Vuokattihiihto 2014

Kurjasta talvesta huolimatta Kalevan kierroksen järjestyksessä toinen laji on hiihto. Hurja määrä hiihtotapahtumia on jouduttu perumaan ja niissäkin, jotka on saatu järjestettyä, on reittiä jouduttu muokkaamaan ja järjestelyt ovat vaatinee normaalia enemmän töitä. Kolmena edellisenä vuonna Kierroksen hiihto on järjestetty Pirkan hiihdon yhteydessä, joka jouduttiin tänä vuonna perumaan. Myös Vuokattihiihdon kanssa jouduttiin jännittämään ihan viime viikoille saakka ja reitti vahvistettiin kuluvan viikon tiistaina. Alun perin hiihtomatkan piti olla 45 kilometriä yhtenä lenkki, mutta tänä vuonna Vuokattiin saatiin järjestettyä yksi kahdenkymmenen kilometrin lenkki, jota osa hurjista kiersi päivän aikana jopa viisi (!) kertaa. Hattu ylös! Varsinkin kun parhaat lumiolosuhteet olivat Vuokattivaaran päällä, jonka yli reitti siten vietiin. Melkoiset nousut ja laskut!

Toinen huonon talven tuoma haaste on tottakai ollut harjoittelu. Tai aika yleisesti sen puute. Vuoden 2014 puolella olen ennen Vuokattihiihtoa tainnut saada kerrytettyä viitisenkymmentä hiihtokilometriä. Lisäksi sairastuin pari viikkoa takaperin flunssaan, joka jälkitauteineen alkoi hellittää vasta tämän viikon alkupuolella. Tiistaina en vielä ollut ollenkaan varma, että olisin lähdössä hiihtämään Vuokattiin. Vielä perjantaina junassa tuntui epätodelliselta, että minä olisin vielä tänä talvena osallistumassa hiihtokisaan, jossa matkana olisi 40 kilometriä. Kuopion pohjoispuolella alkoi sentään maastossa näkyä vähän lunta, mutta täytyy todeta, että en pysty edes kuvittelemaan, millaisen työn järjestäjät ovat tehneet saadakseen tuon lenkin hiihdettävään kuntoon.

Meille hiihtäjille oli nimittäin saatu aikaan aivan loistavan kuntoiset ladut. Ja kun lisäksi säiden säätäjä oli suosiollinen muuttamalla perjantain tuulisen räntä-/vesisateen pakkasyön kautta lauantain aurinkoiseksi poutakeliksi, voin sanoa, että pääsin hiihtämään kauden viimeiset kilometrit ehdottomasti talven parhaissa olosuhteissa.

Koska hiihtokilometrit ovat vähissä ja ne on hiihdetty lyhyillä tykkilumiladuilla, täytyi vaativalle vaarareitille lähteä nöyränä ja maltilla. Vaaralle nouseva lenkki on hyvin kaksijakoinen: ensimmäinen kahdeksan kilometriä nousua, pari kilometriä vaativaa laskua ja jälkimmäinen kymppi laskuvoittoista. Lähdin matkaan sillä idealla, että ensimmäisen kympin jälkeen ei saa tuntua pahalta ja toiselle lenkille käännyttäessä ei saa tuntua siltä, että tekisi mieli lopettaa. Lähtijöitä oli sen verran paljon, että ensimmäisiin nousuihin ei olisi päässyt ryntäilemään, vaikka olisi tahtonut. Tosin nousut itsessäänkin hillitsivät vauhtia: en saanut pehmeässä irtolumessa liu'utettua suksea ollenkaan, vaan luistelusuksillakin piti nousta haarakäynnillä. Silti vaaran päälle päästyä maisemat ja huippukuntoiset ladut korvasivat kärsimykset. Vaaralta alas oli pari pahaa laskua, joiden jälkeen sinisellä ladulla oikein nautiskelin hiihtämisestä.

Maalialueella kävin kääntymässä toiselle lenkille ja nyt nousuissa alkoi tuntua harjoittelun puute. Tässä vaiheessa tuli ensimmäistä kertaa tunne, että kyllä minä tästä maaliin selviän. Sukset olivat onneksi hyvät, eivätkä ne edes kaikkein märimmissä kohdissa alkaneet imeä kiinni lumeen. Ensimmäisellä kierroksella luisto oli erinomainen, mutta kulutuksen ja lämpötilan kohoamisen myötä latu muuttui raskaammaksi. Viimeisellä huoltopisteellä, kun tiesin, että vaikeimmat osuudet ovat takana ja että tulen selviämään harjoittelun puutteesta ihan kunnialla maaliin, tuli ihan vähän tippa linssiin. Helpot osuudetkaan eivät tuntuneet jälkimmäisellä kierroksella enää kovinkaan helpoilta, mutta jokainen kilometri oli lähempänä maalia. Äiti ja iskä olivat maaliviivalla vastassa ja iskä huusi, että hienosti menee alle neljään tuntiin, vaikkei sitä hänen skaalallaan lasketa edes hiihtovauhdiksi. ;) (Iskän oma aika samalla matkalla perinteisellä M60-sarjassa 2:25!)

Vuokattihiihto kuuluu Kainuun liikunnan Haasta itsesi kunnolla-massaliikuntatapahtumien sarjaan. Tällä kertaa tosiaan haastoin itseni kunnolla ja selvisin haasteesta. Tosin silti olisi mukavampi lähteä kisaan kunnolla treenanneena.

Yleensä tässä vaiheessa hiihtokautta alkaa jo vähän toivoa, että kevät tulisi. Tänä vuonna, kun hiihtokautta ei oikeasti ole ollut, ei tuollaisia tunteita ole näkynyt. Pää on ymmärtänyt jo viikkoja sitten, ettei hiihtokelejä tälle keväälle enää tule, mutta sydän ei oikein sitä hyväksy. Mieli on ollut koko kevään vähän alamaissa. Varmasti syitä on ollut muitakin, mutta tämä yhtenä. Nyt kun pääsin päättämään kauden mielimaisemissani huippuolosuhteissa, voin toivottaa hyvillä mielin kevään tervetulleeksi ja toivoa, että ensi talvi on parempi!

Kalevan kierroksen luistelu 2014

Ensiksi suuret kiitokset tsemppikommenteista edelliseen tekstiin. Retkiluistelu on käsittääkseni tämän talven hittilaji, joten jos vain mahdollista, niin suosittelen kokeilemaan. Tämä on hieno laji!

Eilen siis alkoi vuoden 2014 Kalevan kierros luistelulla. Vaikka alkava kierros on itselleni jo neljäs, oli tämä vuoden luistelu minulle ensimmäinen luonnonjäällä luisteltava kisa. Tähänastiset luistelukokemukset ovat radalta joko Seinäjoelta tai Oulunkylästä. Luistelun järjestämistapa on ikuisuuskeskustelun aihe kiertäjien keskuudessa. Kisan järjestäminen radalla on ymmärrettävästi helpompi sekä kelin että infrastruktuurin puolesta. Silti ratakisa on pesaamisineen Kierroksen hengen vastainen. Luonnonjäällä pesaaminen on kielletty ja jokainen tekee oman suorituksensa. Ja lisäksi läheskään kaikilla ei ole mahdollisuuksia harjoitella radalla. Olin siis melko innoissani, kun viikko takaperin vahvistettiin, että kisa tosiaan järjestetään Tuusulanjärvellä.

Kun lähdin aamulla ajelemaan kohti Tuusulaa, ei keli varsinaisesti vaikuttanut siltä, että olisin lähdössä talviurheilutapahtumaan. Räntäsade ja +2 astetta ei varsinaisesti nostanut kisahuumaa ja ajokelikin oli aika kurja. Enemmänkin tuntui siltä, että onko pakko lähteä. Kisapaikalla tapasin iskän, kävimme hakemassa numerot ja ajanottochipin ja kävimme katsomassa lähtöpaikkaa ja jään kuntoa. Kun iskä päätti lähteä pikaluistimilla, sain kehotuksen ottaa hänen uudet retkiluistinten teränsä. Ne ovat niin paljon kevyemmät kuin omani. Kun iskä lähti matkaan, kävin vaihtamassa vaatteet ja laitoin iskän terät jalkaan. Mikä ero! Olin kokeillut jo käsissä, että ero terien painossa on selkeä, mutta jäällä tuntuma oli aivan toisenlainen. Tuntui kuin teriä ei olisi jalassa lainkaan.

Matkaan lähdettiin kolmen luistelijan ryhmissä minuutin välein. Kanssani samaan aikaan lähti kaksi vanhempaa naista. Lähettäjä sanoikin, että tämä oli ensimmäinen kokonaisryhmä. Lisäksi hän kertoi, missä kohdissa rataa on odotettavissa huonompaa jäätä. Ennen lähtöä jännitti jälleen ihan hirveästi, välillä jopa oksetti. Kun kisa alkoi omalta osaltani ja sain luistimet liikkeeseen, jännitys hävisi. Jää oli jopa yllättävän hyvässä kunnossa. Loskaa ei onneksi ollut ehtinyt hirveästi kertyä jäälle ja mahdolliset railot ja jään epätasaisuudet näkyivät selvästi. Rata oli riittävän leveä, jotta kaikki eritasoiset luistelijat mahtuivat. Ensimmäinen kierros meni vähän tunnustellessa ja rataan tutustuessa, mutta kilometrien karttuessa usko itseeni lisääntyi ja oikeasti nautin luistelemisesta.

Luistelun rata (~5,5 km) kierrettiin viisi kertaa.
Lähtö vihreän nuolen kohdalta alaspäin.

Ensimmäisellä kierroksella meinasi pala nousta kurkkuun, kun kännyin etusuoralle (kuvassa radan ylin kohta) ja tajusin, miksi edelliset kilometrit olivat tuntuneet niin helpoilta. Olin päässyt luistelemaan ne myötätuuleen, jota vastaan joutuisin nyt taistelemaan. Tuntui hieman toivottomalta, että tämä pitää kohdata vielä neljä kertaa, mutta suora vastatuuli kesti vain kuvassa näkyvään kapeikkoon. Suunnan muutos ei ole suuri, mutta sen huomasi radalla selvästi. Välillä tuntui, että vauhti pysähtyy kokonaan. Alla olevasta kuvasta näkee selvästi vastatuuliosuudet, kun syke nousi ja vauhti laski.

Vauhti vs. syke

Koska en ole koskaan ennen kisannut luonnonjäällä, en osannut arvioida, millaista tulosta voisi olla mahdollista lähteä tavoittelemaan. Laskeskelin, että kahden tunnin alitus vaatisi 24 minuutin kierroksia. Ensimmäinen kierros vei 20 minuuttia 41 sekuntia, joten kahden tunnin alitus pitäisi olla täysin mahdollinen. Voimat pitäisi kuitenkin osata jakaa oikein, koska vastatuulessa eteneminen kulutti voimia. Suunnittelinkin liu'uttelevani helpot myötätuuliosuudet niin kevyesti kuin mahdollista voimia säästellen. Kolme ensimmäistä kierrosta veivät melko tasaisesti 20 minuuttia siten, että väliaika niiden jälkeen oli 1:00:49.

Ensimmäisillä kierroksilla jää pysyi hyvässä kunnossa ja huonotkin kohdat olivat luisteltavia. Neljännellä kierroksella alkoi huomata, että kulutus ja lämpöasteet alkavat vaikuttaa jäähän. Varsinkin huonot kohdat alkoivat pehmetä, mutta huolimatta lisääntyvästä rasituksesta selvisin niistä hyvin. Kisan vaikein kohta oli neljännen kierroksen loppu vastatuuleen, mutta tsemppasin itseäni, että seuraavalla kerralla samassa kohdassa maali on jo tosi lähellä. Viimeisellä kierroksella oikein nautiskelin hyvistä osuuksista  - ja sitten huomasin olevani ilmalennossa ja törmäsin oikea kankku edellä jäähän. Olin koko ajan pyrkinyt keskittymään jään lukemiseen, eikä tässä kohdassakaan jäässä näkynyt mitään, joten en tiedä, mikä aiheutti kaatumisen. Joka tapauksessa hanskat olivat läpimärät ja oikeassa pakarassa oli kolahduksen aiheuttama puujalka, mikä esti vauhdikkaan loppukirin. Silti ylitin maaliviivan ajassa 1:46:52. Jes! Kävin tarkastamassa tulosautolta, että kierroksia oli oikea määrä ja lähdin suuntaamaan kotia kohti hyvillä mielin.

