keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Hiihtotekniikka: luisteluhiihto

Luisteluhiihdon kohdalla puhutaan usein vapaasta hiihtotavasta, mutta ilmaus on virheellinen. Kisoissa on vapaa hiihtotekniikka, eli saa hiihtää, kuten haluaa. Olen ollut huoltajana kisassa, jossa vapaan kisa on voitettu perinteisellä hiihtotavalla. Keli oli vähintäänkin haastava. Sama virheellinen ilmaisu häiritsee ehkä vielä enemmän uinnissa. Tosin vapaauinti on jo niin vakiintunut termi, että minun pieni protestini ei taida sitä muuttaa.

Luisteluhiihdon tekniikat vauhtijärjestyksessä ovat sauvoitta luistelu, kaksipotkuinen luistelu, yksipotkuinen luistelu ja perusluistelu. Kahdella keskimmäisellä tekniikalla on myös norjalaisten hiihtäjien mukaan annetut kutsumanimet.

Kaikille luisteluhiihdon tekniikoille olennaista on, että suksen pohja on pyrittävä pitämään mahdollisimman pitkään lunta vasten (eli suksi ei käänny liian aikaisin kantille) ja painopiste on suoraan liukuvan suksen päällä.

Sauvoitta luistelu on nopein tapa edetä hiihdossa. Sitä käytetään silloin, kun sauvoja ei ehdi enää työntää lumeen. Ilman sauvoja luistelu vaatii, että luisteluhiihdon jalkatekniikka on kunnossa. Lisäksi jalkatyö on kaikissa luisteluhiihdon tekniikoissa samanlaista, joten se on erinomainen luisteluhiihdon tekniikkaharjoitus. Luisteluhiihdon harjoittelu alkaa painonsiirrosta sukselta toiselle. Painonsiirron jälkeen suksella pyritään liukumaan mahdollisimman pitkään, kunnes suksi kääntyy kantille pitkää ja puristavaa potkua varten, jonka jälkeen paino siirtyy toiselle jalalle. Sauvoitta luistelu on loivan alamäen ja luistavan kelin tekniikka.

Mogren eli kaksipotkuinen luistelu on kuntoilijalle erinomainen tekniikka pitkiin retkihiihtoihin. Siinä sauvoitta luistelun potkuun lisätään tasatyöntöä muistuttava työntö joka toiselle potkulle (eli aina samalle jalalle). Työntö tulee ns. vanhalle liu'ulle, eli työntö lähtee, kun liukuva suksi on liukunut jo jonkin aikaa lumessa. Työnnön jälkeen tulee puristava potku ja painonsiirto toiselle jalalle, jolla pitäisi malttaa liukua myös pitkä liuku, kunnes paino siirtyy taas "työntävän" jalan puolelle.

Wassberg tai "wassu" eli yksipotkuinen luistelu muistuttaa edellistä, mutta wassussa työnnetään molemmille jaloille. Rytmitys ja työntö ovat samat kuin mogrenissa: ensin suksen liuku, työntö, potku, painon siirto, liuku, työntö, potku jne. Wassberg on erinomainen tekniikka harjoitella pitkää liukua molemmille puolille. Wassu on tasaisen ja loivan ylämäen tekniikka. Kilpahiihtäjiä arvostellaan sen mukaan, kuka nousee kisassa mäkeä pisimmälle wassuttamalla ennen vaihtoa kuokkaan.

Kuokka eli perusluistelu on kuntoilijan yleisin hiihtotapa, mutta omimmillaan se on ylämäessä. Edellisiin tekniikoihin verrattuna isoimmat erot ovat, että sauvatyöntö on toispuoleinen ja rytmitys on erilainen. Sauvoilla työnnetään vain toiselle puolelle. Liukuun lähtevä suksi ja sauvat iskeytyvät maahan samanaikaisesti. Sauvatyöntö tehdään kädet ja vartalo liukuvan suksen puolelle kääntyneinä. Molempien käsien kulma on sama, mutta liukuvan suksen puoleinen käsi jää ylemmäs, johtuen vartalon kierrosta. Ylävartalon liike muistuttaa kuokkimista. Vartalon kiertoa ei kannata kuitenkaan liioitella, vaan pitää mieluummin niin pienenä kuin mahdollista.

Kuokka ja mogren ovat toispuoleisia tekniikoita, joten jokaisella ihmisellä on niihin se parempi puoli, johon liike tuntuu sujuvan paremmin. Lihasepätasapainon välttämiseksi niitä kannattaa kuitenkin harjoitella hiihtämään molemmille puolille. Yleensä mogren sujuukin kohtuullisen helposti kummalle puolelle tahansa, koska sama liike tehdään wassbergissä molemmille puolille. "Väärän" puolen kuokka vaatii enemmän harjoitusta. Senkin voi oppia, kunhan ei luovuta, vaikka ei heti ala luonnistua. 

Lisäksi luisteluhiihdon yhdeksi tekniikaksi lasketaan vuoroluistelu eli ns. ankkatyyli. Hiihdon maailmancupissa sitä ei näe kuin Tour de Skin loppunousussa, jossa 3,7 kilometrin nousun keskijyrkkyys on 11,5 % ja maksimi 28 %. Vertailuksi esimerkiksi Tampereella Lukonmäestä Hervantaan nousevan tien jyrkkyys on 12 % ja se tuntuu jo jyrkältä. Kuntoilijalle vuoroluistelu on hyvä tekniikka jyrkissä ylämäissä, jos kuokalla ei enää tunnu pääsevän ylöspäin. Vuoroluistelu muistuttaa haarakäyntiä, mutta suksea pyritään liuttamaan ja työntö on liu'un takia pidempi.

Lisäksi maastohiihtoon kuuluu olennaisena osana myös alamäet. Laskuasentoa ja -rohkeutta voi treenata siinä, missä muitakin tekniikoita. Laskuissa tärkeintä on pitää paino molemmilla jaloilla, jalat pienessä koukussa ja vartalo rentona. Tällöin asento on mahdollisimman tasapainoinen, joten pieniin yllätyksiinkiin pystyy reagoimaan nopeasti. Jalat suorina ja kroppa jännittyneenä kaatuu varmasti. Laskun vauhtia voi säädellä laskuasennon korkeudella. Mitä alempana painopiste on, sitä pienempi on ilmanvastus ja kovempi vauhti. Jos vauhti alamäessä tuntuu liian kovalta, pitää aurata. Jos auraa molemmilla jaloilla, hypätkää pois perinteisen uralta, jotta latu pysyy kunnossa. Aurata voi myös vain toisella suksella siten, että toinen suksi kulkee latu-uraa pitkin, mutta pitäkää silloinkin huolta, että auraava suksi kulkee uran ulkopuolella.

