutta ei tuo vatsakipu oikeasti ole niin paha, että se estäisi juoksemisen). Istuskelin sohvalla ja odottelin, josko kohta saisin ruokaa, mutta lähdin kuitenkin juoksemaan. En ajatellutkaan juosta pitkää lenkkiä, mutta kun pitää tavasta kiinni, niin lähteminen on joka kerta helpompaa. Perisyntini on, että ajattelen liikaa ja sen seurauksena tulee liian usein tilanne, että syystä tai toisesta en lähdekään. Pitäisi vain vetää juoksuvermeet päälle ja astella ovesta ulos. Koskaan ei ole kaduttanut, että olen lähtenyt, vaikka ennalta olisinkin epäröinyt. Juoksin 37 minuuttia ja 3,8 kilometriä. Juoksu tuntui hyvin kevyeltä. Viime viikolle osui kaksi pitkää lenkkiä, minkä jälkeen olen pitänyt lepoa juoksemisesta. Vanha totuus "kunto kasvaa levossa" todisti taas pitävän paikkaansa. Lisäksi aamun suklaatankkauksen ansiosta energiatasot olivat varmaankin kunnossa. Pääsin lähtemään juuri, kun ilta alkoi hämärtää. Länsitaivaalla näkyi vielä auringonkajo, mutta vastakkaisella puolella tähdet alkoivat tuikkimaan. Tai eivät ne olleet pelkästään tähtiä, kuten kuulin erään isän sanovan pojalleen: "Tuo kirkas tuossa ei ole tähti. Se on planeetta. Samanlainen kuin maapallokin." :) Viilenevässä illassa ja pimenevän kaupungin valoissa oli jotain hienoa tunnelmaa! Melkein kuin talvella; vain lumi ja pakkanen puuttuvat :)

Huomenna olisi tarkoitus mennä pitkästä aikaa spinningiin tai vaihtoehtoisesti Lempäälään hiihtämään tykkilumiladulle.

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Riemunkiljahduksia sovituskopissa

Kävin ostamassa uudet farkut. Inhoan farkkujen ostamista. Itse asiassa urheiluvaatteita lukuunottamatta en juurikaan pidä vaatteiden shoppailusta. Enkä varsinkaan sovittamisesta. Olen jo pidemmän aikaa kiinnittänyt huomiota, että kaksista käytössä olevista farkuista toiset alkavat näyttää uhkaavia hajoamisen merkkejä, joten poikkesin kotimatkalla Seppälään vilkuilemaan housuja. Sieltä olen viime vuosina tainnut ostaa pääosan vaatteistani. Otin tottumuksesta koot 40 ja 38 sovitettavaksi. Noin 99% varmuudella noiden pitäisi olla sopivat. Usein käy niin, että farkut eivät ole malliltaan sopivat, mutta kokoni kyllä tiedän. Toiveikkaana vedin ensin jalkaan pienemmät. Juu, sain vedettyä ne helposti jalkaan. Monet farkut jumittavat jo reisien ja takamuksen kohdalla, enkä saa vedettyä niitä edes ylös tai ainakin kinnaavat melkoisesti. Vetoketju ja nappi menivät kiinni liian helposti. Mitä ihmettä, nämähän on löysät! Ei muuta kuin omat vaatteet takaisin päälle ja hakemaan pienempiä kokoja farkuista. Otin varmuudeksi sekä 36 että 34. Ensiksi kokeilin isompia. Menivät jalkaan ja istuivat melko loistavasti. Ei ollenkaan puristuksen tunnetta. Nämä olivat tietysti stretch-farkut, mikä auttaa istuvuutta melkoisesti. Kokeilin ihan piruillakseni myös pienempää kokoa. Niiden kohdalla ahdisti vetää reisien ja takapuolen yli, mutta kun sain ne jalkaan, nekin sopivat. Sen verran olivat kuitenkin tiukat, että vyötärönauhan päälle puristui rumannäköinen vatsamakkara. Harkitsin ostavani nuo tavoitefarkuiksi, mutta totesin, että sitten kun mahduin niihin, voin käydä ostamassa "oikeasta" farkkuliikkeestä oikeat farkut. Mutta summa summarum: minä ostin koon 36 farkut! En ole koskaan aikuisiällä ostanut kooltaan noin pieniä farkkuja. Minähän en valitettavasti ole (vielä) kokoa 36, mutta onhan se ihanaa, että edes farkut ovat ;)

Liikuntaa ja tavoitteita

Kävin maanataina ohjatulla venyttelytunnilla. Sain kylkilihakset tuosta lonkkaluiden yläpään alta kipeäksi ;) Tunnilla ei siis tehty pelkästään staattisia venytyksiä, vaan liikkuvuusharjoituksia ja vähän lihaskuntoa erityisesti keskivartalon syville lihaksille.

