Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiihto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste hiihto. Näytä kaikki tekstit

maanantai 9. maaliskuuta 2015

Kevään kaipuu?

Kun eletään jo maaliskuuta, ei ole voinut välttyä kanssaihmisten ihastelulta, kuinka aamulla on jo ihanan valoisaa ja kesä on täällä ennen kuin huomaammekaan. Synkkä talvi on ohi. Valo on ihanaa ja tykkään kesästä, mutta toisaalta se tarkoittaa myös tätä:



Minä kaipaan kevään hiihtokelejä. Että ehtisi vielä töiden jälkeen valoisaan aikaan hiihtämään. Vauhdin hurmaa järven jäällä. Helmikuun elättelin vielä toiveita, että pakkaskelejä ja vähän lisää lunta riittäisi tälle talvelle. Enää en usko - enkä toivo. Kuluvalla viikolla on muistuteltu suunnistus- ja pyöräilykauden olevan jo aluillaan. Hienoja asioita molemmat, mutta olisin tahtonut hiihtää vielä vähän. Onneksi tulevana viikonloppuna on edessä reissu Tahkolle ja seuraavana Vuokattihiihto. Niiden jälkeen olen valmis toivottamaan kevään tervetulleeksi. Vuokattihiihtoa seuraavana maanantaina starttaakin Tampereen iltarastikausi.

Ulkoilmassa tykkään liikkua kauden lajien parissa. Aika uskomatonta, että saatan hiihtää poskia nipistelevässä pakkasessa ja samassa paikassa muutaman kuukauden päästä juosta t-paidassa ja shortseissa. Neljä vuodenaikaa on <3! Lyhenevä hiihtokausi vain vetää välillä mielen matalaksi. Ehkä pitäisi harkita muuttoa pohjoiseen tai itään kauden pidentämiseksi. Tai hiihtoputken naapuriin. Tai ehkä ensi talvi tarjoaa pitkän hiihtokauden.

sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Vuokattihiihto 2014

Kurjasta talvesta huolimatta Kalevan kierroksen järjestyksessä toinen laji on hiihto. Hurja määrä hiihtotapahtumia on jouduttu perumaan ja niissäkin, jotka on saatu järjestettyä, on reittiä jouduttu muokkaamaan ja järjestelyt ovat vaatinee normaalia enemmän töitä. Kolmena edellisenä vuonna Kierroksen hiihto on järjestetty Pirkan hiihdon yhteydessä, joka jouduttiin tänä vuonna perumaan. Myös Vuokattihiihdon kanssa jouduttiin jännittämään ihan viime viikoille saakka ja reitti vahvistettiin kuluvan viikon tiistaina. Alun perin hiihtomatkan piti olla 45 kilometriä yhtenä lenkki, mutta tänä vuonna Vuokattiin saatiin järjestettyä yksi kahdenkymmenen kilometrin lenkki, jota osa hurjista kiersi päivän aikana jopa viisi (!) kertaa. Hattu ylös! Varsinkin kun parhaat lumiolosuhteet olivat Vuokattivaaran päällä, jonka yli reitti siten vietiin. Melkoiset nousut ja laskut!

Toinen huonon talven tuoma haaste on tottakai ollut harjoittelu. Tai aika yleisesti sen puute. Vuoden 2014 puolella olen ennen Vuokattihiihtoa tainnut saada kerrytettyä viitisenkymmentä hiihtokilometriä. Lisäksi sairastuin pari viikkoa takaperin flunssaan, joka jälkitauteineen alkoi hellittää vasta tämän viikon alkupuolella. Tiistaina en vielä ollut ollenkaan varma, että olisin lähdössä hiihtämään Vuokattiin. Vielä perjantaina junassa tuntui epätodelliselta, että minä olisin vielä tänä talvena osallistumassa hiihtokisaan, jossa matkana olisi 40 kilometriä. Kuopion pohjoispuolella alkoi sentään maastossa näkyä vähän lunta, mutta täytyy todeta, että en pysty edes kuvittelemaan, millaisen työn järjestäjät ovat tehneet saadakseen tuon lenkin hiihdettävään kuntoon.

Meille hiihtäjille oli nimittäin saatu aikaan aivan loistavan kuntoiset ladut. Ja kun lisäksi säiden säätäjä oli suosiollinen muuttamalla perjantain tuulisen räntä-/vesisateen pakkasyön kautta lauantain aurinkoiseksi poutakeliksi, voin sanoa, että pääsin hiihtämään kauden viimeiset kilometrit ehdottomasti talven parhaissa olosuhteissa.

Koska hiihtokilometrit ovat vähissä ja ne on hiihdetty lyhyillä tykkilumiladuilla, täytyi vaativalle vaarareitille lähteä nöyränä ja maltilla. Vaaralle nouseva lenkki on hyvin kaksijakoinen: ensimmäinen kahdeksan kilometriä nousua, pari kilometriä vaativaa laskua ja jälkimmäinen kymppi laskuvoittoista. Lähdin matkaan sillä idealla, että ensimmäisen kympin jälkeen ei saa tuntua pahalta ja toiselle lenkille käännyttäessä ei saa tuntua siltä, että tekisi mieli lopettaa. Lähtijöitä oli sen verran paljon, että ensimmäisiin nousuihin ei olisi päässyt ryntäilemään, vaikka olisi tahtonut. Tosin nousut itsessäänkin hillitsivät vauhtia: en saanut pehmeässä irtolumessa liu'utettua suksea ollenkaan, vaan luistelusuksillakin piti nousta haarakäynnillä. Silti vaaran päälle päästyä maisemat ja huippukuntoiset ladut korvasivat kärsimykset. Vaaralta alas oli pari pahaa laskua, joiden jälkeen sinisellä ladulla oikein nautiskelin hiihtämisestä.

Maalialueella kävin kääntymässä toiselle lenkille ja nyt nousuissa alkoi tuntua harjoittelun puute. Tässä vaiheessa tuli ensimmäistä kertaa tunne, että kyllä minä tästä maaliin selviän. Sukset olivat onneksi hyvät, eivätkä ne edes kaikkein märimmissä kohdissa alkaneet imeä kiinni lumeen. Ensimmäisellä kierroksella luisto oli erinomainen, mutta kulutuksen ja lämpötilan kohoamisen myötä latu muuttui raskaammaksi. Viimeisellä huoltopisteellä, kun tiesin, että vaikeimmat osuudet ovat takana ja että tulen selviämään harjoittelun puutteesta ihan kunnialla maaliin, tuli ihan vähän tippa linssiin. Helpot osuudetkaan eivät tuntuneet jälkimmäisellä kierroksella enää kovinkaan helpoilta, mutta jokainen kilometri oli lähempänä maalia. Äiti ja iskä olivat maaliviivalla vastassa ja iskä huusi, että hienosti menee alle neljään tuntiin, vaikkei sitä hänen skaalallaan lasketa edes hiihtovauhdiksi. ;) (Iskän oma aika samalla matkalla perinteisellä M60-sarjassa 2:25!)

Vuokattihiihto kuuluu Kainuun liikunnan Haasta itsesi kunnolla-massaliikuntatapahtumien sarjaan. Tällä kertaa tosiaan haastoin itseni kunnolla ja selvisin haasteesta. Tosin silti olisi mukavampi lähteä kisaan kunnolla treenanneena.

Yleensä tässä vaiheessa hiihtokautta alkaa jo vähän toivoa, että kevät tulisi. Tänä vuonna, kun hiihtokautta ei oikeasti ole ollut, ei tuollaisia tunteita ole näkynyt. Pää on ymmärtänyt jo viikkoja sitten, ettei hiihtokelejä tälle keväälle enää tule, mutta sydän ei oikein sitä hyväksy. Mieli on ollut koko kevään vähän alamaissa. Varmasti syitä on ollut muitakin, mutta tämä yhtenä. Nyt kun pääsin päättämään kauden mielimaisemissani huippuolosuhteissa, voin toivottaa hyvillä mielin kevään tervetulleeksi ja toivoa, että ensi talvi on parempi!

perjantai 7. helmikuuta 2014

Radiohiljaisuus seis!

Eipä mulle mitään ihmeempää. Tammikuu meni nopeasti ja helmikuukin on jo hyvässä vauhdissa. Työt, tai oikeammin täydellisyyteen pyrkivä ja herkästi stressaava luonne, meinaa välillä puristaa mehut tästä tytöstä. Liikunta ja blogin kirjoittaminen ovat jääneet liian vähälle. Yritän parantaa tapani kuitenkin itseäni kuunnellen. Opettelen olemaan itselleni armollinen sekä työssä että vapaa-ajalla sekä haen sopivaa tasapainoa niiden välille. Jatkuvaa oppimista tuntuu elämä olevan myös kolmenkympin tällä puolen. ;)



Viime tekstissä valittelin sopivien monojen tarvetta. Lopulta löysin yllä näkyvät Rossignolit hieman yllättäen Ideaparkin Budgetsportista koossa 37. Eivät nämäkään vieläkään pienet ole, mutta istuvat kuitenkin napakammin jalkaan kuin edelliset. Olen kokeillut näitä sekä hiihtoladulla että järven jäällä retkiluistimien kanssa.

Me ollaan Googlen kanssa samiksii...
Kauan odotetut Sotsin kisat on avattu ja oma kisakuume nousi jo torstain varaslähdön myötä. Jotenkin pitäisi sovittaa muu elämä seuraavan parin viikon aikana kisa-aikatauluihin. Oman kisakauteni avaan huomenna Tuusulassa. Palaillaan!

P.S. Myös jonkinlaista writer's blockia on ollut ilmassa, kun aiemmin hyvältä tuntunut aihe ei innosta kirjoittamaan koneen vierelle päästyä. Ei se niin vaikeaa ollutkaan, kun vain aloitti. Olette olleet ajatuksissani! :)
 

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Talvi on täällä!

Kun ikkunasta aukeaa luminen maisema ja lämpömittarissa näkyy kaksinumeroinen pakkaslukema, ei suksien ja retkiluistimen terien säilyttäminen eteisessä tunnu enää niin tyhmältä. On tuntunut epäreilulta, kun vuosien harkinnan jälkeen uskalsin ilmoittautua Finlandiahiihtoon ja kerrankin ennen vuodenvaihdetta on kertynyt riittävästi hiihtokilometrejä, niin kelit ovat mitä ovat. Välillä on mielen vallannut epäusko, että tuleeko hiihtokelejä koko talvena ollenkaan. Tai edes lunta...

Kävin joululomalla iskän kanssa tekojäällä kokeilemassa luistelemista. Kalevan kierroksen luistelu olisi edessä helmikuun ensimmäisenä viikonloppuna, mutta se on tuntunut kovin kaukaiselta, kun kelit... No, pakkasen myötä luistelemaan pitäisi Tampereellakin päästä piakkoin. Käytän luistellessa luistelumonoihin kiinnitettäviä retkiluistinten teriä. Talven ensimmäinen kerta luistimilla on joka kerta yhtä pelottava, kun nuo pitkäteräiset ovat aika paljon vaikeammin hallittavat kuin vaikkapa hokkarit. Nyt rupesin kuitenkin miettimään, että johtuisiko epävarmuus kuitenkin monoistani. Varsinkin oikean luistimen hallinnassa on toivomisen varaa. Oikea jalka on minulla se pienempi jalka. Kun lisäksi jalkateräni on melko kapea, kyse voisi olla vain siitä, että en saa monoja jalkaani riittävän tiukalle, jolloin ei ole ihmekään, että niihin kiinnitetyt terät eivät ole täysin hallinnassa. Oikea jalka siis pääsee liikkumaan monon sisällä. Pitäisi päästä sovittamaan pienempiä ja eri merkkisiä ja mallisia luistelumonoja. Oman ongelmansa tähän tuo vielä se, että minulla on NNN-siteet, jotka ovat Suomessa vähemmän suositut kuin SNS-siteet, varsinkin kuntoilijoiden keskuudessa. Eli perusurheiluliikkeissä valikoima on tosi pieni. Hiihdon erikoisliikkeissä tilanne on toinen. Pienen tutkimuksen jälkeen huomasin, että Ylöjärvellä sijaitsevassa J Sportissa näyttäisi olevan valikoimaa haluamistani monoista, joten täytynee vierailla siellä ensi viikolla.

torstai 28. marraskuuta 2013

Myrskyiset terveiset Saariselältä!