Suomen ladun tekemä video luisteluhiihdosta:



Synnyinperheessäni on aina hiihdetty paljon. Iskä hiihtää teknisesti tosi hyvin ja paljon talvessa. Äiti taas hiihtelee paljon, mutta ei niin välitä tekniikasta. Aina välillä huomauttelemme iskän kanssa (kaikella rakkaudella) äitille, että luistelusuksilla voisi käyttää muutakin tekniikkaa kuin kuokkaa. Välillä äiti hermostui ja rupesi hiihtämään pelkästään perinteistä, kun silloin kuulemma tulee paljon vähemmän kuittailuja tekniikasta. Äiti kun valitti, että hän ei ymmärrä, miten luisteluhiihdon eri tekniikat eroavat toisistaan. Se olikin hauskannäköistä, kun yritimme iskän kanssa näyttää olohuoneen lattialla ilman suksia, millaista mogren on. :D

Kuten aiemmin mainitsin, voisin kertoa hiihtotekniikan pienen pienistä nyansseistakin loputtomiin, mutta johonkin täytyy vetää raja. Toivottavasti tämä avasi edes vähän, mitä mikäkin tarkoittaa. Varsinkin nuo videot ovat hyvin kuvaavia.

Hiihtotekniikka: perinteinen hiihto

Ajattelin avata lyhyesti eri hiihtotekniikoiden eroa. Tai no, en tiedä, osaanko kirjoittaa tästä aiheesta lyhyesti, varsinkin kun juttu tuntuu usein siirtyvän aiheesta sivuun, mutta yritetään. Kyseessä on itselle kovin läheinen aihe, josta voisin keskustella pitkään. Valitettavasti innokasta juttuseuraa on yleensä vaikea löytää. ;)

Hiihtotapoja on kaksi: perinteinen ja luistelu. Näiden eron varmaan erotatte, joten en lähde sen enempää sitä selittämään.

Tärkeimpiä asioita koskien molempia hiihtotapoja on tasapainoinen yhden jalan liuku, oikea rytmi ja rento liike. Kaikissa hiihtotekniikoissa asento on hieman etukumara. Keskivartalon ja lantion asento ja tuki ovat myös keskeisessä asemassa. Hiihto onkin mitä parasta koko kehon liikuntaa.

Molemmat hiihtotavat jakautuvat useampiin eri tekniikoihin, joita käytetään erilaisissa maastonkohdissa siten, että vauhti pysyy mahdollisimman kovana ja eteneminen on taloudellista. Alla on lueteltu hiihtotekniikat nopeusjärjestyksessä. Käytännössä eri hiihtotekniikoita käytetään tuossa järjestyksessä myös kevyemmästä maastosta raskaampaan.

Perinteisen hiihtotekniikat ovat nopeimmasta hitaimpaan tasatyöntö, yksipotkuinen tasatyöntö, vuorohiihto ja haarakäynti.

Tasatyöntö on tasaisen ja loivan alamäen tekniikka. Siinä paino on molemmilla jaloilla koko liikkeen ajan ja jalat pysyvät paikallaan. Sommat osuvat maahan hieman varpaiden etupuolella. Työnnön alkaessa mahdollisimman suuri osuus painosta on sauvoilla. Vatsalihaksilla rutistetaan ylävartalo etukumaraan. Käsien kulma pysyy muuttumattomana, kunnes kädet ohittavat vartalon, jolloin lopputyöntö tehdään kädet suoristamalla. Suurin voima tuotetaan keskivartalosta. Lisävoimaa liikkeeseen saadaan jalkojen pumppauksella, eli pienellä polvien koukistuksella ala-asennossa. Yläasennossa, kun sauvat ovat lähdössä työntöön, koko vartalo on suorana, lantio ylhäällä ja paino päkiöillä tai varpailla.

Yksipotkuinen tasatyöntö muistuttaa tasatyöntöä, mutta liikeen loppuun lisätään vauhtia lisäävä potku. Suksen pitoalue painetaan lunta vasten, kun kädet tasatyönnön jälkeen heilahtavat takaisin eteen. Potkun jälkeen jalka palaa toisen viereen ennen tasatyöntöä ja potkua toisella jalalla. Yksipotkuista tasatyöntöä käytetään tasamaalla ja loivissa ylämäissä.

Vuorohiihto on helpoin hiihtotekniikka oppia. Sen liikerata muistuttaa kävelyä, lisättynä suksen liu'ulla.  Paino ei ole missään vaiheessa molempien suksien päällä, vaan jatkuvasti vain toiselle suksella. Eli niin sanottua kahden suksen liukua tulee varoa. Vuorohiihto on omimmillaan tasaisella ja ylämäessä.

Haarakäynti on ylämäen hiihtotekniikka. Kun suksi lipsuu vartalon alta, siirrytään ladulta luistelu-uralle jalat V-asennossa. Suksea ei liu'uteta, vaan jaloilla edetään kävelyn tai juoksun omaisesti ja vastakkaisen puolen sauvalla tuetaan ja autetaan etenemistä.

Suomen ladun video perinteisen hiihdon tekniikoista:



Teksti uhkaa kasvaa liian pitkäksi, joten jatketaan luisteluhiihdon parissa erillisessä tekstissä.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Pirkan hiihtoon valmistautuminen

Pirkan hiihto hiihdetään vuosittain maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna, eli tänä vuonna ensi sunnuntaina. Se taas tarkoittaa, että nyt eletään niitä päiviä, joina suoritusta ei enää pelasteta, mutta pilata voidaan helpostikin. Kaikki kehittävät harjoitukset on jo tehty ja nyt vain viimeistellään olotila kuntoon 45 kilometrin rypistystä varten.

Liikunnan puolesta mennään tällä viikolla aika rauhassa, mutta täysin lepoon ei tarvitse jäädä. Lihaksien täytyy olla levänneet, mutta virkeät. Maanantaina teimme PT:n kanssa ensin lihaksia venyttävän ja avaavan "lihaskuntotreenin": foam rolleria sekä venyttäviä ja avaavia liikkeitä. Sen jälkeen teimme juoksumatolla vetotreenin. Vedot pidettiin lyhyinä (30 sekuntia - minuutti), mutta loppua kohden nopeutuvina. Viimeiset mentiin jo tosi kovaa. Näillä samoilla jatketaan loppuviikkokin: kehonhuoltoa vaikka joka päivä, torstaina tyky-pilateskurssi ja perjantaina tai lauantaina viimeinen, lyhyehkö hiihtolenkki, joka sisältää 3-4 lyhyttä vetoa. Näillä lihasten hermotus hoidetaan kuntoon.