Jos tavoitteena oli kahden tunnin alitus, niin viisi minuuttia voitin uusilla monoilla ja kymmenen minuuttia iskän luistimen terillä. Tuloksen tekee urheilija itse, mutta parhaaseen mahdolliseen suoritukseen vaaditaan parhaat mahdolliset välineet.

P.S. Onnea Ennille Suomen mitalitilin avaamisesta ja huippusuorituksesta!

 

Kalevan kierroksen suunnistus

Lupasin eilen kirjoittaa raportin lauantaisesta suunnistuksesta ja lupaukset täytyy pitää.

Syystä tai toisesta unohdin jännittää suunnistusta kokonaan. Ratamestarin, valvojan ja kilpailunjohtajan lausuntoja lukiessa tuntui sopivan pieni kutina vatsanpohjassa, mutta varsinaisesti ei jännittänyt. Perjantaina tavaroita pakatessa ehdin jo ajatella, että tuleekohan kisasta mitään, kun nyt ei tunnu miltään. Lauantaina pakkasin tavarat autoon ja suuntasin kohti Suomusjärveä. Pääsin perille hyvissä ajoin, nappasin kilpailumateriaalin ja kävin testaamassa emit-kortin toimivuuden. Tällä kertaa kilpailumuodoksi oli valittu väliaikalähtö, eli lähtö tapahtui neljän suunnistajan ryhmissä minuutin välein. Lähtöalueella emit nollattiin ja kartat jaettiin käteen. Lähtökello piippasi ja matkaan.

Kartta 1

Alku ihan rauhassa: ykkösrasti, suunta länteen. Jotenkin onnistuin sotkemaan ajatukseni ja pyörin puoli tuntia etsimässä ensimmäistä rastia. Hakijoita oli muitakin ja voi sitä onnea, kun lopulta tajusin, missä kohtaa kartalla olen ja sen, että rasti on lähes vieressä. Ajatukset kasaan ja kohti kakkosta. Ensimmäistä huoltorastia (kartalla 5/12 rastin vieressä) edeltävät neljä seuraava rastia juoksin suoraan rastilta rastille noin kymmenessä minuutissa. Huikkasin kannustusporukoille, että ykköstä jouduin hakemaan, nappasin pari mukillista urheilujuomaa ja huomasin, että 13 minuuttia edelläni lähtenyt soutuparini oli hieman avuttoman näköisenä katselemassa karttaansa. Kysyin hänen seuraavaa rastitunnustaan, joka oli sama kuin omani ja kysyin, että eikös me lähdetä tähän suuntaan. Hän nauroi, että oli jo lähdössä väärään suuntaan. Tähän asti maasto oli ollut mukavan tasaista ja helppokulkuista, mutta kartan poikkisuuntaan kulkevan tien pohjoispuolella maasto muuttui peitteisemmäksi, mäkisemmäksi ja kosteammaksi. Huoltopisteeltä tietä pitkin hölkötellessämme taisin ensimmäistä kertaa todeta, että pohkeet varoittelevat krampeista. Lyhyen tieosuuden jälkeen pääsimme taas metsään, jossa vauhti hidastui väkisinkin. Garminin piirtämän reitin mukaan seuraavat rastit löytyivät melko hyvin, mutta krampin alkuja oli jo muuallakin kuin pohkeissa. Välillä oli pakko vaihtaa kävelyksi ja kantapäissä alkoi tuntua hiertymät. Toisaalta hitaampi vauhti mahdollisti tarkemman suunnistamisen.

Tulimme edelleenkin parivaljakkona toistamiseen huoltopisteeseen ja kartanvaihtoon. Otin juomista oikein reippaasti, koska ilmeisesti krampit johtuivat rehellisestä nestehukasta. Lauantai oli keliltään niin kesäinen päivä, että olisi pitänyt tankata etukäteen kuten kesällä. Näköjään aina on pakko mokata jossain. Vertasimme uusien karttojen ensimmäistä rastia ja iloksemme saimme jatkaa edelleen samaa matkaa. Sanoin kaverilleni, että minä en pysty ottamaan montaakaan juoksuaskelta tällä toisella puolikkaalla ja käskin hänen lähteä, jos minä hidastan. R on minua kokemattomampi suunnistaja ja hän sanoi, että saa niin paljon tukea minusta metsässä, että yhdessä mennään maaliin asti. <3

Kartta 2 (en jaksa säätää, joten kuva on väärinpäin :/)

Ensimmäisen kartan rata oli 6,1 kilometriä ja toisen 8,5 kilometriä. Ajattelin, että pitkä matka on vielä maaliin, mutta rasti rastilta se tulee kuitenkin lähemmäs. Pohjoisemmalla osuudella rastipisteet ja maasto tuntuivat edellistä lenkkiä hankalammilta ja välillä tuntui, etten saa särkeviä jalkoja soisesta maastosta ylös. Kun tulimme viimeistä kertaa huoltorastille ja tiesin, että nyt on edessä enää eteläpuolella olevia rasteja, totesin ääneen, että kyllä me maaliin selvitään.

Koska jalat eivät oikein antaneet myöden juosta ja tietä pitkin kiertäminen ei jouduttanut etenemistä juurikaan, päätimme kulkea rastien välit järkevintä lyhintä reittiä pitkin. Se onnistuikin ihan hyvin. Muutamaan kertaan keskittyminen alkoi herpaantua, mutta onneksi mukana oli kaveri, joka auttoi pitämään ajatukset koossa. Olin jo pitkän aikaa tiennyt, että aikani ei tule olemaan kummoinen, mutta maaliinpääsy ja hyväksytty suoritus on aina suunnistuksessa minimitavoite. Viimeiset rastivälit hölköttelimme metsässä ja maalileimauksen jälkeen halasimme lämpimästi. R sanoi, että hänellä olisi mennyt tunti pitempään metsässä ilman minua. Hän sijoittui omassa sarjassaan (N50) koko Kierroksella hopealle ja lopulta suunnistuksessa jäi vain puolitoista minuuttia mitalista. Tästä jäi paras mieli. Oma suoritus ei ollut oikein positiivinen eikä negatiivinen. Tulipahan käytyä!

Itse olin havitellut ennätyspisteitä tämän vuoden Kierroksella, mutta varsinkin, kun kuulin, miten kovaa voittaja oli mennyt (1:26) ajattelin, että omalla ajallani (4:24) saan varmaankin miinuspisteitä. Kun pääsin kotiin ja laskin itse, kuinka paljon pisteitä suunnistuksesta sain, en uskonut, että laskin oikein. Sen mukaan olisin saanut enemmän pisteitä kuin viime vuonna. Lopulliset tulokset tulivat eilen illalla nettiin ja ne vahvistivat laskelmani oikeiksi. Saavutin siis ennätyspisteet sekä suunnistuksesta että koko Kierroksella.

Kulunut sanonta, mutta kuvaava: loppu hyvin, kaikki hyvin pätee siis tämän vuoden Kierrokseeni. Toisaalta ensi vuonna tuloksen parantaminen ei pitäisi olla liian vaikeaa. :)

Kalevan kierroksen pyöräily

Maratonpaniikin vuoksi olen unohtanut kokonaan jännittää Kalevan kierroksen viidettä lajia, pyöräilyä. Se oli vuorossa eilen. Kahden Turussa pyöräillyn vuoden jälkeen tänä vuonna kisapaikkana oli Hyvinkää. Turussa reitti oli tosi tasainen. Hyvinkään rataa spekuloitiin Kierroksen keskustelupalstalla etukäteen mäkiseksi, mutkaiseksi ja huonopintaiseksi. Kun lisäksi matka oli pidentynyt viime vuodesta 15 kilometriä ja oma pyöräilykunto tuntui arvoitukselta, oli olo lähtiessä vähintäänkin epävarma.

Vietin viime talvena hetken jos toisenkin Fillarifoorumilla tutkimassa, millaiset renkaat pyörääni tälle kesälle hankin. Ykkösvaatimuksena oli mahdollisimman hyvä rullaavuus, mutta myös kestävyys. Lopulta päädyin tilaamaan Schwalben Durano ZX:t. Iskä käytti pyöräni huollossa loman jälkeen, joten en ehtinyt kokeilemaan uusia renkaita ennen kisaa. Hiukan jännitti, kun nuo olivat täysin kuviottomat, sliksit. Hyvinkäälle ajellessa sateli melkein koko matkan, mutta onneksi kisan aikana ei satanut ja asfaltti oli märimmilläänkin vain vähän kostea. Tuntui, ettei noin sileillä renkailla voi pysyä märällä pystyssä. Tosin maantierenkaissa on niin vähän kontaktipintaa, että taitaa olla aika sama, minkälainen kuvio niissä on tai on olematta. Pyöräkisassa on aina mukana jännitys, puhkeaako rengas kesken kisan. Uudet renkaat pitivät huonolla asfaltilla outoa ääntä ja olin varma, että kohta ne hajoavat, mutta ilmeisesti tuo ääni on vain ominaisuus, koska hyvin ne kestivät. Ja hyvin rullasivat! :)

Pyöräilykilometrejä on työmatkojen ansiosta kertynyt, mutta varsinaisia pitempiä pyörälenkkejä vähemmän. En epäillyt, ettenkö jaksaisi seitsemääkymmentä kilometriä, mutta vauhdinjaon onnistuminen vieraalla reitillä, jonka on kerrottu olevan mäkinen, hieman epäilytti. Lähinnä pelkäsin, että sippaan mäkeen.

Ensimmäiset kilometrit olivat vaikeita. Jalat tuntuivat tönköiltä, mutta onneksi lihasten lämmetessä kampi alkoi pyöriä. Kahdenkympin kohdalla tajusin, että pelkoni reitin liiasta mäkisyydestä oli turha. Itse asiassa matkan edetessä tuntui, että ylämäet olivat nimenomaan minulle hyviä osuuksia. Puolessa matkassa olo alkoi olla jo itsevarma. Väliaika oli 1:20. Avokki oli epäillyt, että minulla menee noin 2:40, joten olin hyvin aikataulussa. Neljänkympin jälkeen aloin uskoa, että en sippaa enkä enää pidätellyt, vaan annoin mennä. Pyörä kulki ja totesin, että kahden ja puolen tunnin alitus on ihan mahdollinen. Lopun tulinkin erinomaista vauhtia ja viimeisen kympin alkaessa tuntui hyvältä. Viimeiselle vitoselle osui vielä kaksi pahaa ylämäkeä. Reittiprofiilissa ne eivät näyttäneet miltään, mutta rasittuneilla jaloilla ne olivat tosi pahoja. Onneksi jalat palautuvat pyöräillessä nopeasti, kun pääsee pieneenkin alamäkeen pyörittämään nopeasti. Lopullinen aika oli 2:28:56 ja matka 68 kilometriä, vaikka alunperin puhuttiin 71 kilometrin reitistä. Keskinopeus oli sama kuin vuosi sitten Turussa 55 kilometrin reitillä. Eli siis hyvin meni!

Minulla oli Garmin mukana ranteessa, mutta onnistuin pysäyttämään ajanoton kahdesti matkan aikana. Olisi ollut mielenkiintoista nähdä, miten eri kilometrit kulkivat, mutta todistipahan itselleni, että selviän hengissä, vaikken kisan jälkeen saakaan täydellistä dataa. Pyörässä toki oli oma mittarinsa, josta näin matkan ja ajan. Ihan täysin ilman mittaria kisaaminen tuntuisi oudolta. Lopussakin sain puristettua itsestäni enemmän irti, kun tiesin, miten lähellä kahden ja puolen tunnin raja on.

