keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Ohi on!

Kesälomahaaste venähti osaltani kolmestakymmenestä kolmeenkymmeneenviiteen päivään. Sulkavan soutujen aikana pidin ihan tarkoituksella kolme ylimääräistä lepopäivää ja muutamana päivänä vain rehellisesti unohdin. Mutta nyt se on suoritettu! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Jee! :)

Ohjelma oli juuri sopivan vaativa ja vaatimustaso ei noussut liian nopeasti. Jos erehdyin katsomaan, kuinka monta toistoa pitää muutaman päivän päästä tehdä, meinasi usko loppua. Silti ne tuli aina tehtyä. Lopussa alkoi enemmän rasittaa toistojen suuri määrä kuin lihasten rasitus, mutta kyllä ne silti tuntuivat. Erityisesti viimeisenä tehdyt lankut tärräsivät mukavasti. Itse asiassa vähän harmittaa, etten tehnyt aluksi mitään testiä, jotta tietäisin, paljonko kuukauden aikana on kehittynyt. Siitä olen ihan varma, että ennen kesälomaa en olisi pysynyt kahta minuuttia lankussa ilman edeltävää rasitusta. Tänään pysyin! Mitään kiinteytymistä en vatsassa ole huomannut, mutta se edellyttäisi muutaman rasvakilon sulattamista sixpackin päältä. ;)

Seuraavaksi hyökkään FaerieS:n selkälihashaasteen kimppuun. Jotenkin pitäisi vatsalihasten kuntoakin ylläpitää. Olisiko mitään ideoita?

sunnuntai 28. heinäkuuta 2013

Viimeistä viedään

Huomenna odottaa taas arki ja työt. Olisin voinut jatkaa vielä lomaa, mutta en jaksa masentua tästä. Töitä pitää tehdä, että on varaa harrastaa. ;)

Lääkitsin tänään juoksumasennusta pitkällä juoksulenkillä. Tarkoitus oli juosta reipas kaksikymmentä kilometriä, mutta eksyin matkalla. Paahteessa juokseminen ei tuntunut erityisen miellyttävältä, vaikka juomaa olikin pari litraa mukana. Onneksi avokki oli luvannut hakea minut matkan varrelta, jos helle yllättää. Helle ei varsinaisesti yllättänyt, mutta kolmen tunnin kohdalla olisi ollut vielä seitsemisen kilometriä kotiin. Tänään sai siis riittää 19 kilometriä. Helteen lisäksi oikean jalan IT-jänne kiristeli. Täytyy jatkaa jalkojen rullailua. Toivottavasti nämä kelit vähän viilenisivät. En ole oikein helleihmisiä.

keskiviikko 24. heinäkuuta 2013

Juoksumasennusta

Tähänastisen juoksu-urani päätavoitteeseen on aikaa alle kuukausi. Treeni-innon pitäisi olla huipussaan, mutta sitä se ei ole, eikä ole ollut edeltävinä kuukausinakaan. Kesä- ja heinäkuussa on kertynyt aivan liian vähän juoksukilometrejä. Kesäkuussa tein liian paljon töitä ja heinäkuussa on ollut kaksi raskasta soutukisaa, mutta silti juoksukilometrejä on liian vähän. Minua ei vain ole huvittanut juosta, enkä ole saanut pakotettua itseäni lenkille. Kyse on ollut nimenomaan juoksusta, koska pyöräily, tennis ja suunnistus ovatkin huvittaneet. Miksi? Minulla on etäinen tunne, että olen kärsinyt jostain vastaavasta aiemminkin. En tunne, että stressaisin tai jännittäisin maratonia hirveästi, mutta jostain sellaisesta täytyy olla kyse. Pelkään, että saavutan pitkäaikaisen tavoitteen?! Tai jotain yhtä typerää...

