Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste juoksu. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 29. syyskuuta 2013

Juoksuhaaste

Sain Tiinuskalta kivan juoksuhaasteen, johon ihan oikeasti tahdon vastata. Tosin piti käydä juoksemassa, että sain vastauksen jokaiseen kysymykseen.

1. Miten usein ja millaisia lenkkejä juokset?
Onneksi löytyy Heiaheian tilastot, niin saan ihan tarkkaa dataa. Viime ja tämän vuoden tilastojen mukaan juoksen keskimäärin 1,2 lenkkiä viikossa. Aktiivisena juoksukautena viikottaisten lenkkien määrä vaihtelee yhdestä viiteen. Keskimääräisen lenkin pituus oli viime vuonna 7,2 kilometriä ja tänä vuonna tähän mennessä 8,5 kilometriä. Yksittäisen lenkin pituus vaihtelee noin kolmesta 25 kilometriin.

2. Miksi juokset?
Niin monesta, monesta syystä. Raikkaan ilman, liikunnan riemun, hyvän kunnon, stressin purkamisen, kauniiden maisemien, uusien juoksukenkien vuoksi muun muassa. Minulla on sisäinen tarve juosta. Jos on mennyt pitempi aika, etten ole ehtinyt juoksemaan, niin alan katselemaan kaihoten juoksukenkiä, vaikka olisinkin harrastanut muuta liikuntaa.

3. Seuraatko jotain juoksuohjelmaa? Teetkö ohjelman itse vai oletko sen jostain poiminut?
Juoksufoorumin Puolimaraton läpi -ohjelman mukaan olen parina viime vuonna valmistautunut kevään puolikkaalle. Välillä treenaan itse tehdyn ohjelman mukaan ja välillä käyn juoksemassa silloin, kun huvittaa.

4. Mikä on ollut tämän vuoden paras lenkki? Jäävätkö yksittäiset lenkit yleensäkään mieleen?
Helsinki City Marathon ei varmastikaan ollut teknisesti ottaen paras lenkki, mutta se on jäänyt mieleen. Harvoinpa yksittäiset lenkit jäävät mieleen, ellei ala tarkemmin miettimään.

5. Suositko jotain tiettyä merkkiä juoksuvarusteissa? Miksi juuri sitä?
Asicsin lenkkarit olen todennut jaloilleni sopiviksi, joten niitä suosin. Ei sekään ole kiveen hakattu, mutta kengät ovat niin tärkeät juoksemisessa ja lisäksi melko kallis hankinta, että en viitsi hirveästi riskeerata. Muuten en ole merkkiuskollinen, tai edes merkkitietoinen.

6. Pidätkö juoksupäiväkirjaa? Jos, niin mitä siihen kirjoitat?
Sähköisesti käytän Garmin connectia, Heiaheiaa ja My asicsia. Juoksija-lehden paperisen juoksupäiväkirjan täyttäminen on vähän jäänyt, kun noihin sähköisiin pääsen runoilemaan pidemmälti, miltä juoksu tuntui. Lisäksi kirjoittelen säästä ja satunnaisesti reitistä tai yleisestä olotilasta.

7. Onko sinulla tavoitteita juoksun suhteen? Millaisia tavoitteita?
Elokuisen HCM:n jälkeen minusta on tuntunut, että nyt ei ole enää pakko tavoitella mitään. Olen niin pitkään haaveillut maratonin läpäisemisestä, että sen jälkeen olo on tuntunut kovin kevyeltä. Toki olen keväällä lähdössä Tukholman maratonille. Lisäksi puolimaratonin ennätystä tahtoisin joskus parantaa. ;)

8. Mikä on juoksuharrastuksessa haastavinta?
Lenkille lähteminen.

9. Juoksetko ympäri vuoden? Mikä on mielestäsi paras vuodenaika harrastukselle?
Periaatteessa kyllä, tosin talvella vähemmän. Kaikissa vuodenajoissa on omat hyvät ja huonot puolensa, mutta kevät tuntuu sopivan minulle parhaiten.

10. Oletko koskaan kokenut ns. runners high -ilmiön? Juoksetko flowssa?
Ainakin olettaisin, että olen kokenut runners high'n. Monestikin hymy nousee huulille juostessa ihan vain juoksemisen ilosta. Toisaalta välillä juoksu ei kulje ollenkaan, mutta niidenkin jälkeen tulen kotiin paremmalla tuulella kuin mitä olin lähtiessä.

11. Heitä joku protip aloittelevalle juoksijalle!?
Olen tylsä, mutta malta juosta tarpeeksi hiljaa. Se on tylsää ja se on vaikeaa, mutta tuottaa lopulta tulosta. 

En haasta erikseen ketään, mutta toivon, että jos et ole vielä vastannut näihin kysymyksiin, niin vastaa nyt!

lauantai 31. elokuuta 2013

24h juoksu

Nyt on tehty juoksemalla hyvää. Perjantai-iltana klo 18 alkoi Tampereella Laikunlavalla 24h juoksu, jonka tuotot ohjataan nuorten syrjäytymisen torjuntaan. Itsekin olin ennen kuutta odottelemassa lähtölaukausta. Sain numerolapun ja jätin repun narikkaan. Alkupuheiden jälkeen päästiin matkaan. Tapahtumassa kierrettiin vajaan kilometrin mittaista lenkkiä Tammerkosken ympäri. Tämä oli ensimmäinen kerta kun juoksin maratonin jälkeen - ensimmäinen kerta, kun juoksen maratoonarina! Noinkin lyhyelle lenkille on saatu mahdutettua monenlaista alustaa ja maastoa. Juoksun kannalta ei parasta mahdollista, mutta sen korvasi kaikki muu. Oli tosi mukava juosta perjantai-iltaa viettävien ihmisten joukossa. Sain monenlaista kannustusta. Vähän pahoitin mieleni yhdestä vanhemmasta miehestä, jonka kuulin sanovan, että olisihan tilaa juosta muuallakin. Paljon enemmän tuolla kuitenkin kulki muita ihmisiä kuin tapahtumaan osallistuvia juoksijoita.

Tänään suuntasin kahdeksitoista takaisin keskustaan. Ennen juoksua lavalla oli GoGon demotreeninä Tabata. Kahdeksan kertaa 20 sekuntia penkille nousuja, ojentajapunnerruksia ja tasajalkahyppyjä. Auts! Jalat olivat jo valmiiksi eilisestä jumissa, joten tuntui, että enhän minä voi tuon jälkeen enää juosta. Alkuun meinasin kävellä koko tämänpäiväisen setin, mutta enhän minä malttanut. ;)

Sain sekä eilen että tänään juoksuseuraksi Aurinkotuulen. Oli kiva saada seuraa ja erityisesti mieltä hellyytti tänään hänen mukanaan ollut kaverin koira. Pieni, valkoinen, vielä vähän pentumainen koira sai reippaasti enemmän kannustuksia kuin juoksijat ja ihmiset käyttäytymään ihan höpsösti. :D

Niin, ja se hyväntekeväisyys: 58 euroa, josta kymmenen euroa osallistumismaksua ja loput kierrosmaksuina sponsoreilta. Tämä on ehdottomasti paras tapa tehdä hyvää! :)

Mielenkiintoisia juoksutapahtumia on tänä viikonloppuna ympäri Suomen. Moni bloggarikin on juuri nyt valmistautumassa Helsinki Midnight Runiin. Tsemppiä kaikille! Sunnuntaina on vuorossa Varala-maraton, johon suuntaamme isommalla porukalla paikalle, mutta sattumuksien summana vain yksi meistä juoksee. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei tekisi mieli olla itsekin mukana. Huomenna on ilmassa varmasti pientä haikeutta, kun puolimaratonin lähtölaukaus pamahtaa. Toivottavasti tilannetta helpottaa se, että jalat ovat edellisistä lenkeistä vasta palautumassa. Ja yritän muistella sitä naista viime vuonna, joka valitteli, ettei puolikas kulkenut ollenkaan toivotulla tavalla, kun palautuminen HCM:lta on vielä kesken. Rehellisesti sanottuna en silloin voinut kuvitellakaan oikeasti, että olisin vuoden päästä itsekin juossut kyseisen tapahtuman. Ja onneksi saan viettää huomisen ihan parhaassa seurassa. En malttaisi enää odottaa. :)

Olen tehnyt vähän ajatustyötä ensi vuoden tapahtumien suhteen. Ensinnäkin olen päättänyt suunnata kohti Tukholman maratonia. Se tarkoittaa suurella todennäköisyydellä Kalevan kierroksen juoksun väliinjättämistä, mutta Tukholma kiinnostaa enemmän. Toiseksi aion osallistua triathlonille. Pitäisi vaan löytää joku sopivaan aikaan oleva, matalan kynnyksen tapahtuma. Saa suositella. Kolmanneksi aion hiihtää Finlandia-hiihdon. Nämä eivät taida tulla teille, eikä läheisillenikään yllätyksenä. Joku varmaankin kysyy, että eikös tuo ole jo ollut ihan selvää. Itse olen pyöritellyt noita päässäni jo kuukausia, mutta nyt päätös on kaikkien kolmen osalta kypsynyt.

Avokki kysyi kuukausi sitten, että koska aion osallistua triathlonille. Kysyin, että onko hän huomannut minun harjoittelevan uintia, mutta jouduin lopulta myöntämään, että kyllähän se tulevaisuuden haaveissa on mukana. Kai se sitten on luonnollinen seuraava askel. Uimahallilla pitää vain tulevan talven aikana vierailla nykyistä tiheämmin.

Pirkan hölkän osallistumisesta pitäisi päättää tämän päivän aikana. Mitähän sen kanssa tekisin?!

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Blogimiitti Tampereella

Jo perinteinen (eli toinen kerta!) Tampereen blogimiitti järjestetään taas Varala maratonin yhteydessä. Eli siis ensi sunnuntaina. Ajatuksena on siis kokoontua klo 10 Rautatieasemalta, josta suoriudumme Varalaan kannustamaan juoksijoita tai juoksemaan itse. Kannustamisen lisäksi voimme tehdä leppoisan kävelylenkin Pyynikin maisemissa ja käydä vaikka syömässä Pyynikin näkötornin kuuluisat munkit. Itsellä on aikomuksena tehdä joitain hankintoja Varala maratonin kisaexposta. Juoksijoiden saavuttua maaliin suuntaamme syömään New Yorkiin.