Eilen oli vuorossa taas tiistain Power. Tykkään käydä tuolla tunnilla, kun se sopii mun aikatauluihin niin kivasti. Jonkun verran on saanut lisätä painoja eri lihasryhmille. Onneksi on joku vähän patistamassa. Itse jumiutuu niin helposti niihin vanhoihin painoihin ja ne tuntuu muka niin raskaille, vaikka oikeasti jaksaa tehdä isommillakin. Sitä paitsi ainoastaan painoja lisäämällä tapahtuu kehitystä. Jalkoja jaksaisin varmaankin tehdä vieläkin isommilla painoilla, mutta en jaksa nostaa niitä harteille ja pois :) Hauiksiin en varmaankaan saa ikinä lisättyä painoja. Tuntuu niin tuskaiselta :) Näillä painoilla mentiin tällä kertaa:

- lämmittely 3,5 kg
- askelkyykky 8,5 kg   +1,0 kg
- rinta 5,0 kg
- selkä 8,5 kg
- hartiat 3,5 kg + 2,0 kg käsipainot
- jalkakyykky 10,0 kg   +1,5 kg
- ojentajat 3,5 kg + dipit steppilaudalla   +1,0 kg
- hauikset 2,5 kg
- vatsat
- venyttely

Olen vähän miettinyt palkintoja saavutuksistani. Lähimmät tavoitteet ovat syksyn liikuntahaaste ja paino alle 70 kilon. Tarvelistalla taas olisivat ainakin uudet sisälenkkarit ja uudet talvikengät. Täytyy katsoa, kumman saavutan ensin ja mitä tarvitsen kipeämmin. Toivottavasti pääsen joulun jälkeisistä alennusmyynneistä katsomaan molempia :)

Olen myöskin miettinyt ensi vuodelle jonkinlaista koko vuoden kestävää liikuntahaastetta. Sopivan tunti- tai kilometrimäärän asettaminen on vaikeaa, mutta onhan tässä vielä reilu kuukausi aikaa miettiä. Jonkun verran tavoitteita olen asettanut päivämäärien muodossa. Osallistun vuoden aikana joihinkin liikuntatapahtumiin. Kiersin tänä vuonna ensimmäisen kerran Kalevan kierroksen puolimatkoja, jonka osalajeja ovat luistelu, hiihto, juoksu, soutu, pyöräily ja suunnistus. Lisäksi kalenteriini on merkitty Venlojen viestiPirkan pyöräily ja Sulkavan soudut. Lisäksi ajattelin syksylle vielä jotain juoksutapahtumaa. Esimerkiksi Helsinki Midnight Run kiinnostaisi. Tämä alkaa kuulostaa jo tosi urheilulliselta, mutta älkää antako sen hämätä ;) Olen melkoisen yllytyshullu. Jos joku ehdottaa, että lähdetäänkö, niin harvoin sanon ei. Jonkun verran minulla on myös kilpailuviettiä, vaikka enhän minä kilpailuissakaan kisaa kuin itseäni vastaan (ja hyvä niin, koska löydyn yleensä tuloslistan häntäpäästä ;). Joku tunnelma siinä kuitenkin on olla lähtöviivalla muiden samanhenkisten kanssa.

Meinasin toivottaa mukavaa viikonalkua, mutta nythän ollaan jo keskiviikossa! Ei ihmekään, että jatkuvasti meinaa olla kiire, kun aika menee tätä vauhtia. Oikein reipasta viikkoa joka tapauksessa!

maanantai 14. marraskuuta 2011

Viikko 45

Paino oli aamulla 73,4 kiloa. Siis täysin sama kuin viikko sitten. Tässä nyt sitten jumitetaan :)

Viime viikon liikunnat:


Oikein reipasta! Torstaina kävin juoksemassa. Töistä tullessa ajattelin, että ei ole pakko lähteä, jos en tahdo. Lähdin siitä huolimatta. Lähtiessä ajattelin, että juoksen niin pitkälle kuin tuntuu hyvältä. Kahden kilometrin jälkeen vaihtoehtona olisi ollut kääntyä pururadalle ja lyhyempää reittiä kotiin tai jatkaa eteenpäin ja kiertää läheinen järvi. Lopulta päädyin jatkamaan vain eteenpäin. Oli jännää juosta pimeää, vierasta soratietä otsalampun valossa. Jossain vaiheessa havahduin, että vaikka en yleensä kanna puhelinta mukana, tällä kertaa se olisi ollut fiksua ottaa mukaan. Pimeässä voi helposti taittaa nilkkansa. Reilun kympin juoksuun meni yli 1,5 tuntia, joten vauhti ei päätä huimannut, mutta juoksu tuntui rennolta ja helpolta.

Perjantaina pelasimme äitin kanssa taas sulkapalloa. Tällä kertaa saimme aikaiseksi jo aika pitkiäkin palloralleja ja kunnon taistelua. Ensi kerralla pitää muistaa ottaa sykemittari mukaan. Sulkapalloa on kiva pelata, kun on riittävän samantasoinen pelikumppani. 

Lauantaina oli vuorossa täysin uuden lajin kokeilu. Rogaining on suunnistusta, jossa 2-5 -henkiset joukkueet kiertävät pisteytettyjä rasteja itse haluamassaan järjestyksessä tarkoituksena kerätä mahdollisimman paljon pisteitä määrätyssä ajassa. Ajan ylityksestä saa virhepisteitä. Yleisin kisan kestoaika on ymmärtääkseni 24 tuntia. Tällä kertaa kyseessä oli mini-rogaining, joka kesti 2 tuntia. Olen harrastanut suunnistusta vuodesta 2007 asti, jolloin osallistuin Venlojen viestiin firman joukkueessa. Yleensä en pidä mistään, missä olen huono tai mikä on minulle vaikeaa, mutta juuri se suunnistuksessa kiehtoo. Ehkä mä joskus eläkeikäisenä (jos ikinä pääsen eläkkeelle) voin sanoa osaavani suunnistaa ;) Rogaining oli oikein mukava kokemus. Rastipisteet olivat helppoja ja suurimmaksi osaksi pääsimme juoksemaan ulkoiluväyliä ja polkuja pitkin. Pisteitäkin saimme äitin kanssa kerättyä yllättävän paljon. Jos mahdollisuuksia ilmaantuu, niin voin osallistua uudelleenkin.

Rogainingin reitti

Punnerrushaaste tökkii, mutta selvisin neljännestä viikosta. Itseasiassa perjantaina, kun suoritin viimeisen neljännen viikon viimeisen päivän, tein viimeiseen settiin kymmenen punnerrusta yli maksimin, eli viisikymmentä toistoa. Syynä tosin taisi olla pitkä tauko sarjojen välissä. Kolmannen ja neljännen sarjan välissä pelasin yhden erän sulkapalloa. Sunnuntaina tein tasotestin, jossa tein 40 punnerrusta. Olisin jaksanut varmaankin vähän enemmänkin, mutta päätin, että teen joka tapauksessa neljännen viikon uudestaan. Viidennellä viikolla sarjojen määrä kasvaa, enkä tahdo haasteen tökkäävän siihen. Tein äsken nelosviikon ekan päivän uudestaan ja jaksoin jopa yhden toiston enemmän kuin viikko sitten.

Enää kaksi viikkoa lomaan!

torstai 10. marraskuuta 2011

36=20+5+5+6+2

Piti useampaan kertaan aamulla tarkistaa, että onko lämpömittarissa lukeman edessä oikeasti miinus. Oli siinä: -2,3°C. Jee, pakkasta! :)