Heini-myrsky muutti tämänpäivisiä liikuntasuunnitelmia, joten nyt on hyvä aika kirjotella kuulumisia Saariselältä. Saavuimme tänne 12 tunnin ja 900 kilometrin ajon jälkeen lauantai-iltana. Tähän asti päivät ovat toistaneet samaa kaavaa: yhdeksän maissa aamupala, yhdeltätoista ladulle, missä kahdesta kolmeen tuntia hiihtoa ja takaisin mökille, sen jälkeen lepäilyä/lueskelua/tietokonetta, saunaan, ruoka ja television katselua. Yksinkertaista ja leppoisaa! Arkipäivän huolet eivät paina, koska ne ovat niin kaukana. 

Loman alkupuolella olisin saattanut tänään lähteäkin hiihtämään, mutta lähes 100 kilometriä neljänä peräkkäisenä päivänä alkaa jo tuntua kropassa, joten oli helppo antaa suksille lepopäivä. Olen yrittänyt keskittyä erityisesti hiihtotekniikkaan näin ensilumilla. Tai no, tekniikka pitää pitää mielessä joka kerta, kun sukset laittaa jalkaan. Nyt olen ottanut erityishuomion kohteeksi liu'un ja suksen päällä seisomisen. Jalka pitäisi palauttaa potkun jälkeen kropan alle, jolloin painon saa siirrettyä tehokkaasti suksen päälle ja liuku on tasapainoisempi ja pidempi. Tuon kanssa minulla on niin paljon tekemistä, mutta ongelman tiedostaminen on ensimmäinen askel kohti sen korjaamista. Hiihdän siis pääasiassa luisteluhiihtoa. 

Vaikka olen yrittänyt leikkiä tosihiihtäjää tekniikkaharjoitteineni, pitää välillä silti katsella ympärilleen ja nauttia tästä luonnonrauhasta, jota Lappi tarjoaa. Olemme nyt niin pohjoisessa, että ei päivä edes kunnolla enää valkene, vaikka olisi aurinkoinenkin päivä. Mutta tämä valo, joka täällä on - se on jotain uskomattoman kaunista! Se johtuu varmaankin lumesta ja valoisan ajan lyhyydestä ja vielä jostain. Ja onhan nämä ladut jotain aivan ihanaa! Pitkiä, hiihdettäviä ylämäkiä = tykkään! 

Hirveän nopeasti tämä viikko on mennyt, kun lauantaiaamuna pitää jo lähteä kotia kohti. Kotiin on aina mukava palata, mutta voisin helposti viettää täällä vielä toisenkin viikon! 

lauantai 16. marraskuuta 2013

Lumifiiliksiä

Kun telkkarista katseleen Levin lumisia maisemia, vetää ikkunasta näkyvä maisema tehokkaasti jalat takaisin maanpinnalle. Tai no, paistaahan täälläkin aurinko, mutta reipas tuuli ja lämpöasteet eivät ole juuri nyt sitä mitä toivon. (Näyttää Levilläkin tuulevan.) Tosin en saisi valittaa, koska viikon päästä olen jo reilusti lähempänä lunta. Ensilumenleiri Saariselällä siis odottaa. Sääennuste, latutiedot ja webkamera ovat tiiviin tarkkailun kohteena.

Isänpäiväviikonlopun vietin äitin ja iskän kanssa Leppävirran Vesileppiksessä hiihtoleirin merkeissä. Perjantaina minun oli tarkoitus lähteä hyvissä ajoin ajamaan, mutta töissä piti hoitaa pari kiireistä hommaa, joten lähtö venyi, enkä ehtinyt enää illalla hiihtämään. Silti viikonlopun aikana kertyi nelisenkymmentä kilometriä 1,1 kilometrin lenkkiä kiertäen. Näin kirjoitettuna se kuulostaa ihan hullun hommalta! Oli kyllä hieman hassua mennä hiihtämään hissillä. :D Toisaalta hintaan kuulunut vapaa kylpylän käyttö mahdollisti lihasten hoitamisen kylmäaltaassa. Tuollainen säännönmukainen (aamupala - aamutreeni - ruoka - lepo - iltatreeni - ruoka - lepo) urheilijan elämä tuntui oikein mukavalta. Ensi vuonna suunnittelimme menevämme pidennetyksi viikonlopuksi, niin ehtii hiihtää enemmän. ;)

Tiistaina kroppa pelotteli flunssan saapuvan. Kurkku oli hirveän kipeä ja äänikin hävisi. Otin korvakipuun särkylääkkeen ja suihkuttelin kurkkuun Pharysol-suihketta. Terveydenhoitoalalla työskentelevä äitini vihjasi minulle joskus tuosta tuotteesta, joka kuulemma ihan oikeasti auttaa kurkkukipuun. Nyt voin itse kertoa tätä viestiä eteenpäin: sen sijaan että korvaan säteilevä kurkkukipu olisi pahentunut tai muuttunut muiksi flunssan oireiksi, hävisi se kokonaan. Nyt kun sattuneesta syystä ei missään tapauksessa tahtoisi sairastua, aloitin tehokuurin vitamiineja. Huolellinen käsihygienia ja lämpimät jalat auttavat pitämään flunssapöpöt loitolla.

Tänään ajattelin lähteä etsimään joululahjoja. Tänä vuonna täytyy olla ajoissa liikkeellä, jotta saan toimitettua lahjat vastaanottajille mahdollisimman vähällä vaivalla. Vanhempien ja pikkuveljen lahjoista minulla ei ole oikein minkäänlaista ajatusta vielä, mutta toivottavasti keksin jotain. Shoppailun jälkeen ajattelin vetää lenkkitossut jalkaan, vaikka tällä hetkellä juokseminen ei kiinnosta tippaakaan. Viime aikoina olen toivonut, että minulla olisi joku, joka houkuttelisi minut liikkumaan, kun ei kiinnosta. Viime aikojen liikkumattomuus on toki johtunut lähinnä niskajäykkyydestä tai kurkkukivusta, mutta silti olisi kiva sopia jonkun kanssa kävelylenkistä, jos mitään muuta ei pysty tekemään.

Finlandiahiihtoon on 100 päivää! :)

maanantai 28. lokakuuta 2013

Hiihtämässä

Minä avasin eilen hiihtokauden. Jee! Jo useamman vuoden kestäneen perinteen mukaan köröttelimme Leppävirralle Vesileppiksen hiihtoareenalle hiihtämään. Viimevuotiseen tapaan kivaa oli! Tosin syystä tai toisesta kylmä, ilmastoitu ilma tuntui keuhkoissa edellisiä vuosia enemmän. Ehkä ihan hyväkin, koska se pakotti aloittamaan vähän rauhallisemmin. Itse asiassa oli niin kivaa, että suunnittelimme äitin ja iskän kanssa isänpäiväviikonloppureissua Leppävirralle. Kun hiihtämään on mahdollista päästä useampaan otteeseen, ei kerralla ole pakko ahnehtia niin paljoa. Marraskuun lopulla odottavaa ensilumenleiriä helpottaa, mitä enemmän hiihtoa sitä ennen on alla. En malttaisi odottaa isänpäivää, enkä Saariselkää. Joulukin on kohta täällä! :)

Alaselkä ja niska-hartiaseutu ovat olleet viime viikkoina epätavallisen jumissa. Olen käynyt hieronnassa ja yrittänyt petrata nukkuma-asentoa. Silti alaselkä on useina aamuina tosi jäykkä. Kipeä se onneksi ei ole ja päivän kuluessa se vetreytyy niin, että iltapäivällä ei enää muista mitään aamujäykkyydestä. Toivottavasti selkäjumi helpottaa ajan kuluessa, koska sänkykaupoille en ihan vielä tahtoisi. Niskojen ja hartioiden kipuihin toivon saavani helpotusta torstaina hammaslääkäristä saataviin purentakiskoihin. Olen jo aiemmin arvellut, että narskuttelen hampaita öisin, mutta kaksi viikkoa sitten hammastarkastuksessa lääkäri suositteli lämpimästi kiskon hankkimista. Oikeanpuolen hampaat ovat jo selkeästi kuluneet.

Viime aikoina blogini on täyttynyt ryhmäliikunta-arvioista. Nyt kun haaste lähenee loppuaan, saan toivottavasti aikaiseksi kirjoiteltua tänne sisältörikkaampia tekstejä.

Ihanaa viikon alkua!

lauantai 9. maaliskuuta 2013

Puhdasta ajamisen iloa

...Matti Heikkinen kuvaa mielestäni osuvasti oloa, kun hiihto kulkee. Tänään pääsin jyvälle siitä, mitä tuolla tarkoitetaan.

Auringonpaiste suorastaan kutsui ulkoilmaan, joten ideana oli lähinnä lähteä nautiskelemaan keväthangilla hiihtämisestä. Varsinkin kun hiihtokauden päätavoite on ohitettu, niin nyt voi hiihdellä ilman paineita. Ensin meinattiin mennä jäälle, mutta hiihtoseura tahtoi hiihtää perinteistä, niin suuntasimme ladulle.

Palautuminen Pirkan hiihdosta on sujunut nopeasti, eikä mitään väsymystä enää tuntunut. Viikolla olen harrastanut palauttavaa liikuntaa ja käynyt hieronnassa. Mitään erityistä jumia ei ole esiintynyt, mutta hieronnassa alaselästä ja hartioista löytyi aika kipeitä paikkoja. Eniten viime viikonlopun raskauden olen huomannut kasvaneena unen tarpeena. Olen nukkunut joka yö vähintään 7,5 tuntia, mutta tuo ei ole riittänyt mihinkään. Joka ilta olen mennyt hyvissä ajoin nukkumaan ihan väsymyksen takia.

Ladut oli ajettu tänä aamuna. Lähdin fiilistelemään luisteluhiihtoa rauhallisesti keskittyen hyvään tekniikkaan. Olo kropassa oli hyvä. Ensimmäisten kilometrien jälkeen en enää erittänyt pidätellä vauhtia, vaan annoin mennä. Hiihto tuntui vauhdikkaalta, mutta silti sopivan, mutta ei liian raskaalta. Tuntui, että kropasta saa aika hyvällä prosentilla tehoja irti. Synnyinpaikkakuntani vitosen lenkki, jota tänään hiihtelin, on kaikista laduista tutuin minulle, mutta en muista, että se olisi koskaan tuntunut yhtä helpolta. Niitä raskaita lenkkejä muistan moniakin. ;)

Annoin siis suksen tehdä työtä ja nautiskelin työstä ja vauhdista. Normaalisti kierrän kaksi kierrosta vähän alle tuntiin. Tänään ensimmäiseen kierrokseen meni 22,5 minuuttia, vaikka alkulenkin vähän himmailin. Ajattelin, että toisella kierroksella kokeilen, miten lujaa pystyn koko kierroksen hiihtämään. Pystyin pitämään tasaisen kovaa vauhtia koko lenkin, eikä väsymystä tuntunut sen paremmin lihaksissa kuin hengityksessäkään. 19 minuuttia! Olo oli niin hyvä, että hiihtelin vielä kolmannenkin kierroksen. Yhteensä matkaa kertyi 14,7 kilometriä ja aikaa tuohon kului tunti ja kolme minuuttia. Huonolla kelillä olen joskus ehtinyt kiertää samaan aikaan vain kaksi kierrosta.