Jos kiinnostaa viettää mukava sunnuntai kivojen ihmisten kanssa, niin laita viesti joko kommenttikenttään tai sähköpostiin (wannabeurheilija(a)gmail.com). Tapahtumalla on myös facebook-sivu. Jos tahdot liittyä ryhmään, niin laita sähköpostia. Tällä tietoa mukaan on tulossa ainakin Anna, FaerieS, Hepa, Iive, Kaneli ja Quantina. Voit osallistua myös vain osaan päivän tapahtumia. Ravintolan pöytävarauksen vuoksi ilmoita osallistumisestasi viimeistään torstaina 29.8. Olisi hasukaa, jos osallistuisit! :)

Itse en tänä vuonna ole Varalassa juoksemassa. Palautuminen on siinä vaiheessa, että tuntuu, että voisin juosta varttimaratonin. Näin viime hetkellä ilmoittautuessa hinta kympin juoksemisesta on mielestäni vähän liikaa. Sen sijaan ajattelin osallistua ensi viikonloppuna 24h-juoksuun. Koko vuorokautta en ajatellut juosta, mutta osallistun mielelläni hyväntekeväisyystapahtumaan, kun osallistumismaksukin on vähintäänkin kohtuullinen. Lähteekö joku mukaan? :)

sunnuntai 18. elokuuta 2013

HCM 2013

Minä tein sen! Olen maratoonari!! Viimeisen vuorokauden olen viettänyt sellaisissa endorfiinihöyryissä, että olen vuorotellen itkenyt ja nauranut. Maratonin juokseminen on ollut jo pitkään unelmani ja sen toteutuminen tuntuu juuri niin hyvältä ja vielä paremmalta kuin olen ikinä kuvitellut. Mutta yritetäänpä kerrata, miten tämä unelma toteutui.

Onnellisena sattumuksena minulla oli töiden puolesta kokous Helsingissä perjantaiaamuna, joten jäi kisakaupunkiin jo siltä matkalta. Saavuin Kisahallille jo vähän ennen puoltapäivää, joten ehdin käydä katselemassa ja kuvailemassa paikkoja ennen kisamateriaalin hakemista ja expoon tutustumista. Viittä vaille kaksitoista asetuin jonoon ja tasalta kisatoimisto avattiin. Tuossa vaiheessa tuli epätodellinen olo, että minä olen jonottamassa maratonin juoksunumeroani. Jos sitä ennen ei ollut jännittänyt, niin viimeistään tuossa vaiheessa se alkoi. Jonosta huolimatta kisakuoren ja -paidan hakeminen kävi sulavasti ja ehdin tutustua kisaexpoon rauhassa kaveriani odotellessa.

Stadionin torni
Kun kaverini, joka oli luvannut majoittaa minut perjantain ja lauantain väliseksi yöksi, saapui Kisahallille, kävimme syömässä ja tutustumassa Stadionin torniin. Niin paljon aikaa kuin olen Olympiastadionilla viettänyt, en ollut aikaisemmin käynyt tornissa. Pitkällehän sieltä näkyi ja kävimme vähän läpi, mistä reitti kulkee. Mietin, että missä kohtaa tulee se hetki, kun uskon, että tästä selviän maaliin. Sen jälkeen suuntasimme Espooseen ja loppuilta kului syödessä ja MM-yleisurheilua katsoessa. Tuntui edelleenkin epätodelliselta, että huomenna asettuisin maratonin lähtöviivalle. Maalia en tohtinut edes ajatella.

Yö meni aika levottomasti ja aamupäivän taisin olla aika hiljainen. Kahdentoista aikaan lähdimme kohti Helsinkiä ja toisen ystäväni kotia, joka sattuu sijaitsemaan ihan Stadikan naapurissa. Koko kannustusporukka kerääntyi tuonne. Itse olin kovin epäileväinen oman jaksamiseni suhteen ja tein sen myös tiettäväksi. Ehkä eniten mahdollisessa keskeyttämisessä harmittaisi se, että nämä ihmiset ovat tulleet tänne vain ja ainoastaan katsomaan minun juoksuani. Rakkaat ystäväni taas eivät epäilleet hetkeäkään, ettenkö tulisi maaliin.

Vaihdoin vaatteet, keräsin tarvittavat eväät Spibeltiin ja tarkastin, että sekä numerolappu että ajanottosiru ovat mukana. Ulkona satoi, joten laitoin kertakäyttösadetakin päälle. Se toivottavasti pitäisi minut lämpimänä myös tuulta vastaan ennen kuin juoksu lämmittäisi minut. Lähdin kävelemään kohti lähtöpaikkaa. Kisa-alueella aloin tajuta, että olen oikeasti lähdössä maratonille. Siirryin lähtöalueen peräpäähän viiden ja puolen tunnin jänisten tuntumaan. Jännitys oli muuttunut kutkuttavaksi innostukseksi. Lähtölaukaus pamahti ja viiden minuutin päästä ylitimme lähtöviivan. Kannustusporukkani kohdalla huusin, että nyt ei jännitä enää yhtään. Se herätti hilpeyttä lähimmissä juoksijoissa. Olin aika innoissani. Ennen lähtöä satoi aika reippaasti, mutta heti lähdön jälkeen tuntui, että sade alkaa loppua ja niinhän se tekikin. Keli oli aikas loistava juoksemiseen: kostea, happirikas ilma, vajaa kaksikymmentä astetta lämpöä, pilvipoutaa (jossain vaiheessa aurinko vähän näyttäytyi, mutta vain hetkellisesti), eikä tuulikaan ollut niin paha kuin pelkäsin. Iltaa kohden tuuli taisi tyyntyä lähes kokonaan.

Alku meni hyvin. Kilometrikyltti toisensa jälkeen tuli vastaan eikä ajatus siitä, että vielä on jäljellä 40 kilometriä, tuntunut juuri miltään. Ehkä mieli ei pystynyt käsittelemään sitä. Jututin jäniksiä ja kokeneempia juoksijoita ja he valoivat uskoa, että maratonista voi selvitä, vaikka 25 kilometrin lenkitkin tuntuvat jaloissa. Jonkinlainen taistelutahto nosti päätään ja päätin, että teen kaikkeni, että pystyisin juoksemaan maaliin. Kannustusjoukot olivat vastassa kuudessa kilometrissä ja minusta tuntui hyvältä.

6 kilometrin kohdalla vielä naurattaa

Puoleen matkaan asti juoksu sujui kai aika hyvin, koska mitään erityistä ei ole jäänyt mieleen. Juoksin 5,5 tunnin jänisten porukassa ja vauhti tuntui ihan sopivalta. Puolimatkan jälkeen alkoi jalat alkoivat ensimmäisen kerran tuntua rasittuneilta. Etureidet muistuttelivat itsestään. Meinasin jäädä porukasta, mutta juoksin sen vielä kiinni. Juttelin jänisten kanssa mahdollisuuksistani päästä maaliin. He olivat sitä mieltä, että vaikka tässä kohdassa jo tuntuu rasitusta, ei se missään tapauksessa tarkoita, ettenkö voisi päästä maaliin. Toisaalta he myös totesivat, että keskeyttäminen ei ole mikään häpeä. Jokaiselle enemmän maratoneja juosseelle tulee jossain vaiheessa tilanne, että täytyy keskeyttää syystä tai toisesta.

Ennen Esplanadia sijaitsevalla huoltopisteellä näin aika monta keskeyttänyttä juoksijaa. Kyyneleet nousivat silmiini ja päätin, että keskeytän vain, jos jalat menevät alta tai joku käskee niin tekemään. Takaisin käännyttäessä alkoi mielestäni kisan hankalin osuus. Jo Punavuoressa totesin, että jään ylämäissä jänisporukasta. Ajattelin, että en enää edes yritäkään roikkua, vaan tästä eteenpäin alkaa oma taisteluni kelloa vastaan. Ennen lähtöä olin sanonut, että maratonilla on lopulta kyse siitä, kuinka pitkään minä kestän tuskaa. Nyt alkoi se kello käydä. Muita juoksijoita tuolla oli enää siellä täällä, joten sain todellakin tehdä omaa suoritustani. Jalkoihin (tai muuallekaan) ei tehnyt kipeää, mutta ne olivat väsyneet. Tässä vaiheessa jo kävelin suosiolla ylämäkiä ja muutenkin kun tuntui, että jalat eivät pysty enää tekemään juoksuliikettä. Kävelyaskeleet verryttivät lihaksia ja vaikka ensimmäiset juoksuaskeleet kävelyn jälkeen tuntuivat pahalta, kulki juoksu sen jälkeen taas vähän tuskattomammin.

Itämerenkadulla kannustusporukkani oli minua vastassa. He juoksivat hetken aikaa rinnallani ja sovimme, että maalissa nähdään, jos raatoauto ei vain saa minua kiinni. Tai no, he totesivat vain, että maalissa nähdään. Muut suuntasivat lastenrattaiden ja lasten kanssa Stadionille, mutta yksi ystävistäni juoksi toista kilometriä rinnallani. Vähän ennen kolmekympin rajapyykkiä hän lähti juoksemaan kotiinsa hakemaan pyörän ja lupasi ajaa minua vastaan. Sillä oli hirvittävän suuri merkitys jaksamiselleni.

Lauttasaaren sillan (30 km) jälkeen alkanut neljä kilometriä kestävä lähes jatkuvan nousun taistelin ylös vuorotellen juosten ja vuorotellen kävellen. Odotin aina seuraavaa kilometrikylttiä ja laskin, että kymmenen minuutin kilometrivauhtiakin ehdin vielä maaliin. Tuossa vaiheessa aloin jo laskea 12 kilometriä maaliin, enää kymmenen... 35 kilometrin kyltin jälkeen aloin jo odotella, koska pyöräilijä tulisi minua vastaan. Seuraavalla huoltopisteellä ensiapujoukot jakoivat suolaa, joka maistui taivaalliselta, vaikka olin itsekin napsinut merisuolakiteitä matkan varrella. Huoltopisteen jälkeisen mäen päällä ystäväni odotti pyörän kanssa. Siinä vaiheessa olin varma, että pääsen maaliin.

Ystäväni ajoi tai talutti pyörää vierelläni koko loppumatkan. Hän jutteli minulle ja kertoi, että ei meno näyttänyt enää kovin freesiltä muillakaan. Kilometrikyltit ja huoltopisteet hän huomasi jo kaukaa. Kun mukana oli joku, jonka kanssa jutella, en muistanut koko aikaa, miten raskailta jalat jo tuntuvat, eikä minun tarvinnut kävellä kuin ylämäet, joita ei enää ollut kovin montaa. Paikallisena ystäväni osasi myös kertoa, mihin reitti seuraavaksi suuntaa ja miten lyhyt matka siitä enää on maaliin.