Erityisen tyytyväinen olen noiden ylämäkien kulkemiseen. Toki mäkiä on tullut pyörällä kivuttua ja kirottua Nyt se maksoi itseään takaisin. Pitkissä ylämäissä, joissa näin edessäni paljon polkijoita (kyseessä siis aika-ajo, eli väliaikalähtö ja peesaaminen kielletty), otin ihan pyöräilijän näköisiä menijöitä ennemmin kiinni kuin jäin.

Pyöräily on siitä kiitollinen laji, että vaikka jalat olivat eilen maalissa aika poikki, niin lihakset palautuvat nopeasti. Tänään jaloissa tuntuu enää pientä jäykkyyttä ja arkuutta. Eihän tämä ihan optimaaliseen aikaan tule maratonia ajatellen, mutta Kalevan kierros on kuitenkin yksittäistä tapahtumaa tärkeämpi.

P.S. Pahoittelut, että nämä kisaraportit ovat aina tällaista tajunnan virtaa. Minun täytyy kirjoittaa kisa ylös mahdollisimman pian sen jälkeen, jotta muistan edes jotain, mitä piti kertoa. Silti tekstin julkaisemisen jälkeen muistan, että olisin tahtonut kertoa vielä tuosta ja tuosta ja siinä kohtaahan minusta tuntui siltä. Jäsenneltyjen tekstien kirjoittamiseen menisi hirveän pitkä aika.

Kalevan kierroksen soutu

Jes! Kierroksen pelätyin laji on takana. Vaikka juoksun jälkeen Kierros on lajimäärillä katsottuna puolessa välissä, soudun jälkeen tulee itselleni aina sellainen olo, että nyt tämä on selätetty. Paitsi lajin vaativuudesta tämä johtunee myös siitä, että neljän hyväksytyn lajin jälkeen kyseisen vuoden Kierros on  suoritettu. Nyt siis voin tituleerata itseäni ihan oikeasti Kalevan kiertäjäksi, kun viime vuonna olin vielä puolikkaalla Kierroksella.

Viime vuonna keli ei ollut soutuun suosiollinen, tai lähinnä tuuli haittasi. Tänä vuonna reittiä ei viety tuonne isolle selälle, jossa usko meinasi loppua. Sääennusteiden mukaan haittana tulisi ennemminkin olemaan aurinko ja lämpö. Lastasimmekin veneeseen juomista niin, että varmasti riittää. Jo lähdössä kello yhdeksän aurinko paistoikin melko lämpimästi, mutta vesillä pienikin tuulenvire viilentää, joten olin vähän huolissani, muistanko juoda riittävästi. Tuuli ja sen myötä aallokkokin oli heikkoa, mikä oli meidän venekuntamme etu, koska tekniikka on heikko kohtamme. Hyvissä oloissa soutu lähtikin kulkemaan hyvin. Koska vaihdot eivät suju meiltä vielä niin kuin pitäisi, päädyimme pitämään kymmenen minuutin vaihtoväliä. Ja kyllä ne vaihdotkin alkavat jo sujumaan koko ajan paremmin. Veneemme ei pysähdy täysin kokonaan vaihdon aikana, mikä on pelkästään toivottavaa.

Tänä vuonna 30 kilometrin matka soudettiin kahtena 15 kilometrin lenkkinä. Ennen lähtöä laskeskelin, että neljän tunnin alitus olisi hyvä tavoite meille. Ensimmäinen neljännes kääntöpoijuille menikin tasan tuntiin, eli aikataulussa olimme. Tuossa vaiheessa olimme koko kisan viimeisinä, mutta edellä meni kolme venekuntaa, jotka ohitimmekin yksi kerrallaan kääntöpaikan jälkeen. Ensimmäisen kympin väliaika oli 1:20 ja puolimatkalla tasan kaksi tuntia, eli tasaista, hyvää vauhtia etenimme. Toiselle kierrokselle lähdettäessä aurinkokin meni pilveen, joten lämpötilakin pysyi siedettävissä lukemissa. Viimeisillä kääntöpoijuilla (22,5 km) olimme edelleenkin alle neljän tunnin aikaan tähtäävässä vauhdissa. Onneksi edellä meni yksi yksikkö ja yksi vuorosoutuvene sopivalla etäisyydellä, joten oli jotain tavoiteltavaa ennen maalia. Lopussa siirryimme kilometrin (7-8 km) vaihtosykliin, jotta saimme pidettyä soutuosuudet tehokkaampina. Olin laittanut Garminin päälle kymmenen sekuntia ennen lähtöä, enkä ollut varma, missä maalilinja tarkalleen sijaitsi, joten ihan tarkkaa loppuaikaa emme tienneet. Kellon pysäytin aikaan 4:00:35. Päättelimme, että loppuaikamme oli vähän päälle neljä tuntia, mutta olimme tyytyväisiä, koska olimme tehneet hyvän, tasaisen soudun.

Tulokset olivat tulleet eilen illalla nettiin, joten riemu oli suuri, kun loppuaikamme olikin 3:59:59. Eli siis juuri alle sen neljän tunnin! Jee!!! Toinen iloinen asia tuloksissa oli, että nyt olen kolmella hyvällä lajilla ottanut kiinni luistelun notkahduksen ja olen samoissa pisteissä kuin vuosi sitten soudun jälkeen. En olisi uskonut, koska luistelussa tuli kuitenkin pataan kolme ja puolisataa pistettä. Tästä on hyvä jatkaa kohti pyöräilyä ja suunnistusta ja omia ennätyspisteitä! :)

Ihanaa heinäkuun alkua, vaikka ensimmäinen lomapäiväni näyttää kovin sateiselta! :)

Kalevan kierroksen puolimaraton

Ensiksi on pakko sanoa, että Leijonien välierätappio Ruotsille harmittaa melko lujaa. En syytä tästä Leijonia (en yleisestikään ajattele, että hävinneet urheilijat olisivat minulle jotain velkaa), en tuomareita, en hukattuja maalipaikkoja, mutta harmittaa. Iän tuomaa rauhoittumista on kenties se, että raivokkaan imuroimisen ja petivaatteiden vaihdon jälkeen mieli on jo jonkin verran tasaantuntut. Pienempänä tappiot olivat aina maailmanloppuja, nykyisin enää vain pieniä sellaisia. Jonkun mielestä "aikuisen ihmisen" pitäisi osata ottaa urheilu jo vähän iisimmin, mutta minä tahdon edelleen elää tunteella mukana. Sitten olen huolissani, kun Ruotsille häviäminen ei tunnu enää miltään. Jos se on aikuistumista, niin en tahdo ikinä kasvaa aikuiseksi!

Toiseksi haluan kiittää kaikkia ihanista tsemppauksista puolikkaalle. Minulle tulee niistä tosi hyvä olo ja matkan varrella mietin kaikki niitä ihmisiä, jotka ovat toivottaneet minulle onnea tätä varten ja saan siitä lisää voimia. Eli siis suuret kiitokset! :)

Niin, juoksu on nyt ohi ja hyvinhän se meni. Aika oli 2:17:22, eli täysin tämän hetken kunnon mukainen suoritus. Mutta ei mennä asioiden edelle.

Valmistautumisviikko oli vähän turhan kiireinen johtuen töistä ja jääkiekosta. Maanantaina juoksin PT:n kanssa intervallilenkin, joka jäi viikon ainoaksi lenkiksi. Juominen meinasi unohtua, mutta onneksi ehdin sen vielä korjata. Torstain ja perjantain välisenä yönä unet jäivät aivan liian vähiin, mutta yksi huonosti nukuttu yö ei onneksi haittaa. Ja nukuinpahan kisaa edeltävän yön sikeästi. Heräsin tänään kahdeksalta ja söin rauhassa aamupalan.

Kisa-aamun aamiainen

Ennen kymmentä lähdin ajelemaan Valkeakoskelle päin. Viimeistään autossa tuttu kisakutina alkoi tuntua vatsassa. Turhaan huolehdin! Jonotin numerolappuni ja menin vaihtamaan juoksuvaatteet. Olin päättänyt juoksevani lyhytlahkeisissa housuissa ja hihattomassa paidassa, mutta pihalla puhaltava tuuli sai epäilemään päätöstä. Ikinä en ole palellut juostessa, joten onneksi pitäydyin alkuperäisessä suunnitelmassa. Tuulesta huolimatta lämpöä oli parikymmentä astetta, eikä ennustettua sadettakaan näkynyt mailla halmeilla. 

5 minuuttia lähtöön

Muuten kisa kulki näköjään samoja raiteita kuin viime vuonna. Myös Garmin connectin mukaan lenkkien speksit olivat hyvin samankaltaiset. Tosin varpaan päähän tullut rakko ei tällä kertaa haitannut juoksua. Puolikas koostui vähän paremmin ja vähän huonommin kulkevista osioista - kuten aina. Kovin pahalta ei tuntunut missään vaiheessa, mutta puolivälin maantienpätkällä pelkäsin vähän polven puolesta. Kaltevalla tiellä juokseminen on aika myrkkyä polvivaivaiselle, mutta onneksi pieniä muistutteluja pahempia tuntemuksia ei ollut. En muista, olenko ikinä juossut näin pitkää lenkkiä näin vähillä polvivaivoilla. DS Trainerit ovat loistokengät! 

Neljä kilometriä ennen maalia tajusin, että olen hyvin lähellä viimevuotista aikaa ja se sai puristamaan lopun mahdollisimman kovaa. Pohkeet ja nilkat uhkailivat krampeilla, mutta ne sain hallintaan. Lopussa jalat vähän uhkasivat kangistua, mutta kunnialla selvisin maaliin asti. Minuutin ja 20 sekuntia jäin lopulta viimevuotisesta, mutta tuo on niin lyhyt ero, että se voi johtua lähes mistä tahansa. Viimeisen pitkiksen ja Elixia hölkän kertomat viestit siitä, että olen samanlaisessa kunnossa kuin vuosi sitten, pitivät paikkansa. 

Suihkuun mennessä vasen penikka (!) kramppasi oikein kunnolla, enkä muutamaan minuuttiin pystynyt liikuttamaan nilkkaa kumpaankaan suuntaan. Suihkusta tuli vain kylmää vettä, joten tyydyin viruttelemaan jalkoja kylmällä ja kävin kunnolla pesulla vasta kotona. Hieman nuo krampit mietityttävät: pitemmillä lenkeilläkin pohkeiden alaosat tai nilkat ainakin puutuvat, monesti myös tuntuvat kramppaavan. Jonkinlaisesta virheaskelluksesta tuon täytyy johtua, eli siis jännitän nilkkaa suotta. Toisaalta, kun olen tarkaillut juoksua, nilkka on tuntunut ihan rennolta. Onko jollakulla kokemusta vastaavasta? Tai mikä vielä parempaa, ratkaisua ongelmaan? Tästä kyllä huomaa, että urheilija ei tervettä päivää näe: ei tietäisi krampeista tai juoksijan polvesta mitään, jos ei juoksisi, mutta silti en vaihtaisi sitä mihinkään. 

Todisteet onnistumisesta

Olen kokonaisuudessaan tyytyväinen suoritukseeni. Tällaisella harjoittelulla tasoni on tämä. Treenillä aikaa saa parannettua, mutta seuraavaksi tavoitteena on maratonin selvittäminen elokuussa. Katsotaan sitten, mitä tavoitteita puolikkaalle seuraavaksi asetan. Saattaa olla, että tänä vuonna en juokse enää yhtään puolikasta: HCM:n jälkeen Varala maraton tulee liian nopeasti, joten juoksen siellä ehkä kympin. Jos maraton ei ole ihan katastrofi, syksyllä ajattelin juosta vielä Pirkan hölkän. Ja onhan Kalevan kierrosta vielä kolme lajia jäljellä. Varmaan niiden lisäksi muitakin kisoja tulee kesällä käytyä.