Tämän hiihtokauden jälkeen tuo ei ole erityisen yllättävä kunnonnousu. Sairastelujen takia harjoituskausi on jäänyt vähän vajaaksi. Sen jälkeen rasittava kisa ja sen jälkeinen lepo nostavat kunnon selvästi kisaa edeltävää tasoa korkeammalle. Vastaavasti on käynyt monelle maajoukkuehiihtäjällekin, jotka ovat yrittäneet ajoittaa kuntohuipun arvokisoihin, mutta vasta kovat "harjoitukset" kisoissa nostavat kunnon halutulle tasolle. Itsellenikään tämä ei ole ensimmäinen kerta. Täytyy siis nauttia kevätauringosta ja -hangista ja hyvästä kunnosta. Ja yrittää siirtää se sujuvasti juoksuun. Kuntoilijalle on yhdentekevää, minkä lajin parissa aerobista kuntoa kohottaa. Juoksukunto edellyttää tietysti jalkojen totuttamista iskutukseen, mutta siinäkin pitäisi malttaa edetä riittävän rauhassa.

Nautinnollisia hetkiä aurinkoon ja pitenevään päivään minkä lajin parissa niistä nautittekin. Joka tapauksessa kevätkelit ovat nyt parhaimmillaan, joten ulkoilkaa! :)

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Pirkan hiihto 2013

Huh... nyt se on ohi. Valmistautuminen meni juuri niin kuin suunnittelinkin. Tosin lauantai-iltana huolestuin, että olenko syönyt ja juonut tarpeeksi, mutta energiat eivät loppuneet missään vaiheessa, eli senkin puolesta kaikki sujui.

Äiti ja iskä tulivat lauantaina Tampereelle. Iskä teki vielä viimeisen voitelun suksille. Lauantai-illan päivittelimme lumimyrskyä. Onneksi se kuitenkin loppui jo hyvissä ajoin yöllä ja sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena. Aamupalan jälkeen ehdimme vielä rauhassa lukea lehdet, kun iskäkin lähti tällä kertaa vain Puoli-Pirkkaan, eli tänä vuonna ei tarvinnut ajaa häntä ensin Niinisaloon. Puoliltapäivin pakkasimme sukset ja muut kamppeet autoon ja vein oman autoni Vermon raviradalle parkkiin. Siitä hyppäsin äitin ja iskän kyytiin kohti Hämeenkyröä. Siinä vaiheessa alkoi ensimmäistä kertaa jännittää, hyvällä tavalla. Lähtöalueella olimmekin hyvissä ajoin. Siellä alkoi taas tuntua, että onko tässä mitään järkeä vai lähtisinkö sittenkin äitin kyydillä takaisin Tampereelle. Kuuluu asiaan! ;)

Viimeisten varusteiden tarkistusten jälkeen suuntasin lähtöalueelle. Jättäydyin tarkoituksella aika häntäpäähän. Tarkoituksenihan ei ollut missään tapauksessa ainakaan aloittaa liian lujaa. Lähtöinnostuksessa vaan helposti höntyilee liian kovan jonon perään, kun ei malta mieltään. Lähtölaukaus pamahti ja puolitoista minuuttia sen jälkeen ylitin lähtöviivan. Siinä kohtaa huusin äitille, että hyvin menee, ei väsytä vielä. ;) Eipä tuossa Puoli-Pirkan lähdössä liian kovan alkuvauhdin vaaraa ole: ensimmäiselle huoltopisteelle asti mennään jonossa, joka pysähtyy jokaiseen ylämäkeen. Kyröskosken huolto meni vähän ohi valtavan ruuhkan takia. Huoltopisteen jälkeen tulee kuuluisa Pirkan hiihdon kävelyosuus. Ensimmäisen kymmenen kilometrin aikana (johon siis osuvat sekä pahimmat ruuhkat että tuo kävelyosuus) ehdin moneen kertaan ajatella, että ei minun tule varsinaisesti ikävä Pirkan hiihtoa, kun Kalevan kierroksen hiihto on ensi vuonna muissa maisemissa.

Kävelyosuuden jälkeen hiihto oli kai aika kivantuntuista, kun suurempia muistikuvia siitä ei ole. Aiempina vuosina muistan, että kävelyn jälkeen hiihtorytmiin pääseminen on ollut vaikeaa, mutta nyt ei ollut sitä ongelmaa. Hiihtelin aika sopivaa vauhtia etenevässä jonossa. Lintuharjun huoltopiste (~15 km) tuli yllättävän nopeasti vastaan ja siellä tankkasin ihan ajan kanssa. Kyröskoskelta alkanut loiva nousu jatkui vielä noin kilometrin verran huollosta eteenpäin, mistä alkoi puoleen matkaan jatkuva loikotteleva lasku, joka huipentuu Rokkakosken laskuun. Kyseessä on jonkinlaiseksi Pirkan hiihdon legendaksi muodostunut vaativa lasku, jonka voi halutessaan kiertää hiekoitettua reittiä pitkin kävellen. Etukäteen ajattelin hyödyntäväni tämän mahdollisuuden, mutta enhän minä sitä tänäkään vuonna tehnyt. Sen sijaan rauhallisesti laskien pääsin metsän siimeksestä tasaiselle pellolle kunnialla. Jes! Sisu ei antanut periksi, että olisin ottanut vapaaehtoisesti sukset pois jalasta. Jos jossain tänä vuonna oli iloa hieman nihkeästä luistosta, niin tuossa laskussa. Lasku lasketaan siis pellolle, jossa latu tekee 90 asteen mutkan. Ladulla riittää sekä pituutta että leveyttä, mutta liukkaammilla keleillä olen nähnyt hiihtäjien laskevan mutkan suoraksi ja hankeen. Onneksi vauhti on yleensä sen verran hidastunut, että pahempia ei kai ole sattunut.

Laskun jälkeinen Rokkakosken huoltoa olen pitänyt puolen matkan krouvina. Olo alkoikin jo olla sellainen, että jo oli aikakin. Rokkakosken huollosta alkoi kolmas legendaarinen Pirkan hiihdon osuus: Rokkakosken nousu. (Ensimmäinen on kävelyosuus ja toinen edellä kuvattu lasku.) Latuprofiiliinkin on erikseen merkitty, että nousua kertyy kolmen kilometrin matkalla 85 metriä. Nousulla ehkä halutaan pelotella Pirkan ensikertalaisia, koska ei se ole niin paha kuin, miltä se kuulostaa. Tosin jos jo puolessa matkassa tuntuu pahalta, niin sitten tuo nousukin on raskas. Toisaalta kun siitä on selvinnyt, niin tietää olevansa voiton puolella. Itselläni oli jo puolessa matkassa aika raskaat jalat, mutta eipä noissa nousuissa kukaan enää mennyt heittämällä ohi. Vaikka tästä eteenpäin maaliin asti tuntui, että on tien tukkona muille, niin yleensä takaa kuului vain huuto, että jatka vain, pidät hyvää vauhtia, jos yritti laskea muita ohi. Raskain jaloin ylöspäin raahustaessa tuntui välillä vähän toivottomalta, mutta kun selvisin nousun päälle ja tiesin, että maaliin on enää alle kaksikymmentä kilometriä, koitti taas vähän parempi vaihe. Vauhti ei ollut päätä huimaava, mutta vei kuitenkin eteenpäin.

Viimeistä edelliseltä huoltopisteeltä oli maaliin enää viitisentoista kilometriä ja siinä vaiheessa uskoin selviäväni kunnialla maaliin. Alkumatkasta otan aina tavoitteeksi seuraavan huoltopisteen, mutta Pentinmaalta eteenpäin alan odottaa Ylöjärven latuverkostoon liittymistä ja 10 km maaliin -kylttiä. Huoltopisteeltä eteenpäin sekä reidet että ojentajat antoivat kramppien merkkejä ja noin 12 kilometriä ennen maalia sisä- ja etureisien alaosat menivät täysin jumiin. Siinä kohtaa meinasi itku tulla. En pystynyt liikkumaan ollenkaan. Tiesin, että seuraavaan huoltoon oli vielä vähintään 3 kilometriä ja mietin, että miten selviän sinne asti ja jos keskeytän, niin onko sieltä kuljetus maaliin vai täytyykö siinäkin tapauksessa hankkia oma kyyti. Onneksi mukana oli lääkettä kramppeja vastaan. Epäilin kyllä sen tehoa noin voimakkaaseen lihaskouristukseen, mutta ihmeainetta se oli. Ohitin 10 km -kyltin ja pääsin Julkujärven huoltopisteelle. Suolainen kauravelli on yhtä ihanaa kuin edellisillä kerroilla. Taitaa muuten olla maitoon keitettyä. Kahdeksan kilometriä maaliin! Jos aion keskeyttää, niin nyt on siihen viimeinen mahdollisuus. "Tuska on vain hetkellistä, mutta luovuttaminen ikuista." Sanotaan, että ensimmäisen kerran jälkeen keskeyttäminen tulee helpommaksi. En tahtonut kokeilla sitä, joten päätin jatkaa maaliin. Jokainen pienikin ylämäki tuntui jaloissa, mutta jokainen kilometrikyltti oli lähempänä maalia. Tosin missasin kuuden kilometrin kyltin ja toivoin, toivoin, toivoin, että tuo seuraava on viiden kilometrin kylttiä. Oletteko muuten huomanneet, miten samannäköiset numerot 5 ja 6 ovat kaukaa katsottuna?! Vitosen jälkeen tissisillan yli ja viimeinen kunnon nousu. Tuntui pahalta, mutta tiesin, että mäen päällä helpottaa. Viimeiset neljä kilometriä ovat ihanan tasaiset ja tulivat taas suhteellisen hyvää vauhtia. Ainakin sillä hetkellä se tuntui siltä. ;)

Aina aiemmin olen tullut maaliin valoisaan aikaan, joten noin 600 metriä ennen maalia oli yllätys, kun reitti ohjattiinkin valoladulta pimeään alamäkeen. Katsoin jo ympärilleni, että olenko oikeassa paikassa, mutta mutkan takana oli kyltti 0,5 km maaliin. Seuraavan mutkan takana näkyikin valopisteitä. Ilmeisesti järjestäjiä otsalamput päässä. Ei, kun lähemmäs tullessa huomasinkin, että järjestäjät olivat sytyttämässä soihtuja ohjaamaan hiihtäjiä. Siinä vaiheessa en voinut estää liikutusta, vaan kyyneleet nousivat silmiin. Vaikka pimeällä maaliin tuleminen tarkoittaakin sitä, että aikani on huonompi kuin ennen, niin soihtukujassa raviradalle laskeminen oli jotain niin hienoa, ettei sitä voi sanoin kuvailla. Tätä kirjoittaessakin olen hieman liikuttunut.