Mannerheimintielle saavuttaessa tiesin jo itsekin, miten viimeiset pari kilometriä kulkevat. Vielä tuossakin vaiheessa sain lauantai-iltaa viettäviltä ihmisiltä ja HCM-vapaaehtoisilta kannustusta. Yritin koko matkan ajan hymyillä kaikille kannustajille. Sillä on hirveän suuri merkitys juoksijalle. 40 kilometrin kyltin kohdalla aloin odottaa jo seuraavaa risteystä, Helsingin jäähallia ja Auroran siltaa. Tuntui uskomattomalta juosta iltahämärässä Jäähallin ohi tietäen, että maratonin maali on enää 1,2 kilometrin päässä. Sillalta piti nousta vielä viimeinen mäki Uimastadionin kupeeseen. Mäen päällä liikenteenohjaaja huusi, että kaksi kilometriä maaliin. Itse naurahdin, mutta ystäväni huusi, että ei noin vakavalla asialla saa leikkiä. Mäen laella Olympiastadion avautui eteeni. Huikkasin kirittäjälle, että otan vielä loppukirin ja nähdään maalin jälkeen. Hieman oli epäselvää, mihin pitää juosta, kun liikkeellä oli katsojia, jo maaliin tulleita ja maaliin tulevia juoksijoita. Päästelin kuitenkin ihan lennokkaalla askeleella Stadionin viertä maratonportille. Siinä oli se hetki, josta olen unelmoinut. Se oli juuri niin hieno hetki kuin olin kuvitellutkin. Suurimman liikutuksen koin juurikin maratonportista juostessa, en maalissa.

Unelmien täyttymys
(oikeasti oli jo pimeää, kun tulin maaliin)

Vielä viimeinen kurvi Stadionilla. Kuuluttaja mainitsi nimeni, joten tuuletin, Loppusuora. Maalissa! Kannustusporukka oli heti maalilinjan jälkeen katsomossa hurraamassa ja kuvaamassa ja onnittelemassa. Poseerasin kuvia varten ja lähdin kiertämään kohti uloskäyntiä. Taululta katsoin, että bruttoaikani oli 5:51:11. Pitkälti alle kuusi tuntia siis ja nettoaika vielä viisi minuuttia parempi. Katsomosta kuulin huudettavan nimeäni. FaerieS oli hommissa HCM:ssä ja huomasi maaliintuloni. Ihana päästä jakamaan näitä oman elämän huippuhetkiä muiden kanssa. Kiitos kannustuksesta! Luovutin chipin pois, sain mitalin ja keräsin eväät muovipussiin, join vielä muutaman lasillisen urheilujuomaa ja ah niin ihanaa kahvia.

Raahustin pois Stadionilta ja uloskäynnillä kannustusjoukot olivatkin jo vastassa. Halauksia, onnitteluita ja kehuja! Ystäväni 6-vuotias poika sanoi, että heillä olisi vielä yksi asia. Silmät piti laittaa kiinni. Molemmat lapset olivat askarrelleet minulle omat mitalinsa. Sekä lisäksi ystäväni yhdessä vielä yhden. En voittanut, mutta luulen, että sain eniten mitaleja. Minulla oli aivan huikea kannustusjoukko! He tahtoivat vapaaehtoisesti tulla reitin varrelle. Lapset jaksoivat mukisematta olla koko päivän liikenteessä (eivätkä aikuisetkaan ilmeisesti paljoa kiukutelleet). En voi tarpeeksi kiittää heitä! Itse en uskonut, että pääsen maaliin, mutta onneksi muut uskoivat. Kiitos myös teille tsempeistä!

HCM-mitalit
Kävelimme (minä raahustin) kaverini kotiin. Ruokaa ja juomaa. Pitkämatkalaiset kotimatkalle. Suihkuun selvittämään urheiluvammat. Oikeaan ojentajaan ja selkään sain pienet hiertymät. Ei kramppeja, ei pelättyjä polvivaivoja, ei irtoavia kynsiä. Taisin päästä ensimmäisellä maratonilla suhteellisen helpolla. Tottakai lihakset ovat nyt jäykät ja kipeät ja tulevat olemaan sitä vielä useamman päivän, mutta se kuuluu asiaan.

Lähtiessä maraton tuntui loputtoman pitkältä matkalta. Kyllä se näin jälkeenpäinkin tuntuu pitkältä, mutta nyt tiedän, kuinka pitkä se on. Vaikka maraton on fyysisesti raskas suoritus, niin suurimmaksi osaksi se käydään oman pään sisällä. (Olettaen, ettei tule yllättäviä ongelmia.) Itse epäilin fyysistä kestävyyttäni, mutta ulkopuoliset taisivat tietää, että sisuni ei anna periksi.

Joka tapauksessa taidan tahtoa juosta maratonin vielä uudestaan. En kylläkään ole ihan varma, miten se tulee sujumaan, jos en saa samanlaista kannustusjoukkoa kasaan. Tosin ehkä pääsen joskus juoksemaan maratonin yhdessä yhden tai useammankin heistä kanssa. Tai sitten minä olen silloin radan varrella kannustamassa.

keskiviikko 14. elokuuta 2013

Valmistautuminen maratonille

Kolme päivää maratoniin - mua ei jännitä yhtään. Kyselijöille on vastannut, että joo, jännittää kovasti. Tai siis tavallaan jännittääkin, mutta ei niin kuin yleensä. Olen ajoittain yrittänyt kaivaa sitä kauhunsekaista jännitystä itsestäni: "Mieti, parin päivän päästä 42 195 metriä juosten". Mutta ei mitään! Ja minä olen kova jännittäjä. Yleensä, kun odotan jotain oikein kovasti (positiivisesti tai negatiivisesti), mielessäni ajanlasku loppuu siihen tapahtumaan. Nyt ajattelen, että kävi miten kävi, neljän päivän kuluttua se on ohi. Ehkä tämä on jotain iän mukanaan tuomaa tyyneyttä - tai sitten ei. ;)

Todennäköisemmin rauhallisuus johtuu siitä, että olen aika sinut tilanteeni kanssa. Maraton on hiton pitkä matka, eikä minun elämäni pääty siihen, jos joudun keskeyttämään tai en ehdi maaliin ennen sen sulkemista. Joka tapauksessa olen yhtä kokemusta rikkaampi. Toiseksi luulen, että jännittämättömyys johtuu siitä, etten tiedä, mitä pitäisi jännittää. Koen, etten ole koskaan ennen hypännyt näin tuntemattomaan. Olen valmistautunut siihen, että kolmenkympin (kilometrin, ei vuosien ;) jälkeen tuntuu pahalta, mutta en osaa kuvitellakaan, kuinka pahalta.

Viimeisen viikon valmistautumisen kulmakivet ovat lepo ja ruokailu. Eli siis ei eroa normaalielämästäni juurikaan, paitsi että nautin molempia vielä vähän enemmän. Jäätelöä saan syödä tällä viikolla niin paljon kuin sielu sietää. Foam rollerilla olen rullailut lihaksia rennoiksi.

Olen luonut taktiikankin juoksua varten: Lähden matkaan viiden ja puolen tunnin jänisten matkassa. Tällä varmista lähinnä sen, että selviän ensimmäisistä tarkistuspisteistä kunnialla. Yritän matkan aikana miettiä mahdollisimman vähän jäljellä olevaa matkaa, vaan sen sijaan keskityn seuraavalla juomapisteelle juoksemiseen. En tosin tiedä, miten "Ainahan sitä jaksaa vielä pari kilometriä juosta" -slogan toimii 35 kilometrin kohdalla. ;)

En ole niinkään huolissani, etteikö kuntoni riittäisi maratonin juoksemiseen. Eniten minua huolettaa oikea polvi ja jalka, jotka joskus ärtyvät pitkässä rasituksessa, joskus eivät. Oireiden perusteella kyseessä on ns. juoksijan polvi. Täytyy vain lähteä kokeilemaan, miten ne ensi lauantaina kestävät. Joka tapauksessa olen päättänyt, että 30-vuotislahjaksi käyn arvioituttamassa juoksuaskeltani ammattilaisella. Tiedän, että oikean jalan askellukseni on erilainen verrattuna vasempaan. Katsotaan, josko fysioterapeutti osaisi kertoa, johtuuko jalan kipeytyminen siitä ja olisiko se jotenkin hoidettavissa. Jos on kokemuksia hyvästä juoksuun erikoistuneesta fyssarista Tampereella, niin kertokaa.

Olen joka tapauksessa saamassa reitin varrelle huikean ihanan kannustusporukan, joten ainakaan siitä juoksuni ei jää kiinni. Kiitos myöskin kaikille teille, jotka olette jo tai tulette toivottamaan minulle tsemppiä juoksuun. Sillä on oikeasti merkitystä!

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Viimeistä viedään

Huomenna odottaa taas arki ja työt. Olisin voinut jatkaa vielä lomaa, mutta en jaksa masentua tästä. Töitä pitää tehdä, että on varaa harrastaa. ;)

Lääkitsin tänään juoksumasennusta pitkällä juoksulenkillä. Tarkoitus oli juosta reipas kaksikymmentä kilometriä, mutta eksyin matkalla. Paahteessa juokseminen ei tuntunut erityisen miellyttävältä, vaikka juomaa olikin pari litraa mukana. Onneksi avokki oli luvannut hakea minut matkan varrelta, jos helle yllättää. Helle ei varsinaisesti yllättänyt, mutta kolmen tunnin kohdalla olisi ollut vielä seitsemisen kilometriä kotiin. Tänään sai siis riittää 19 kilometriä. Helteen lisäksi oikean jalan IT-jänne kiristeli. Täytyy jatkaa jalkojen rullailua. Toivottavasti nämä kelit vähän viilenisivät. En ole oikein helleihmisiä.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Juoksumasennusta

Tähänastisen juoksu-urani päätavoitteeseen on aikaa alle kuukausi. Treeni-innon pitäisi olla huipussaan, mutta sitä se ei ole, eikä ole ollut edeltävinä kuukausinakaan. Kesä- ja heinäkuussa on kertynyt aivan liian vähän juoksukilometrejä. Kesäkuussa tein liian paljon töitä ja heinäkuussa on ollut kaksi raskasta soutukisaa, mutta silti juoksukilometrejä on liian vähän. Minua ei vain ole huvittanut juosta, enkä ole saanut pakotettua itseäni lenkille. Kyse on ollut nimenomaan juoksusta, koska pyöräily, tennis ja suunnistus ovatkin huvittaneet. Miksi? Minulla on etäinen tunne, että olen kärsinyt jostain vastaavasta aiemminkin. En tunne, että stressaisin tai jännittäisin maratonia hirveästi, mutta jostain sellaisesta täytyy olla kyse. Pelkään, että saavutan pitkäaikaisen tavoitteen?! Tai jotain yhtä typerää...