Mutta siitä huolimatta aion lähteä kokeilemaan. Kokeilemaan maratonia.... joo, kuulostaa hölmöltä. Minusta kuitenkin tuntuu, että jos en nyt lähde, niin maratonista kasvaa korvieni välissä niin suuri peikko, etten ikinä selätä sitä. 42 195 metriä on pitkä ja tuskainen matka hyvin harjoitelleenakin, joten en edes viitsi ajatella, mitä se kohdallani voi olla. Pari pitkää lenkkiä ehdin vielä tehdä ja viimeisten viikkojen valmistautumiseen täytyy kiinnittää erityisen paljon huomiota, mutta en aio luovuttaa, vaikka lähtökohdat ovat mitä ovat. Omahan on vikani! Jos en pysty juoksemaan Helsingissä maaliin asti, niin olkoon niin, mutta ainakin lähden kokeilemaan.

lauantai 13. heinäkuuta 2013

Sulkavan soudut

Raastavat 58 kilometriä Partalansaaren ympäri ovat taas takana. Viime vuodet joukkueemme tavoitteena on ollut viiden tunnin ajan alitus, mikä ei ennen tätä vuotta ole onnistunut. Mutta nyt se peikko on selätetty, kun eilen illalla saavuimme Sulkavan soutustadionilla maaliin ajassa 4.52.58. Samalla itselleni tuli täyteen kymmenes osallistumiskerta Sulkavan souduissa, minkä ansiosta minut palkittiin soutuneuvoksen tittelillä. Ikinä ei ole tuntunut samaan aikaan yhtä pahalta ja yhtä hyvältä kuin eilen maaliintulon jälkeen: koko kroppa oli tasaisen kipeä, mutta pitkäaikaisen tavoitteen saavuttaminen tuntui hyvältä.

Eilinen keli oli soutuun melko optimaalinen. Kahdenkymmenen asteen lämpötila oli lämmin, mutta ei liian kuuma ja tuuli ei ollut kovin kova. Vain puolenvälin jälkeen osui navakampi vastatuuliosuus. Lähtö meni hyvin, vaikka lähtölaukaus tuli ihan puskista. Lähtöpaikka oli hyvä. Puoleen matkaan asti soutu meni hyvin ja tuntui pelottavan hyvältä. Kahden ja puolen tunnin jälkeen rasitus alkoi jo tuntua kropassa, mutta onneksi mitään muita vaivoja ei ilmaantunut. 35-40 kilometrien kohdalla alkoi ensimmäisen kerran tuntua väsymystä. Tuntui raskaalta ajatella, että maaliin on vielä yli 20 kilometriä. Aina välillä mietin, että jos vain lopetan soutamisen, ainakin tehokkasti. Järkeilin, että mitä kovempaa soudan, sitä nopeammin olemme maalissa. Vaikka lopettaisin soutamisen, pelkkä kyydissä istuminen tuntuu raskaalta. Soutuliikkeen tekeminenkin rasittaa, joten samalla vaivalla otan kaiken mahdollisen kropasta irti. Oma soututekniikka tuntui pysyvän hyvin kasassa loppuun asti väsymyksestä huolimatta. Jaksoin vetää vielä lopussakin vedon loppuun asti, eli selän takakenoon. Vatsalihaksissa tuntui, mutta eivät ole menneen vatsarutistuksen hukkaan.

Maalissa koko kroppaan sattui, mutta sehän on vain merkki siitä, että työ on tehty loppuun asti. Olen erittäin tyytyväinen paitsi koko joukkueen, myös omaan suoritukseeni. Ilmoitin ennen lähtöä, että jos aika menee päälle viiden tunnin, niin lopetan soudun. Ilmeisesti siis ensi vuonnakin täytyy lähteä mukaan, jos joukkue minua kaipaa.

Tänään annetaan kropalle lepoa kotisohvalla suunnistuksen ja nuorten MM-yleisurheilun parissa. Olen sen ansainnut! :)

keskiviikko 10. heinäkuuta 2013

Miten aloittaa suunnistus?

Viimeksi kirjoittelin omasta suunnistustaustastani. Välillä tuntuu, että suunnistus on sellainen harrastus, joka olisi pitänyt aloittaa jo lapsena. Johtunee siitä, että suunnistus on perhelaji. Tosin nykyinen suunnistusbuumi osoittaa, että se on mitä mainion laji aloittaa myös varttuneemmalla iällä ja harrastusta voi jatkaa niin kauan kuin metsässä liikkuminen vain onnistuu. Juoksuvauhdin hidastuminen ei metsässä haittaa, jos suunnistustaito on vuosien myötä hioutunut huippuunsa.