Joo, mä tiedän, että tuo otsikon yhtälö ei pidä paikkaansa ;) Se viittaakin mun eilisiin punnerruksiin. Vuorossa oli neljännen viikon toinen päivä ja punnerruksia edessä 25+29+25+25+max(36). Ei ollut hyvä tunne aloittaessa, ei. Kroppa oli pääosin kunnossa, ei mitään kolotuksia tms. estämässä punnerruksia. Määrät vaan tuntuivat niin suurilta. Ja tunne ei ollut ollenkaan väärässä. Jo toisen setin kohdalla sai irvistää oikein kunnolla, että sain viimeiset toistot tehtyä. Tuntui, etten millään voi jaksaa kaikkia viimeisiä. Ajattelinkin tehdä vain ne, jotka jaksan. Jokainen tehty punnerrus on kotiinpäin, vaikka en ihan haasteen tahdissa pysyisikään. Perisyntini on se, että tykkään valmiista ohjelmista, mutta jos ei pysty niitä toteuttamaan, niin sitten jätän leikin kokonaan kesken. Yritän nyt välttää sitä. Neljännen sarjan jälkeen tuntui tosi raskaalta. Tauko sarjojen välissä oli 90 sekuntia, mutta mun PocketMod lupasi, että tarvittaessa voi pitää pidemmänkin tauon. Niinpä viikkailin pyyhkeet ja tyynyliinat narulta kaappiin ja noin viiden minuutin päästä aloin viimeisen urakan. Kuten Kanelille kerroin lasken pitkät sarjat osissa, niin ne tuntuvat jotenkin helpommilta. Viimeinen sarjaan tein siis ensin kaksikymmentä punnerrusta. Sitten alkoi tuntua pahalta. Ajattelin, että kyllä sä vielä viis punnerrusta jaksat ja sitten vielä viisi, no nyt on jäljellä enää kuusi. Ja siihen päälle jaksoin vielä kaksi mielestäni ihan laadukasta punnerrusta! Kainalon vieressä tuntui kyllä olevan siinä vaiheessa kivet, eikä mitään lihakseen viittaavaakaan, mutta kyllä mä olin ylpeä itsestäni. En olisi ikinä uskonut jaksavani!

Tämä teksti tuntuu nyt etenevän takaperoisesti, niin mennään sitten niin. Eilen piti töiden jälkeen mennä kokoustamaan. Tiesin, että olen kotona vasta kuuden jälkeen ja silloin itseni lenkille saaminen on jo tosi vaikeaa. Ratkaisu ongelmaan: juoksen kokouspaikalta kotiin. Matkaakin on lyhintä reittiä vain kolme kilometriä ja avokki voi ottaa repun kyytiin, kun matkamme risteävät sopivasti. Kokouksen jälkeen sain kehuja hyvin heijastavasta pukeutumisestani (heijastinliivi ja heijastinpannat jaloissa sekä lisäksi otsalamppu). Olin katsonut etukäteen kartasta reitin, jotka pitkin juoksen kotiin, mutta täällä oli eilen koko päivän melkoisen sumuista. En uskaltanut lähteä etsimään tuota reittiä, kun en ollut täysin varma, mistä kohtaa pitää poiketa tutulta tieltä. Lähdin juoksemaan suorinta reittiä kotiin, mutta tajusin, että lenkki ei ehkä kestä puolta tuntia, jolloin en saa merkintää syksyn liikuntahaasteeseen. Poikkesin siis jossain vaiheessa kiertotielle. En ole vastaavassa sumussa ennen juossut. Talvella ripset usein jäätyvät hengitysilman tiivistyessä niihin, mutta nyt tuli vastaava tunne ilman pakkasta. Kasvot ja vaatteet eivät varsinaisesti kastuneet, mutta ripsistä lopussa melkein valui vesi.

Tällä viikolla olen kohdannut uudenlaisen epävarmuuden syömisteni suhteen. Periaatteessa tuntuu, että syön terveellisesti ja sopivan kokoisia annoksia, mutta en ole varma. Kyse ei ole siitä, että pelkäisin, että olen syönyt jotain, mitä en muista, vaan ennemminkin siitä, että syömäni ruoka sisältää jotain tosi kaloririkasta, jota en huomaa. Olen jossain vaiheessa laskenut kaloreita ja lueskelen edelleenkin ruoan ravintosisältöjä, joten minun pitäisi tietää, miten paljon voin syödä. Kuitenkin tahtoisin jo olla siinä vaiheessa, että voisin rauhallisin mielin syödä ilman kalorien laskemista. En tiedä, mistä tämä pelko on nyt ilmaantunut. Lähes jokaisen ruokailun jälkeen minulle tulee rauhaton olo, vähän samanlainen kun silloin kun tiedän syöneeni epäterveellisesti. En aio ruveta laskemaan kaloreita, joten toivottavasti tämä ajanmyötä häviää.

maanantai 7. marraskuuta 2011

Hämmennystä vaa'alla, osa 2

Tämän aamun paino 73,4 kg. Muutaman kerran jouduin hieraisemaan aamu-unisia silmiäni ja kaksi tarkistusmittaustakin tein, molemmilla kerroilla sama tulos. -100 grammaa viime viikosta! Kaiken järjen mukaan tämä todistaa, että viime viikon tuloksessa oli massiivinen määrä turvotusta. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin uuteen terveelliseen viikkoon.