Mutta siitä huolimatta aion lähteä kokeilemaan. Kokeilemaan maratonia.... joo, kuulostaa hölmöltä. Minusta kuitenkin tuntuu, että jos en nyt lähde, niin maratonista kasvaa korvieni välissä niin suuri peikko, etten ikinä selätä sitä. 42 195 metriä on pitkä ja tuskainen matka hyvin harjoitelleenakin, joten en edes viitsi ajatella, mitä se kohdallani voi olla. Pari pitkää lenkkiä ehdin vielä tehdä ja viimeisten viikkojen valmistautumiseen täytyy kiinnittää erityisen paljon huomiota, mutta en aio luovuttaa, vaikka lähtökohdat ovat mitä ovat. Omahan on vikani! Jos en pysty juoksemaan Helsingissä maaliin asti, niin olkoon niin, mutta ainakin lähden kokeilemaan.

lauantai 18. toukokuuta 2013

Kalevan kierroksen puolimaraton

Ensiksi on pakko sanoa, että Leijonien välierätappio Ruotsille harmittaa melko lujaa. En syytä tästä Leijonia (en yleisestikään ajattele, että hävinneet urheilijat olisivat minulle jotain velkaa), en tuomareita, en hukattuja maalipaikkoja, mutta harmittaa. Iän tuomaa rauhoittumista on kenties se, että raivokkaan imuroimisen ja petivaatteiden vaihdon jälkeen mieli on jo jonkin verran tasaantuntut. Pienempänä tappiot olivat aina maailmanloppuja, nykyisin enää vain pieniä sellaisia. Jonkun mielestä "aikuisen ihmisen" pitäisi osata ottaa urheilu jo vähän iisimmin, mutta minä tahdon edelleen elää tunteella mukana. Sitten olen huolissani, kun Ruotsille häviäminen ei tunnu enää miltään. Jos se on aikuistumista, niin en tahdo ikinä kasvaa aikuiseksi!

Toiseksi haluan kiittää kaikkia ihanista tsemppauksista puolikkaalle. Minulle tulee niistä tosi hyvä olo ja matkan varrella mietin kaikki niitä ihmisiä, jotka ovat toivottaneet minulle onnea tätä varten ja saan siitä lisää voimia. Eli siis suuret kiitokset! :)

Niin, juoksu on nyt ohi ja hyvinhän se meni. Aika oli 2:17:22, eli täysin tämän hetken kunnon mukainen suoritus. Mutta ei mennä asioiden edelle.

Valmistautumisviikko oli vähän turhan kiireinen johtuen töistä ja jääkiekosta. Maanantaina juoksin PT:n kanssa intervallilenkin, joka jäi viikon ainoaksi lenkiksi. Juominen meinasi unohtua, mutta onneksi ehdin sen vielä korjata. Torstain ja perjantain välisenä yönä unet jäivät aivan liian vähiin, mutta yksi huonosti nukuttu yö ei onneksi haittaa. Ja nukuinpahan kisaa edeltävän yön sikeästi. Heräsin tänään kahdeksalta ja söin rauhassa aamupalan.

Kisa-aamun aamiainen
Ennen kymmentä lähdin ajelemaan Valkeakoskelle päin. Viimeistään autossa tuttu kisakutina alkoi tuntua vatsassa. Turhaan huolehdin! Jonotin numerolappuni ja menin vaihtamaan juoksuvaatteet. Olin päättänyt juoksevani lyhytlahkeisissa housuissa ja hihattomassa paidassa, mutta pihalla puhaltava tuuli sai epäilemään päätöstä. Ikinä en ole palellut juostessa, joten onneksi pitäydyin alkuperäisessä suunnitelmassa. Tuulesta huolimatta lämpöä oli parikymmentä astetta, eikä ennustettua sadettakaan näkynyt mailla halmeilla. 


5 minuuttia lähtöön
Muuten kisa kulki näköjään samoja raiteita kuin viime vuonna. Myös Garmin connectin mukaan lenkkien speksit olivat hyvin samankaltaiset. Tosin varpaan päähän tullut rakko ei tällä kertaa haitannut juoksua. Puolikas koostui vähän paremmin ja vähän huonommin kulkevista osioista - kuten aina. Kovin pahalta ei tuntunut missään vaiheessa, mutta puolivälin maantienpätkällä pelkäsin vähän polven puolesta. Kaltevalla tiellä juokseminen on aika myrkkyä polvivaivaiselle, mutta onneksi pieniä muistutteluja pahempia tuntemuksia ei ollut. En muista, olenko ikinä juossut näin pitkää lenkkiä näin vähillä polvivaivoilla. DS Trainerit ovat loistokengät! 

Neljä kilometriä ennen maalia tajusin, että olen hyvin lähellä viimevuotista aikaa ja se sai puristamaan lopun mahdollisimman kovaa. Pohkeet ja nilkat uhkailivat krampeilla, mutta ne sain hallintaan. Lopussa jalat vähän uhkasivat kangistua, mutta kunnialla selvisin maaliin asti. Minuutin ja 20 sekuntia jäin lopulta viimevuotisesta, mutta tuo on niin lyhyt ero, että se voi johtua lähes mistä tahansa. Viimeisen pitkiksen ja Elixia hölkän kertomat viestit siitä, että olen samanlaisessa kunnossa kuin vuosi sitten, pitivät paikkansa. 

Suihkuun mennessä vasen penikka (!) kramppasi oikein kunnolla, enkä muutamaan minuuttiin pystynyt liikuttamaan nilkkaa kumpaankaan suuntaan. Suihkusta tuli vain kylmää vettä, joten tyydyin viruttelemaan jalkoja kylmällä ja kävin kunnolla pesulla vasta kotona. Hieman nuo krampit mietityttävät: pitemmillä lenkeilläkin pohkeiden alaosat tai nilkat ainakin puutuvat, monesti myös tuntuvat kramppaavan. Jonkinlaisesta virheaskelluksesta tuon täytyy johtua, eli siis jännitän nilkkaa suotta. Toisaalta, kun olen tarkaillut juoksua, nilkka on tuntunut ihan rennolta. Onko jollakulla kokemusta vastaavasta? Tai mikä vielä parempaa, ratkaisua ongelmaan? Tästä kyllä huomaa, että urheilija ei tervettä päivää näe: ei tietäisi krampeista tai juoksijan polvesta mitään, jos ei juoksisi, mutta silti en vaihtaisi sitä mihinkään. 

Todisteet onnistumisesta
Olen kokonaisuudessaan tyytyväinen suoritukseeni. Tällaisella harjoittelulla tasoni on tämä. Treenillä aikaa saa parannettua, mutta seuraavaksi tavoitteena on maratonin selvittäminen elokuussa. Katsotaan sitten, mitä tavoitteita puolikkaalle seuraavaksi asetan. Saattaa olla, että tänä vuonna en juokse enää yhtään puolikasta: HCM:n jälkeen Varala maraton tulee liian nopeasti, joten juoksen siellä ehkä kympin. Jos maraton ei ole ihan katastrofi, syksyllä ajattelin juosta vielä Pirkan hölkän. Ja onhan Kalevan kierrosta vielä kolme lajia jäljellä. Varmaan niiden lisäksi muitakin kisoja tulee kesällä käytyä.

Näillä palautellaan

Loppuillan nautiskelen jääkiekon (Sveitsi-USA on vielä jäljellä) ja euroviisujen kanssa Coca cola zeroa ja jäätelöä. Lisäksi haudon erinäisiä paikkoja kylmähauteella. Vaikka erityisiä kiputiloja ei ole, kylmä edistää palautumista.

Rentouttavaa viikon loppua ruudun sillekin puolelle!

perjantai 17. toukokuuta 2013

Viime hetken tunnelmia

Huomenna koittaa kauan odotettu hetki: klo 11.30 starttaa Kalevan kierroksen puolimaraton Valkeakoskella. Olen odottanut tätä koko kevään, joten nyt tuntuu tosi oudolta, kun ei jännitä yhtään. Oikeastaan ei tunnu miltään. Olen pakannut tavarat valmiiksi juoksua varten ja olen melko vakuuttunut, että kaikki tarpeellinen (ja melkoinen kasa tarpeetontakin) on mukana. Yleensähän olen hirveä jännittäjä ja stressaaja, joten ehkä vähän jännittää tämä olotila. Saanko kisafiilistä ollenkaan päälle vai iskeekö jännitys aamulla täysillä?

Eihän tämä ole ihan ensimmäinen kerta, kun olen valmistautumassa juoksukisaan, joten kokemuksen tuomaa varmuutta ainakin pitäisi riittää. Lisäksi kotoa kestää vain puolisen tuntia ajaa kisapaikalle. Tykkään isojen tapahtumien tunnelmasta, mutta on näissä pienissä juoksuissakin, joihin voi lähteä kotoa kuin pitkälle lenkille, puolensa. Ihan yksin ei tarvinne kuitenkaan juosta. Toisaalta olo ei ole hirveän itsevarmakaan. En oikein tiedä, mitä huomiselta pitäisi odottaa tai mitä pitäisi lähteä tavoittelemaan. Ehkäpä lähden siis tekemään parhaani ja katson, mihin se riittää. ;)

Huomisen sääennuste
Valkeakoskelle. Lähde: Foreca

Yöksi on ennustettu sadetta, mutta huomiseksi enää korkeintaan pientä tihkua ja lämmintä. Juoksemaan saa siis lähteä pienissä vaatteissa. Pieni sade tekee tuossa lämpötilassa vain hyvää. Auringonpaiste saattaisi tehdä olon melko tukalaksi.

No, ehkä mua ihan vähän jännittää! ;)

perjantai 10. toukokuuta 2013

Elixia hölkkä 2013

Kävin juoksemassa eilen Elixia hölkän kympin. Kaupin ja Niihaman ympäristössä kulkeva juoksu järjestetään perinteisesti helatorstaina ja on sopiva viimeistely- ja testilenkki ennen Kalevan kierroksen puolikasta.

Koska kevään päätapahtumaan on enää reilu viikko aikaa, on tämä kympin lenkki täysin alisteinen sille. En valmistautunut mitenkään erityisesti. Itse asiassa olin keskiviikkona työkavereiden kanssa saunomassa ja katsomassa Suomi-USA -matsia. Pelin jälkeen poljin vielä reilun kympin kotiin. Jalkojen hermotukset olivat siis ainakin kunnossa, mutta palautuminen vähän kyseenalaista. :)

Torstaina heräsin normaalisti. Lähtö oli klo 12.00, joten reilu aamupala piti syödä riittävän ajoissa, ettei se paina enää mahassa, mutta juostessa ei saisi tulla nälkäkään. Otin aamupäivän niin rauhassa, että lähdön kanssa meinasi tulla kiire. Tosin varaan yleensä niin reilusti aikaa, että "myöhästymisen" takia olin hakemassa numeroa ja kävelemässä Kauppiin juuri sopivasti. Aina kun numerolappu laitetaan rintaan, niin vähintään pieniä perhosia lepattaa vatsassa. Niin tälläkin kertaa! :)

Aamulla sateli vettä, lämmintä noin kymmenen astetta, mutta tuuli jonkun verran. Eli taas arpomista juoksuvaatteiden kanssa. Lyhyet lahkeet tottakai, mutta ylävartalon peitto oli vähän epävarma. Tiedän, ettei t-paidassa tulisi juostessa kylmä, mutta lähtöpaikalle kävellessä tuuli tuntui niin viileältä, että epäilin, uskallanko jättää takin pois. Laitoinkin numerolapun kiinni takkiin, mutta yhteisen alkulämmittelyn jälkeen siirsin sen vielä t-paitaan ja jätin takin järjestäjien kuljetettavaksi maalipaikalle. Oikea veto! Tuulta lukuunottamatta keli oli ihan optimaalinen juoksemiseen: sopivan lämmin, ettei tule liian kuuma; kostea ilma on happirikasta ja helppoa hengittää. Matkan aikana ei satanut ollenkaan. Pääosin reitti kulki tuulelta suojassa, mutta muutamassa kohdassa joutui vähän puskemaan tuulta vastaan.