Ruokavalio pysyy pääosin normaalina, mutta hiilihydraattien määrään kiinnitän erityishuomiota. Välttämättä en syö niitä yhtään normaalia enempää, mutta nyt hiilarin määrä on normaalipäivien ylärajalla. Lounaaksi tai päivälliseksi syön useamman kerran tulevien päivien aikana pastaa ja perjantai- tai lauantai-iltana saan vähän herkutella. Lisäksi perjantaina ja lauantaina juon vähän normaalia enemmän, jotta nestetasapaino on varmasti kunnossa.

Viimeinen tärkeä tekijä valmistautumisessa on lepo. Unta pitää saada riittävästi ja työ- tai muutakaan stressiä en suostu ottamaan. Perjantaina yritän lähteä töistä jo hyvissä ajoin, että ehdin katsomaan miesten MM-viestiä kotiin.

Viikonlopun sääennusteet näyttävät aika mielenkiintoisilta. Arkipäivinä lämpötila nousee pitkälti plussan puolelle, mutta viikonlopulle luvataan kireähköjä pakkasia. Tosin enemmin minä pakkasessa hiihdän, varsinkin jos ei sada lunta.

Pitkittynyt flunssa pilasi tärkeimmät harjoitusviikot aika totaalisesti, mutta sitä ei auta kauheasti surra enää tässä vaiheessa. Kipeänä ajattelin, että surisin tässä vaiheessa enemmänkin. Nyt olen kuitenkin aika rauhallinen: Tapahtunut, mikä tapahtunut. Sunnuntaina menen vain tekemään parhaan mahdollisen suorituksen, mihin tässä kunnossa pystyn. Pahin moka, minkä tällä harjoituspohjalla voin tehdä, on lähteä alussa liian kovaa. Pitää malttaa lähteä rauhassa ja kiristää sitten lopussa, jos varaa on. Kaikesta huolimatta odotan sunnuntaita aika innoissani!

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Onnistumisia hiihtoladulla

Takana on loistava viikonloppu ihan parhaassa seurassa. Opiskelukavereita tuli kyläilemään ja ehdimme päivittää kuulumiset oikein ajan kanssa. Yksi heistä treenaa kevään HCR:lle, joten on kiva päästä vaihtamaan ajatuksia omasta rakkaasta harrastuksesta kavereiden kanssa. Toivottavasti jossain yhteydessä pääsisimme yhteislenkillekin, vaikka eri paikkakunnilla asummekin.

Ennen kuin vieraat lauantaina saapuivat ehdin käydä aamuisella hiihtolenkillä. Sain PT:ltä ohjeet, että näissä viimeisissä harjoituksissa ennen Pirkan hiihtoa kannattaa kiinnittää erityishuomio tekniikkaan. Hiihdossa, kuten monessa muussakin lajissa, ei riitä pelkät erilliset tekniikkaharjoitukset, vaan tekniikkaan täytyy keskittyä jokaisella lenkillä. Tiistaisessa hiihtokoulussa sain lopulta kiinni ajatuksesta, miten luisteluhiihdossa jalka pitää potkun jälkeen tuoda vartalon alle uuteen liukuun. Olen tähän asti hiihtänyt jalat aika levällään. Paitsi että se näyttää hassulta, painon siirto liukuvalle jalalle ei ole tehokkain mahdollinen. Hiihtokoulussa teimme yksinkertaisen harjoitteen, jossa hiihdetään ilman sauvoja muuten normaalista, mutta ennen kuin suksi tuodaan lumeen, monojen kantapäät kopsautetaan yhteen. Tällöin jalka on pakko tuoda vartalon alle. Kyse ei ole ollut vaikeasta asiasta, mutta se vaati juuri näin kauan, että ymmärsin, miten tuo kuuluu tehdä. Tähän asti olen ollut sitä mieltä, että en pysty tuomaan jalkaa riittävän lähelle toista jalkaa. Tasapaino ei pidä ja jos suksien kannat menevät ristiin, niin kaadun varmasti. Ei se kuitenkaan ollut niin vaikeaa, kun vain uskalsi yrittää. Tietysti korjaantuneen tekniikan omaksuminen tulee vaatimaan vielä satoja kilometrejä, mutta nyt ainakin tiedän, miten se kuuluu tehdä ja miltä sen kuuluu tuntua.

Jos tahdotte nähdä, miten jalkojen tulisi toimia hiihtäessä optimaalisesti, katsokaa ampumahiihtäjä Darya Domrachevaa. Hänen hiihtämisensä näyttää niin helpolta, että se ei edes näytä nopealta. Verratkaapa vaikkapa Tora Bergeriin ja katsokaa hiihtoaikoja! Kyttäättekö te muuten urheilijoiden tekniikoita urheilua katsoessanne? Suosittelen seuraamaan, kuten myös omaa tekniikkaa milloin se vain on mahdollista. Varsinkin juostessa on hyvä hyödyntää kauppojen lasi-ikkunat ohi juostessa. Jos tahdotte nähdä mielestäni ylvästä juoksua, niin katsokaa nuorta Oona Kettusta. Kaunis askel!

Toinen tekninen yksityiskohta, jota eilen harjoittelin, oli kuokan hiihto oikealle puolelle. Mogrenia osaan hiihtää kohtuullisesti molemmille puolille, koska wassbergissa on työnnettävä molemmille potkuille. Kuokka on ollut aina vaikeampi "väärälle" puolelle hiihdettäessä, mutta hyvähän se olisi osata molemmille puolille. Välillä se onnistuu paremmin, välillä ei ollenkaan. Eilen oli se parempi päivä. Kuokka sujui molemmille puolille ja pystyin jopa vaihtamaan lennosta muutaman potkun välein puolta molemmin päin. Hyvä Aku!

Viikon päästä edessä on hiihtokauden päätapahtuma Pirkan hiihto. Em. fakta yhdessä pitenevän päivän ja plussalle nouseva lämpötilan kanssa alkavat kääntää ajatukset jo kevääseen ja juoksuun. Toisaalta tuntuu, että talvi on taas ollut liian lyhyt (voi johtua osin pitkästä flunssastakin), mutta kyllä minä kovasti odotan kevättä ja sulaa tienpintaa. Mutta vähän ennen sitä ajattelin päästä hiihtämään keväisessä auringossa järven jäälle.