Mitä sitten tehdä, jos tahtoisi kokeilla suunnistamista? 

Ensimmäisenä tarvitaan tietenkin rastit ja kartta. Käytännössä vaihtoehtoina on joko kiintorastit tai erillinen suunnistustapahtuma. Kiintorastit ovat läpi kesän maastossa olevia rasteja, jotka on merkitty erilliseen karttaan, joka on myynnissä erikseen ilmoitetussa paikassa. Kiintorastikartan perusteella voit suunnitella oman reitin sellaiseksi kuin haluat. Oman lähiympäristön kiintorasteja löytyy googlettamalla tai Suunnistusliiton sivuilta.

Ympäri Suomea järjestetään viikottain kunto- tai iltarasteja, jotka on tarkoitettu kaiken tasoisille suunnistajille. Oman seudun kuntorasteja voit etsiä joko Kuntosuunnistuskalenterista tai googlesta sekä paikallislehden tapahtumapalstalta. Tarkemmat tiedot kannattaa aina tarkistaa kyseisen järjestäjän omilta sivuilta. Myös osallistujan ohjeet kannattaa lukea. Radat on usein merkitty joko kirjaintunnuksella tai kilometrimäärillä. Kirjainratojen vaativuusaste helpottuu aakkosten edetessä, eli A-rata on vaativin, C helpoin. Kilometriradoissa vaativus ei välttämättä lisäänny matkan kasvaessa, vaan esimerkiksi Tampereella 4 kilometrin rata on vaativa, 5 kilometrin taas helppo. Lisäksi yleensä rasteilla on joko D-rata tai rasti- (RR) tai tukireitti (TR), joka on tarkoitettu lapsille ja aloittelijoille. Kartat on nähtävissä ennen reitin valintaa lähtöalueella ja lisäksi järjestäjän edustajilta kannattaa kysyä apua reitin valintaan.

Karttaan voi olla valmiiksi painettu valittu reitti. Voi olla myös mahdollista, että oma reitti pitää piirtää karttaan mallikartan perusteella. Tällöin kannattaa olla tarkkana, että merkitsee rastin varmasti oikean kumpareen tai kiven kohdalle.

Suurempien kilpailutapahtumien yhteydessä on usein harrastajille tarkoitettuja suunnistusreittejä.

Monet suunnistusseurat järjestävät aikuisille aloittelijoille suunnattuja suunnistuskouluja. Mikäli tällaiseen on mahdollista osallistua, suosittelen lämpimästi, mutta suunnistuksen voi aloittaa myös itsenäisesti. Suunnistusliiton harrastesivuilta löytyy kattavasti tietoa myös aloittelevalle suunnistajalle.

Mitä pitäisi tietää ennen rasteille lähtemistä? 

Kartan merkinnät ja kompassin käyttö olisi hyvä osata edes avustavasti ennen metsään lähtöä.

Kartan pohjavärit kuvaavat kasvillisuutta: Valkoinen on tavallista metsää, vihreä tarkoittaa huonokulkuista maastoa ja ruskea avointa tai puoliavointa. Sininen tarkoittaa veteen liittyviä kohteita, kuten jokia, järviä ja soita. Ruskealla on merkitty pinnan muodot ja mustalla kivet ja jyrkänteet sekä ihmisen tekeleet, kuten rakennukset ja tiet sekä polut. Harmaa tarkoittaa avokalliota. Magentalla on merkitty ratamerkinnät. Kiellettyjä alueita ovat piha-alueet (myrkynvihreä pohja), viljellyt pellot (ns. pistepellot, eli mustia pisteitä oranssilla alustalla) sekä magentalla viivoituksella kielletyksi merkityt alueet.

Kannattaa huomioida, että kyseinen kartta on aina kartantekijän näkemys kyseisestä maastosta. Kartoittaessa täytyy aina yksinkertaistaa, jotta kartta pysyy luettavana. Lisäksi eri puolilla Suomea (ja maailmaa) kartat ovat erilaisia. Esimerkiksi toisessa paikassa vihreällä merkitty metsä saattaa toisaalla ollakin valkoista.