Tällä viikolla vietetään muuten Porraspäiviä. Tottakai portaita pitää käyttää mahdollisuuksien mukaan vuoden ympäri, mutta mielestäni on hyvä, että asiasta välillä muistutetaan. Meidän toimistolla on ollut rapussa jo varmaan kuukauden verran noita kannustuslappuja. Löytyvät linkin Materiaali -välilehdeltä. Käykää katsomassa. Osa on mielestäni aika hauskoja. Oma suosikkini on kellarikerroksen porraskäytävään vievästä ovesta löytyvä "Pohjalta on hyvä ponnistaa" ;)

Aurinkoista viikkoa!

sunnuntai 6. marraskuuta 2011

Sunnuntaipäivitys

Viikonloppu meni lähes suunnitelmien mukaan: Leivonnaiset onnistuivat, söin karkkia ja join viiniä. Seura oli erinomaista. Pelailtiin lautapelejä. Tänään käytiin ennen ruokailua kävelyllä. Kavereiden oli tarkoitus lähteä ruoan päälle ajelemaan kotiinpäin. Valitettavasti auto ei inahtanutkaan. Avokki ja naapurin mies tutkivat, missä voisi olla vika, mutta mitään ei löytynyt. Työntäminenkään ei auttanut. Niinpä minä lähdin viemään heitä puoleen väliin vastaan ja kaverin avomies tuli hakemaan heitä. Olin takaisin kotona vähän ennen kuutta ja järjestelyjen jälkeen en jaksanut enää lähteä juoksemaan. Liikuntaa tuli tällä viikolla kuitenkin oikein hyvin:


Lauantain punnerruksetkin sujuivat paremmin kuin odotin. Jo toisessa setissä tuntui, että en jaksa. Kuitenkin tein kaikki ja vielä viimeiseen puristin kaksi ylimääräistä. Harkitsen kuitenkin vielä, josko tekisin kolmosviikon vielä kolmannen kerran. Määrät kuitenkin kasvavat seuraavalle viikolle aika tavalla.

Kuten aiemmin mainitsin huomisaamuna en odota suuria vaa'alta. Huomenna alkaa kuitenkin uusi viikko, jota en vielä ole ehtinyt pilaamaan ;)

lauantai 5. marraskuuta 2011

Voihan huokaus!

Miksi teen tämän itselleni? Kuten aiemmin kerroin, ruokapäiväkirjan pitäminen ei auta minua pitämään syömisiäni ruodussa. Olen tämän viikon kirjannut ruokailuni turkoosiin päiväkirjaan. Tiistaina ja torstaina sipsejä, ihan muuten vaan, vaikka ei minun edes yleensä tee niitä mieli. Joskus juhlissa saatan syödä, mutta en ole kokenut niitä koskaan ongelmaksi. Kaapissakin ne saavat yleensä olla minulta rauhassa, toisin kuin karkit, paitsi tällä kertaa. Miksi minun piti nyt syödä ne? Keskiviikkona kävimme lounaalla kiinalaisessa, jota ei voi edes hyvällä tahdolla saada terveelliseksi. Se, mikä ei ole friteerattua, lilluu muuten vain rasvassa. Tuohon en oikeastaan voinut vaikuttaa, koska kävimme asiakkaan kanssa lounaalla ja pomo päätti ruokapaikan. Lisäksi keskiviikkona avokki teki ruoaksi jotain valmista pataa pussista, joka oli niin hirveän suolaista, että paino oli noussut tiistaiaamusta torstaiaamuun 1,5 kiloa! Eilen vietimme pomon läksiäisiä, johon kuului saunomista. Ruokana oli makkaralajitelma perunasalaatin kera ja jälkiruoaksi söimme Ben&Jerry's -jäätelöä (on muuten minulle liian makeaa). Muutama alkoholillinen juomakin tuli juotua. Ei kuitenkaan niin paljoa, että tänään olisi krapulaa. Pieni moraalinen krapula tämän viikon syömisistä minulla kuitenkin on. Illalla tulee vielä kavereita kylään ja tarjoamisiksi olen tehnyt kinkkupiirakan ja juustokakkua. Juustokakun yritin tosin tehdä hieman normaalia kevyempänä. Lisäksi kaapissa on karkkia. Voihan ryönä! Onneksi ensi viikko on uusi viikkoa ja tälläkin viikolla on vielä kaksi päivää aikaa kääntää kurssi.