Viime vuonna en saanut Garminia toimimaan alusta lähtien, joten sain juosta omien tuntemusten mukaan. Tänä vuonna tiesin vauhtini koko ajan, mikä asetti hieman paineita tunnin alituksen suhteen. Ensimmäinen reilu puolikas reitistä kulkee Kaupin ja Niihaman ulkoilureittiä ja vähäliikenteisiä hiekkateitä pitkin, jolle osalle osuu muutama reiluhko ylämäkikin. Viimeiset 3-4 kilometriä Teiskontien kevyen liikenteen väylällä taas on melko tasaista. Koko matkan ajan jouduin pakottamaan jalkojani liikkumaan haluttua vauhtia. Rasitus ei tuntunut liian kovalta, mutta jalat tuntuivat laiskoilta. Muistutin niitä useampaan kertaan matkan aikana, että mitä nopeampaa liikutte, sitä äkimmin olemme maalissa. En ottanut mp3-soitinta mukaan, osittain sateen pelon vuoksi ja osittain kokeillakseni, miltä kisan juokseminen ilman musiikkia tuntuu. Sen takia minulla oli liikaa aikaa miettiä omia tuntemuksia. Eli ei kisaa ilman musiikkia minulle, kiitos!

Noin seitsemään kilometriin saakka oli edessä jatkuvasti juossut joku, mutta tuossa kohtaa pariskunta, jota olin viimeiset kilometrit seurannut, päätti vetää vähän henkeä ja vaihtoi kävelyksi. Yhtäkkiä olinkin ihan yksin ja vauhtia olisi pitänyt pystyä ylläpitämään. Silloin huomasin yksin juoksemisen vaikeuden. Kun edessä on sopivaa vauhtia etenevä peesi, ei omaa vauhtia tarvitse miettiä. Mutta nyt kun olin yksin, tuntui, että jalat pysähtyvät väistämättä. Onneksi seuraavan mutkan jälkeen tultiin Teiskontien varteen, jossa on pitkät suorat. Parisadan metrin päässä edessäni oli juoksijoita, joiden etumatkan kiinni kuromisen otin tavoitteeksi.

Olin koko matkan ollut noin 1:00:30-1:01:15 loppuaikaan johtavassa vauhdissa. Viimeisen kilometrin juoksin varsinkin loppukirin ansiosta 5:10-tahtia, jolla sain puristettua ajan alle tuntiin: 59:38. Eli viisitoista sekuntia nopeammin kuin viime vuonna. Tosin Garminin mukaan matka oli 120 metriä alimittainen, mutta reitti on sama kuin viime vuonna, joten ainakin siihen voi verrata. Lopussa sain ihanasti kannustusta puolikasta juoksevalta naiselta, jonka selän olin ottanut tavoitteeksi. Järjestäjien puolesta loppukiritys oli ihanan energistä ja siitä sain lisävoimia, vaikka jalat tuntuivat kangistuvan ihan väkisin. Maalissa nainen, jolle olin jättänyt takkini, muisti minut ja toi takin henkilökohtaisesti. Tuli tosi hyvä mieli!

Elixia hölkkä ei maksa Elixia jäsenille mitään, joten hinta-laatusuhteeltaan se on erinomainen kisa. Muut kuin jäsenet voivat osallistua 15 euron osallistumismaksua vastaan, mikä ei sekään ole paha hinta. Matkoina on puolimaraton ja kymppi juosten tai kävellen. Lähdössä kuulin muutaman nuoren tytön keskustelevan, että onneksi kävelysarjassakin saa hölkätä, koska he eivät olisi jaksaneet osallistua juoksusarjaan. Vähän nauratti! :D Matkan varrella ei ole liikenteenohjaajia, mutta reitti on hyvin merkitty ja hyvin valittu (vähän liikennettä), joten en ole niitä kaivannutkaan. Maalissa jokainen osallistuja saa tuotekassin, jossa oli tänä vuonna mm. proteiinipatukka, marjajuoma ja kivennäisvesipullo. Keskukselle oli juoksun jälkeen laitettu vielä tarjolle vähän purtavaa, kuten ruisleipää, suolakurkkuja ja hedelmiä.

Tällä kympillä myös testasin, uskallanko lähteä uusilla DS Trainereilla puolikkaalle. Suurin osa lenkistä oli hiekkapohjaista, joten iskutus ei ole ihan yhtä kovaa kuin, jos sama matka olisi juostu kokonaan asfaltilla. Jaloissa ei ollut mitään tuntemuksia, joten taidan uskaltautua puolikkaallekin Trainereilla. Ovat ne niin paljon rullavammat kengät kuin Kayanot.

Kaiken kaikkiaan minulla on melko itsevarma olo lähteä kohti Valkeakosken puolimaratonia. Viimeiseen viikkoon kuuluu laadukasta ruokaa, sopivasti kevyttä juoksua ja riittävästi lepoa. Luultavasti myös innokasta sääennusteiden seuraamista ja panikointia! ;)

P.S. Kertokaa minulle suosikkijuoksubiisinne. Kerään niitä soittolistalleni puolikkaalle. Siten saan teidät mukaan kannustusjoukoiksi matkan varrelle! :)

tiistai 7. toukokuuta 2013

Haaste on heitetty!

Löin pomolleni tänään pöytään haasteen, josta saatan itsekin joutua kärsimään: lupasin osallistua vuoden päästä Tukholman maratonille, jos hänkin lähtee. Ihan suoralta kädeltä ei luvannut, mutta ei tyrmännytkään. Tästä alkaa väsytystaistelu. Samalla tuli ehkä paljastettua tämänvuotinen maratonhaaveeni, josta en ole suuremmin blogia kauemmas huudellut. Saa nähdä, kiroanko tätä vielä joskus ensi vuonna, kun tuli luvattua vai lähdenkö Tukholmaan, vaikkei haastetta otettaisikaan vastaan? Siitä pomo saisi kuulla vielä monta vuotta eteenpäin! :D

lauantai 4. toukokuuta 2013

Viimeinen pitkä

Juoksin tänään viimeisen kunnon pitkiksen ennen Kalevan kierroksen puolimaratonia Valkeakoskella, joka odottaa kahden viikon päässä. Aamulla olin jopa hieman murheissani, kun en ollut jännittämässä omaa HCR:n lähtöäni. Toisaalta tykkäsin lähteä juoksemaan rauhassa kotiovelta. Sehän on yksi juoksuharrastuksen parhaita puolia.

Ensimmäinen tunti lenkistä meni päätä tyhjennellessä. Ajatukset tulivat ja menivät, enkä ottanut yhtään tarkempaan tarkasteluun. Viime aikoina on turhan usein ollut sellainen olo, että päässä pyörii liian monta asiaa yhtä aikaa, joten tuo oli ihan tervetullutta. Juoksu tuntui niin helpolta ja kevyeltä, että ihan hymyilytti. Alkumatkalta ainut asia, jota muista tarkemmin miettineeni, oli puolimaratonin vauhdinjako. Laskeskelin, että 7 min/km tarkoittaisi vähän alle kahden ja puolen tunnin aikaa. Viime vuonna olin siis juossut keskimäärin 6:30 -tahdilla. Kuulostaa hurjan kovalta vauhdilta, kun samaan aikaan juoksee lenkkiä 8:30 -tahdilla. Aloin epäilemään, onko minusta toistamaan viime vuotista juoksua.

Pitkän lenkin aikana (ja tietysti kisoissa) joudun aina jännittämään, miten polvi reagoi juoksuun. Oikeassa jalassa on selkästi vahvempi ylipronaatio kuin vasemmassa, mikä aiheuttaa pitkillä lenkeillä juoksijan polvi-oireita oikeaan jalkaan. Joskus jalka kipeytyy niin, että joudun harkitsemaan, pystynkö juoksemaan loppuun asti. Parempina päivinä polvi ja nilkka alkavat puutua, mutta eivät kipeydy. Täysin oireetta en pysty pitkiä lenkkejä juoksemaan. Tällä kertaa polvi alkoi onneksi ilmoitella itsestään vasta viidentoista kilometrin jälkeen, eikä tuntunut missään vaiheessa kipeältä. Tuohon täytyy kiinnittää enemmän huomiota maratonharjoittelun aikana. Tässä parin viikon aikana ennen puolikasta jalat ja erityisesti reisien ulkosyrjät saavat erityisen paljon putkirullausta, jotta saan kaikki ylimääräiset lihaskireydet sieltä pois.

Muistelin, että olen juossut tuon saman lenkin viime keväänäkin ennen puolikasta. Lenkin jälkeen kävin tarkastamassa, missä vaiheessa lenkin juoksin ja miten se kulki verrattuna tämän kertaiseen. Alla speksit molemmista lenkeistä (Garmin connect on kiva leikkikalu ;). Ero matkassa johtuu siitä, että juoksin alkumatkan hieman eri reittiä.

        6.5.2012         4.5.2013
Matka 20,01 km   20,71 km
Aika         3:01:45       3:02:30
Keskitahti 9:05 min/km 8:49 min/km
Keskisyke   147         149

Tuon perusteella en ole nyt ainakaan merkittävästi huonommassa kunnossa kuin vuosi sitten. Kolme viikkoa eteenpäin tuosta vuoden takaisesta lenkistä juoksin puolimaratonin ennätykseni 2:16:00. Nyt aikaa on enää kaksi viikkoa, mutta epäilyksistä huolimatta uskon, että tänäkin vuonna juoksu voi mennä hyvin. Testaan kuntoa vielä helatorstaina Elixia hölkässä kympillä. Viime vuonna aika oli 59:51. Torstaina nähdään, miten tuollainen alimatka kulkee. Kympillä testaan myös, olisiko DS Trainereista kisakengiksi myös puolikkaalle.