Tilastofriikkinä innostuin tänään siirtäessäni eilistä hiihtolenkkiä Garministani Garmin connectiin: Huomasin, että yksittäisestä harjoituksesta löytyy harjoituksen aikainen sää automaattisesti. Enää ei tarvitse muistella, oliko aamulla 5 vai 7 astetta pakkasta.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Ihanainen DOMS

Tauti alkanee hellittää (on ollut niin sitkeässä, että ihan varmaksi en uskalla vielä sanoa) ja maanantaina pääsin ihan kunnon treenin pariin. Liikuntaa on kertynyt koko ajan kohtuullisia määriä, mutta rasittavuudeltaan ne ovat olleet kevyempiä: hiihtokoulua, sulkapalloa, sauvakävelyä...

Maanantaina teimme personal trainerin kanssa kunnon lihaskuntotreenin. Yleensä olemme painottaneet enemmän kuntopiirityyppistä lihaskuntoa, koska omat tavoitteeni ovat aerobisissa lajeissa, mutta vaihtelu virkistää. Ah... se oli ihanaa! Vaikka tauko tuntuikin lihaksissa, niin tuntui hyvältä oikeasti treenata.

Eilen oli hiihtokoulussa ensimmäinen kerta luisteluhiihtoa. Se oli kivaa! Harjoittelimme lähinnä luisteluhiihdon potkua ja liukua ilman sauvoja sekä kuokkaa sauvojen kanssa. Osa koululaisista oli ensimmäistä kertaa luistelusukset jalassa, mutta se ei onneksi haitannut. Jokainen teki omat tekniikkaharjoituksensa. Hiihtokoulun alussa olin sanonut, että luisteluhiihtoni on melkoista räpeltämistä. Sain jopa kehuja, että osaan seinoa hienosti suksella. Luistelusuksenhan (toki myös perinteisen) saa liukumaan juuri sillä, että malttaa pitää painon liukuvalla suksella ja suksen pohjan lunta vasten. Kantillaan suksi ei liu'u. Yhtään parempaa keliä ei luisteluhiihtoon olisi voinut toivoa. Päivällä lumen pinta oli ollut plussan puolella, mutta iltaa kohden pakastuva ilma veti lumen liipalle. Ah.... ihanaa!

Vanhuus ei näköjään tule yksin: treenin jälkeinen lihaskipu alkaa olla todellakin viivästynyttä. Eilen tiistaina lihakset olivat lihaskuntotreenin jälkeen makeasti kipeät, mutta siedettävät. Hiihdellessä jalat vertyivät. Tänään varsinkin etureisien jumi on tehnyt kävelemisestä "hieman" kankeaa. Nyt iltaa kohden hauislihasten alapään kipeytyminen on tehnyt käden ojentamisen mahdottomaksi. Nautinnollista kipua, mutta esti tälle päivälle suunnitellun hiihdon. Huomenna täytyy töiden jälkeen jäädä kokoustamaan, mutta jos ollaan oikein tehokkaita, niin ehkä ehdin vielä kokouksen jälkeen hiihtämään.

perjantai 15. helmikuuta 2013

Kääk!

Ihan niin kuin ei jännittäisi jo valmiiksi tarpeeksi, niin Facebookiin ilmestyi tämä Juoksu-ryhmän jakama artikkeli:



Toisaalta linkin takaa löytyy lohdullista tietoa: puoli vuotta on riittävä aika valmistautua maratonille. Ja minulla on nyt selkeä valmistautumissuunnitelma: Pirkan hiihdon (3.3.) jälkeen minulla on yksitoista viikkoa aikaa valmistautua Valkeakosken puolimaratonille (18.5.). Valmistautumisen apuna aion käyttää vuosi sitten hyväksi havaittua Juoksufoorumin Puolimaraton läpi -ohjelmaa. Puolimaratonin jälkeen vedän viikon henkeä ja touko-kesäkuun vaihteessa siirryn 12-viikkoiseen Maraton läpi -ohjelman loppuhuipennukseen. Helppoa kuin mikä! Kyllä mä pärjään... Onhan siellä muutama muukin laji, joka vaatii kesällä omat harjoituksensa ja mitä tahansa, mistä minulla ei vielä onneksi ole mitään tietoa, voi tapahtua. Mutta hyvin suunniteltu on puoliksi tehty! Joo, kuulostaa omiin korviinkin melko tyhjältä sanonnalta. Vaikka olisi millainen ohjelma olemassa, niin maratonille valmistautuminen vaatii kovaa työtä. Mutta seuraavan puolen vuoden aikana selviää, onko minusta siihen.

torstai 14. helmikuuta 2013

Hiihtokoulu

Hmm... kolme hiihtokoulukertaa takana, enkä ole käsittääkseni kirjoittanut niistä lainkaan. Piti oikein tarkistaa, mutta ainakaan omaan silmään ei osunut tekstiä. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Kyseessä on siis 6 x 1,5 tunnin koulu. Tai no, itse asiassa ensimmäisellä kerralla oli tunnin luento sisätiloissa hiihtotekniikoista, voitelusta ja välineistä, mutta nuo kuusi kertaa ollaan ihan ulkona suksilla. Kolme ensimmäistä kertaa perinteistä ja kolme viimeistä vapaata. Perinteisessä pitäisi nyt siis olla täysin oppinut.

Ensimmäisellä tunnilla tunsin siirtyneeni ajassa noin kaksi vuosikymmentä taaksepäin. Samoja yhden jalan potkuharjoituksia tehtiin aikanaan muumihiihtokoulussakin. Ja ne ovat edelleenkin yhtä hauskoja. Ensin yhdellä suksella harjoiteltiin suksella liukua. Sitten laitettiin toinenkin suksi jalkaan ja harjoiteltiin potkua ja liukua ensin toisella jalalla ja sitten toisella. Ja lopulta vuorotahtiin, eli vuorohiihtoa ilman sauvoja. Sauvoitta hiihto on parasta mahdollista tekniikkaharjoitusta. Jaloilla on pakko tehdä asioita oikein, että vauhti säilyy. Lopulta otettiin sauvat käteen ja koottiin koko vuorohiihto yhteen. Lopuksi harjoiteltiin tasatyöntöä. Koko puolitoistatuntinen pyörittiin edestakaisin pesäpallokentälle tehtyä halsteria, eli rinnakkain tehtyjä latuja - jokaiselle koululaiselle oma.