Maaliin tulon jälkeen lähdin hakemaan varusteitani ja vaihtamaan lämmintä vaatetta päälle. Iskä oli maalissa kaksi tuntia ennen minua, joten he olivat jo äitin kanssa lähteneet kotimatkalle. Äiti oli jättänyt laukkuni halliin varustesäilytykseen tällä viestillä varustettuna:


Siinä vaiheessa en enää voinut hillitä itseäni, vaan purkahdin itkuun. Ajatelkaa, miten olisi kaduttanut, jos olisin jättänyt hiihdon kesken! Ihana äiti! <3 <3 <3


Aikani oli 4.44.41. Olisi ehkä pitänyt odottaa vielä kolme sekuntia. ;) Viime vuonna kulki lähes tunnin nopeammin, mutta olin niin onnellinen maaliin pääsystä. Enhän lähtenytkään ihan samoin tavoittein ja jossain vaiheessa olin varma, etten pääse maaliin, vaikka kuinka tahdon voimaa riittäisi. Lisäksi olen aika monesta lähteestä kuullut kuluneen vuorokauden aikana, että keli oli nihkeä. Pirkan hiihdossa (90 km) voittajan aika heikkeni viime vuodesta lähes tunnilla ja kelin takia maalin aukioloaikaa jatkettiin puolella tunnilla.

Jostain syystä näiden taistelukisojen jälkeen olen erityisen tyytyväinen itseeni, vaikka varsinainen tulos jäisikin vaisuksi. Samoin tosin huomaan arvostavani huippu-urheilijoissa taistelijoita ja venyjiä, vaikkei sillä saisikaan mitalia. Pystyn näkemään tuloksien taakse, jos vaikka se kahdeksanneksi sijoittunut hiihtäjä teki elämänsä suorituksen. Tätä asennetta kaipaisin enemmän suomalaiseen urheilumediaan ja urheilun seuraajiin. Ehkä ne urheilijoiden paineet arvokisoihin lähdettäessä eivät olisi niin kovat ja sauvan kahvaa ei tarvitsisi puristaa ihan niin lujaa.


Joka tapauksessa tämän vuoden hiihto on nyt ohi. Ihan vielä en heitä suksia kokonaan nurkkaan, mutta silti alan siirtyä kohti juoksukautta ja Vuokatti hiihtoa. Ilmeisesti ensi vuonna Kalevan kierroksen hiihto järjestetään siellä. Olen aika innoissani, sillä tykkään ko. tapahtuman reitistä, järjestelyistä ja paikkakunnasta. Viis siitä, että matka taitaa olla 60 kilometriä! :)

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Hiihtotekniikka: luisteluhiihto

Luisteluhiihdon kohdalla puhutaan usein vapaasta hiihtotavasta, mutta ilmaus on virheellinen. Kisoissa on vapaa hiihtotekniikka, eli saa hiihtää, kuten haluaa. Olen ollut huoltajana kisassa, jossa vapaan kisa on voitettu perinteisellä hiihtotavalla. Keli oli vähintäänkin haastava. Sama virheellinen ilmaisu häiritsee ehkä vielä enemmän uinnissa. Tosin vapaauinti on jo niin vakiintunut termi, että minun pieni protestini ei taida sitä muuttaa.

Luisteluhiihdon tekniikat vauhtijärjestyksessä ovat sauvoitta luistelu, kaksipotkuinen luistelu, yksipotkuinen luistelu ja perusluistelu. Kahdella keskimmäisellä tekniikalla on myös norjalaisten hiihtäjien mukaan annetut kutsumanimet.

Kaikille luisteluhiihdon tekniikoille olennaista on, että suksen pohja on pyrittävä pitämään mahdollisimman pitkään lunta vasten (eli suksi ei käänny liian aikaisin kantille) ja painopiste on suoraan liukuvan suksen päällä.

Sauvoitta luistelu on nopein tapa edetä hiihdossa. Sitä käytetään silloin, kun sauvoja ei ehdi enää työntää lumeen. Ilman sauvoja luistelu vaatii, että luisteluhiihdon jalkatekniikka on kunnossa. Lisäksi jalkatyö on kaikissa luisteluhiihdon tekniikoissa samanlaista, joten se on erinomainen luisteluhiihdon tekniikkaharjoitus. Luisteluhiihdon harjoittelu alkaa painonsiirrosta sukselta toiselle. Painonsiirron jälkeen suksella pyritään liukumaan mahdollisimman pitkään, kunnes suksi kääntyy kantille pitkää ja puristavaa potkua varten, jonka jälkeen paino siirtyy toiselle jalalle. Sauvoitta luistelu on loivan alamäen ja luistavan kelin tekniikka.

Mogren eli kaksipotkuinen luistelu on kuntoilijalle erinomainen tekniikka pitkiin retkihiihtoihin. Siinä sauvoitta luistelun potkuun lisätään tasatyöntöä muistuttava työntö joka toiselle potkulle (eli aina samalle jalalle). Työntö tulee ns. vanhalle liu'ulle, eli työntö lähtee, kun liukuva suksi on liukunut jo jonkin aikaa lumessa. Työnnön jälkeen tulee puristava potku ja painonsiirto toiselle jalalle, jolla pitäisi malttaa liukua myös pitkä liuku, kunnes paino siirtyy taas "työntävän" jalan puolelle.

Wassberg tai "wassu" eli yksipotkuinen luistelu muistuttaa edellistä, mutta wassussa työnnetään molemmille jaloille. Rytmitys ja työntö ovat samat kuin mogrenissa: ensin suksen liuku, työntö, potku, painon siirto, liuku, työntö, potku jne. Wassberg on erinomainen tekniikka harjoitella pitkää liukua molemmille puolille. Wassu on tasaisen ja loivan ylämäen tekniikka. Kilpahiihtäjiä arvostellaan sen mukaan, kuka nousee kisassa mäkeä pisimmälle wassuttamalla ennen vaihtoa kuokkaan.

Kuokka eli perusluistelu on kuntoilijan yleisin hiihtotapa, mutta omimmillaan se on ylämäessä. Edellisiin tekniikoihin verrattuna isoimmat erot ovat, että sauvatyöntö on toispuoleinen ja rytmitys on erilainen. Sauvoilla työnnetään vain toiselle puolelle. Liukuun lähtevä suksi ja sauvat iskeytyvät maahan samanaikaisesti. Sauvatyöntö tehdään kädet ja vartalo liukuvan suksen puolelle kääntyneinä. Molempien käsien kulma on sama, mutta liukuvan suksen puoleinen käsi jää ylemmäs, johtuen vartalon kierrosta. Ylävartalon liike muistuttaa kuokkimista. Vartalon kiertoa ei kannata kuitenkaan liioitella, vaan pitää mieluummin niin pienenä kuin mahdollista.

Kuokka ja mogren ovat toispuoleisia tekniikoita, joten jokaisella ihmisellä on niihin se parempi puoli, johon liike tuntuu sujuvan paremmin. Lihasepätasapainon välttämiseksi niitä kannattaa kuitenkin harjoitella hiihtämään molemmille puolille. Yleensä mogren sujuukin kohtuullisen helposti kummalle puolelle tahansa, koska sama liike tehdään wassbergissä molemmille puolille. "Väärän" puolen kuokka vaatii enemmän harjoitusta. Senkin voi oppia, kunhan ei luovuta, vaikka ei heti ala luonnistua. 

Lisäksi luisteluhiihdon yhdeksi tekniikaksi lasketaan vuoroluistelu eli ns. ankkatyyli. Hiihdon maailmancupissa sitä ei näe kuin Tour de Skin loppunousussa, jossa 3,7 kilometrin nousun keskijyrkkyys on 11,5 % ja maksimi 28 %. Vertailuksi esimerkiksi Tampereella Lukonmäestä Hervantaan nousevan tien jyrkkyys on 12 % ja se tuntuu jo jyrkältä. Kuntoilijalle vuoroluistelu on hyvä tekniikka jyrkissä ylämäissä, jos kuokalla ei enää tunnu pääsevän ylöspäin. Vuoroluistelu muistuttaa haarakäyntiä, mutta suksea pyritään liuttamaan ja työntö on liu'un takia pidempi.

Lisäksi maastohiihtoon kuuluu olennaisena osana myös alamäet. Laskuasentoa ja -rohkeutta voi treenata siinä, missä muitakin tekniikoita. Laskuissa tärkeintä on pitää paino molemmilla jaloilla, jalat pienessä koukussa ja vartalo rentona. Tällöin asento on mahdollisimman tasapainoinen, joten pieniin yllätyksiinkiin pystyy reagoimaan nopeasti. Jalat suorina ja kroppa jännittyneenä kaatuu varmasti. Laskun vauhtia voi säädellä laskuasennon korkeudella. Mitä alempana painopiste on, sitä pienempi on ilmanvastus ja kovempi vauhti. Jos vauhti alamäessä tuntuu liian kovalta, pitää aurata. Jos auraa molemmilla jaloilla, hypätkää pois perinteisen uralta, jotta latu pysyy kunnossa. Aurata voi myös vain toisella suksella siten, että toinen suksi kulkee latu-uraa pitkin, mutta pitäkää silloinkin huolta, että auraava suksi kulkee uran ulkopuolella.

Suomen ladun tekemä video luisteluhiihdosta:



Synnyinperheessäni on aina hiihdetty paljon. Iskä hiihtää teknisesti tosi hyvin ja paljon talvessa. Äiti taas hiihtelee paljon, mutta ei niin välitä tekniikasta. Aina välillä huomauttelemme iskän kanssa (kaikella rakkaudella) äitille, että luistelusuksilla voisi käyttää muutakin tekniikkaa kuin kuokkaa. Välillä äiti hermostui ja rupesi hiihtämään pelkästään perinteistä, kun silloin kuulemma tulee paljon vähemmän kuittailuja tekniikasta. Äiti kun valitti, että hän ei ymmärrä, miten luisteluhiihdon eri tekniikat eroavat toisistaan. Se olikin hauskannäköistä, kun yritimme iskän kanssa näyttää olohuoneen lattialla ilman suksia, millaista mogren on. :D

Kuten aiemmin mainitsin, voisin kertoa hiihtotekniikan pienen pienistä nyansseistakin loputtomiin, mutta johonkin täytyy vetää raja. Toivottavasti tämä avasi edes vähän, mitä mikäkin tarkoittaa. Varsinkin nuo videot ovat hyvin kuvaavia.

Hiihtotekniikka: perinteinen hiihto

Ajattelin avata lyhyesti eri hiihtotekniikoiden eroa. Tai no, en tiedä, osaanko kirjoittaa tästä aiheesta lyhyesti, varsinkin kun juttu tuntuu usein siirtyvän aiheesta sivuun, mutta yritetään. Kyseessä on itselle kovin läheinen aihe, josta voisin keskustella pitkään. Valitettavasti innokasta juttuseuraa on yleensä vaikea löytää. ;)

Hiihtotapoja on kaksi: perinteinen ja luistelu. Näiden eron varmaan erotatte, joten en lähde sen enempää sitä selittämään.

Tärkeimpiä asioita koskien molempia hiihtotapoja on tasapainoinen yhden jalan liuku, oikea rytmi ja rento liike. Kaikissa hiihtotekniikoissa asento on hieman etukumara. Keskivartalon ja lantion asento ja tuki ovat myös keskeisessä asemassa. Hiihto onkin mitä parasta koko kehon liikuntaa.

Molemmat hiihtotavat jakautuvat useampiin eri tekniikoihin, joita käytetään erilaisissa maastonkohdissa siten, että vauhti pysyy mahdollisimman kovana ja eteneminen on taloudellista. Alla on lueteltu hiihtotekniikat nopeusjärjestyksessä. Käytännössä eri hiihtotekniikoita käytetään tuossa järjestyksessä myös kevyemmästä maastosta raskaampaan.