Näillä palautellaan

Loppuillan nautiskelen jääkiekon (Sveitsi-USA on vielä jäljellä) ja euroviisujen kanssa Coca cola zeroa ja jäätelöä. Lisäksi haudon erinäisiä paikkoja kylmähauteella. Vaikka erityisiä kiputiloja ei ole, kylmä edistää palautumista.

Rentouttavaa viikon loppua ruudun sillekin puolelle!

Viime hetken tunnelmia

Huomenna koittaa kauan odotettu hetki: klo 11.30 starttaa Kalevan kierroksen puolimaraton Valkeakoskella. Olen odottanut tätä koko kevään, joten nyt tuntuu tosi oudolta, kun ei jännitä yhtään. Oikeastaan ei tunnu miltään. Olen pakannut tavarat valmiiksi juoksua varten ja olen melko vakuuttunut, että kaikki tarpeellinen (ja melkoinen kasa tarpeetontakin) on mukana. Yleensähän olen hirveä jännittäjä ja stressaaja, joten ehkä vähän jännittää tämä olotila. Saanko kisafiilistä ollenkaan päälle vai iskeekö jännitys aamulla täysillä?

Eihän tämä ole ihan ensimmäinen kerta, kun olen valmistautumassa juoksukisaan, joten kokemuksen tuomaa varmuutta ainakin pitäisi riittää. Lisäksi kotoa kestää vain puolisen tuntia ajaa kisapaikalle. Tykkään isojen tapahtumien tunnelmasta, mutta on näissä pienissä juoksuissakin, joihin voi lähteä kotoa kuin pitkälle lenkille, puolensa. Ihan yksin ei tarvinne kuitenkaan juosta. Toisaalta olo ei ole hirveän itsevarmakaan. En oikein tiedä, mitä huomiselta pitäisi odottaa tai mitä pitäisi lähteä tavoittelemaan. Ehkäpä lähden siis tekemään parhaani ja katson, mihin se riittää. ;)

Huomisen sääennuste
Valkeakoskelle. Lähde: Foreca

Yöksi on ennustettu sadetta, mutta huomiseksi enää korkeintaan pientä tihkua ja lämmintä. Juoksemaan saa siis lähteä pienissä vaatteissa. Pieni sade tekee tuossa lämpötilassa vain hyvää. Auringonpaiste saattaisi tehdä olon melko tukalaksi.

No, ehkä mua ihan vähän jännittää! ;)

Pirkan hiihto 2013

Huh... nyt se on ohi. Valmistautuminen meni juuri niin kuin suunnittelinkin. Tosin lauantai-iltana huolestuin, että olenko syönyt ja juonut tarpeeksi, mutta energiat eivät loppuneet missään vaiheessa, eli senkin puolesta kaikki sujui.

Äiti ja iskä tulivat lauantaina Tampereelle. Iskä teki vielä viimeisen voitelun suksille. Lauantai-illan päivittelimme lumimyrskyä. Onneksi se kuitenkin loppui jo hyvissä ajoin yöllä ja sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena. Aamupalan jälkeen ehdimme vielä rauhassa lukea lehdet, kun iskäkin lähti tällä kertaa vain Puoli-Pirkkaan, eli tänä vuonna ei tarvinnut ajaa häntä ensin Niinisaloon. Puoliltapäivin pakkasimme sukset ja muut kamppeet autoon ja vein oman autoni Vermon raviradalle parkkiin. Siitä hyppäsin äitin ja iskän kyytiin kohti Hämeenkyröä. Siinä vaiheessa alkoi ensimmäistä kertaa jännittää, hyvällä tavalla. Lähtöalueella olimmekin hyvissä ajoin. Siellä alkoi taas tuntua, että onko tässä mitään järkeä vai lähtisinkö sittenkin äitin kyydillä takaisin Tampereelle. Kuuluu asiaan! ;)

Viimeisten varusteiden tarkistusten jälkeen suuntasin lähtöalueelle. Jättäydyin tarkoituksella aika häntäpäähän. Tarkoituksenihan ei ollut missään tapauksessa ainakaan aloittaa liian lujaa. Lähtöinnostuksessa vaan helposti höntyilee liian kovan jonon perään, kun ei malta mieltään. Lähtölaukaus pamahti ja puolitoista minuuttia sen jälkeen ylitin lähtöviivan. Siinä kohtaa huusin äitille, että hyvin menee, ei väsytä vielä. ;) Eipä tuossa Puoli-Pirkan lähdössä liian kovan alkuvauhdin vaaraa ole: ensimmäiselle huoltopisteelle asti mennään jonossa, joka pysähtyy jokaiseen ylämäkeen. Kyröskosken huolto meni vähän ohi valtavan ruuhkan takia. Huoltopisteen jälkeen tulee kuuluisa Pirkan hiihdon kävelyosuus. Ensimmäisen kymmenen kilometrin aikana (johon siis osuvat sekä pahimmat ruuhkat että tuo kävelyosuus) ehdin moneen kertaan ajatella, että ei minun tule varsinaisesti ikävä Pirkan hiihtoa, kun Kalevan kierroksen hiihto on ensi vuonna muissa maisemissa.

Kävelyosuuden jälkeen hiihto oli kai aika kivantuntuista, kun suurempia muistikuvia siitä ei ole. Aiempina vuosina muistan, että kävelyn jälkeen hiihtorytmiin pääseminen on ollut vaikeaa, mutta nyt ei ollut sitä ongelmaa. Hiihtelin aika sopivaa vauhtia etenevässä jonossa. Lintuharjun huoltopiste (~15 km) tuli yllättävän nopeasti vastaan ja siellä tankkasin ihan ajan kanssa. Kyröskoskelta alkanut loiva nousu jatkui vielä noin kilometrin verran huollosta eteenpäin, mistä alkoi puoleen matkaan jatkuva loikotteleva lasku, joka huipentuu Rokkakosken laskuun. Kyseessä on jonkinlaiseksi Pirkan hiihdon legendaksi muodostunut vaativa lasku, jonka voi halutessaan kiertää hiekoitettua reittiä pitkin kävellen. Etukäteen ajattelin hyödyntäväni tämän mahdollisuuden, mutta enhän minä sitä tänäkään vuonna tehnyt. Sen sijaan rauhallisesti laskien pääsin metsän siimeksestä tasaiselle pellolle kunnialla. Jes! Sisu ei antanut periksi, että olisin ottanut vapaaehtoisesti sukset pois jalasta. Jos jossain tänä vuonna oli iloa hieman nihkeästä luistosta, niin tuossa laskussa. Lasku lasketaan siis pellolle, jossa latu tekee 90 asteen mutkan. Ladulla riittää sekä pituutta että leveyttä, mutta liukkaammilla keleillä olen nähnyt hiihtäjien laskevan mutkan suoraksi ja hankeen. Onneksi vauhti on yleensä sen verran hidastunut, että pahempia ei kai ole sattunut.

Laskun jälkeinen Rokkakosken huoltoa olen pitänyt puolen matkan krouvina. Olo alkoikin jo olla sellainen, että jo oli aikakin. Rokkakosken huollosta alkoi kolmas legendaarinen Pirkan hiihdon osuus: Rokkakosken nousu. (Ensimmäinen on kävelyosuus ja toinen edellä kuvattu lasku.) Latuprofiiliinkin on erikseen merkitty, että nousua kertyy kolmen kilometrin matkalla 85 metriä. Nousulla ehkä halutaan pelotella Pirkan ensikertalaisia, koska ei se ole niin paha kuin, miltä se kuulostaa. Tosin jos jo puolessa matkassa tuntuu pahalta, niin sitten tuo nousukin on raskas. Toisaalta kun siitä on selvinnyt, niin tietää olevansa voiton puolella. Itselläni oli jo puolessa matkassa aika raskaat jalat, mutta eipä noissa nousuissa kukaan enää mennyt heittämällä ohi. Vaikka tästä eteenpäin maaliin asti tuntui, että on tien tukkona muille, niin yleensä takaa kuului vain huuto, että jatka vain, pidät hyvää vauhtia, jos yritti laskea muita ohi. Raskain jaloin ylöspäin raahustaessa tuntui välillä vähän toivottomalta, mutta kun selvisin nousun päälle ja tiesin, että maaliin on enää alle kaksikymmentä kilometriä, koitti taas vähän parempi vaihe. Vauhti ei ollut päätä huimaava, mutta vei kuitenkin eteenpäin.

Viimeistä edelliseltä huoltopisteeltä oli maaliin enää viitisentoista kilometriä ja siinä vaiheessa uskoin selviäväni kunnialla maaliin. Alkumatkasta otan aina tavoitteeksi seuraavan huoltopisteen, mutta Pentinmaalta eteenpäin alan odottaa Ylöjärven latuverkostoon liittymistä ja 10 km maaliin -kylttiä. Huoltopisteeltä eteenpäin sekä reidet että ojentajat antoivat kramppien merkkejä ja noin 12 kilometriä ennen maalia sisä- ja etureisien alaosat menivät täysin jumiin. Siinä kohtaa meinasi itku tulla. En pystynyt liikkumaan ollenkaan. Tiesin, että seuraavaan huoltoon oli vielä vähintään 3 kilometriä ja mietin, että miten selviän sinne asti ja jos keskeytän, niin onko sieltä kuljetus maaliin vai täytyykö siinäkin tapauksessa hankkia oma kyyti. Onneksi mukana oli lääkettä kramppeja vastaan. Epäilin kyllä sen tehoa noin voimakkaaseen lihaskouristukseen, mutta ihmeainetta se oli. Ohitin 10 km -kyltin ja pääsin Julkujärven huoltopisteelle. Suolainen kauravelli on yhtä ihanaa kuin edellisillä kerroilla. Taitaa muuten olla maitoon keitettyä. Kahdeksan kilometriä maaliin! Jos aion keskeyttää, niin nyt on siihen viimeinen mahdollisuus. "Tuska on vain hetkellistä, mutta luovuttaminen ikuista." Sanotaan, että ensimmäisen kerran jälkeen keskeyttäminen tulee helpommaksi. En tahtonut kokeilla sitä, joten päätin jatkaa maaliin. Jokainen pienikin ylämäki tuntui jaloissa, mutta jokainen kilometrikyltti oli lähempänä maalia. Tosin missasin kuuden kilometrin kyltin ja toivoin, toivoin, toivoin, että tuo seuraava on viiden kilometrin kylttiä. Oletteko muuten huomanneet, miten samannäköiset numerot 5 ja 6 ovat kaukaa katsottuna?! Vitosen jälkeen tissisillan yli ja viimeinen kunnon nousu. Tuntui pahalta, mutta tiesin, että mäen päällä helpottaa. Viimeiset neljä kilometriä ovat ihanan tasaiset ja tulivat taas suhteellisen hyvää vauhtia. Ainakin sillä hetkellä se tuntui siltä. ;)

Aina aiemmin olen tullut maaliin valoisaan aikaan, joten noin 600 metriä ennen maalia oli yllätys, kun reitti ohjattiinkin valoladulta pimeään alamäkeen. Katsoin jo ympärilleni, että olenko oikeassa paikassa, mutta mutkan takana oli kyltti 0,5 km maaliin. Seuraavan mutkan takana näkyikin valopisteitä. Ilmeisesti järjestäjiä otsalamput päässä. Ei, kun lähemmäs tullessa huomasinkin, että järjestäjät olivat sytyttämässä soihtuja ohjaamaan hiihtäjiä. Siinä vaiheessa en voinut estää liikutusta, vaan kyyneleet nousivat silmiin. Vaikka pimeällä maaliin tuleminen tarkoittaakin sitä, että aikani on huonompi kuin ennen, niin soihtukujassa raviradalle laskeminen oli jotain niin hienoa, ettei sitä voi sanoin kuvailla. Tätä kirjoittaessakin olen hieman liikuttunut.