Toiselle tunnille tullessa minulle sattui jälkeenpäin sanoen aika hassu juttu. Vein kaikki kolme suksipariani huoltoon ja hain ne juuri ennen hiihtokoulua pois. Olin pyytänyt voitelemaan sukset hiihtokuntoon. Olisi pitänyt ehkä erikseen sanoa, että perinteisen suksiin kelin mukainen pitovoitelu. Kun laitoin sukset jalkaan, tajusin, että näissä ei ole pitovoidetta ollenkaan. Pitoalue on kyllä karhennettu, mutta voidetta ei ole ollenkaan. Kyllä niillä pystyi perinteistä hiihtämään, mutta tekniikkaharjoituksiin olisin tarvinnut pitoa. Tunnin alussa kerrattiin edellisellä kerralla opitut ja siirryttiin yksipotkuiseen tasatyöntöön. Tällä kertaa päästiin lopuksi oikein maastoon hiihtämään ja katsottiin vähän, että millaisessa maaston kohdassa kannattaa hiihtää milläkin tekniikalla. Lopuksi käytiin vielä jyrkemmässä mäessä harjoittelemassa haaranousua.

Sain iskältä kasan pitovoiteita ja täytyy myöntää, että kun itse voitelin, niin hyvähän pidosta tuli. Huollossa kehuttiin, että perinteisen sukseni eivät taida olla ihan huonot. Ja huollon jälkeen ne ovat entistäkin paremmat. Ei siinä ennenkään mitään vikaa ollut, mutta suosittelen käyttämään suksia aina silloin tällöin hionnassakin. Voitelukin tulee helpommaksi, kun suksen pohjat ovat kunnossa.

Tällä viikolla oli viimeinen kerta perinteistä. Tunnin aluksi kertasimme kaikki kolme hiihtotekniikkaa pikaisesti halsterissa ja painelimme maastoon. Kokeilimme taas eri tekniikoita. Eniten parannettavaa minulla on sekä vuorohiihdossa että yksipotkuisessa potkun pituudessa. Eli pitäisi antaa suksen lumikontaktin jatkua potkaistaessa ainakin metrin pidemmälle ja malttaa vaan liukua. Tuo kuulemma parani selvästi, kun siitä huomautti, mutta siihen täytyy keskittyä jatkossakin.

Lopuksi vielä teimme tasapainoharjoitteita loivaan alamäkeen. Enemmän paneudumme laskun saloihin luisteluhiihdon kerroilla, mutta nyt laskimme mäkeä vuorotellen yhdellä jalalla. Minulla on huono tasapaino. Osa porukasta nosti vapaan jalan monta senttiä irti maasta, mutta minä nössöilin ja siirsin vain painon toiselle jalalle. Ehkä tämä sujuu paremmin, kun saan jalkaan nilkkaa tukevat luistelumonot.

Kaiken kaikkiaan hiihtokoulu on ollut tähän asti juuri niin hyvä kuin toivoinkin. Mitään uutta ei tullut esille, mutta kertaus tekee hyvää. Ja parasta on tietysti palautteen saaminen omasta hiihdosta. Perinteistä hiihdän selvästi vähemmän kuin luisteluhiihtoa, mutta jonkinlainen innostus tämän myötä siihenkin virisi. Jos vain mahdollista, niin suosittelen kaikille vähänkin hiihtäville jonkinlaista tekniikkakurssia. Siitä on apua sekä vasta-alkajalle että enemmänkin hiihtäneelle, kunhan hiihtokoulun taso on itselleen sopiva.

Ensi viikolla siirrymme luisteluhiihdon pariin. Odotan innolla!

Hyvää Ystävänpäivää jokaiselle lukijalle! Olette blogin pitämisen paras puoli.

keskiviikko 13. helmikuuta 2013

Tuhkakeskiviikko

Laskiaisen jälkeinen tuhkakeskiviikko aloittaa kristillisessä perinteessä pääsiäiseen asti kestävän paastonajan. Kuulun kirkkoon, mutta ulkoisesti näytän perinteiseltä tapakristityltä. Kristinuskolla on merkittävä osa elämässäni, mutta en koe tarvitsevani kirkko siihen. Äh... ei tämän tekstin pitänyt käsitellä minun maailmankatsomustani, vaan paastoa. Paastossani ei ole mitään uskonnollista pohjaa (paitsi ajankohta). Kun muut viettää tipatonta tammikuuta, niin minä pidättäydyn vuosittain jostain asiasta ennen pääsiäistä. Minulla ei ole ollut mitään perinteistä paastoamisen aihetta, vaan joku vuosi olen ollut karkkilakossa ja toisena vuonna jotain muuta. Monesti paastottava on tullut hetken mielijohteesta edellisenä päivänä.

Tänä aamuna törmäsin jonkun uutisen kohdalla Ekopaastoon. Se on Suomen evankelisluterilaisen kirkon ja Ympäristökeskuksen kampanja, joka haastaa ihmisiä miettimään omia kulutusvalintoja ja niiden kohtuullistamista. Nykyisten tapojen mukaan nettisivuille voi tietenkin ilmoittautua ekopaastoajaksi ja katsoa, ketkä julkkikset ovat mukana. Lisäksi löytyy aiheeseen liittyviä vinkkejä, linkkejä ja faktoja.

Minä ilmoittauduin mukaan ja merkitsin omaksi ensisijaiseksi paastovalinnakseni vedenkulutuksen vähentämisen. Ei siksi, etteikö siellä olisi tärkeämpiäkin asioita, mutta tuossa kohtaa tunnen itselläni olevan eniten paranettavaa. Vaikka tiedän, että meidän hanoista tulee aina juotavan kylmää vettä, lasken sitä ensin sormelleni. Suihkussa lasken vettä suuremmalla paineella kuin tarvitsee. Ärsyttäviä tapoja, joille ei ole mitään järkevää syytä.

Lisäksi pääsiäiseen asti ostan vain aivan välttämättömät. Ostolakko on aina ajankohtainen, mutta olen hyvä perustelemaan itselleni, kuinka tarvitsen vielä sen kolmannenkin juoksutakin. Laskiaispullien (2) jälkeen ajattelin myös vähentää herkuttelua. Yleensä karkkipäivä ei ole ollut minulle oikein toimiva systeemi, mutta näin rajoitetun ajan voisin kokeilla yhtä herkkupäivää viikossa. Jatkan edelleenkin sähköpihiyttä, lajittelua ja kierrätystä. En pidä itseäni erityisen ekoihmisenä, mutta pääosin elän luontoa säästäen. Varsinkin kun se lähes poikkeuksetta tarkoittaa myös taloudellista elämäntapaa.