Perinteisen hiihtotekniikat ovat nopeimmasta hitaimpaan tasatyöntö, yksipotkuinen tasatyöntö, vuorohiihto ja haarakäynti.

Tasatyöntö on tasaisen ja loivan alamäen tekniikka. Siinä paino on molemmilla jaloilla koko liikkeen ajan ja jalat pysyvät paikallaan. Sommat osuvat maahan hieman varpaiden etupuolella. Työnnön alkaessa mahdollisimman suuri osuus painosta on sauvoilla. Vatsalihaksilla rutistetaan ylävartalo etukumaraan. Käsien kulma pysyy muuttumattomana, kunnes kädet ohittavat vartalon, jolloin lopputyöntö tehdään kädet suoristamalla. Suurin voima tuotetaan keskivartalosta. Lisävoimaa liikkeeseen saadaan jalkojen pumppauksella, eli pienellä polvien koukistuksella ala-asennossa. Yläasennossa, kun sauvat ovat lähdössä työntöön, koko vartalo on suorana, lantio ylhäällä ja paino päkiöillä tai varpailla.

Yksipotkuinen tasatyöntö muistuttaa tasatyöntöä, mutta liikeen loppuun lisätään vauhtia lisäävä potku. Suksen pitoalue painetaan lunta vasten, kun kädet tasatyönnön jälkeen heilahtavat takaisin eteen. Potkun jälkeen jalka palaa toisen viereen ennen tasatyöntöä ja potkua toisella jalalla. Yksipotkuista tasatyöntöä käytetään tasamaalla ja loivissa ylämäissä.

Vuorohiihto on helpoin hiihtotekniikka oppia. Sen liikerata muistuttaa kävelyä, lisättynä suksen liu'ulla.  Paino ei ole missään vaiheessa molempien suksien päällä, vaan jatkuvasti vain toiselle suksella. Eli niin sanottua kahden suksen liukua tulee varoa. Vuorohiihto on omimmillaan tasaisella ja ylämäessä.

Haarakäynti on ylämäen hiihtotekniikka. Kun suksi lipsuu vartalon alta, siirrytään ladulta luistelu-uralle jalat V-asennossa. Suksea ei liu'uteta, vaan jaloilla edetään kävelyn tai juoksun omaisesti ja vastakkaisen puolen sauvalla tuetaan ja autetaan etenemistä.

Suomen ladun video perinteisen hiihdon tekniikoista:



Teksti uhkaa kasvaa liian pitkäksi, joten jatketaan luisteluhiihdon parissa erillisessä tekstissä.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Pirkan hiihtoon valmistautuminen

Pirkan hiihto hiihdetään vuosittain maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna, eli tänä vuonna ensi sunnuntaina. Se taas tarkoittaa, että nyt eletään niitä päiviä, joina suoritusta ei enää pelasteta, mutta pilata voidaan helpostikin. Kaikki kehittävät harjoitukset on jo tehty ja nyt vain viimeistellään olotila kuntoon 45 kilometrin rypistystä varten.

Liikunnan puolesta mennään tällä viikolla aika rauhassa, mutta täysin lepoon ei tarvitse jäädä. Lihaksien täytyy olla levänneet, mutta virkeät. Maanantaina teimme PT:n kanssa ensin lihaksia venyttävän ja avaavan "lihaskuntotreenin": foam rolleria sekä venyttäviä ja avaavia liikkeitä. Sen jälkeen teimme juoksumatolla vetotreenin. Vedot pidettiin lyhyinä (30 sekuntia - minuutti), mutta loppua kohden nopeutuvina. Viimeiset mentiin jo tosi kovaa. Näillä samoilla jatketaan loppuviikkokin: kehonhuoltoa vaikka joka päivä, torstaina tyky-pilateskurssi ja perjantaina tai lauantaina viimeinen, lyhyehkö hiihtolenkki, joka sisältää 3-4 lyhyttä vetoa. Näillä lihasten hermotus hoidetaan kuntoon.



Ruokavalio pysyy pääosin normaalina, mutta hiilihydraattien määrään kiinnitän erityishuomiota. Välttämättä en syö niitä yhtään normaalia enempää, mutta nyt hiilarin määrä on normaalipäivien ylärajalla. Lounaaksi tai päivälliseksi syön useamman kerran tulevien päivien aikana pastaa ja perjantai- tai lauantai-iltana saan vähän herkutella. Lisäksi perjantaina ja lauantaina juon vähän normaalia enemmän, jotta nestetasapaino on varmasti kunnossa.

Viimeinen tärkeä tekijä valmistautumisessa on lepo. Unta pitää saada riittävästi ja työ- tai muutakaan stressiä en suostu ottamaan. Perjantaina yritän lähteä töistä jo hyvissä ajoin, että ehdin katsomaan miesten MM-viestiä kotiin.

Viikonlopun sääennusteet näyttävät aika mielenkiintoisilta. Arkipäivinä lämpötila nousee pitkälti plussan puolelle, mutta viikonlopulle luvataan kireähköjä pakkasia. Tosin enemmin minä pakkasessa hiihdän, varsinkin jos ei sada lunta.

Pitkittynyt flunssa pilasi tärkeimmät harjoitusviikot aika totaalisesti, mutta sitä ei auta kauheasti surra enää tässä vaiheessa. Kipeänä ajattelin, että surisin tässä vaiheessa enemmänkin. Nyt olen kuitenkin aika rauhallinen: Tapahtunut, mikä tapahtunut. Sunnuntaina menen vain tekemään parhaan mahdollisen suorituksen, mihin tässä kunnossa pystyn. Pahin moka, minkä tällä harjoituspohjalla voin tehdä, on lähteä alussa liian kovaa. Pitää malttaa lähteä rauhassa ja kiristää sitten lopussa, jos varaa on. Kaikesta huolimatta odotan sunnuntaita aika innoissani!

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Onnistumisia hiihtoladulla

Takana on loistava viikonloppu ihan parhaassa seurassa. Opiskelukavereita tuli kyläilemään ja ehdimme päivittää kuulumiset oikein ajan kanssa. Yksi heistä treenaa kevään HCR:lle, joten on kiva päästä vaihtamaan ajatuksia omasta rakkaasta harrastuksesta kavereiden kanssa. Toivottavasti jossain yhteydessä pääsisimme yhteislenkillekin, vaikka eri paikkakunnilla asummekin.

Ennen kuin vieraat lauantaina saapuivat ehdin käydä aamuisella hiihtolenkillä. Sain PT:ltä ohjeet, että näissä viimeisissä harjoituksissa ennen Pirkan hiihtoa kannattaa kiinnittää erityishuomio tekniikkaan. Hiihdossa, kuten monessa muussakin lajissa, ei riitä pelkät erilliset tekniikkaharjoitukset, vaan tekniikkaan täytyy keskittyä jokaisella lenkillä. Tiistaisessa hiihtokoulussa sain lopulta kiinni ajatuksesta, miten luisteluhiihdossa jalka pitää potkun jälkeen tuoda vartalon alle uuteen liukuun. Olen tähän asti hiihtänyt jalat aika levällään. Paitsi että se näyttää hassulta, painon siirto liukuvalle jalalle ei ole tehokkain mahdollinen. Hiihtokoulussa teimme yksinkertaisen harjoitteen, jossa hiihdetään ilman sauvoja muuten normaalista, mutta ennen kuin suksi tuodaan lumeen, monojen kantapäät kopsautetaan yhteen. Tällöin jalka on pakko tuoda vartalon alle. Kyse ei ole ollut vaikeasta asiasta, mutta se vaati juuri näin kauan, että ymmärsin, miten tuo kuuluu tehdä. Tähän asti olen ollut sitä mieltä, että en pysty tuomaan jalkaa riittävän lähelle toista jalkaa. Tasapaino ei pidä ja jos suksien kannat menevät ristiin, niin kaadun varmasti. Ei se kuitenkaan ollut niin vaikeaa, kun vain uskalsi yrittää. Tietysti korjaantuneen tekniikan omaksuminen tulee vaatimaan vielä satoja kilometrejä, mutta nyt ainakin tiedän, miten se kuuluu tehdä ja miltä sen kuuluu tuntua.

Jos tahdotte nähdä, miten jalkojen tulisi toimia hiihtäessä optimaalisesti, katsokaa ampumahiihtäjä Darya Domrachevaa. Hänen hiihtämisensä näyttää niin helpolta, että se ei edes näytä nopealta. Verratkaapa vaikkapa Tora Bergeriin ja katsokaa hiihtoaikoja! Kyttäättekö te muuten urheilijoiden tekniikoita urheilua katsoessanne? Suosittelen seuraamaan, kuten myös omaa tekniikkaa milloin se vain on mahdollista. Varsinkin juostessa on hyvä hyödyntää kauppojen lasi-ikkunat ohi juostessa. Jos tahdotte nähdä mielestäni ylvästä juoksua, niin katsokaa nuorta Oona Kettusta. Kaunis askel!

Toinen tekninen yksityiskohta, jota eilen harjoittelin, oli kuokan hiihto oikealle puolelle. Mogrenia osaan hiihtää kohtuullisesti molemmille puolille, koska wassbergissa on työnnettävä molemmille potkuille. Kuokka on ollut aina vaikeampi "väärälle" puolelle hiihdettäessä, mutta hyvähän se olisi osata molemmille puolille. Välillä se onnistuu paremmin, välillä ei ollenkaan. Eilen oli se parempi päivä. Kuokka sujui molemmille puolille ja pystyin jopa vaihtamaan lennosta muutaman potkun välein puolta molemmin päin. Hyvä Aku!

Viikon päästä edessä on hiihtokauden päätapahtuma Pirkan hiihto. Em. fakta yhdessä pitenevän päivän ja plussalle nouseva lämpötilan kanssa alkavat kääntää ajatukset jo kevääseen ja juoksuun. Toisaalta tuntuu, että talvi on taas ollut liian lyhyt (voi johtua osin pitkästä flunssastakin), mutta kyllä minä kovasti odotan kevättä ja sulaa tienpintaa. Mutta vähän ennen sitä ajattelin päästä hiihtämään keväisessä auringossa järven jäälle.



Tilastofriikkinä innostuin tänään siirtäessäni eilistä hiihtolenkkiä Garministani Garmin connectiin: Huomasin, että yksittäisestä harjoituksesta löytyy harjoituksen aikainen sää automaattisesti. Enää ei tarvitse muistella, oliko aamulla 5 vai 7 astetta pakkasta.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Ihanainen DOMS

Tauti alkanee hellittää (on ollut niin sitkeässä, että ihan varmaksi en uskalla vielä sanoa) ja maanantaina pääsin ihan kunnon treenin pariin. Liikuntaa on kertynyt koko ajan kohtuullisia määriä, mutta rasittavuudeltaan ne ovat olleet kevyempiä: hiihtokoulua, sulkapalloa, sauvakävelyä...

Maanantaina teimme personal trainerin kanssa kunnon lihaskuntotreenin. Yleensä olemme painottaneet enemmän kuntopiirityyppistä lihaskuntoa, koska omat tavoitteeni ovat aerobisissa lajeissa, mutta vaihtelu virkistää. Ah... se oli ihanaa! Vaikka tauko tuntuikin lihaksissa, niin tuntui hyvältä oikeasti treenata.