Maaliin tulon jälkeen lähdin hakemaan varusteitani ja vaihtamaan lämmintä vaatetta päälle. Iskä oli maalissa kaksi tuntia ennen minua, joten he olivat jo äitin kanssa lähteneet kotimatkalle. Äiti oli jättänyt laukkuni halliin varustesäilytykseen tällä viestillä varustettuna:

Siinä vaiheessa en enää voinut hillitä itseäni, vaan purkahdin itkuun. Ajatelkaa, miten olisi kaduttanut, jos olisin jättänyt hiihdon kesken! Ihana äiti! <3 <3 <3


Aikani oli 4.44.41. Olisi ehkä pitänyt odottaa vielä kolme sekuntia. ;) Viime vuonna kulki lähes tunnin nopeammin, mutta olin niin onnellinen maaliin pääsystä. Enhän lähtenytkään ihan samoin tavoittein ja jossain vaiheessa olin varma, etten pääse maaliin, vaikka kuinka tahdon voimaa riittäisi. Lisäksi olen aika monesta lähteestä kuullut kuluneen vuorokauden aikana, että keli oli nihkeä. Pirkan hiihdossa (90 km) voittajan aika heikkeni viime vuodesta lähes tunnilla ja kelin takia maalin aukioloaikaa jatkettiin puolella tunnilla.

Jostain syystä näiden taistelukisojen jälkeen olen erityisen tyytyväinen itseeni, vaikka varsinainen tulos jäisikin vaisuksi. Samoin tosin huomaan arvostavani huippu-urheilijoissa taistelijoita ja venyjiä, vaikkei sillä saisikaan mitalia. Pystyn näkemään tuloksien taakse, jos vaikka se kahdeksanneksi sijoittunut hiihtäjä teki elämänsä suorituksen. Tätä asennetta kaipaisin enemmän suomalaiseen urheilumediaan ja urheilun seuraajiin. Ehkä ne urheilijoiden paineet arvokisoihin lähdettäessä eivät olisi niin kovat ja sauvan kahvaa ei tarvitsisi puristaa ihan niin lujaa.


Joka tapauksessa tämän vuoden hiihto on nyt ohi. Ihan vielä en heitä suksia kokonaan nurkkaan, mutta silti alan siirtyä kohti juoksukautta ja Vuokatti hiihtoa. Ilmeisesti ensi vuonna Kalevan kierroksen hiihto järjestetään siellä. Olen aika innoissani, sillä tykkään ko. tapahtuman reitistä, järjestelyistä ja paikkakunnasta. Viis siitä, että matka taitaa olla 60 kilometriä! :)

Kalevan kierroksen luistelu

Pettymys... oikein millään muulla sanalla en voi kuvailla tämän päiväistä luistelua Oulunkylässä. Keli oli hyvä, jää liukas, mutta silti heti ensimmäisistä kierroksista lähtien tuntui, että tänään ei kulje. Luistelu tuntui ihan hyvältä, tekniikka pysyi kivasti kasassa, mutta vauhtia ei vain löytynyt. Yritin käskeä jalkojani, mutta mitään ei tapahtunut. Muutamaan kertaan yritin kiihdyttää sopivan tuntuisen jonon peesiin, mutta ei onnistunut edes hetkeksi. Lopputulos 1.51.07 oli surkea. Lähes koko matkan toivoin vain, että se olisi ohi. En saanut oikein minkäänlaista taistelumielialaa päälle, vaan yritin vain selvitä. Mielessä kävi jopa keskeyttäminen, mutta ihan näin helpolla en anna periksi. Helpottaisi, jos tietäisi, missä vika, mutta en osaa sanoa. Kun mihinkään ei sattunut ja harjoitukset ovat tuntuneet ihan hyviltä, tälle ei ole mitään syytä.

Mutta ei huonoa, ettei jotain hyvääkin: Sain uskomattoman ihanaa kannustusta sekä kentän laidalta että kanssaluistelijoilta ja kentällä touhuavilta järjestäjiltäkin. Ihan vierailtakin ihmisiltä. Tämän takia minä tykkään Kierroksesta! :)

Tiistaina käyn hakemassa sukseni huollosta, jossa ne on hiottu ja uunitettu. Sitten alkaa armoton valmistautuminen Pirkan hiihtoon. Periksi ei anneta!

Kalevan kierros

Iive kyseli edellisessä postauksessa Kalevan kierroksesta, joten ajattelin näpytellä tästä ihan oman tekstin.

Kalevan kierros on kuudesta kestävyyslajista koostuva kunto- ja kilpaurheilutapahtuma. Osalajit on esitelty tarkemmin alla. Moneen muuhun vastaavaan kierrokseen (esim. Pirkan kierros, Jyväskieppi) verrattuna suurin ero on se, että osalajeja ei järjestetä joka vuosi samassa paikassa, vaan ne kilpailutetaan kahden tai kolmen vuoden välein eri tapahtumien kesken. Lisäksi Kalevan kierros on valtakunnallinen, eli lajit ovat ympäri Suomen. Välillä osalaji järjestetään jonkun suuremman tapahtuman yhteydessä, joskus taas tapahtuma rakentuu hyvin vahvasti Kalevan kierroksen ympärille. Aina on mahdollista myös ulkopuolisten osallistua yksittäiseen lajiin.

Kierroksen osalajeista jaetaan pisteitä, joiden perusteella vuoden lopussa vuosikokouksen yhteydessä jaetaan palkinnot miehille ja naisille eri ikäsarjoissa sekä joukkueille. Lisäksi palkitaan muuten Kierroksella meritoituneita. Jokaisen osalajin voittaja saa 1000 pistettä. Muiden pisteet lasketaan lajikohtaisilla kaavoilla, joka riippuu omasta ja voittajan ajasta. Suuri osa kiertäjistä hakee pisteiden sijasta tavoitteita kuntoiluun ja kisailun iloa. Niin myös minä, vaikka omia tuloksia yritän joka lajissa parantaa.

Viime vuoteen asti kiersin itse Kierroksen puolimatkoja, jonka lajit olivat noin puolet täyden kierroksen matkoista. Tälle vuodelle Kierrokset on päätetty yhdistää ja matkat ovat jotain täyden ja puolikkaan matkan väliltä. Osalajien kohdalla kerron tämänvuotisen matkan ja sulkeissa on viimevuotiset matkat (puolikas/täysi Kierros). Tietyissä lajeissa matkat vaihtelevat vähän vuosittain riippuen järjestäjien reitistä.

Luistelu sijoittuu tammi-helmikuun vaihteeseen. Matka on tänä vuonna 30 km (21,1/30 km). Viime vuosina luistelu on järjestetty tekojäällä rataluisteluna. Sääntöjen mukaan kisa on mahdollista järjestää myös luonnonjäällä, mutta se on olosuhteiden takia järjestäjille hieman riskaabeli valinta. Luonnonjäällä on kiertäjien keskuudessa omat kannattajansa, joten ensi vuonna on ilmeisesti luvassa luonnonjääluistelu. Tosin varasuunnitelmana on varattu myös Oulunkylä samalle viikonlopulle, jos olosuhteet eivät mahdollista luonnonjäällä luistelua.

Rataluistelu on ainut laji, jonka olen ottanut lajivalikoimaani uutena mukaan Kierroksen myötä. Äitiltä onneksi löytyi monoihin kiinnitettävät retkiluistimet, joten uusia välineitä en ole joutunut tähän lajiin ostamaan. Rataluistelussa parhailla on ns. klapsit, mutta toisaalta jonkun verran näkyy myös hokkareita, eli välineistä tämä laji ei jää kiinni. Luistelu on ajallisesti lyhin Kierroksen lajeista. Voittaja luistelee tuon 30 kilometriä reilussa 50 minuutissa. Oma tavoitteeni on alittaa puolitoista tuntia.

Hiihto kisataan maaliskuussa. Tänä vuonna se kisataan Pirkan hiihdon yhteydessä ja matka on Puolipirkan 45 kilometriä (45/90 km). Täydet 90 kilometriäkin saa halutessaan hiihtää, jolloin oma vertailuaika saadaan jakamalla kilpailuaika kahdella. Hiihto on aiempina vuosina järjestetty mm. Vuokatti hiihdon ja Pogostan hiihdon yhteydessä, jolloin matkat ovat olleet hieman Pirkan hiihtoa lyhyempiä. Hiihdon järjestäjä vaihtunee ensi vuodeksi, jolloin matka tulee olemaan todennäköisesti 50-60 kilometriä.

Hiihdon saa hiihtää joko perinteisellä tai vapaalla. Joka toinen vuosi on vapaan hiihdon vuosi ja joka toinen perinteisen. Perinteisen hiihdon vuosina vapaan hiihtäjien ajat kerrotaan ykköstä suuremmalla kertoimella, jolloin yleensä hitaamalla perinteiselläkin on mahdollista kisata hiihdon voittaja-ajasta. Tällä kerroinhässäkällä ei ole minulle suuremmin väliä, kun en niistä pisteistä niin perusta. Hiihdän luisteluhiihtoa määrällisesti niin paljon enemmän, että se on minulle selvästi parempi tyyli. Ehkä joku vuosi minut nähdään Kierroksella perinteiselläkin.

Itselläni kului vuosi sitten Puolipirkkaan 3:48:10, jota lähden neljän viikon kuluttua parantamaan.

Juoksu on yleensä toukokuun puolessa välissä. Aiemmin koko Kierroksella matka oli maraton ja puolikkaalla puolikas. Uudella kierroksella kannustetaan juoksemaan maraton, mutta puolikaskin on mahdollista juosta. Sen aika kerrotaan 2,3:lla lopullisiin pisteisiin. Monelle liikujalle juoksu on ensimmäinen laji, josta joutuu luopumaan, mistä syystä puolimaratonkin tahdotaan pitää mahdollisena, mutta maraton on se kuningasmatka.

Viime vuonna Valkeakoskella juoksin puolimaratonin ennätykseni 2:16:00, jota paremmin aion tänä vuonna juosta. Katsotaan, miten käy.

Soutu soudetaan juhannuksen jälkeen. Matka on tänä vuonna 30 km (25/50 km).Se on mahdollista soutaa joko yksiköllä tai vuorosoutuveneellä, missä toinen parista soutaa ja toinen meloo vuoroja 2-10 minuutin välein vaihtaen. Vuorosoutajat saavat muistaakseni 10 minuutin aikasakon verrattuna yksiköihin. Soutu taitaa olla se laji, joka jarruttaa eniten uusia Kierrokselle osallistujia. Vene on aika kallis ostos yhtä kisaa varten ja lainaamisen ja harjoittelun yhdistelmäkin haastava.

Soutu on itselleni heittämällä vaikein laji. Perhesuhteilla saan helposti käyttööni vuorosoutuveneen ja kiertäjäkavereitakin riittää, joten soutuparin löytäminen ei tuota vaikeuksia. Soutuparini asuu kotipaikkani lähellä (2-2,5 tuntia autolla Tampereelta), joten yhteisten harjoitusaikojen sovittelu on hankalaa. Vuorosoutu kun vaatisi vielä paljon tekniikan hiomista. Onneksi minun Kierrokseni ei yhteen soutuun kaadu ja parini on selvinnyt ikäsarjassaan Kierroksen mitaleille soudustamme huolimatta. Viime vuonna soutu oli olosuhteista johtuen melkoinen seikkailu, minkä seurauksena aika painui pitkälti yli neljä tunnin. Jos keli tai reitti on yhtään parempi, ajan parantaminen ei pitäisi olla mitenkään vaikeaa, vaikka matkakin on pidentynyt. :)

Pyöräily sijoittuu elokuun puoleen väliin.Tänä vuonna matka on 65 kilometriä (~55/110 km) aika-ajona (eli siis ei yhteislähtönä, ei saa peesata). Kierroksen pyöräilyssä näkee monenlaista pyörää ihan huippuaika-ajopyöristä maastopyöriin, eli tämäkään ei jää välineistä kiinni. Itse olen sen verran välineurheilija, että ostin viime vuonna cyclocross-pyörän, johon tälle vuodelle etsin nopeampia renkaita. Toivottavasti pärjään pelkillä kumeilla, etten joudu ostamaan uusia kiekkojakin. ;)

Viime vuonna aika painui inhottavan niukasti yli kahden tunnin. Keskituntinopeus pitäisi saada tänä vuonna hinattua yli 30 km/h. Kova tavoite, mutta niin aion olla minäkin!