Mistä te lukijat paastoatte?

P.S. Ilmoittauduin eilen HCM:lle. Pohdin osallistumista pitkään ja hartaasti. Luin juoksijoiden kokemuksia ja elin niissä mukana. Lopulta huomasin, että jos en ilmoittaudu nyt, tulee se harmittamaan ihan järjettömästi. Pähkäilin muitakin maratonvaihtoehtoja, myös ulkomaisia. Koko ajan vahvistui kuitenkin ajatus, että minulle on tärkeä asia juosta ensimmäinen maratonini nimenomaan Olympiastadionin ympäristössä. Tulevina vuosina ehdin sitten Tukholmaan ja Berliiniin. (Huomaatteko, että mietin jo osallistumista seuraavalle maratonille?!!!) Olen ihan hirveän innoissani ja kamalan peloissani. Mielikuvissani näen itseni juoksemassa sisään Stadionin portista. Toisaalta en jaksa uskoa, että jaksaisin juosta niin pitkää matkaa. ;)

lauantai 9. helmikuuta 2013

Milloin on liian sairas urheilemaan?

Äh... se "kaikilla" muillakin kiertänyt flunssa saavutti minut. Pari päivää on nenä vuotanut tai ollut tukossa ja nyt lima alkaa valua kurkkuun ja yskittää. Lisäksi korvan tukkoisuuden vuoksi varasin lääkäriajan, jolta sain antibioottikuurin korvatulehdukseen. Ilmeisesti lähestyvästä kolmekymppispäivästä huolimatta ei tarvitse potea ikäkriisiä, kun sairastan edelleenkin lastentauteja. Joka tapauksessa liikunnan suhteen on otettu pari päivää vähän rauhallisemmin. Siispä nyt on hyvä aika kirjoittaa aiheesta, joka on jo joulusta asti pyörinyt mielessä.

Olen tainnut täällä blogissakin muutamaan kertaan ihmetellä, mistä tietää, milloin on niin sairas, että liikunta kannattaa jättää väliin. Kuume tai lihaskivut ovat minulle selkeä merkki ottaa rauhallisemmin. Niiden takia olo on yleensä niin heikko, että liikkumaan ei edes tee mieli. Mutta entäpä sitten muut flunssan oireet? Liikkumaan tekee monesti räkäisenäkin mieli, mutta niskan takana hengittää pahimmillaan sydänlihastulehduspeikko. Toisaalta tuntuu, että lopullisesti flunssan oireet häviävät vasta, kun pääsen kunnon liikunnan pariin.

Sekä viime vuoden viimeisessä Hiihto- että Kauneus&terveys -lehdissä oli samansuuntaiset artikkelit flunssassa harjoittelusta. Minulle uusi tieto molemmissa jutuissa oli se, että erityisesti kurkkukipuisella (kuten myös lihassärkyisessä flunssassa) riski saada jälkitautina sydänlihastulehdus on suurempi kuin muissa flunssan oireissa. Eli erityisesti näistä oireista kärsiessä on syytä pitää taukoa liikunnasta.

Hiihto 5/2012

Toisaalta pitää muistaa, että aina sairaana pitäisi muistaa levätä, jotta paraneminen nopeutuu ja mahdollisia jälkitauteja ei tulisi. Myönnän, että minun on helppo sanoa tämä, mutta toteutuksessa olen tosi huono.

Paitsi että sairaana pitää levätä, niin myös sairaudesta toipumiseen pitää varata aikaa. Nyrkkisääntö toipumisajan määrittämisen on, että sairauden jälkeen yhtä monta lepopäivää kuin on ollut sairaspäiviä ja sen jälkeen vielä yhtä monta päivää kevyttä liikuntaa ennen kuin palaa normaaliin harjoitteluun. Kuumeettomuus ei välttämättä kaikilla määritä tautia vähemmän vakavaksi, vaan sairauden kanssa kannattaa enemmin luottaa omaan olotilaan. Jos keho tuntuu sairaalta, todennäköisesti on kipeä, oli sitten kuumetta tai ei.

Vaikka tietoa riittää, niin ei lepo silti ole helppoa. Koska en ole niin kipeä, että sängynpohjalle olisi pakko jäädä, päätin fiksusti korvata liikunnat työnteolla. 14-tuntiset työpäivät eivät varmasti edesauta paranemista. (En enää ikinä sano, että onneksi ensi viikolla kiire helpottaa.) Tyhmä, tyhmä, tyhmä minä, mutta tiedän, että työkaverit olisivat joutuneet joustamaan kiiretilanteessa, jos itse olisin sairastanut. Nyt jälkeenpäin vain huomaan, että olo on aika heikko. Valitettavasti tässä iässä en jaksa täysin edes uskoa, että joskus oppisin. Tosin nyt kävi huono tuuri, kun kiire ja sairastuminen osuivat samaan ajankohtaan. Vai olisiko stressi kuitenkin edesauttanut sairastumista?! (Tähän sellainen kulmia kohotteleva hymiö.)

***

Tätä sairastajaa ilahdutti suuresti Iiveltä saatu tunnustus:


Tunnustuksen sääntöihin kuuluu kiittää antajaa (kiitos, Iive!), jakaa tunnustus eteenpäin ja toivoa, että tunnustetut jakavat tunnustusta eteenpäin. Vetoan puolikuntoisuuteen, enkä mainitse tässä kohtaa ketään nimeltä. Silti tahdon kiittää kaikkia seuraamiani blogeja. Olen liian kriittinen kommentoimisen suhteen. Yritän aika ajoin parantaa tapani ja kommentoida, vaikka minulla ei niin tärkeää asiaa olisikaan. Jos joku bloggaaja tuntee saavansa liikaa turhanpäiväisiä kommentteja, niin ilmoittautukaan heti kommenttiosiossa. Itse ainakin olen onnellinen jokaikisestä kommentista, jonka saan. Kiitos!

tiistai 5. helmikuuta 2013

Riemunkiljahduksia

Kun nyt tulin aiemmin paljastaneeksi, kuinka kaheli olen, niin pakkohan mun oli tulla kehumaan: Mä sain Heiaheiasta ensimmäisen mitalin!