Eilen oli hiihtokoulussa ensimmäinen kerta luisteluhiihtoa. Se oli kivaa! Harjoittelimme lähinnä luisteluhiihdon potkua ja liukua ilman sauvoja sekä kuokkaa sauvojen kanssa. Osa koululaisista oli ensimmäistä kertaa luistelusukset jalassa, mutta se ei onneksi haitannut. Jokainen teki omat tekniikkaharjoituksensa. Hiihtokoulun alussa olin sanonut, että luisteluhiihtoni on melkoista räpeltämistä. Sain jopa kehuja, että osaan seinoa hienosti suksella. Luistelusuksenhan (toki myös perinteisen) saa liukumaan juuri sillä, että malttaa pitää painon liukuvalla suksella ja suksen pohjan lunta vasten. Kantillaan suksi ei liu'u. Yhtään parempaa keliä ei luisteluhiihtoon olisi voinut toivoa. Päivällä lumen pinta oli ollut plussan puolella, mutta iltaa kohden pakastuva ilma veti lumen liipalle. Ah.... ihanaa!

Vanhuus ei näköjään tule yksin: treenin jälkeinen lihaskipu alkaa olla todellakin viivästynyttä. Eilen tiistaina lihakset olivat lihaskuntotreenin jälkeen makeasti kipeät, mutta siedettävät. Hiihdellessä jalat vertyivät. Tänään varsinkin etureisien jumi on tehnyt kävelemisestä "hieman" kankeaa. Nyt iltaa kohden hauislihasten alapään kipeytyminen on tehnyt käden ojentamisen mahdottomaksi. Nautinnollista kipua, mutta esti tälle päivälle suunnitellun hiihdon. Huomenna täytyy töiden jälkeen jäädä kokoustamaan, mutta jos ollaan oikein tehokkaita, niin ehkä ehdin vielä kokouksen jälkeen hiihtämään.

torstai 14. helmikuuta 2013

Hiihtokoulu

Hmm... kolme hiihtokoulukertaa takana, enkä ole käsittääkseni kirjoittanut niistä lainkaan. Piti oikein tarkistaa, mutta ainakaan omaan silmään ei osunut tekstiä. Korjatkaa, jos olen väärässä.

Kyseessä on siis 6 x 1,5 tunnin koulu. Tai no, itse asiassa ensimmäisellä kerralla oli tunnin luento sisätiloissa hiihtotekniikoista, voitelusta ja välineistä, mutta nuo kuusi kertaa ollaan ihan ulkona suksilla. Kolme ensimmäistä kertaa perinteistä ja kolme viimeistä vapaata. Perinteisessä pitäisi nyt siis olla täysin oppinut.

Ensimmäisellä tunnilla tunsin siirtyneeni ajassa noin kaksi vuosikymmentä taaksepäin. Samoja yhden jalan potkuharjoituksia tehtiin aikanaan muumihiihtokoulussakin. Ja ne ovat edelleenkin yhtä hauskoja. Ensin yhdellä suksella harjoiteltiin suksella liukua. Sitten laitettiin toinenkin suksi jalkaan ja harjoiteltiin potkua ja liukua ensin toisella jalalla ja sitten toisella. Ja lopulta vuorotahtiin, eli vuorohiihtoa ilman sauvoja. Sauvoitta hiihto on parasta mahdollista tekniikkaharjoitusta. Jaloilla on pakko tehdä asioita oikein, että vauhti säilyy. Lopulta otettiin sauvat käteen ja koottiin koko vuorohiihto yhteen. Lopuksi harjoiteltiin tasatyöntöä. Koko puolitoistatuntinen pyörittiin edestakaisin pesäpallokentälle tehtyä halsteria, eli rinnakkain tehtyjä latuja - jokaiselle koululaiselle oma.

Toiselle tunnille tullessa minulle sattui jälkeenpäin sanoen aika hassu juttu. Vein kaikki kolme suksipariani huoltoon ja hain ne juuri ennen hiihtokoulua pois. Olin pyytänyt voitelemaan sukset hiihtokuntoon. Olisi pitänyt ehkä erikseen sanoa, että perinteisen suksiin kelin mukainen pitovoitelu. Kun laitoin sukset jalkaan, tajusin, että näissä ei ole pitovoidetta ollenkaan. Pitoalue on kyllä karhennettu, mutta voidetta ei ole ollenkaan. Kyllä niillä pystyi perinteistä hiihtämään, mutta tekniikkaharjoituksiin olisin tarvinnut pitoa. Tunnin alussa kerrattiin edellisellä kerralla opitut ja siirryttiin yksipotkuiseen tasatyöntöön. Tällä kertaa päästiin lopuksi oikein maastoon hiihtämään ja katsottiin vähän, että millaisessa maaston kohdassa kannattaa hiihtää milläkin tekniikalla. Lopuksi käytiin vielä jyrkemmässä mäessä harjoittelemassa haaranousua.

Sain iskältä kasan pitovoiteita ja täytyy myöntää, että kun itse voitelin, niin hyvähän pidosta tuli. Huollossa kehuttiin, että perinteisen sukseni eivät taida olla ihan huonot. Ja huollon jälkeen ne ovat entistäkin paremmat. Ei siinä ennenkään mitään vikaa ollut, mutta suosittelen käyttämään suksia aina silloin tällöin hionnassakin. Voitelukin tulee helpommaksi, kun suksen pohjat ovat kunnossa.

Tällä viikolla oli viimeinen kerta perinteistä. Tunnin aluksi kertasimme kaikki kolme hiihtotekniikkaa pikaisesti halsterissa ja painelimme maastoon. Kokeilimme taas eri tekniikoita. Eniten parannettavaa minulla on sekä vuorohiihdossa että yksipotkuisessa potkun pituudessa. Eli pitäisi antaa suksen lumikontaktin jatkua potkaistaessa ainakin metrin pidemmälle ja malttaa vaan liukua. Tuo kuulemma parani selvästi, kun siitä huomautti, mutta siihen täytyy keskittyä jatkossakin.

Lopuksi vielä teimme tasapainoharjoitteita loivaan alamäkeen. Enemmän paneudumme laskun saloihin luisteluhiihdon kerroilla, mutta nyt laskimme mäkeä vuorotellen yhdellä jalalla. Minulla on huono tasapaino. Osa porukasta nosti vapaan jalan monta senttiä irti maasta, mutta minä nössöilin ja siirsin vain painon toiselle jalalle. Ehkä tämä sujuu paremmin, kun saan jalkaan nilkkaa tukevat luistelumonot.

Kaiken kaikkiaan hiihtokoulu on ollut tähän asti juuri niin hyvä kuin toivoinkin. Mitään uutta ei tullut esille, mutta kertaus tekee hyvää. Ja parasta on tietysti palautteen saaminen omasta hiihdosta. Perinteistä hiihdän selvästi vähemmän kuin luisteluhiihtoa, mutta jonkinlainen innostus tämän myötä siihenkin virisi. Jos vain mahdollista, niin suosittelen kaikille vähänkin hiihtäville jonkinlaista tekniikkakurssia. Siitä on apua sekä vasta-alkajalle että enemmänkin hiihtäneelle, kunhan hiihtokoulun taso on itselleen sopiva.

Ensi viikolla siirrymme luisteluhiihdon pariin. Odotan innolla!

Hyvää Ystävänpäivää jokaiselle lukijalle! Olette blogin pitämisen paras puoli.

sunnuntai 13. tammikuuta 2013

Liikunnan iloa - ja vaikeutta

Tänä viikonloppuna kelit ovat suosineet ulkona liikkujaa, joten sitä minäkin olen harrastanut. Vaikka tykkään Suomen talvesta ja kaamoksesta, on jotenkin huojentavaa tietää, että ollaan jo menossa kevättä kohti. Ei sen vielä ole kiire, mutta siellä muutaman kuukauden päässä se odottaa. Eilen lauantaina  oikein aurinko helli. Pakkasta oli reippaat kymmenen astetta, eli sopivasti vaatetta päälle, niin ulkona on kivaa. Oikealla palstalla näkyy laskuri kohti vuoden 2013 Kalevan kierrosta ja sen ensimmäistä lajia, luistelua. Muita lajeja tulisi jollain tasolla harrastettua ilman Kierrostakin, mutta luistelua (varsinkin radalla) ei. Joululomalla kävin kertaalleen Mikkelissä uudenuutukaiselle tekojäällä, joten oli syytä suunnata harjoittelemaan. Sorsapuistossa on kaukaloiden ympäri jäädytetty noin 400 metriä pitkä rata, jonka olen todennut itselleni parhaaksi paikaksi harjoitella. Jää ei ole yhtä hyvässä kunnossa kuin tekojääradoilla ja radan muoto on lähempänä ympyrää kuin oikeaa rataa, joten kaarteen luistelu on hieman toisenlaista. Silti luisteluasento ja -potku ovat samat jäällä kuin jäällä. Ja jää tulee jokaisen luistelukerran jälkeen tutummaksi. Polvet lyövät veteliksi aina terien päälle noustessa, mutta tällä kertaa helpotti jo ensimmäisen kierroksen aikana. Hyvä keli oli houkutellut jäälle monenlaista ja -tasoista luistelijaa. Vaikka vähän jouduinkin väistelemään muita, olen silti iloinen jokaisesta ihmisestä, joka on vieroittanut itsensä sohvasta ja lähtenyt ulos. Olin varautunut, että tunnin saaminen täyteen luistellen tulisi olemaan tylsää ja vaikeaa. Johtuuko siitä, että pessimisti ei pety vai auringonpaisteesta, mutta ensimmäistä kertaa luistelu tuntui mukavalta. En kytännyt jatkuvasti kelloa, vaan keskityin liukuun ja rytmiin. Kun tunti tuli  täyteen, matkaa oli kertynyt 16 kilometriä. Päätin jatkaa vielä kahteenkymppiin. Kalevan kierroksen matka on 30 kilometriä, joten mitä pitempiä harjoituksia maltan tehdä, sen parempi. Tavoiteajaksi olen asettanut puolitoista tuntia. Aiempina vuosina matka on ollut 20 ja 21,1 kilometriä. Noita lyhyempiä matkojakaan en ole koskaan luistellut noin kovaa, joten tavoite on kova, mutta eihän helppoja kannattaisi lähteä tavoittelemaankaan. ;)

Tänään suuntasin sukseni kohti Kaupin latuja. Niihamaan päin reitti on sopivan tasaista tekniikan harjoittelemiseen. Erityisesti minun pitäisi panostaa siihen, että hiihdän oikeassa maaston kohdassa oikeanlaisella luistelutekniikalla. Nyt yritin keskittyä siihen. Se onnistui ilmeisen hyvin: vauhti kasvoi, mutta toisaalta niin nousi rasituskin. Loppumatkasta alkoi vähän tuntua, että loppuuko voimat kesken, mutta ihan hyvin jaksoin silti. Hiihtoladullakin oli ruuhkaa. Tuo Kauppi-Niihama -väli tosin taitaa olla Tampereen suosituin latu. Niihamasta eteenpäin ladulla (erityisesti luistelu) oli melkoisesti hiekkaa ja muuta roskaa. Onneksi olin lähtenyt kakkossuksilla, jotka ovat jo valmiiksi naarmuilla.

Viikon liikunnat kaiken kaikkiaan:



Reilut viisi tuntia yhteensä, vaikka vielä torstaina tuntui, että ei tästä liikuntaviikosta tule mitään. Tiistaina ja keskiviikkona jalat vain olivat niin jumissa, että oli pakko antaa niiden levätä.