Kompassin käyttö on helppoa. Sen punainen nuoli osoittaa aina pohjoiseen, kuten myös kartan yläreuna. Kartan tekstit ovat aina pohjoissuunnassa. Eli kun kompassin pohjoisnuoli ja kartan pohjoinen osoittavat samaan suuntaan, kartta ja maasto näkyvät sinulle samoin pään. Näin helppoa on kartan suuntaaminen! Itse taittelen kartan aina sopivan pieneksi, jossa näkyy muutama seuraava rastiväli. Lisäksi pidän kartan aina kulkusuuntaan nähden oikein päin kädessä (eli näkemäni maasto ja kartta ovat samansuuntaisia) ja pidän joko peukaloa tai kompassin kulmaa sillä kohdalla, jossa olen menossa. Näin kartan lukeminen liikkeessä helpottuu.

Peukalokompassi ja Vuoreksen kartta

Reitin rastimääritteet on yleensä painettu kartan kulmaan tai ne saa erillisenä lappuna. Rastimääritteissä on kerrottu tarkempi rastin sijainti. Karttamerkkien opetteleminen on tärkeämpää kuin rastimääritteiden, mutta aloittelijankin on hyvä tuntea rastimääritteiden kaksi ensimmäistä saraketta, joista ensimmäinen kertoo rastin järjestysnumeron ja toinen rastitunnuksen. Ko. rastia vastaava rastitunnus pitää löytyä rastileimasimen yhteydestä, jotta tiedät, että olet oikealla rastilla. Lisätietoja rastimääritteistä löytyy esimerkiksi täältä.

Jokamiehenoikeudet pätevät suunnistettaessa. Lisäksi maalaisjärki on hyvä pitää päässä. Suunnistettaessakin pitää kulkea ympäristöä kunnioittaen.

Mitä varusteita tarvitaan?

Juoksusta sanotaan, että se on varusteiden puolesta helppo laji aloittaa, mutta niin on suunnistuskin. Ensimmäisille kuntorasteille osallistuttaessa varusteiksi riittävät hyvät ulkoiluvaatteet ja -kengät sekä kompassi. Kompassi on hyvä pitää mukana ihan turvallisuussyistä. Vaikka huippusuunnistajat eivät juurikaan kompassia mennessään vilkuile, vaan he suunnistavat pelkän kartan perusteella, kannattaa kuntosuunnistajan katsoa kompassia helpossakin maastossa. Helpoimmat iltarastiradat rakentuvat yleensä pururatoihin tai muihin ulkoilureitteihin, mutta polkua on kovin helppo lähteä 180 astetta väärään suuntaan, kun kartta on väärinpäin kädessä. Tältä vältytään, kun katsotaan kompassista, missä suunnassa se pohjoinen taas olikaan. Halvimmat kompassit maksavat kympin luokkaa, joten suuri satsaus sellaisen hankkiminen ei ole.

Lisäksi suosittelen kuntosuunnistajaa ottamaan mukaansa karttapussin. Ihan normaali A4-muovitasku kelpaa hyvin. Paperinen kartta kun on äkkiä pelkkää velliä vesisateessa. Toisaalta kesähelteellä kädet hikoavat ja liuottavat kartan merkintöjä lukemiskelvottomiksi. Minun mielestäni kartta on helpompi taitella käteen sopivaksi, kun se on muovin sisällä.

Jos suunnistuskärpänen puraisee, niin ensimmäiset hankinnat ovat todennäköisesti oikeat suunnistuskengät, eli nastarit ja emit-kortti. Helpommat suunnistusradat selviää ihan hyvin maasto- tai juoksulenkkareilla. Märällä kelillä tai kosteassa maastossa kumisaappaatkin ovat hyvä vaihtoehto. Jukolan viestissäkin näkee jonkun verran suunnistajia lenkkarit jalassa. Nastarit ovat sekä mukavuus- että turvallisuusasia. Suunnistuskengät pitävät jonkin verran kosteutta ja kastuttuaan kuivavat normikenkiä nopeammin. Kunnolla kastuneista nastareista on irtonainen vesi puristunut pois jo muutaman askeleen jälkeen, mikä lisää juoksumukavuutta. Lisäksi pohjasta löytyvät nastat lisäävät pitoa kosteassa maastossa ja jyrkissä maastonkohdissa.