Suunnistus juostaan syyskuun loppupuolella. Suunnistuksessa matka on noin 15 kilometriä (~11/19 km). Kompassi on ainut välttämätön varuste. Kuntorasteja järjestetään ympäri Suomenniemen, eli harjoittelu on helppoa. Oppiminen ei välttämättä ei! ;)

Suunnistus on yksi Kierroksen lempilajejani kaikesta huolimatta. Lupautumistani lähteä mukaan helpotti aika paljon se, että vaikka en ole suunnistanutkaan lapsuudesta saakka, olin osallistunut työpaikan joukkueessa jo Venlojen viestiin. Tiesin, miten suunnistuskisassa pitää toimia. Kalevan kierroksen radat ovat Jukola-viikonlopun ratoja helpompia, mikä lisäsi itseluottamusta. Suunnistukseen on lähes mahdotonta asettaa aikatavoitetta. Jos olen jälkeenpäin tyytyväinen suoritukseeni, tavoite on saavutettu.

Kaiken kaikkiaan tykkään Kierroksessa siitä, että ympäri vuoden on monipuolisesti tavoitteita. Kiertäjissä on paljon kavereita, joita on aina mukava tavata ja muutenkin henki tapahtumissa on mukava. Lisäksi on kivaa päästä tutustumaan erilaisiin suomalaisiin paikkakuntiin.

Huh huh... tulipas tästä kilometripostaus! Onnea, jos joku jaksoi lukea loppuun asti. 

Liikuntaa ja stroganoffia

Viime viikon liikunnat:

Yhteensä 5,9 tuntia. Juuri tällä hetkellä olen aika innoissani liikunnasta. Ainoastaan työ haittaa harrastuksia, mutta nyt olen onnistunut pitämään hyvin koko paletin kasassa. Toivottavasti näin jatkuu tulevaisuudessakin. Poden vähän huonoa omaatuntoa, kun lähden töistä normaalityöpäivän jälkeen ja muut vielä jäävät. Toisaalta tulen ensimmäisten joukossa ja saan työni hoidettua, joten mitään syytä ei pitäisi olla, mutta minkäs tunnollinen itselleen voi. Eikä kukaan työkavereista vihjaa mitään siihen suuntaa, joten kyse on ihan omasta ongelmastani.

Tulevasta viikosta olisi syytä tulla vähän kevyempi. Viikonloppuna on edessä ensimmäinen Kalevan kierroksen laji, luistelu. Huomenna selviää, onko oma eräni lauantaina vai sunnuntaina. Eräjaot siis tulivat jo viime viikolla ja minut oli sijoitettu sunnuntaina luisteltavaan erään. Kysyin, voisiko minut siirtää lauantaille ja järjestäjät lupasivat katsoa, mitä voivat tehdä. Iskä luistelee lauantaina, joten helpottaisi aikatauluja, jos oma eränikin olisi lauantaina, mutta minulla on varasuunnitelma, jos joudun luistelemaan sunnuntaina.

Tosin sovittuna on jo kolmet liikuntatreffit: tänään PT, huomenna alkaa hiihtokoulu (jee!) ja torstaina sulkapalloa. Jos luistelen vasta sunnuntaina, niin perjantaina saatan käydä vielä jäällä, mutta muuten kuuntelen vain kunnon kohoamista.

Pitäisiköhän ensi viikolla syödä stroganoffia?! :D

Liikunnan iloa - ja vaikeutta

Tänä viikonloppuna kelit ovat suosineet ulkona liikkujaa, joten sitä minäkin olen harrastanut. Vaikka tykkään Suomen talvesta ja kaamoksesta, on jotenkin huojentavaa tietää, että ollaan jo menossa kevättä kohti. Ei sen vielä ole kiire, mutta siellä muutaman kuukauden päässä se odottaa. Eilen lauantaina  oikein aurinko helli. Pakkasta oli reippaat kymmenen astetta, eli sopivasti vaatetta päälle, niin ulkona on kivaa. Oikealla palstalla näkyy laskuri kohti vuoden 2013 Kalevan kierrosta ja sen ensimmäistä lajia, luistelua. Muita lajeja tulisi jollain tasolla harrastettua ilman Kierrostakin, mutta luistelua (varsinkin radalla) ei. Joululomalla kävin kertaalleen Mikkelissä uudenuutukaiselle tekojäällä, joten oli syytä suunnata harjoittelemaan. Sorsapuistossa on kaukaloiden ympäri jäädytetty noin 400 metriä pitkä rata, jonka olen todennut itselleni parhaaksi paikaksi harjoitella. Jää ei ole yhtä hyvässä kunnossa kuin tekojääradoilla ja radan muoto on lähempänä ympyrää kuin oikeaa rataa, joten kaarteen luistelu on hieman toisenlaista. Silti luisteluasento ja -potku ovat samat jäällä kuin jäällä. Ja jää tulee jokaisen luistelukerran jälkeen tutummaksi. Polvet lyövät veteliksi aina terien päälle noustessa, mutta tällä kertaa helpotti jo ensimmäisen kierroksen aikana. Hyvä keli oli houkutellut jäälle monenlaista ja -tasoista luistelijaa. Vaikka vähän jouduinkin väistelemään muita, olen silti iloinen jokaisesta ihmisestä, joka on vieroittanut itsensä sohvasta ja lähtenyt ulos. Olin varautunut, että tunnin saaminen täyteen luistellen tulisi olemaan tylsää ja vaikeaa. Johtuuko siitä, että pessimisti ei pety vai auringonpaisteesta, mutta ensimmäistä kertaa luistelu tuntui mukavalta. En kytännyt jatkuvasti kelloa, vaan keskityin liukuun ja rytmiin. Kun tunti tuli  täyteen, matkaa oli kertynyt 16 kilometriä. Päätin jatkaa vielä kahteenkymppiin. Kalevan kierroksen matka on 30 kilometriä, joten mitä pitempiä harjoituksia maltan tehdä, sen parempi. Tavoiteajaksi olen asettanut puolitoista tuntia. Aiempina vuosina matka on ollut 20 ja 21,1 kilometriä. Noita lyhyempiä matkojakaan en ole koskaan luistellut noin kovaa, joten tavoite on kova, mutta eihän helppoja kannattaisi lähteä tavoittelemaankaan. ;)

Tänään suuntasin sukseni kohti Kaupin latuja. Niihamaan päin reitti on sopivan tasaista tekniikan harjoittelemiseen. Erityisesti minun pitäisi panostaa siihen, että hiihdän oikeassa maaston kohdassa oikeanlaisella luistelutekniikalla. Nyt yritin keskittyä siihen. Se onnistui ilmeisen hyvin: vauhti kasvoi, mutta toisaalta niin nousi rasituskin. Loppumatkasta alkoi vähän tuntua, että loppuuko voimat kesken, mutta ihan hyvin jaksoin silti. Hiihtoladullakin oli ruuhkaa. Tuo Kauppi-Niihama -väli tosin taitaa olla Tampereen suosituin latu. Niihamasta eteenpäin ladulla (erityisesti luistelu) oli melkoisesti hiekkaa ja muuta roskaa. Onneksi olin lähtenyt kakkossuksilla, jotka ovat jo valmiiksi naarmuilla.

Viikon liikunnat kaiken kaikkiaan:

Reilut viisi tuntia yhteensä, vaikka vielä torstaina tuntui, että ei tästä liikuntaviikosta tule mitään. Tiistaina ja keskiviikkona jalat vain olivat niin jumissa, että oli pakko antaa niiden levätä.

Luon itselleni pääni sisällä sääntöjä, joiden en heti välttämättä edes tajua rajoittavan elämääni. Olen vuoden alussa ollut hieman epätoivoinen liikuntojen suhteen. En saa kaikkea haluamaani liikuntaa mahtumaan viikkoon: PT-treenit vievät yhden päivän ja sulkapallo toisen. Kummastakaan en tahdo luopua. Lisäksi nyt on talvi, joten tahdon hiihtää. Kalevan kierroksen luisteluun on kolme viikkoa aikaa, joten sitä pitää ehtiä harjoittelemaan. Sen lisäksi pitäisi ehtiä juoksemaan. Erityisesti hiihtoladulle pitäisi ehtiä useammin kuin kerran viikossa, jos tahdon parantaa viimevuotista Pirkan hiihdon aikaani. Ylirasitus uhkaa, jos viikossa ei ole vähintään yksi kevyempi päivä. Tämä voisi vielä toimia, jos ei tarvitsisi käydä töissä, mutta valitettavasti sekin lohkaisee vähintään kahdeksan tuntia arkipäivistä. Eilen aamulla tajusin, että ei minun ole mikään pakko juosta. Kunnes luistelu on helmikuun ensimmäisen viikonlopun jälkeen suoritettu, voin hyvin täyttää aerobisen liikunnan tarpeeni hiihdolla ja luistelulla. Eikä maratonhaaveeni vaarannu. Tämän tajuttuani hengitys ja päätä kiristävä tunne helpottivat. Ehkä viikonlopun liikunnan ilokin on osittain seurausta tästä. Tekisi hyvää muistaa, että liikunnan pitäisi olla elämässäni iloa ja kuntoa tuova tekijä, ei stressiä. Minä tahdon kiertää Kalevan kierrosta, vaikka sitäkin aloin välillä epäillä. Siinä on jo tällaiselle kuntoilijalle tavoitetta kerrakseen, ja jos sen pystyn käymään läpi, täytyy liikunnalla olla jo ihan merkittävä rooli elämässäni. Silti tunnen itseni "huonoksi ihmiseksi", jos en ehdi vielä kahta kertaa viikossa juoksemaan. Suhteellisuudentaju, missä menet?! ;)

Uusi vuosi, uudet kujeet

Muutaman päivän tarkkuudella tasan vuosi sitten istuin tässä samassa paikassa ja suunnittelin innokkaana tulevaa vuotta (siis 2012). Muistan se olotilan kovinkin tarkkaan, mutta nyt siitä innokkuudesta ei ole tietoakaan. Johtuneeko suojaisesta säästä vai mistä?! Silloin ilmoittauduin Varalaan puolimaratonille ja suunnittelin parantavani ennätystä alle kahteen ja puoleen tuntiin. Lisäksi haastoin itseni juoksemaan 1000 kilometriä vuodessa. Toinen tavoitteista täyttyi, toinen ei. Juoksukilometrejä kertyi Heiaheian mukaan 488, mutta puolikkaan ennätykseni on tämän vuoden jälkeen 2.16. Lisäksi juoksin kaksi muutakin puolikasta alle kahteen ja puoleen tuntiin. Kilometrejä olisi pitänyt kertyä enemmän, mutta tarkkaan asiaa mietittyäni en voi olla pettynyt tähän vuoteen. Pyöräiltyä tuli 1662 kilometrin edestä ja hiihdettyä 362 kilometriä. Pirkan hiihdossa puolikkaalla 45 kilometrillä paransin aikaani edellisestä vuodesta lähes 25 minuuttia. Yhteensä liikuntaa kertyi 334 tuntia, eli lähes tunti (55 minuuttia) päivässä. Lajivalikoimakin oli monipuolinen, vaikka keskittyikin tiettyihin lajeihin. Aika hyvin!