P.S. Ihanan paljon onnistumisia tuli HCR:llä. Kovasti paljon onnea kaikille maaliin päässeille. Olen ylpeä teistä! Erityisen paljon olen kahdehtinut sitä tunnetta, kun tulee ekalta puolikkaalta maaliin, vaikka minä ihmettelen edelleenkin joka kerta, kun mittari näyttää yli kympin lukemia, että voinko minä jaksaa juosta noin paljon. Minulla on nyt kaksi viikkoa nauttia, että puolikas on vielä edessä. Paitsi että kohta alkaa se järjetön jännitys, jolloin mietin, voinko vielä perua osallistumisen. ;)

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Vastatuuleen

Kävin tänään juoksemassa. Uudet kengät odottivat malttamattomana matkaan pääsyä. DS Trainerit ostin vauhdikkaampien lenkkien kengiksi, joten piti juosta tänään vetoja. Sitä paitsi on kiva juosta vetoja vapaapäivänä, kun vireystaso on parempi kuin työpäivän jälkeen. Viikonloput on varattu pitkille lenkeille. Nämä pätkittäiset työviikot ovat välillä hieman hankalia minulle. Yhdenkin vapaapäivän jälkeen on monesti käynnistymisvaikeuksia ja kun edessä on vain kaksi työpäivää, niin viikonloppua odottaa innoissaan. Jätän siis loppuviikolle kevyemmän lenkin, niin sen jaksaa riippumatta fiiliksestä.

Valmiina lähtöön
DS Trainerit on suunniteltu vauhdikkaaseen juoksuun ja sen kyllä huomasi. Voi pojat, tuntui kuin jalkojen alla olisi jouset! Lämmittelyssä tuntui jopa vähän vaikealta juosta hiljaa näillä kengillä. Joka tapauksessa en tahdo juosta enää vauhdikkaita lenkkejä Kayanoilla, vaikka pitkillä pk-lenkeillä niiden tuki onkin korvaamaton.

Kun ensimmäisen vedon alku läheni, odotin sitä pelonsekaisella innolla, kuten aina. Kovaa on kiva juosta, mutta yleensä se on aika raskastakin. Tänään olin ohjelmoinut itselleni kaksi kahden kilometrin vetoa. Vauhdikkaammat lenkit juoksen yleensä omien tuntemusten mukaan, harvemmin vauhdin tai sykkeiden perusteella. Tietenkään en juokse kaikkia vetoja ja vk-lenkkejä samalla vauhdilla, vaan repertuaarista löytyy tunne rennon kovasta (helpointa juosta) aina vauhdikkaisiin spurtteihin. Yleensä sopiva vauhti löytyy aika helposti. Silloin vauhti pysyy tasaisena silloinkin kun juostaan niin kovaa, että pitää vähän puristaa ja tuntuu pahalta.

Tänään ensimmäiset kaksi kilometriä kulkivat molemmat parin sekunnin sisään vauhdilla 5:30 min/km. Kun palauttelun jälkeen käännyin takaisinpäin, tuuli oli vastainen. Olisin voinut tietysti valita reittini toisinkin. Tiesinhän jo lähtiessä, miten kovaa tuulee ja mistä suunnasta. Tykkään juosta läähätyslenkit juuri tuolla, koska siellä on vähiten porukkaa ja suurin osa on itsekin lenkillä jalkaisin, pyörällä tai rullilla. Ei tarvitse puutarhaa kuopsuttavien mammojen kauhistella. Saan tehdä kuolemaa ihan rauhassa. Kovimpiin puuskiin sai oikein puskea vastaan ja silti tuntui, että vauhti pysähtyy kokonaan. Tuulesta johtuen kilometriajat putosivat puolella minuutilla, vaikka sykkeetkin olivat jälkimmäisissä vedoissa viitisen pykälää korkeammat. Tuulesta huolimatta teki hyvää revitellä vaihteeksi oikein kunnolla. Ja ajattelin, että tämä maksaa itsensä takaisin Valkeakoskella.

Hurjan paljon tsemppiä kaikille HCR:ään lauantaina osallistuville! Tekisi niin mieli olla teidän mukana, mutta vielä kaksi viikkoa pitää malttaa odottaa. Pidän kovasti peukkuja ja jännitän teidän puolestanne. Nauttikaa!!!

keskiviikko 24. huhtikuuta 2013

Cooperin testi

Kevään Cooperin testi on nyt juostu. Meille on siis työporukalla muodostunut tällainen perinne, että keväällä ja syksyllä käydään juoksemassa Cooperin testi. Yleensä olemme saaneet juosta Ratinan stadionilla ihan rauhassa, mutta tänään oli joku joukkue, veikkaan jalkapalloilijoita, myös tekemässä omaa testipatteriaan. Annoimme heidän tehdä oman juoksutestinsä ensin. Tosin osa taisi olla mielestään kovinkin suuria tähtiä, koska loppuverkkakin piti tehdä sisärataa pitkin meidän tiellä. Prkl!

En asettanut mitään tavoitetta, mutta 2400 metriin on helppo verrata: jokainen kierros pitää juosta kahteen minuuttiin ja jokainen sata metriä puoleen minuuttiin. Ensimmäiset kuusi minuuttia juoksin aika tasan tuota 2400 -vauhtia, mikä tuntui ihan hyvältä. Muistan, että syksyllä Cooper oli tuskaa alusta lähtien. Etusuoralla oli melkoinen vastatuuli (6 m/s). Jälkimmäisellä puolikkaalla tuultapäin puskeminen alkoi syödä voimia. Jaloissa ei varsinaisesti tuntunut pahalta missään vaiheessa. Kymmenen minuutin kohdalla alkoi vatsaan pistää lievästi. Ei niin, ettei olisi voinut jatkaa, mutta niin, että piti vähän keventää. Maksimisyke testin aikana oli 194, mikä kertoo, että ihan rajoilla ei käyty. Varmaankin tehoharjoitteiden puute näkyy juuri tässä. Tulokseksi sain 2250 metriä, mikä on ikäiselleni naiselle 50 metriä yli hyvän alarajan. Olen tyytyväinen tulokseeni. Luulen, että parhaassakin tapauksessa (lähinnä ilman pistosta ja paremmalla valmistautumisella) olisin voinut juosta korkeintaan 100 metriä paremmin. Tuosta on hyvä parantaa syksyllä.


Tosin yksi työkavereista ehdotti testin jälkeen, että juostaankin seuraava Cooper jo kesällä. Ilmeisesti hän ei ollut juossut riittävän lujaa, koska yleensä ensikommentit kertovat, ettei Cooperia juosta enää ikinä. Puolessa vuodessa mieli ehtii jo muuttua. Toisaalta elokuun alussa, juuri ennen HCM:ää minun pitäisi olla parhaassa mahdollisessa kunnossa, joten olisi mielenkiintoista kokeilla, paljonko silloin menisi. Kunhan ei vain olisi liian kuuma...

Toukokuun ensimmäisillä viikoilla tekisi mieli käydä kokeilemassa maksimisykettä mäkitreenillä. Lähiladuilla on tuohon juuri sopiva riittävän pitkä mäki. Ilmeisesti endorfiinit edelleen jylläävät, kun enää ei muistu mieleen, miten pahalta nelisen tuntia sitten tuntui. ;)

Nämä kullanmussukat kävin pari päivää sitten hakemassa postista. Tuntui kuin tänä vuonna olisi joulu tullut jo kuukausia etuajassa, kun kävelin paketti kainalossa. Uudet juoksukengät on yksi parhaista asioista, mitä tiedän, saati sitten kahdet.

Kayanot, DS Trainerit ja ilmaiset sukat

Tästä viikosta tulee tosiaan vähän kevyempi liikuntojen suhteen. Huomenna menemme illalla tyky-stand uppeilemaan, lauantaina on tädin 50-vuotisjuhlat, minkä vuoksi ajelen perjantaina kotikonnuille. Kyllä minä johonkin väliin saan varmaankin juoksulenkin mahtumaan, mutta normaalia vähemmän kuitenkin. Ensi viikolla sitten uudella innolla kokeilemaan uusia kenkiä. En malta odottaa! :)

Kumit kiertoon

Wow... ensimmäiset työmatkapyöräilykilometrit tältä keväältä takana. Kylmä ja kostea keli ei nostanut pyöräilyintoa, mutta äkkiä polkiessa lämpeni. Tosin ylävartaloon pitäisi vetää vielä näillä lämpöasteilla (+2°C) reilusti kerroksia, jos ei tahdo alamäessä palella. Ajolasit unohdin matkasta, mutta muuten kaikki tarvittavat sekä pyöräilyä että työpäivää varten oli saatavilla.

Eilen alkoi satamaan juuri sillä hetkellä, kun talutin pyörän ulos huollosta. Matkaa kotiin oli vain vaivainen pari kilometriä (neljä), joten en ollut varautunut sen kummemmilla pyöräilyvermeillä. Eli farkut jalassa. Kohautin olkapäitä ja hymyilin. Sateessa pyöräillessä tuli kesäinen olo. Vaikka pyörän huolto maksoikin tänä vuonna paljon, niin nyt tuntuu kuin ajaisi uudella pyörällä. Vaihteet vaihtuvat just eikä melkein, eikä tarvitse jännittää, pysähtyykö pyörä.

Missään tapauksessa en toivo, että kenenkään pyöränkumi hajoaa, mutta jos tällainen vahinko sattuu käymään, niin laittakaa kumit kierrätykseen.



P.S. Tänään pitäisi juosta Cooperin testi. Ajatuskin tuntuu pahalta, mutta juostava on, kun itse olen järjestänyt. Viime lokakuussa olen juossut 2150 metriä ja vuosi sitten 2300. Johonkin samaan haarukkaan pitäisi nytkin pystyä. Tosin ainakin tuntuu, että nopeusharjoitteita olen tehnyt kovin vähän, joten saa nähdä, miten se vaikuttaa. Jos selviän hengissä, tulen illalla kertomaan, miten meni...

sunnuntai 21. huhtikuuta 2013

Sunnuntain pitkä lenkki

Tämä teksti piti aloittaa kertomalla, miten hankala lenkille lähtö tänään oli. Kuitenkin on pakko heti alkuun kertoa, että lenkki sujui loistavasti ja nyt on mahtava fiilis. Kevään paras lenkki! <3

Lähteminen oli tosi tahmeaa. Söin rauhassa aamupalan enkä pitänyt kiirettä. Silti tuntui, että kaikki oli hukassa tai väärinpäin. En osannut päättää, mitä laittaa päälle. Takki ei istunut juomapullovyön kanssa ja iPod oli hukassa. Ja kyllähän lähtö kestää, jos päätyy kesken kaiken pesemään lattian ja järjestämään vaatehuoneen uudestaan. Eli ei tehnyt yhtään mieli lähteä. Olin ihan varma, että juoksu ei kulje ja syke ei pysy aisoissa. Olin miettinyt reitin jo etukäteen, mutta varsinkaan pitkä lenkki ei tietenkään vaikuttanut kiinnostavalta. Lähdin kuitenkin, kun kerran olin päättänyt.