Täyttelin eiliset liikunnat bussissa kännykällä mobiiliversioon, joten en huomannut tuota edes samantien, vaan vasta tänä aamuna. Olin "hieman" innoissani! :P

Tälle vuodelle kertyneet 11 eri lajia (eilen tuli kaksi uutta lajia) ovat:
  • sulkapallo 6 kertaa
  • hiihto 6 kertaa 
  • juoksumatto 4 kertaa
  • kahvakuula 4 kertaa
  • kuntosali 4 kertaa
  • luistelu 4 kertaa
  • sisäsoutu 4 kertaa
  • juoksu 2 kertaa
  • core training 1 kerta
  • kuntopiiri 1 kerta
  • venyttely 1 kerta
Veikkaan, että sulkapallo on ensimmäinen laji, jossa saan kymmenen suorituskertaa täyteen. Ensi viikon perjantaina (15.2.) on firman sulkapalloturnaus. Pelitapa on (seka)nelinpeliä. Tosin pakkotilanteessa myös samaa sukupuolta olevat parit hyväksytään. Peliparini ja varsinainen sulkapallokaverini pareineen tahtovat viimeistellä kunnon kohdilleen, joten ennen turnausta voi tulla vielä kolmekin merkintää siihen sarakkeeseen, jos kaikki menee hyvin.

Muutin juuri noiden tilastojen takia ennen salitreeniä juoksumatolla lämmittelyt lajiltaan juoksumatoksi, koska en tahdo juoksutilastoihini "ylimääräistä". Tuolla kikkailullahan saan lisättyä lajimäärää, vaikka kuinka, mutta älkää kertoko sitä minulle. ;)

sunnuntai 3. helmikuuta 2013

Kalevan kierroksen luistelu

Pettymys... oikein millään muulla sanalla en voi kuvailla tämän päiväistä luistelua Oulunkylässä. Keli oli hyvä, jää liukas, mutta silti heti ensimmäisistä kierroksista lähtien tuntui, että tänään ei kulje. Luistelu tuntui ihan hyvältä, tekniikka pysyi kivasti kasassa, mutta vauhtia ei vain löytynyt. Yritin käskeä jalkojani, mutta mitään ei tapahtunut. Muutamaan kertaan yritin kiihdyttää sopivan tuntuisen jonon peesiin, mutta ei onnistunut edes hetkeksi. Lopputulos 1.51.07 oli surkea. Lähes koko matkan toivoin vain, että se olisi ohi. En saanut oikein minkäänlaista taistelumielialaa päälle, vaan yritin vain selvitä. Mielessä kävi jopa keskeyttäminen, mutta ihan näin helpolla en anna periksi. Helpottaisi, jos tietäisi, missä vika, mutta en osaa sanoa. Kun mihinkään ei sattunut ja harjoitukset ovat tuntuneet ihan hyviltä, tälle ei ole mitään syytä.

Mutta ei huonoa, ettei jotain hyvääkin: Sain uskomattoman ihanaa kannustusta sekä kentän laidalta että kanssaluistelijoilta ja kentällä touhuavilta järjestäjiltäkin. Ihan vierailtakin ihmisiltä. Tämän takia minä tykkään Kierroksesta! :)

Tiistaina käyn hakemassa sukseni huollosta, jossa ne on hiottu ja uunitettu. Sitten alkaa armoton valmistautuminen Pirkan hiihtoon. Periksi ei anneta!

lauantai 2. helmikuuta 2013

Kalevan kierros

Iive kyseli edellisessä postauksessa Kalevan kierroksesta, joten ajattelin näpytellä tästä ihan oman tekstin.

Kalevan kierros on kuudesta kestävyyslajista koostuva kunto- ja kilpaurheilutapahtuma. Osalajit on esitelty tarkemmin alla. Moneen muuhun vastaavaan kierrokseen (esim. Pirkan kierros, Jyväskieppi) verrattuna suurin ero on se, että osalajeja ei järjestetä joka vuosi samassa paikassa, vaan ne kilpailutetaan kahden tai kolmen vuoden välein eri tapahtumien kesken. Lisäksi Kalevan kierros on valtakunnallinen, eli lajit ovat ympäri Suomen. Välillä osalaji järjestetään jonkun suuremman tapahtuman yhteydessä, joskus taas tapahtuma rakentuu hyvin vahvasti Kalevan kierroksen ympärille. Aina on mahdollista myös ulkopuolisten osallistua yksittäiseen lajiin.

Kierroksen osalajeista jaetaan pisteitä, joiden perusteella vuoden lopussa vuosikokouksen yhteydessä jaetaan palkinnot miehille ja naisille eri ikäsarjoissa sekä joukkueille. Lisäksi palkitaan muuten Kierroksella meritoituneita. Jokaisen osalajin voittaja saa 1000 pistettä. Muiden pisteet lasketaan lajikohtaisilla kaavoilla, joka riippuu omasta ja voittajan ajasta. Suuri osa kiertäjistä hakee pisteiden sijasta tavoitteita kuntoiluun ja kisailun iloa. Niin myös minä, vaikka omia tuloksia yritän joka lajissa parantaa.

Viime vuoteen asti kiersin itse Kierroksen puolimatkoja, jonka lajit olivat noin puolet täyden kierroksen matkoista. Tälle vuodelle Kierrokset on päätetty yhdistää ja matkat ovat jotain täyden ja puolikkaan matkan väliltä. Osalajien kohdalla kerron tämänvuotisen matkan ja sulkeissa on viimevuotiset matkat (puolikas/täysi Kierros). Tietyissä lajeissa matkat vaihtelevat vähän vuosittain riippuen järjestäjien reitistä.

Luistelu sijoittuu tammi-helmikuun vaihteeseen. Matka on tänä vuonna 30 km (21,1/30 km). Viime vuosina luistelu on järjestetty tekojäällä rataluisteluna. Sääntöjen mukaan kisa on mahdollista järjestää myös luonnonjäällä, mutta se on olosuhteiden takia järjestäjille hieman riskaabeli valinta. Luonnonjäällä on kiertäjien keskuudessa omat kannattajansa, joten ensi vuonna on ilmeisesti luvassa luonnonjääluistelu. Tosin varasuunnitelmana on varattu myös Oulunkylä samalle viikonlopulle, jos olosuhteet eivät mahdollista luonnonjäällä luistelua.

Rataluistelu on ainut laji, jonka olen ottanut lajivalikoimaani uutena mukaan Kierroksen myötä. Äitiltä onneksi löytyi monoihin kiinnitettävät retkiluistimet, joten uusia välineitä en ole joutunut tähän lajiin ostamaan. Rataluistelussa parhailla on ns. klapsit, mutta toisaalta jonkun verran näkyy myös hokkareita, eli välineistä tämä laji ei jää kiinni. Luistelu on ajallisesti lyhin Kierroksen lajeista. Voittaja luistelee tuon 30 kilometriä reilussa 50 minuutissa. Oma tavoitteeni on alittaa puolitoista tuntia.