Herkkulakko päättyi tiistaina. Työkaverini oli käynyt lokakuun alkupuolella reissussa ja tuonut sieltä tuliaisiksi karkkia. Kuultuaan meidän lakostamme hän kuitenkin päätti tuoda tuomisensa tarjolle vasta marraskuussa. Kultainen ihminen! :) Tiistaina oli siis karkkia esillä ja itsekin päätin lakkoni siihen, mutta onneksi mopo ei lähtenyt käsistä, vaan tyydyin vain muutamaan makeiseeen. Jotain onnistumisiakin siis tällä viikolla! :)

Ennen eilistä saunailtaa kävimme pelaamassa curlingia. Se oli oikein kivaa. Olemme käyneet kerran aikaisemminkin ja muistikuva parin vuoden takaa oli, että kyseessä oli tosi vaikea laji. Ennakko-odotuksiin nähden oli kuitenkin tosi kivaa ja heitot jopa onnistuivat, ainakin jotenkuten. Harjatessa sitten tulikin ihan riittävän kuuma. Lisäksi en malttanut olla hetkeäkään paikallaan, vaan liu'uttelin kenttää päästä päähän. Curlauksen jälkeen osa porukasta valitteli vähän kylmettymistä, mutta minä olin saanut ihan kunnon hien pintaan :) Torstaina kävin juoksemassa. Lähtiessä olin hiema neuvoton, en oikein tiennyt, minnepäin tahdon juosta tai millaisen lenkin. Hölköttelin sitten reilut puoli tuntia lämmittelyksi ja tulin tuohon viereiseen mäkeen vetämään mäkivetoja. Huomaa, että viime aikoina en ole oikein nopeusharjoituksia tehnyt. Aika kankeaa oli meno. Jostain syystä en saanut normaalia hyvää mieltä, jonka juokseminen yleensä tuottaa. Huomenna olisi tarkoitus käydä hölköttelemässä vähän pidempi lenkki. Viime aikoina pisimmät lenkit ovat jääneet 7-8 kilometriin. Tosin viikonloput olen ollut menossa siellä ja täällä. Viikolla töiden jälkeen en ole ollut kauhean innostunut juoksemaan kovin pitkiä lenkkejä. Maanantain lenkkikin oli pituudeltaan piristävä poikkeus. Vaikka pidän syksystä, talven odotuksesta ja pimeydestä, yleensä viimeistään marraskuussa rupean haikailemaan lunta, joka toisi kummasti valoa pimeyteen. Ehkä kohta... ;)

Jo jonkun aikaa säätiedotukset ovat näyttäneet melko yksitoikkoisilta: päivällä ja yöllä lämpötila +8°C ja sadediagrammitkin ovat aika matalia. Tällaiselle talvenodottajalle ei siis yhtään mieleistä. Siksipä tämä kuva sai minut tänä aamuna toiveikkaalle mielelle:

Lähde

Sää ehkä saattaa olla viilenemässä. Tiedän, että ennuste ehtii vielä muuttua moneen kertaan, mutta tahdon pitää toivoa yllä.

Kaikesta huolimatta nyt on tosi levolllinen olo: Viime aikoina työstressiä aiheuttaneet asiat ovat nyt selvinneet tai asettumassa uomiinsa. Eilen sain positiivista palautetta useammaltakin taholta hoitamastani projektista, mikä toi minulle hyvän mielen. Tänään saan kaksi rakasta ystävää kylään ja yksi soitteli sairasvuoteelta äsken kuulumisia, koska ei pääse osallistumaan. Kolmen viikon päässä odottaa kauan odotettu lomaviikko ja kohta on jo joulukin. Viime viikolla kävin ostamassa ensimmäiset omat jouluvalot, jotka sijoittelin kanervieni sekaan. Onnea on jouluvalot marraskuun illassa!