Luon itselleni pääni sisällä sääntöjä, joiden en heti välttämättä edes tajua rajoittavan elämääni. Olen vuoden alussa ollut hieman epätoivoinen liikuntojen suhteen. En saa kaikkea haluamaani liikuntaa mahtumaan viikkoon: PT-treenit vievät yhden päivän ja sulkapallo toisen. Kummastakaan en tahdo luopua. Lisäksi nyt on talvi, joten tahdon hiihtää. Kalevan kierroksen luisteluun on kolme viikkoa aikaa, joten sitä pitää ehtiä harjoittelemaan. Sen lisäksi pitäisi ehtiä juoksemaan. Erityisesti hiihtoladulle pitäisi ehtiä useammin kuin kerran viikossa, jos tahdon parantaa viimevuotista Pirkan hiihdon aikaani. Ylirasitus uhkaa, jos viikossa ei ole vähintään yksi kevyempi päivä. Tämä voisi vielä toimia, jos ei tarvitsisi käydä töissä, mutta valitettavasti sekin lohkaisee vähintään kahdeksan tuntia arkipäivistä. Eilen aamulla tajusin, että ei minun ole mikään pakko juosta. Kunnes luistelu on helmikuun ensimmäisen viikonlopun jälkeen suoritettu, voin hyvin täyttää aerobisen liikunnan tarpeeni hiihdolla ja luistelulla. Eikä maratonhaaveeni vaarannu. Tämän tajuttuani hengitys ja päätä kiristävä tunne helpottivat. Ehkä viikonlopun liikunnan ilokin on osittain seurausta tästä. Tekisi hyvää muistaa, että liikunnan pitäisi olla elämässäni iloa ja kuntoa tuova tekijä, ei stressiä. Minä tahdon kiertää Kalevan kierrosta, vaikka sitäkin aloin välillä epäillä. Siinä on jo tällaiselle kuntoilijalle tavoitetta kerrakseen, ja jos sen pystyn käymään läpi, täytyy liikunnalla olla jo ihan merkittävä rooli elämässäni. Silti tunnen itseni "huonoksi ihmiseksi", jos en ehdi vielä kahta kertaa viikossa juoksemaan. Suhteellisuudentaju, missä menet?! ;)

lauantai 15. joulukuuta 2012

Elämisen ihanuus ja kurjuus

Huh... ensimmäinen loman jälkeinen viikko on takana. En tiedä, johtuuko joulun läheisyydestä vai menneestä lomasta, mutta tällä viikolla olen ollut aika saamaton - tai kaunistelematta voi sanoa, että laiska. Töissä on ollut tosi tukkoista koko viikon ajan. En tiedä, mikä mättää, mutta tuntuu, etten saa oikein mitään aikaiseksi. Muutaman kerran olen jo avannut tyhjän blogitekstin kirjoittaakseni hiihtoreissusta, mutta joka kerta teksti on jäänyt syntymättä. Liikuntatilasto näyttää puhdasta nollaa. Toisaalta olen siivonnut, hoitanut viimeisetkin joululahjat kaupasta kotiin ja pakettiin ja viettänyt aikaa ihmisten kanssa. Töiden takia olen potenut huonoa omaatuntoa, joten päätin, että vaikka liikunnat jäisivätkin, niin en siitä stressaa. Viikko ilman liikuntaa pitäisi olla katastrofi, mutta koska tiedän, että tämä vaihde ei tule jäämään päälle, ei se pelota minua ollenkaan. Hiljennyn jouluun jo näin etukäteen!

Joulun aikaan olen välipäivät vapaalla, eli siis lähes puolitoista viikkoa putkeen. Menen viettämään vapaita kotikotiin ja koska äiti ja iskäkin ovat vapaalla, tiedän, että liikuntaa tulee kertymään. Ehkä ehdin jopa kummipojan kanssa pulkkamäkeen. Lisäksi vuoden 2013 alku on liikunnallisesti niin hykerryttävä, että en malttaisi odottaa: ensimmäiset PT-tapaamiset on jo sovittu ja lisäksi ajattelin osallistua Elixian tarjoamaan hiihtokouluun.

Jossain vaiheessa viikkoa ajattelin, että olen tulossa kipeäksi. Olin jatkuvasti kovin palelevainen. Yleensä kärsin enemminkin liiasta kuumuudesta. Lisäksi nenän limakalvot ja silmät vuosivat jatkuvasti kuivuuttaan, mutta ilmeisesti se johtuu vain kuivasta toimistoilmasta. Talvi on ihanaa aikaa. Siitä nauttiminen vaatii vain silmätippoja, nenäsumutetta ja huoneilmankostuttimen.

Vaikka tällä viikolla liikunnat ovat jääneet, itsenäisyyspäiväviikolla liikuntaa kertyi sitäkin enemmän:


Hiihtoa kertyi yhteensä 124,8 kilometriä ja 13 tuntia 54 minuuttia 34 sekuntia. Kelit olivat suosiollisia ja latuja auki enemmän kuin koskaan minun ensilumenleireillä. Kaiken kaikkiaan oli tosi kiva viikko. Ainakin sen perusteella voin sanoa, että voisin alkaa täysipäiväiseksi urheilijaksi: päiviin kuuluisi vain harjoittelua, syömistä ja lepäämistä. ;) Vitsi vitsinä, se on totista työtä, johon ei ihan kuka tahansa pysty. Lahjakkuutta minulla ei ole tippaakaan, joten en todellakaan voi tietää, olisiko minusta siihen rääkkiin ja kurinalaiseen elämään.

Alla muutamia kuvia Saariselältä.

Aurinko Kaunispään huipulla
Kovinkaan montaa kertaa en aurinkoa viikon aikana nähnyt, koska keli oli pääasiassa pilvinen. Kuva on otettu maanantaina, joka oli viikon selkein ja kylmin päivä. Eli siis pilvisyys on hyvä asia. Auringon alla näkyvä lumipölly tulee lumen tykityksestä. Vaikea eritellä, onko kuvassa auringonnousu vai -lasku, koska niiden välillä oli eroa alle tunti. Valoisa aika ei siis ollut pitkä, mutta luminen ympäristö teki pimeyden pehmeäksi ja miellyttäväksi. Tykkäsin! Oli pienoinen järkytys palata Tampereelle, kun tajusin, että ei täällä ole ollenkaan pimeää. Valosaaste on noussut viime vuosina yhä enenevissä määrin puheisiin. Minä olen aivan varma, että sillä on negatiivisia vaikutuksia ihmisten terveyteen.

Kaunispään huipulta näkyy kauas
Kun kiipesimme Kaunispään huipulle, sanoin Äitille, että täällä tuntuu kuin olisin maailman katolla. En kyllästy noihin maisemiin koskaan.

Kaunispäältä laskee alas Suomen pisin pulkkamäki. Otin taskuun muovipussin, jolla yritin laskea mäen alas, mutta se ei oikein luistanut. Ensi kerralla raahaan pulkan mukanani ja tulen vauhdilla alas. :D

Saariselän arkkitehtuuria
Juurikin tuon tykkilumen ansiosta puihin kertyy lunta aivan eri tavalla kuin pelkästään härmistymällä tai satamalla. Lumisista puista minulla on joka vuodelta kuvia, enkä ikinä kyllästy ihailemaan niitä. 

Ahopään huipulla

Viimeisenä päivänä kiipeisin Ahopään ja Kaunispään huipuille suksilla. Ahopäälle nouseminen oli mukavan nautinnollista. Kaunispäälle nousu on pitempi ja osin jyrkempi ja siinä vaiheessa minulla oli takana jo koko viikon rasitukset ja samalle lenkillekin jo 20 kilometriä hiihtoa, joten ajattelin sitä omana Tour de Skin loppunousunani. Ihan vähän tuuletin, kun pääsin ylös. :)

Sama näkymä Kaunispään huipulta salamalla...

...ja ilman salamaa.
Todellisuus valoisuudesta oli jotain tuolta väliltä. Näköjään kahden tunturin yli kiipeäminen sai kädet vähän täräjämään. Kolmesta kuvasta tuo viimeinen on kaikkein vähiten tärähtänyt. :D

Oli mukava palata etelään, kun täälläkin oli jo lunta. Itse asiassa jouduimme työntämään auton palatessa pihaan, koska iskä oli unohtanut sopia kotitien aurauksesta. ;)

Kuinka moni tämän tekstin lukijoista on jo päässyt näillä lumilla hiihtämään? Kenellä on kova hinku ladulle, mutta vielä ei ole ehtinyt? Toivotan oikein liukkaita kilometrejä. Ainakin tällä hetkellä näyttää parin hyvältä hiihtokelien suhteen.

P.S. Kati, jätin sinulle terveisiä edellisen tekstin kommentteihin.

torstai 6. joulukuuta 2012

Miten pukeudun hiihtolenkille?

Tällä viikolla pakkanen on päässyt puremaan ympäri Suomenmaan. Pakkanen ei ole syy lopettaa ulkoliikuntaa, kunhan varusteet ovat kunnolliset. Täällä hiihtolomallakin olemme pohtineet joka aamu, mitä tänään laittaisimme päälle. Siitä sain siis ajatuksen vähän kirjoitella kuvien kanssa, miten yleensä pukeudun hiihtolenkille. Päivänvalon aikaan olin ladulla enkä ole vieläkään opetellut käsittelemään ottamiani kuvian, joten pahoittelen kuvien huonoa laatua.

Hiihtopukeutuminen on välillä vähän hankalaa. Kaikki suuret lihasryhmät työskentelevät hiihtäessä, joten liikunta pitää periaatteessa kehon lämpimänä. Pitkissä laskuissa käy viima ja lihakset eivät työskentele. Välillä ladun varteen saattaa joutua kävelemään jonkun matkan. Erityisesti lenkin jälkeen hikiseen kroppaan iskee tällöin kova vilu. Varsinkin täällä tunturissa lämpötila saattaa muutaman kilometrin matkalla muuttua jopa yli 5 astetta. Toisaalta liikkuminen liian paksussa vaatetuksessa hikoiluttaa jo ilman liikuntaa ja hankaloittaa raajojen liikettä. Aika usein hiihtopukeutumisessa joutuu tekemään komporomisseja. 


Alusvaatteilla ei paljoa talviurheiluvaatetuksessa voiteta, mutta kaiken voi helposti pilata. Hiihdossa ei hirveästi ylös-alasliikettä tule, joten liivien ei tarvitse olla tukitasoltaan kaikkein suurimpia. Sekä niiden että alushousujen on syytä olla kuitenkin olla jotain teknistä materiaalia, joka päästään hien heti läpi. Puuvillaiset alushousut muuten erinomaisten hiihtovaatteiden alla vievät osan nautinnosta. Uskokaa minua, olen kokeillut!

Myöskin sukat suosittelen valitsemaan lajin mukaan. Hiihtosukissa on vahvikkeita oikeissa kohdissa, joten monot eivät niin herkästi hierrä. Lämpötilan mukaan voi laittaa ohuemmat tai paksummat sukat, tai vaikkapa kahdet päällekkäin. Mummon kutomat villasukat ovat ihanat, mutta ainakaan minun monoihini ne eivät mahdu. :/

Tässä kohtaa kannattaa myös muistaa pukea sykevyö. Joskus olen huomannut sen pöydällä, kun olen vetänyt takkia päälle ja sen pukeminen jälkeenpäin oli hikistä hommaa.


Talvivaatteiden tärkein osa, HIFK-jääkiekkoilijoiden vihaamat, pitkät kalsarit, tai siis tekninen alusasu. Näitä löytyy joko paita-housuyhdistelmänä tai haalarina. Tärkeintä on, että alusasu on istuva, muuten se ei siirrä hikeä riittävän tehokkaasti pois iholta. Itse ostan aika usein näitä esim. kevään alennusmyynneistä. Kuvassa näkyvää Craftin puku on mielestäni hinta-laatusuhteeltaan hyvä, ja lisäksi se sopii malliltaan minun kropalleni, mutta en ole mitenkään merkkiuskollinen. Itse tykkään aika ohuista kerrastoista. Lämpöä lisään tarvittaessa seuraaviin kerroksiin.