Hiihto kisataan maaliskuussa. Tänä vuonna se kisataan Pirkan hiihdon yhteydessä ja matka on Puolipirkan 45 kilometriä (45/90 km). Täydet 90 kilometriäkin saa halutessaan hiihtää, jolloin oma vertailuaika saadaan jakamalla kilpailuaika kahdella. Hiihto on aiempina vuosina järjestetty mm. Vuokatti hiihdon ja Pogostan hiihdon yhteydessä, jolloin matkat ovat olleet hieman Pirkan hiihtoa lyhyempiä. Hiihdon järjestäjä vaihtunee ensi vuodeksi, jolloin matka tulee olemaan todennäköisesti 50-60 kilometriä.

Hiihdon saa hiihtää joko perinteisellä tai vapaalla. Joka toinen vuosi on vapaan hiihdon vuosi ja joka toinen perinteisen. Perinteisen hiihdon vuosina vapaan hiihtäjien ajat kerrotaan ykköstä suuremmalla kertoimella, jolloin yleensä hitaamalla perinteiselläkin on mahdollista kisata hiihdon voittaja-ajasta. Tällä kerroinhässäkällä ei ole minulle suuremmin väliä, kun en niistä pisteistä niin perusta. Hiihdän luisteluhiihtoa määrällisesti niin paljon enemmän, että se on minulle selvästi parempi tyyli. Ehkä joku vuosi minut nähdään Kierroksella perinteiselläkin.

Itselläni kului vuosi sitten Puolipirkkaan 3:48:10, jota lähden neljän viikon kuluttua parantamaan.

Juoksu on yleensä toukokuun puolessa välissä. Aiemmin koko Kierroksella matka oli maraton ja puolikkaalla puolikas. Uudella kierroksella kannustetaan juoksemaan maraton, mutta puolikaskin on mahdollista juosta. Sen aika kerrotaan 2,3:lla lopullisiin pisteisiin. Monelle liikujalle juoksu on ensimmäinen laji, josta joutuu luopumaan, mistä syystä puolimaratonkin tahdotaan pitää mahdollisena, mutta maraton on se kuningasmatka.

Viime vuonna Valkeakoskella juoksin puolimaratonin ennätykseni 2:16:00, jota paremmin aion tänä vuonna juosta. Katsotaan, miten käy.



Soutu soudetaan juhannuksen jälkeen. Matka on tänä vuonna 30 km (25/50 km).Se on mahdollista soutaa joko yksiköllä tai vuorosoutuveneellä, missä toinen parista soutaa ja toinen meloo vuoroja 2-10 minuutin välein vaihtaen. Vuorosoutajat saavat muistaakseni 10 minuutin aikasakon verrattuna yksiköihin. Soutu taitaa olla se laji, joka jarruttaa eniten uusia Kierrokselle osallistujia. Vene on aika kallis ostos yhtä kisaa varten ja lainaamisen ja harjoittelun yhdistelmäkin haastava.

Soutu on itselleni heittämällä vaikein laji. Perhesuhteilla saan helposti käyttööni vuorosoutuveneen ja kiertäjäkavereitakin riittää, joten soutuparin löytäminen ei tuota vaikeuksia. Soutuparini asuu kotipaikkani lähellä (2-2,5 tuntia autolla Tampereelta), joten yhteisten harjoitusaikojen sovittelu on hankalaa. Vuorosoutu kun vaatisi vielä paljon tekniikan hiomista. Onneksi minun Kierrokseni ei yhteen soutuun kaadu ja parini on selvinnyt ikäsarjassaan Kierroksen mitaleille soudustamme huolimatta. Viime vuonna soutu oli olosuhteista johtuen melkoinen seikkailu, minkä seurauksena aika painui pitkälti yli neljä tunnin. Jos keli tai reitti on yhtään parempi, ajan parantaminen ei pitäisi olla mitenkään vaikeaa, vaikka matkakin on pidentynyt. :)



Pyöräily sijoittuu elokuun puoleen väliin.Tänä vuonna matka on 65 kilometriä (~55/110 km) aika-ajona (eli siis ei yhteislähtönä, ei saa peesata). Kierroksen pyöräilyssä näkee monenlaista pyörää ihan huippuaika-ajopyöristä maastopyöriin, eli tämäkään ei jää välineistä kiinni. Itse olen sen verran välineurheilija, että ostin viime vuonna cyclocross-pyörän, johon tälle vuodelle etsin nopeampia renkaita. Toivottavasti pärjään pelkillä kumeilla, etten joudu ostamaan uusia kiekkojakin. ;)

Viime vuonna aika painui inhottavan niukasti yli kahden tunnin. Keskituntinopeus pitäisi saada tänä vuonna hinattua yli 30 km/h. Kova tavoite, mutta niin aion olla minäkin!

Suunnistus juostaan syyskuun loppupuolella. Suunnistuksessa matka on noin 15 kilometriä (~11/19 km). Kompassi on ainut välttämätön varuste. Kuntorasteja järjestetään ympäri Suomenniemen, eli harjoittelu on helppoa. Oppiminen ei välttämättä ei! ;)

Suunnistus on yksi Kierroksen lempilajejani kaikesta huolimatta. Lupautumistani lähteä mukaan helpotti aika paljon se, että vaikka en ole suunnistanutkaan lapsuudesta saakka, olin osallistunut työpaikan joukkueessa jo Venlojen viestiin. Tiesin, miten suunnistuskisassa pitää toimia. Kalevan kierroksen radat ovat Jukola-viikonlopun ratoja helpompia, mikä lisäsi itseluottamusta. Suunnistukseen on lähes mahdotonta asettaa aikatavoitetta. Jos olen jälkeenpäin tyytyväinen suoritukseeni, tavoite on saavutettu.



Kaiken kaikkiaan tykkään Kierroksessa siitä, että ympäri vuoden on monipuolisesti tavoitteita. Kiertäjissä on paljon kavereita, joita on aina mukava tavata ja muutenkin henki tapahtumissa on mukava. Lisäksi on kivaa päästä tutustumaan erilaisiin suomalaisiin paikkakuntiin.

Huh huh... tulipas tästä kilometripostaus! Onnea, jos joku jaksoi lukea loppuun asti.