Emit-kortti on sähköisen rastinleimausjärjestelmän osa. Kuntosuunnistustapahtumissa on emit-kortteja vuokrattavissa ja jos ei ole pakko saada tarkkoja tuloksia, niin radan voi kiertää hyvin ilman leimauksiakin. Jos tulokset kuitenkin kiinnostavat ja rasteja tulee kierrettyä enemmänkin, oma kortti tulee äkkiä halvemmaksi. Oma korttini on ollut käytössä yli viisi vuotta ja toimii edelleen.

Itse olen lisäksi hankkinut suunnistusta varten suojalasit, jolloin metsässä ei tarvitse varoa niin paljoa oksia ja ötököitä. Ensimmäiset vuodet juoksin metsässä pitkissä juoksutrikoissa, mutta ensin hankin suunnistussukat ja viime vuonna myöskin suunnistushousut. Lisäksi työpaikkani sponsoroi Jukolan viestiin osallistujille suunnistuspaidat. Muissakin urheiluvaatteissa pärjää, mutta suunnistusvaatteet on suunniteltu paitsi nopeasti kuivuviksi, myös kolhuilta suojaaviksi. Tosin kertaakaan en ole tullut metsästä pois ilman mustelmia tai naarmuja. Välillä oikein ihmettelen, miten pohjeeseen on tullut kämmenen kokoinen mustelma, enkä ole yhtään huomannut, mihin sen olen kolhaissut. Adrenaliini! <3


Suunnistus on hieno laji! Kannattaa kokeilla, mutta varoituksen sana: siihen voi jäädä koukkuun. ;)

Enhän minä tätä tekstiä osannut taaskaan kovin lyhyenä pitää, vaikka pääsin vasta vähän raapaisemaan pintaa. Toivottavasti tästä on jollekulle hyötyä. Ja vielä parempi, jos joku lähtee tämän innoittamana metsään rasteja etsimään. Tämä teksti on kirjoitettu perinteisen suunnistuksen kantilta, mutta suunnistuksessa on yllättävän paljon erilaisia alalajeja, kuten tarkkuussuunnistus, pistesuunnistus, pyöräsuunnistus...

Ja jos joltakulta on mennyt ohi, niin tällä hetkellä Vuokatissa on käynnissä suunnistuksen MM-kisat, joista kotijoukkue on kahminut jo kolme mitalia! GPS-seuranta sekä sprintit ovat tehneet suunnistuksesta mediaseksikkään lajin.

sunnuntai 7. heinäkuuta 2013

Minä ja suunnistus

Hanna pyysi kirjoittamaan omasta suunnistustaustastani. Kiitokset hyvästä aiheesta! Nämä helpottavat blogin pitämistä kovasti. Aiheita saa aina ehdottaa, koska on mukava kirjoittaa sellaisesta, jonka tiedän varmasti kiinnostavan lukijoita.

Olen syntynyt metsän keskelle, joten metsässä kulkeminen on tuttua jo lapsuudesta, enkä osaa pelätä eksymistä tai metsän petoja. 1980-luvulla paikallisella urheiluseuralla oli useampikin joukkue Jukolan viestissä, joihon iskäkin osallistui. Mitään varsinaista suunnistustoimintaa ei pienellä paikkakunnalla enää lapsuudessani ollut. Erikoistapahtumia ja liikuntatunteja lukuunottamatta en siis ole suunnistusta harrastanut naperona. Suunnistuskartat ja kompassi toki tulivat isän harrastuksen myötä tutuiksi. Hassua, etten muista suunnistaneeni lukiossa, vaikka liikunnan opettajamme on edelleenkin innokas suunnistaja. Muistikin voi kyllä pettää! :)

Joka tapauksessa suunnistuksessa oli vähintään kymmenen vuoden täystauko, kun vuonna 2008 alkuvuodesta työsähköpostiin kolahti viesti firman joukkueista Jukolan viestiin. Jukolan viesti kuuluu legendaarisiin tapahtumiin, johon tahtoisin päästä osallistumaan. Kuukauden emmin, uskaltaisinko lähteä mukaan, kunnes otin yhteyshenkilöön yhteyttä. Kerroin rehellisesti tilanteeni ja kysyin, kannattaako näistä lähtökohdista edes harkita osallistumista.