Ehkäpä koko lenkin pelastus oli se, että lähteminen ei kiinnostanut yhtään. Maltoin aloittaa riittävän hitaasti. Vaikka ensimmäiset kilometrit kulkivat hitaasti (9:30 min/km), niin syke pysyi matalalla ja sekä jalat että hengityselimistö saivat lämmetä rauhassa. Ensimmäiset kilometrit olivat alaviettoisia, joten ajattelin, että sykkeiden mataluus johtui siitä. Jännitin, mitä tapahtuu, kun lähden nousemaan ensimmäistä ylämäkeä. Yleensä kun siinä vaiheessa syke on noussut reippaasti ja mäen päällä se on ollut vaikeaa saada alas. Nyt syke pysyi ylämäessäkin helposti pk-alueella ja tasaantui nopeasti rasituksen mukaan. Siinä vaiheessa ajattelin, että ehkä tästä sittenkin tulee hyvä lenkki. Ihan vähän piti hymyilläkin vastaantulijoille, kun tuntui niin hyvältä. :)

Aiemman kevään taistelu sykkeiden kanssa on tuottanut tulosta ja nyt juoksu alkaa jo tuntua juoksulta pk-sykkeilläkin. Ei tarvitse keskittyä juoksemaan riittävän hiljaa, voi vain juosta kevyesti. Juoksin tasan 16 kilometriä aikaan 2:23:24. Keskimääräinen kilometriaika on siis 8:58. Eli hidastahan juoksu on, mutta keskisyke oli 145! Ja parasta on se, että kipusin Turtolasta Hervantaan, eli ihan kunnon ylämäkeäkin mahtui matkalle. Koko lenkki tunti kevyeltä, vaikka kyllähän tuo pituus tekee oman rasituksensa. Kiertelin muutaman ylimääräisen lenkin suunnitelmaan verrattuna, kun juokseminen tuntui niin kivalta. Tuulensuojassa riisuin takin vyötäisille. Kohta voin siirtyä jo lyhyisiin lahkeisiinkin.

Olen viime päivinä ollut vähän epävarma sekä toukokuisen puolimaratonin että erityisesti elokuussa juostavan maratonin kanssa. Muistelin, että ei tämä viime keväänä näin vaikeaa ollut. Pitäisikö alkaa juosta nopeampia lenkkejä sykkeistä välittämättä?! Tämä lenkki palautti itseluottamuksen juoksuuni. Tältä pitkät lenkit ovat aiemminkin tuntuneet ja vauhtikin alkaa tuntua tutummalta. Ilmeisesti myös allergialääkitys alkaa purra, sillä hengitys ei ole tuntunut näin helpolta koko keväänä, vaikka katupölyä toki ilmassa on vielä reippaasti.

Tulevan viikon pidän olosuhteiden pakosta vähän kevyempänä. Sen jälkeen seuraa kaksi tehokasta viikkoa ennen viimeisen viikon keventelyä kohti Kierroksen puolimaratonia. Aion juosta vielä ainakin kaksi kunnon pitkistä, Cooperin testin ja Elixia hölkän 10 km "testikisana". Vaikka nyt tuntuu itsevarmalta, ehdin tulevan kuukauden aikana vielä epäillä moneen kertaan harjoitteluani. Se kuuluu asiaan, mutta pitää vain luottaa, että kaikki tarvittava on tehty.

lauantai 20. huhtikuuta 2013

Lopultakin pyöräilykaudenavaus

Huh... tänään sain lopultakin aikaiseksi viedä pyörän huoltoon. Ensimmäiset pyöräilykilometrit on varma kevään merkki. Työmatkapyöräilykautta en siis ole vieläkään saanut aloitetuksi. Enpä muista, että se olisi ikinä jäänyt näin myöhäiseksi, mutta parempi myöhään kuin ei ollenkaan. Tiistaina saan hakea pyörän huollosta, joten keskiviikkona poljen töihin ensimmäistä kertaa tänä vuonna - todennäköisesti. En uskalla ihan varmaksi luvata, kun kauden avaus on muutenkin siirtynyt jo useampaan otteeseen.

Rahamäärällä, jonka tiistaina pyörähuoltoon vien, olisi saanut jo ostettua jonkinlaisen uuden pyörän. Huollon jälkeen pyöräni pitäisi olla kuin uusi. Vain runko ja etujarrupalat jäävät vanhasta. No, ehkä nyt jotain muutakin. Olen sitä mieltä, että ennemmin kannattaa ostaa laadukasta ja huoltaa sitä kuin ostaa joka vuosi huono ja uusi. Polkupyörän kanssa jopa toiminkin tämän ajatuksen mukaan. Halvemmaksi tulisi toki opetella huoltamaan pyörä itse, mutta toistaiseksi perushuollon tekee ammattilainen ja itse vain vähän fiksailen kesän kuluessa. Aika ei vain riitä kaiken uuden opetteluun.

Olen kai useammankin kerran maininnut blogissa, että tarvitsisin uudet sisäliikuntakengät. Alkuvuodesta huomasin, että vanhat kengät todellakin alkavat olla puhkikulutetut. Kantapäästä löytyi muutaman sulkapallopelin jälkeen pieniä hiertymiä kantapään ympäri. Johtuen ihan siitä, että kenkien sisäkangas on joko nyppyytynyt tai kulunut täysin puhki. Koska en tiennyt, millaiset sisäkengät tahdon, otin pikaratkaisuna käyttöön viime syksynä ostamani Niken paljasjalkajuoksukengät. Ne ovat osoittautuneet niin hyviksi, että toistaiseksi pysyttelen näissä, enkä osta uusia kenkiä. Hei, rasti seinään! ;)

Nike freet. Mutta katsokaa tuota nurmikkoa! <3

Lupasin silloin syksyllä kertoa kokemuksia noista kengistä, mutta en ole tainnut muistaa. Ehkä kirjoittaminen on jäänyt siksi, että noista ei ole mitään erikoista kerrottavaa. Kun tuetuista kengistä siirtyy minimalistisiin kenkiin, niin kyllähän se huomaa. Hyvältä nuo ovat silti tuntuneet. Normaalijuoksuaskellukseni näyttää sopivan paljasjalkajuoksuun. En ole kanta-astuja, vaan jalka tulee maahan päkiä tai ehkäpä ennemmin jalkaterän keskiosa edellä.

Syksyllä juoksin noilla yhden tai kaksi lenkkiä ulkona ja nyt talven aikana juoksumatolla. Pisimmillään olen juossut noin tunnin. Juoksumatolla olen juossut viime viikkoina muutaman kerran intervalleja ja myös viimeisimmän kuntotestin nämä jalassa, joten myös nopea juoksu sujuu. Ehkä tossumaiset varsinaisen paljasjalkakengät tuntuisivat enemmän erilaisilta. Nämä tuntuvat kuitenkin kengiltä. Suurimman eron normilenkkareihin olen huomannut itse asiassa sulkapallon syötössä. Syöttäessäni nojaan hieman eteenpäin ja olen ilmeisesti tukenut varpaat kenkää vasten. Nyt kun tukea ei ole, niin muutaman kerran olen joutunut hakemaan tasapainoa. :)

Huomenna suuntaan ensimmäiselle kunnon pitkikselle tänä keväänä. Tänään olisi ollutkin inhottava keli juosta: aurinko kyllä paistaa kauniisti, mutta kova tuuli pöllytti hiekkaa niin että hirvitti. Pyöräillessä vastatuuleen joutui polkemaan vauhtia alamäkeenkin. Kevät on ihanaa aikaa, mutta siinäkin on molemmat puolet. Huomiseksi on ennustettu tyyntyvää tuulta ja lämmintä, joten juoksuvaatetusta voi keventää kunnolla. Kevät on jo täällä! <3

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Taas kuntotestissä & lisää kenkiä

Keskiviikkona (aika lentää!) oli vuorossa PT:n kanssa tehty kuntotesti, joka piti alunperin tehdä jo maaliskuun puolella. Aikatauluttaminen on välillä hankalaa!

Aerobisen kuntotestin teimme juoksumatolla. Yksinkertaisesti maton nopeutta nostettiin kahden minuutin välein ja PT otti ilmeisesti minuutin välein sykelukeman muistiin. Lähtönopeus oli 6,5 km/h ja viimeinen 12 km/h. Nopeuden nostot olivat 0,5-1,0 km/h:ssa. Yhteensä testiosuus kesti 15-20 minuuttia. En ihan tarkkaan seurannut, juoksin vain. En ole koko keväänä TesKun kuntotestiä lukuunottamatta juossut vauhdikkaasti. Siitä huolimatta jalat jaksoivat hyvin ja sain tehdä testin hengityselimistön ehdoilla. Yllättävän hyvältä tuntui vauhdikkaan juoksun ylläpitäminen. Ihan maksimiin en saanut sykettä nostettua, mutta matolla ilman valjaita juostessa ei ihan maksimiin uskalla vauhtia nostaakaan. Toukokuulla uusimme testin ja katsotaan, ovatko sykkeet laskeneet, eli kunto noussut.

Lopussa PT sanoi, että hyvän peruskestävyyden merkkinä voi pitää sitä, että tällaisen lyhyehkön, mutta maksimaalisen treenin jälkeen syke palautuu noin minuutissa peruskestävyystasolle. En seurannut, kuinka nopeasti oma sykkeeni laski, mutta nopeasti se lähti joka tapauksessa laskemaan.

Lisäksi testasimme ylä- ja keskivartalon kuntoa kolmella liikkeellä: avustettu leuanveto laitteessa, punnerrus ja hoover nilkat kuntopallon päällä. Leuanvetoja jaksoin yllättävänkin paljon. Kuulemma näytin jo kahdenkymmenen toiston kohdalla tosi kärsivältä, mutta ilme helpotti ja jaksoin yhteensä 32 tai 33. PT on laittanut minut punnertamaan kädet kapeammalla kuin mitä itse olen aiemmin punnertanut, mutta ei nyt kuitenkaan mitään varsinaisia ojentajapunnerruksia. Kapeammalla otteella jaksan paljon vähemmän punnerruksia kuin leveämmällä. Tällä kertaa taisin jaksaa 15. Jos tavallinen hoover tuntuu liian helpolta, niin kokeilkaapa tuollaista painopalloa nilkkojen alla. Polte vatsalihaksissa alkoi jo viiden sekunnin kohdalla. Teki mieli antaa periksi, mutta vähän yli minuutin jaksoin.