Vuosi sitten tein tämän loistavan löydön, eli Rukkan Windstopper -alusasun. Itselläni on siis pitkähihainen aluspaita ja shortsimalliset housut. Näissä etuosa on Windstopper-kangasta ja takaosa hengittävämpää alusasukangasta. En ymmärrä, miten olen pärjännyt ilman näitä ennen. Maastohiihtoon kuuluvat myös alamäet, joissa laskiessa viima lisää pakkasen purevuutta, joten nämä ovat tarpeelliset myös tyynillä pakkaskeleillä. Suosittelen! Itse käytän näitä lähes koko talven, lukuunottamatta ehkä tyyniä pikkupakkas-/nollakelejä.


Edellä mainitut aluskerrokset puen oikeastaan aina. Kun lämpötila laskee alle -10...-15°C, lisään alus- ja päällyskerroksen väliin microfleecepuvun. Näissä on saatu kohtuullisen ohueen kangaskerrokseen paljon eristävyyttä, joten ei tarvitse tuntea itseään michelin-ukoksi ladulla. Tai no, oikeasti minä kyllä tunnen, mutta en välttämättä näytä. Yksi kerros riittää minulle aina. Jos pakkasta on enemmän, hiihtolenkit jäävät lyhyemmiksi tai kokonaan väliin.


Tämä Haltin hiihtopuku on ollut viime aikoina suosikkini, mutta kaapista löytyy myös muutama Craftin puku, joilla voi myös vähän varioida vaatteiden lämpimyyttä. Tuo turkoosi osa on hieman paksumpaa kangasta kuin musta. Välillä on ollut jännä tunne, kun alamäessä takapuolen kohdalla tai käsivarsien takaosassa hiki jäädyttää aluspuvun ja päälliosan yhteen.

Housuissa pitää mielestäni ehdottomasti olla henkselit, jotta ne pysyvät selän peittona tilanteessa kuin tilanteessa. Myös alempien kerrosten pukemiseen kannattaa käyttää sen verran aikaa, että saumakohdat asettelee huolellisesti.


Kylmällä tai tuulisella saatan vetää päälle tämän toppaliivin.
 

Käsiin löytyy monenpaksuisia hanskoja. Lisäksi käytän alushanskoja (esim. silkistä), jotka paitsi pitävät kädet kuivina, eli lämpöisempinä, ovat myös miellyttävät käsissä. Kosketusnäyttöinen puhelin tai sykemittari toimivat alushanskat kädessä, jos niitä on tarvetta räplätä kesken lenkin. Sormia ei ole palellut koskaan hiihtäessä nuo Sinisalon lobster-hanskat kädessä.

Päähän vedän aina tuubihuivin, koska minulla on herkät korvat. Se pysyy pelkkää pipoa paremmin korvien suojana. Kylmemmillä keleillä käytän tuollaista osittain fleece-tuubia suojaamaan kurkkua. Yleensä riittää kuitenkin ihan tavallinenkin. Kaiken kuorrutteeksi pipo kelin mukaan. Lämpöisemmillä keleillä tai nopeammilla lenkeillä pipo saa olla päältä osin hengittäväkin, mutta liian ohut pipo päässä tuntuu päässä... vähän kuin aivot jäätyisivät. :/ 


Kröhöm... Perinteisen monoissa roikkuu vielä hintalappu. Puolustukseksi täytyy sanoa, että ostin ne viime keväänä samalla reissulla kuin polkupyöränkin. Monoa ei voi sulloa ihan täyteen sukkaa, koska ilma on se, joka lämmittää. Jos jalat tarvitsevat lisälämmikettä, voi käyttää tuollaisia neopreenisuojia, joiden pitäisi kai suojata jonkun verran myös kastumiselta, mutta sitä en ole vielä "päässyt" kokeilemaan.


Viimeisessä kuvassa vielä muut varusteet, jotka otan hiihtolenkille mukaan. Ilman laseja en hiihdä kuin äärimmäisessä hädässä. Herkät silmät ja viima eivät ole miellyttävä yhdistelmä. Garmin tietysti ranteeseen.

Juomapullovyössä kulkee mukana lämpöisen juoman lisäksi muut tarvittavat, kuten pari geelipussia, nenäliinat ja rahaa latukahvilassa poikkeamisen (tai taksin ;) varalle. Lyhyemmille lenkeille en välttämättä ota juomaa mukaan, mutta yleensä pelaan varman päälle, koska hiihtäessä saattaa energiahukka yllättää joko minut tai kanssahiihtäjän. Tyhjin lihaksin viimeiset kilometrit ovat tuskaisia. Hiihtolenkeillä olen tykännyt tuollaisesta vyöhön integroidusta juomapullosta. Vyön sivussa on siis korkki, josta juodaan. Lisäksi vyön sisäosa on foliota, joten juoma pysyy jonkun verran pidempään lämpimänä.

Miten te pukeudutte talvilenkille? Jäikö minulta puuttumaan jotain? Onko teillä jotain ehdottomia tuotteita, joista ette ikinä luovu?

tiistai 4. joulukuuta 2012

Hiihdon ytimessä

Terveiset Saariselältä! 

Minun piti tänään kirjoittaa, miten ensimmäiset päivät Saariselän-lomalla ovat sujuneet; millainen keli on ollut; miten sukset ovat luistaneet; kuinka monta kilometriä olen hiihtänyt. Tämänpäiväisen hiihtolenkin jälkeen päädyin kuitenkin kirjoittamaan jostain aivan muusta.

Saariselän latukarttaan on nimetty toistakymmentä tunturia, joista Ahopäät on yksi, jonka huippu kurkottaa vähän yli 425 metriin ja jonka yli kulkee myöskin latu. Yleensä pidän tasaisemalla hiihtämisestä, koska se ei ole niin raskasta. :D Kuitenkin tuo tuntureiden yli kipuaminen on paljon palkitsevampaa. Tänään päädyin hiihtämään Ahopäiden yli, koska tuo latu ei ole läheskään joka vuosi marras-joulukuun vaihteessa hiihtokunnossa, eli en ole tainnut hiihtää sitä aiemmin.

Blogin osoitteen ja sähköpostini mukaan olen wannabeurheilija, mutta oikeasti olen elämysten kerääjä. (Ei sillä, että nuo olisivat toisensa poissulkeavia.) Urheilijana keräisin kilometrejä ja mittaisin niihin käytettyä aikaa. Ei sillä, etten tekisi tuotakin, mutta se tunne, kun nousin tunturissa puurajan yläpuolelle. Pysähdyin katsomaan ympärilleni ja kuuntelin. En kuullut kuin oman sykkeeni ja hengityksen, ellen pidätellyt sitä. Yhtään ihmistä ei näkynyt ympärilläni. Se tuntui uskomattomalta, koska nuo valaistut ladut ovat välillä kuin ammuttu täyteen hiihtäjiä (siis myös valoisaan aikaan), mutta heti kun poikkeaa vähän sivuun, saa hiihdellä aika rauhassa.

Siellä kohti tunturin huippua kiivetessä koin, että olin lähempänä alkusuomalaista kuin koskaan aiemmin. Siis minä, muovisilla suksilla, teknisissä vaatteissa ja ajetulla latu-uralla. Alkoi hymyilyttää ja jopa naurattaa. Aika kornia! Silti tunnen itsessäni ne samat geenit kuin niillä ihmisillä, jotka ovat asuttaneet Suomen aluetta jääkauden jälkeen. Minulla on ominaisuudet, että kestän tämän kylmän maan keliolosuhteita. Tunnen kuuluvani tänne!

Kelien salliessa saattaa olla, että kipuan vielä Palo- ja Kaunispään päälle sukset jalassa. Katsotaan, mitä siellä opin itsestäni. ;)

Suomessa taitaa tällä hetkellä olla lunta joka puolella, mutta silti on pakko hehkuttaa, kuinka kaunista täällä on. Yritin ottaa kuvia, mutta ne eivät tee oikeutta oikeille maisemille. Lunta tosiaan riittää niin paljon, että latuverkostosta on auki paljon suurempi osuus kuin yleensä. Lisäksi reilu lumikerros on mahdollistanut mökkikylän ja varsinaisen latuverkoston yhdysladun aukipitämisen. On ihan parhautta, kun hiihtolenkille pääsee lähtemään heti ulko-ovelta ja lenkin jälkeen ei tarvitse kantaa suksia takaisin mökille. Siinä alkaa äkkiä palella varpaita ja sormia, vaikka ne hiihtäessä pysyvät hyvin lämpiminä.

Toivottavasti viikkonne on alkanut lumileikkien merkeissä. Suosittelen niitä kaikille nyt kun ne ovat mahdollisia. Ainakin pulkkamäen laskeminen muovipussilla teki hyväää! :) 

sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Hiihtokauden avaus

Lauantaina köröttelimme bussilla Leppävirralle hiihtoareenalle avaamaan hiihtokauden. Tämä alkaa olla meidän perheessa jo perinne, samoin kuin ensilumenleiri Saariselällä (, jossa olen neljän viikon päästä!). Siinä hetkessä, kun piirtää syksyn ensimmäiset suksen jäljet lumelle, on jotain taianomaista. En keksi toista samanlaista liikuntamuotoa. Kaksi tuntia luisteluhiihtoa alkoi jo tuntua raskaalta, mutta toisaalta ei olisi tehnyt mieli lopettaa, koska en tiedä, koska pääsen seuraavan hiihtämään.

Samaan aikaan tuolla oli hiihtämässä muuten kovin monentasoista porukkaa: maailmanmestarista ensikertalaisiin. Joitakuita saattoi ehkä ärsyttää korealaisperhe (?), jotka olivat todennäköisesti ensimmäistä kertaa suksilla. Hieman piti katsoa eteensä, kun joku heistä saattoi kaatua koska tahansa, mutta siitä huolimatta he selvästi nauttivat hiihdosta. Ja he viihtyivät evästaukoineen hiihtämässä ainakin yhtä pitkään kuin me. Vaikka kieltä en ymmärtänytkään, ymmärsin selvästi omalla viimeisellä kierroksella perheen äidin kertovat noin viisivuotiaalle pojalle, että nyt on aika lopettaa. Poikaa tämä uutinen ei ilahduttanut ollenkaan. Ihanaa, että uudet ihmiset löytävät hiihdon ilon! :)

Räpsäisin pois lähtiessä muutaman kuvan. Valitettavasti tuo sisääntulo on kovin heikosti valaistu. Molemmissa kuvissa näkyvät nousut vievät takasuoralle, jossa valoa riittää jopa liiaksikin asti.


 
Kuluneen viikon liikunnat ja suuntaviivoja ensi viikolle:


Liikuntaa kertyi 5,8 tuntia. Perjantain Zumba-tunnilla huomasin kesken hyppyjen, että en hengästynyt juuri ollenkaan. Kivaa olla hyvässä kunnossa! ;) Tänään kävimme äitin kanssa sunnuntaiajelun lomassa hakemassa muutaman geokätkön. Kaikki neljä olivat tosi hienosti ja mielenkiintoisesti toteutettuja.

Huomenna on edessä ensimmäinen sulkapallotunti työkaverin kanssa. Avokki huolsi mailanikin (grippi oli ihan rehellisesti kulunut puhki), joten mikään ei estä säännöllistä sulkapalloharjoittelua. Toivottavasti! ;)

Miellyttävää viikon alkua!