Uudenvuodenlupauksia en edelleenkään tee, mutta aina välillä on hyvä pysähtyä katsomaan menneeseen ja tulevaan. Tänä vuonna otan tavoitteeksi viimevuotisten liikuntamäärien ylittämisen. Sekä tietysti aiempien tuloksien parantamisen Kalevan kierroksella ja muissakin tapahtumissa, joihin osallistun. Ja jo aiemmin julkistamani maratonin juoksemisen. Silloin asetin päivämääräksi 18.5.2013 ja paikaksi Valkeakosken, mutta tuon olen pistänyt uudelleen harkintaan. Suurimpana syynä on se, että minua himottaa HCR:n juokseminen. Kahdessa viikossa en ehdi palautua puolikkaalta maratonjuoksijaksi, mutta puolikkaalle ehkä. Tuo Valkeakosken juoksu on osa Kalevan kierrosta, joten sitä en voi jättää väliin. Paitsi että HCR on tapahtumana äärimmäisen hieno, tahtoisin juosta maaliin Olympiastadionilla. Toukokuussa 2011 Olympiastadion oli remontissa, joten silloin maali oli Stadionin ulkopuolella. Heti maaliintulon jälkeen päätin, että joku kerta juoksen vielä maratonportista sisään. Miksei siis tänä vuonna? Lisäksi tuo Valkeakosken reitti kahtena puolikkaan lenkkinä ei ihan hirveästi innosta. Jos löydän sopivan maratonin itselleni myöhemmin kesällä, ilmoittaudun tammikuun aikana HCR:lle. Varalassa toivon taas tapaavani juoksevia blogituttuja. Onko joku jo ilmoittautunut juoksemaan 1.9.2013 tai ilmoittautumassa tammikuun aikana? Ensimmäinen maksuporras sulkeutuu 31.1.

Lisäksi ajattelin tänä vuonna osallistua Pirkan pyöräilyyn, mikäli työnantajani maksaa edelleen osallistumisen. Viime vuonna se jäi väliin päällekkäisten rippijuhlien takia. Eli kyllähän tällekin vuodelle tavoitteita alkaa olla. Liikuntatapahtumat -välilehdelle olen koonnut ensi vuoden suunnitelmat.

Mutta ennen kaikkea pyrin tänä vuonna nauttimaan liikunnasta ja jakamaan liikunnan iloa muillekin.

Suklaata ei tee mieli, mutta salmiakkia kyllä.

Teinhän minä viime vuonna yhden uudenvuodenlupauksen: olla syömättä karkkia vuonna 2012. Ja pidin lupaukseni. Mitä tehdä tänä vuonna? Täyskielto oli helppo, vaikka sitä etukäteen jännitinkin. Pystynkö kohtuuteen? Ainakaan en osta karkkia itselleni tästä eteenpäinkään. Aiotteko te rajoittaa herkkujen syömistä alkuvuodesta?

Kauden päätös

Minulla on ollut useampikin syy odottaa lokakuuta tänä vuonna. Lauantaina oli eräs tapahtuma, jonka järjestelyt ovat stressanneet minua jo useamman viikon. Suurimmaksi osaksi stressi on ollut täysin turhaa, mutta minä en ole kauhean hyvä ottamaan rennosti. Lisäksi sunnuntaina oli Kalevan kierroksen viimeinen laji, suunnistus Suomusjärvellä. Nyt ne ovat molemmat ohi. Ja onhan alla oleva kuvakin yksi hyvä syy odottaa lokakuuta. ;)

Teemu Hartikainen KalPan kalenterissa

Odotin suunnistusta tosi innoissani. Tältä kesältä minulla ei ole takana yhtään kunnolla onnistunutta suoritusta. Olen varmaankin aikaisemmin kertonut, että aiemmin en ole pitänyt lajeista, joissa en ole luonnostaan hyvä. Nykyisin otan ne kuitenkin ennemmin haasteena (ja itselleen nauraminen tekee elämästä hauskaa). Suunnistus on laji, jossa tahtoisin olla hyvä. Lisäksi ennakkotiedot (valvojan ja kilpailun johtajan lausunnot sekä kuvat) saivat minut hykertelemään tyytyväisyydestä: viikonlopulle luvattiin sadetta ja joka tapauksessa maasto on märkä, mutta loivapiirteistä kangasmaastoa! Loistavaa!! Ei siis sellaista risukkoa, mihin olen Pirkanmaalla tottunut.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä satoi rankasti ja iskän mukaan jossain vaiheessa ukkostikin, mutta sunnuntaiaamuksi sää poutaantui ja lämpeni. Tottakai lähtisin metsään sateessakin, mutta onhan se aavistuksen mukavampaa, jos ei kastu jo ennen lähtöä. Jo pelto, jolta lähtö oli, oli märkä ja pehmeä. Ennakkoon kartta (linkin avaaminen vaatii Javan) näytti siltä, että suota ei ole hirveästi, mutta sateisen syyskuun jälkeen koko metsä oli kuin kovapohjaista suota. Ensimmäisen puolen kilometrin jälkeen ei tarvinnut enää jännittää, kastuvatko kengät. Suunnistuskengät ovat siitä ihanat, että ne tuntuvat märkinäkin miellyttäviltä jalassa ja litimärkinäkään vesi ei jää hölskymään kenkiin. Uudet kengät ja kompassi pääsivät muuten täällä ensi kertaa tositoimiin ja olen molempiin tosi tyytyväinen. Erityisen kivaa uusissa suunnistuskengissä on se, että ne on kisan jälkeen huomattavasti helpommat puhdistaa kuin vanhat kengät.

KK-suunnistuksessa hajonnat oli toteutettu perhoslenkein. Lyhyesti selitettynä keskusrastilta kierretään lenkki, jonka jälkeen palataan keskusrastille ja lähdetään taas uudelle lenkille. Tuo on käytännöllinen tapa järjestää hajonnat yhteislähtökisassa. Keskusrasti oli minulle heti kolmantena rastina. Silti tulin sinne emittiä ja kompassia heitellen ja kysyin äitiltä, olisiko hän lähtenyt puolestani loppulenkille (rasteja oli yhteensä 23). Kun jälkeenpäin katsoin tuloksia, niin 1-2 rastien välillä minulla ei kulunut kuin vähän yli 10 minuuttia. Tai no - vain ja vain, se oli aika lyhyt rastiväli. Siellä metsässä se tuntui kuitenkin ikuisuudelta. Maasto oli selkeä, näkyvyys hyvä ja minä tiesin, missä olen kartalla, mutta silti rastia ei löytynyt. Sitten vain yhtäkkiä tupsahdin rastilipulle. En tiedä, mikä tuossa meni vikaan, mutta kyllä potutti. Kolmosrastilla oli onneksi äiti ja muutamia muita tuttuja kannustamassa. Lisäksi osuimme siihen erään joukkuekaverin kanssa samaan aikaan, jolla oli sama hajonta kuin minulla. Sain siis rauhoitettua mieleni ja lähdimme samaa matkaa etsimään seuraavaa rastia. Siitä eteenpäin suunnistus alkoikin kulkea ja vain muutamaa rastia jouduimme vähän etsimään. (Kalevan kierroksen suunnistusradat ovat aika helppoja moneen muuhun kisaan verrattuna, koska mukana on kovin monentasoista porukkaa. Mukana tahdotaan pitää myös ne, joille suunnistus ei ole edes kakkoslaji.) Kuraa ja ojia matkalla riitti, mutta muuten tykkäsin maastosta kovasti. Jos ensi syksy on yhtään kuivempi, palaan riemusta kiljuen Suomusjärvelle uudestaan suunnistamaan. Ja palaan joka tapauksessa...

Suunnistuskartta

Meillä oli tämän joukkuekaverin kanssa täysin sama hajonta, joten kiersimme rastit yhdessä. Suunnistussääntöjen mukaanhan yhteistyö on metsässä kiellettyä, mutta silti aika yleistä. Eikä me taisteltu ihan kärkisijoista. Kakkosrastin hakemisen jälkeen itseluottamukseni oli aika maissa, joten kaverista oli hurjasti apua, etten sekoaisi ja alkaisi säntäillä metsässä edestakaisin. Itsetunnolle oli aika mannaa, kun maalissa kaveri kehui, että peesini ansiosta hänen aikansa parani tunnilla. Olihan siinä liioittelua, mutta hyvältä se tuntui silti! :)

Aikaa 11,2 kilometrin radan kiertämiseen minulla meni karvan yli kolme tuntia, 3:05:25. Onhan tuo pitkä aika, mutta luokittelen suorituksen onnistuneeksi, koska rastit löytyivät hyvin. Ja viime vuotiseen verrattuna kilometriaikani parani kuitenkin 45 sekuntia! :P Suunnistuksessa ainut oikea kehityskaari on se, että ensin opetellaan suunnistamaan ja kun se sujuu varmasti, niin sitten voi lisätä vauhtia. Juosten ehtii nopeammin harhaan! ;)

Siitä se ajatus sitten lähti

Bregon tekstin luettuani tajusin, että voisin ihan hyvin harjoitella maratonohjelman mukaan, vaikka tavoitteeni toistaiseksi onkin lyhyemmillä matkoilla. Testata, onko minusta yleensäkään harjoittelemaan maratonille, saati sitten juoksemaan se läpi.

No, siitä se ajatus sitten lähti... Selailin muutamia harjoitusohjelmia maratonille ja rupesin miettimään ensi vuotta. Ensi vuonnahan Kalevan kierros yhdistyy. Tähän asti mukana on ollut varsinainen kierros ja puolimatkat, jota itse kierrän. Puolimatkat perustettiin aikoinaan ponnahduslaudaksi koko kierrokselle, mutta nykyisin puolimatkoilla on enemmän osallistujia kuin varsinaisella kierroksella. Tämän vuoksi ensi vuodesta lähtien kierretään yhtä kierrosta, joissa matkat ovat nykyisten kierrosten välimaastosta - lähempänä puolikkaita matkoja. Juoksun osalta on jätetty mahdollisuus valita joko kokonainen tai puolimaraton: pisteitä varten puolikkaan aika kerrotaan 2,3. Hmm... kokonainen maraton toukokuussa, jolle tarvitsee ilmoittautua vasta muutamaa viikkoa etukäteen. Miksipä en ottaisi tavoitteekseni juosta sitä silloin?! Usein minulta on kysytty, milloin aion juosta maratonin ja yhtä usein olen sanonut, että joskus, mutta nykyiset harjoitusmäärät eivät vielä riitä siihen. No, eivät riitä, joo, mutta jos en ota itseäni niskasta ja aseta maratontavoitteelleni jotain päivämäärää, voi se jäädä ikuiseksi haaveeksi. Jos lykkään maratonin juoksemista liian kauan, kasvaa se mielessäni niin suureksi vuoreksi, että lopulta se jää sen vuoksi juoksematta.

Kalevan kierroksen juoksu juostaan lauantaina 18.5.2013. Siihen on lokakuun alusta 33 viikkoa aikaa. Minun juoksutaustallani täysin riittävästi aikaa 42,2 kilometristä selviämiseen. Minä aion juosta sen! O-ou... nyt se on sanottu ääneen! (Ja jos jostain syystä toukokuussa tuntuu, että tuo on liikaa, niin voin aina palata alkuperäiseen suunnitelmaan ja juosta sen puolikkaan.)

Tätä kautta on vielä jäljellä kaksi kilpailua, Tampere puolimaraton tulevana sunnuntaina ja Kalevan kierroksen suunnistus siitä viikko eteenpäin. Ensimmäisen kerran laitoin numerolapun rintaan luistelussa tammikuun lopussa. Vaikka en mitään kurinalaista urheilijaelämää vietäkään, niin tietynlainen henkinen väsymys alkaa jo vähän vaivata. Siksi ajattelin lokakuun alussa viettää ihan rehellisen ylimenokauden.Viimeistään marraskuun alusta alan kartuttaa tosissani juoksukilometrejä maratonia varten. Luonnostelin jonkinlaista maratonohjelman runkoa tänne. Itse asiassa tuohan ei eroa juuri ollenkaan puolikkaan ohjelmastani, mutta kilometrejä täytyy kartuttaa jonkin verran viime kevättä enemmän. Saas nähdä miten mun käy! Jännittää jo nyt! ;)

Soudut on nyt soudeltu

...ainakin kisojen osalta tältä kesältä - ehkä. 