Lauantaina kävin katsomassa uusia juoksukenkiä. Tarkoitukseni oli käydä Asics klinikalla, mutta seuraava itselleni sopiva aika-paikkayhdistelmä on vasta toukokuussa. Nyt kun sain idean kenkien ostosta, niin minähän tunnetusti en jaksa odottaa. Turtolan Intersportissa avulias myyjä tuli heti kysymään, voiko auttaa. Hän kertoi olevansa New Balancen edustaja, mutta myy tarvittaessa minulle minkä merkkiset kengät tahansa. Kerroin, että yleensä minulla on ollut Asicsit, mutta voi kyllä kokeilla muutakin merkkiä. Kokeilin jalkaan NB:n tuetuinta kenkää. Kengän lesti oli kuitenkin minulle aivan liian leveä ja edustaja sanoi, ettei voi myydä minulle näitä kenkiä. Kuulemma NB:n kengissä on neljää eri lestin leveyttä, joista Suomeen tuodaan vain kahta leveintä.

Tältä nuo eteisessä odottavat kengät
ovat kai joskus näyttäneet! :D

Siirryimme siis tuttuun ja turvalliseen Asicsiin. Myyjä sanoi askellusta katsoessani, että tarvitsen selvästi pronaatiotuetut kengät. Varsinkin oikea jalka kääntyy askeltaessa vahvasti sisäänpäin. Ensimmäiset nilkkajumppaohjeet muistan saaneeni ehkä kolmannella luokalla, eli ei tuo ihan uusi tieto ole. Minulla oli tällä hetkellä käytössä olevat Kayanot jalassa. Myyjä katsoi kenkiä ja sanoi, että näkee, että ei niitä ole pelkästään kenkätelineessä säilytetty. Kerroin, että olen ajatellut, että voisin juosta näillä vielä tämän kesän, jos ostaisin rinnalle toiset juoksukengät. Kuulosti kuulemma hyvältä idealta. Minulle ehdotettiin nopeammille lenkeille DS Trainereita, joita olin itsekin ajatellut. Sovitin normaalia Asics-kokoani 37,5:sta, mutta ne olivat vähän turhan napakat. Valitettavasti puolta kokoa suurempia kenkiä ei löytynyt Turtolasta sen paremmin kuin Koskikeskuksestakaan. Kiittelin myyjää ja sanoi, että etsin sopivan koon sitten jostain muualta.

Kotiin tullessa selailin brittiläisiä nettikauppoja. Start Fitnessissä uudenmallliset DS Trainerit olivat viikonlopun tarjouksessa 79,95 puntaa, eli noin puoleen hintaa verrattuna, mitä olisin Intersportissa niistä maksanut. Minulla on vähän huono omatunto, että käytin hyväkseni urheiluliikkeen myyjän asiantuntemusta ja sitten kävin tilaamassa samat kengät netistä. Mutta jos sopivaa kokoa olisi liikkeestä löytynyt, niin olisin ne varmasti ostanut. Toisaalta jos olisin suoraan tilannut kengät netistä, olisin tilannut vääränkokoiset. Samassa nettikaupassa oli vastaavassa tarjouksessa myös vanhanmalliset Gel Kayanot. Kävin pään sisäistä taistelua: Ne tulisivat samoilla postituskuluilla ja vanhat Kayanot ovat jo käyttöikänsä loppupäässä. Toisaalta saisin ne kengät ostettua sittenkin, kun vanhat täytyy jättää muuhun käyttöön. Arvaatte varmaan, miten käy kun järki ("et tarvitse kaksia uusia juoksukenkiä") ja tunne ("mutta kun mä haluun"): minulle pitäisi siis parin viikon sisään tullat kahdet uudet juoksukengät (ja kahdet ilmaiset juoksusukat). Hups! :D

Kaksille kengille tuli postituskulujen ja -10% alennuskoodin kanssa hinnaksi 164 puntaa eli 193 euroa. Mutta en selittele mitään, vaan olen tyytyväinen, etten laittanut tilaukseen mitään muuta, mitä en todellakaan olisi tarvinnut. Mieli olisi tehnyt!

Tästä tuli taas melkoisen pitkä teksti. Kertokaa mielipiteenne, olisiko tämä pitänyt jakaa kahteen osaan ja julkaista peräkkäin vai näin yhtenä tekstinä?

sunnuntai 7. huhtikuuta 2013

Juoksijan keskivartalotreeni

Keskivartalon lihaksilla on tärkeä osa juoksussa. Niiden jaksamisesta riippuu, pysyykö juoksuasento ryhdikkäänä vai ei. Juostessa lantio pitäisi pitää ns. ylhäällä, eli ei saa juosta takapuoli pitkällä istuvassa asennossa. Jos juokset salilla, hyödynnä peilejä tai ulkona heijastavia pintoja tai omaa varjoa. Lantion asentoa hallitaan siis vatsalihaksilla. Niitä ei tarvitse jännittää hampaat irvessä, mutta pieni jännitys pitäisi tunnistaa aina juostessa. Ryhdikäs lantion asento mahdollistaa jaloille parhaan mahdollisen liikeradan eikä selkä rasitu. Jos tuntuu, että lantio ei pysy ylhäällä, vaikka vatsalihaksia kuinka jännittäisi, voi se johtua myös kireistä lonkankoukistajista.

Erityisesti keskivartalon syvät lihakset ovat juostessa tärkeitä. Ne eivät saa aikaan minkäänlaista ulospäin näkyvää liikettä, vaan ovat nimenomaan asentoa ylläpitäviä lihaksia. Pinnallisia lihaksiakin treenatessa voi ja pitäisikin harjoittaa syvemmällä olevia lihaksia. Poikittainen vatsalihas aktivoidaan ennen kuin pinnallisilla lihaksilla aikaansaadaan liike. Lisäksi pinnallisilla lihaksilla liike viedään vain niin pitkälle, että asento pysyy hallinnassa. Syvän vatsalihaksen toimintaa on helppo seurata: jos vatsa pääsee pullahtamaan ulos tai selän luonnollinen notko muuttuu, syvän vatsalihaksen tuki on menetetty. Ajattelin koota itselleni valmiin liikepatterin keskivartalon lihaksien vahvistamiseksi, jonka voin toteuttaa joko omana harjoituksena tai juoksulenkin jälkeen lyhyempänä:
  1. Suorat vatsalihakset: ylävartalon perusnosto 
  2. Vinot vatsalihakset: vastakkainen polvi vastakkaiseen kyynärpäähän  
  3. Lankku 
  4. Kylkilankku molemmille puolille 
  5. Selkä: ylävartalon nosto päinmakuulta jumppapallon päällä 
  6. Selkä: jalkojen nosto päinmakuulta jumppapallon päällä 
  7. Suorat vatsalihakset/alavatsa: jalkojen lasku vatsan päältä maata kohti 
    • sen vaativampi, mitä suorempana jalat ovat 
  8. Vinot vatsalihakset: vartalon kierto puoli-istuvassa asennossa 
  9. Kyljet: ylävartalon nosto kylkimakuulta 
  10. Kyljet: jalkojen nosto kylkimakuulta 
Kokeilin tuota ohjelmaa tänään kolmena kierroksena. Ensimmäisellä kierroksella tein 12 toistoa kutakin liikettä ja kahdella jälkimmäisellä 20. Lankuissa pysyin minuutin. Tuo 3 kertaa 20 toistoa tuntuu ihan tehokkaalta. Säännöllisellä harjoittelulla lankuissa pysyttyä aikaa pitäisi pystyä pidentämään. Ihanan, inhottavan tehokas liike! :)

P.S. Tuntuu hassulta kirjoittaa näitä juoksutekstejä, kun ulkona tulee koko ajan lisää lunta. Silti uskon, että kevät tulee ja huomenna aion käydä juoksemassa.

Juoksukausi on avattu!

Tänä vuonna olen jo kahtena viikkona saanut kasaan kolme juoksulenkkiä, joten nyt voin hyvällä omallatunnolla sanoa, että juoksukausi on alkanut. Kevyen liikenteen väylätkin alkavat olla pääosin sulia ja jopa kuivia. Tosin katujen kuivuessa myös katupöly tuo omat haasteensa ulkoliikuntaan. Allergialääkkeistä ei ainakaan ole mitään hyötyä sitä vastaan. Siitäkin huolimatta kevät on iloinen asia! :)

Talven ja hiihtokauden jälkeen sykkeen pitäminen aisoissa pk-lenkeillä on ollut työn ja tuskan takana. Hiihtäen en saa tehtyä puhtaita pk-lenkkejä kuin hyvällä kelillä jäällä. Jääkelit alkavat vasta lopputalvesta, joten peruskestävyyslenkit jäävät talvena aikana liian vähiin. Kävely kun on tylsää! Syke on siis tottunut hakeutumaan vk-tasolle, joten sinne se pyrkii juostessakin, vaikka vauhdin yrittää pitää kuinka hiljaisena. Vaikka monesti korostetaan tunteen tärkeyttä yli mittarin lukemien, niin helppous tarkoittaa sykkeiden kohdalla monesti tuttuutta. Eli siis se syke, jolla on liikkunut paljon, tuntuu helpolta, mutta silti se ei välttämättä ole se kaikkein kehittävin alue.

Ensimmäisten juoksulenkkien tavoitteena minulla onkin ollut sykkeen pitäminen matalana ja muuten helppous, jotta jalat tottuvat juoksun tuomaan iskutukseen. Yllättävän hyvin olen siinä onnistunut, vaikka intoa on vähän liikaakin. Vauhti on pitänyt tietoisesti laskea tosi alas ja sen pitäminen siellä on vaatinut keskittymistä. Jalat hakisivat luontaisesti nopeamman vauhdin kuin, mitä syke antaa myöten. Kokemuksesta tiedän, että jos nyt jaksan vähän nähdä vaivaa, niin ajan ja kilometrien myötä tämä helpottaa. Jos nyt annan periksi ja juoksen sitä vauhtia, mikä tuntuu hyvältä, en saa sykkeitä laskemaan koko kesänä.

Miksi minulle sitten on niin tärkeää saada sykkeet juostessa alas? Aion juosta tänä kesänä maratonin, mikä edellyttää pitkiä harjoituslenkkejä. Pitkä lenkki on rasittava harjoitus matalillakin sykkeillä, joten en tahdo lisätä rasitusta liian korkeilla sykkeillä. Toiseksi kunnon kehitys edellyttää monipuolisia harjoituksia. Jos juoksen kevyet lenkit liian korkeilla sykkeillä, ero koviin lenkkeihin tai intervalleihin ei muodostu riittävän suureksi ja kokonaisrasitus kasvaa pikkuhiljaa. Tästä voi pahimmillaan olla seurauksena rasitusvammoja tai ylirasitustila. Ja sitä en ainakaan tahdo!