Viikon sisään soudin siis kilpaa kaksi kertaa. Ensin viikko takaperin lauantaina Kalevan kierroksen soudun Iitissä ja viime perjantaina Sulkavalla.

Iitissä matkana oli 25 kilometriä ja alla vuorosoutuvene. Vuorosoudussa toinen parista soutaa ja toinen meloo ja vuoroja vaihdetaan yleensä 2-5 minuutin välein. Lyhyillä väleillä pyritään siihen, että vene pysyy mahdollisimman hyvässä vauhdissa. Oma soutuosuus vedetään täysillä ja sitten melonnan aikana palaudutaan. Vene on kiikkerä verrattuna tavalliseen soutuveneeseen, joten vaihdoissa saa pitää varansa, ellei tahdo molskahtaa veteen tai kaataa venettä. Lisäksi kiikkeryyden huomaa siinä, että sekä soutajan että melojan ei auta suuremmin liikkua sivusuunnassa tai soutaminen pitkillä, toistensa lomaan menevillä airoilla käy aika haastavaksi.

Viime kesänä soudin ensimmäistä kertaa vuorosoutuveneellä ja vuoden takainen KK-soutu oli sekä parilleni että minulle ensimmäinen kilpailu. Se meni siis opettelun piikkiin. Tänä vuonna tavoitteena oli lähteä parantamaan viimevuotista aikaa (3,5 tuntia). Ihan hirveästi emme ole ehtineet harjoitella, mutta enemmän kuin vuosi sitten. Alku lähtikin hyvin ja vaikka paikoitellen olikin sivuaallokkoa, vaihdotkin olivat ihan sujuvia. Lähdimme viiden minuutin vaihtovälillä. Yhdeksässä kilometrissä olimme n. kolmen tunnin loppuaikaan tähtäävässä vauhdissa. Sen jälkeen alkoivatkin vaikeudet: Reittikartassa kääntöpoijut eivät näyttäneet sijaitsevan kovinkaan isolla selällä, mutta ilmeisesti tuuli kävi juuri pahimmasta mahdollisesta suunnasta ja aallot olivat isoja. En osannut pelätä, että vene hörppäisi vettä tai kaatuisi, mutta maalissa kuulimme, että pelko olisi ollut aiheellista. Kääntöpoijuille olisi ollut myötätuuli, mutta veneemme kääntyi aallokossa väkisinkin poikittain ja välillä tuntui ihan epätoivoiselta, että ikinä pääsisimme poijuille päin. Taistelun jälkeen saimme luovittua veneen kääntöpaikalle ja pääsimme kääntymään maaliin päin. Takaisinpäin yritimme soutaa suojaisempia rantoja pitkin, mutta välillä tuuli meinasi ajaa meidät liiankin lähelle rantaa. Lopulta pääsimme takaisin kapeikkoon, jossa vene taas totteli ohjausta. Haaveemme paremmasta ajasta oli hävinnyt aallokossa taisteluun. Soudimme maaliin jonkun verran yli neljä tuntia lähdön jälkeen. Toisaalta olin pettynyt aikaamme, mutta täytyi olla tyytyväinen, että selvisimme hyväksytysti maaliin. Olosuhteille ei kukaan voi mitään.

Reittikartta sekä meidän reittimme kääntöpaikalla.

Viime perjantaina oli edessä n. 60 kilometriä kirkkoveneellä. Edessä oli viides kerta Sulkavan pitkällä reitillä, joten suurelta osin oli tiedossa, mitä edessä odottaa. Alku meni yllättävän nopeasti, mutta syystä tai toisesta vene ei kulkenut, niin kuin olisimme toivoneet. Nopeus laski, vaikka jokainen varmasti teki parhaansa. Varsinkin reitin puoliväliin osunut vastatuuliosuus hidasti matkan tekoa selvästi. Puolimatka -poijun jälkeen aloin vain toivoa, että olisimme mahdollisimman pian maalissa. Ilmeisesti nesteytys ei toiminut, niin kuin olisi pitänyt, koska viidenkympin jälkeen viimeisestä kahdeksasta kilometristä minulla ei ole kovin tarkkoja mielikuvia. Heti maaliintulon jälkeen tuntui, että pyörryn. Muutaman kerran aiemminkin veneessämme joku on ollut melko heikossa kunnossa matkan jälkeen, mutta  kun se osuu omalle kohdalle, tajuaa, miten pahalle oikeasti tuntuu. Kun pääsin veneestä pois, pääsin makuulle, sain jalat ylös ja vähän energiaa, niin palautuminen alkoi ja olo koheni melko pian. Ilmeisesti kyse oli nestevajauksesta. Join mielestäni ihan samalla lailla kuin edellisinä vuosinakin. Keli oli lämmin, mutta samanlainen se on ollut kahtena edellisenä vuonnakin. Tulipahan koettua tuokin ja nyt osaan tunnistaa nestevajauksen merkit, jos niihin vielä tulevaisuudessa törmään.



Mitali ja kunniakirja


Kun Garminista alkaa lataus loppua, näyttöön tulee teksti "Akut heikot". Jälkeenpäin nauratti, että Aku taisi olla vielä heikompi kuin Garminin akut. ;D

Pakollinen viikkopäivitys

...eli taas tulee painoa ja liikuntaa!

Ajattelin aamulla, että en käy vaa'alla tai jos käyn, niin en ainakaan kirjaa sitä tänne. Oli tosi turvonnut olo, huono aika kuukaudesta ja söin vielä eilen hyvin myöhäisen iltapalan, koska kotiuduin vasta yhdentoista pintaan illalla. Silti lähti kilo viime viikosta ja paino on taas alle 70 kiloa. Tasakymmenien ohitukset ovat hankalia paikkoja: kirjasin paino kahteen paikkaan tänään 79,6 kg. ;)

Viime viikon liikunnat:

Lauantaina oli Kalevan kierroksen soutu. Tapahtuma oli sellainen seikkailu, että se ansaitsee oman postauksensa. Yritän ehtiä kirjoittaa sen huomenna.

Kesäkuussa kaikki viikot ovat menneet johonkin tapahtumaan valmistautumiseen, joten normaalista harjoittelusta ei ole ollut tietoakaan. Onneksi ensi viikolla helpottaa. Juoksuhaasteen kilometritkin ovat karttuneet kovin hitaasti. Siihenkin trendiin on tarkoitus saada pian muutos. Onneksi tuota muuta liikuntaa kertyy niin paljon, että en ole kauhean pettynyt, jos haaste jää täyttämättä.

Alkaneen viikon liikuntasuunnitelma:

Ma: suunnistus
Ti: lepo
Ke: suunnistus
To: lepo
Pe: Sulkavan soudut
La & su: jaksamisen mukaan

Tampereen Iltarasteilla on tällä viikolla iltarastiviikko, eli kuntorasteja järjestetään maanantaista torstaihin joka päivä. Pakko hyödyntää tämä tilaisuus, varsinkin kun rastit osuvat minulle kovin sopiviin paikkoihin. Tänään iltarastit ovat Vehoniemessä, jossa on muistaakseni niin mukava maasto, että sinne on päästävä, vaikka matkaa kertyykin sen verran, että sinne täytyy lähteä töiden jälkeen autolla. Pakkasin suunnistuskamat töihin mukaan, mutta huomasin, että urheiluliivit jäivät kotiin. Harmittaa, mutta nyt on hyvä tilaisuus käydä ostamassa uudet, kun niille muutenkin olisi jo tarvetta.

Perjantaina edessä on Partalansaaren kierto kirkkoveneellä 13 muun naisen ja perämiehen kanssa. Matkaa tuosta kertyy n. 60 kilometriä ja tavoitteena meillä on soutaa se alle viiteen tuntiin. Tuo viiden tunnin alitus on kuitenkin sen verran kova suoritus, että se vaatii paitsi huippukuntoiset naiset, myös vähän onnea kelin suhteen: ei liian kuuma, ei liian kylmä, ei liiaksi tuulta... Kaikista urheilusuorituksista, joita minulle vuoden aikana kertyy, Sulkavan soutu on kaikista rankin: suoritus on ajallisesti pitkä, koko kroppa joutuu töihin ja siinä toistetaan samaa liikettä lähes 10 000 kertaa. Kokemuksesta voin kertoa, että kun suorituksen jälkeen nousee veneestä ylös, niin tulee epäilys, että onko ihmistä tarkoitettu liikkumaan kahdella jalalla. Välillä tuntuu, että en pääse veneestä pois, kun siellä kulkeminen ei muutenkaan ole kaikkein helpointa hommaa. Silti jollain kierolla tavalla tuo koukuttaa, kun sinne vuosi vuoden jälkeen lähtee mukaan. :)

Tämän viikon jälkeen pitäisi päästä onneksi taas normaaliin päivä-, viikko- ja treenirytmiin kiinni. Jalkapallon ja yleisurheilun EM-mittelöt on oteltu, seuraava kilpailu (minähän kilpailen vain itseäni vastaan) on Kalevan kierroksen pyöräily elokuun puolessa välissä ja ennen lomaa kaikki viikonloput ovat vapaita. Aika hurjaa: toukokuun alun blogimiitistä lähtien minulla on ollut joka viikonlopulle sovittuna jotain menoa. Ihanaa, että saan kaksi päivää kokonaan itselleni. Voisin vaikka pestä ikkunat. ;)

Ihanaa viikon alkua kaikille! :)

Uusi viikko, uudet kujeet

Äh... paino vain hilautuu ylöspäin. Ihan itseäni siitä saan syyttää, mutta silti vähän ärsyttää. MinttuK haastoi mukaan kolmen viikon sokerittomuuteen. Taidan lähteä mukaan sillä rajauksella, että ensi viikon lauantaina saan juhlissa syödä, mitä on tarjolla, jos sinne asti kerkiän. Lisäksi soutukisojen aikana urheilujuomat ja -geelit ovat sallittuja, vaikka ne sokeria sisältävätkin. Luonnolliset sokerilähteet, kuten hedelmät ja marjat ovat sallittuja. Ruokarytmikin pitäisi saada taas kuntoon. Tai no, ruokarytmin korjaaminen vaikuttaa varmaankin positiivisesti makeanhimoon. Vaikka on jäätelö hyvää kylläisenäkin. ;)

Viime viikon liikunnat:

Juhannuksesta tuli kovin liikunnallinen. Se tuntui tosi hyvältä. Kelitkin olivat sunnuntaita lukuunottamatta suotuisat ja aurinkirasvan ansiosta en edes polttanut itseäni kuin vähän jakauksen kohdalta. Tosin eilisillan lihaskuntoharjoitus olisi jäänyt tekemättä, ellen olisi luvannut sitä Kanelille. ;)

Liikuntasuunnitelma kuluvalle viikolle:

Ma: frisbeegolf
Ti: Xycling+Shape / lepo
Ke: juoksu
To: pyöräily
Pe: lepo
La: vuorosoutu (Kalevan kierroksen soutu)
Su: kirkkovenesoutu (Sulkavan soudun viimeistelyharjoitus)

Tämän viikon lopussa odottaa Kalevan kierroksen soutu. Ehdottomasti Kierroksen lajeista se, josta tykkään vähiten. Soutu on tekniikkalaji, mikä edellyttää paljon harjoittelua, johon minulla taas ei ole mahdollisuuksia. Vene ja soutupari ovat 200 kilometrin päässä, joten voin harjoitella vain silloin, kun olen kotikotona käymässä. Positiivisesti ajateltuna ensi lauantain jälkeen minulla on taas 25 kilometriä enemmän kokemusta. :D

Oikein miellyttävää viikkoa!

P.S. Nämä harvat postaukset ovat nykyisin sisällöltään hieman itseään toistavia. Jos teillä on jotain kysyttävää tai mielessänne aihe, josta tahtoisitte minun kirjoittavan, niin kertokaa ihmeessä. :)