Sain vastauksen:
Heippa
Mainiota että kysyit.
Ja rehellinen mielipide: ilman muuta kannattaa lähteä.
Jukolan ja Venlojen viestissä parasta on se tunnelma, ei niinkään timantin kovat suunnistustaidot.
Maastossa on kisan aikana satoja naisia, joista suurin osa on liikkeellä samoilla (tai hatarammilla) taidoilla kuin sinäkin.
Ja siellähän yhteispeli on valloillaan ja mikäli hieman eksyykin, niin kyllä sieltä aina pois löytää.
Ja apua voi kysyä.

Ehdit hyvin käydä verestämässä suunnistustaitoja ennen Jukolaa, Tampereen iltarastithan alkaa jo huhtikuussa (www.iltarastit.com) ja ekat rastit on lähinnä korttelisuunnistusta, joten siellä on oikein hyvä aloittaa.

Voisin laittaa sinun nimen Venla-listaan, miten oisi?" 

Ette varmaankaan ylläty, kun lupasin tämän perusteella lähteä mukaan. Päätöstä helpotti se, että Jukola järjestettiin Tampereella. Olin mukana, kun Tampereen iltarastit alkoivat huhtikuussa 2008 Hakametsän korttelisuunnistuksella. Silloin oli vielä lumista ja märkää. Joka tapauksessa ehdin käydä pitkälti alle kymmenen kertaa iltarasteilla ennen Tampere-Jukola ja vain lyhyitä ratoja. Iltarastien lisäksi harjoittelin suunnistusta myös kotisohvalla. Karttamerkkejä ja rastimääritteitä opiskelin netistä ja muistaakseni löysin  nettipelinkin avuksi. Lisäksi luin suunnistuskirjallisuutta.

Jännitin kisaa etukäteen tosi paljon. Jälkeenpäin tuntuu melkein uhkarohkealta, että uskalsin lähteä mukaan noinkin ohuella suunnistustaustalla. Mielestäni selvisin osuudestani kokemukseen verrattuna tosi hyvin. Minulle oli valikoitunut vielä astetta jännittävämpi avausosuus. Onneksi joukkueessamme oli kokeneita Jukola-kävijöitä, joilta sain kysyä kaikkea mieltä painavaa. Osuuden pituus oli noin seitsemän kilometriä ja aikaa siihen minulta kului 1:54:06. Suunnistuksessa ei kannata suoria kilometriaikoja hirveästi vertailla. Sekä Jukolan että Venlojen viestissä osuuspituudet pyritään pitämään vuosittain ajallisesti suurin piirtein yhtä pitkinä. Tämä saattaa tehdä matkassa eroja jopa useamman kilometrin pisimmillä osuuksilla. Osuuspituuksista pystyy siis arvioimaan, kuinka hyväkulkuista maastoa on tiedossa.

Ensikertalaisille päällimmäisenä Jukolan viestistä jää monesti mieleen, että rasteja ei todellakaan tarvitse etsiä yksin. Itseasiassa olen sitä mieltä, että kohtuullisessa kunnossa oleva liikkuja selviää Jukolan metsästä pois ilman vähäisintäkään suunnistustaitoa. Monesti jo ennen ensimmäistä rastia alkaa melkoinen rastitunnusten huutelu. (Rastin järjestysnumeron lisäksi rastillahan on siis rastitunnus (=numero), koska sama rasti saattaa olla eri osuuksilla eri numerolla ja toiseksi hajontojen vuoksi saman osuuden kolmosrasti saattaa ollakin eri rasti.) Siitä kun vain lähtee oikeaa letkaa seuraamaan, niin lopulta varmasti selviää maaliin. Mutta missään tapauksessa en suosittele ketään kokeilemaan!

Kun pirulle antaa pikkusormen, se vie koko käden, eli vuoden 2008 jälkeen olen osallistunut jokaiseen Jukola-viikonloppuun: kertaalleen Jukolan viestiin ja muina kertoina Venloihin. Tänä vuonna oli lähellä, että olisi jäänyt väliin, mutta onneksi "jouduin" varamiehenä mukaan. Muutaman vuoden suunnistuskokemus helpotti aika paljon päätöstä lähteä mukaan Kalevan kierroksellekin. Monelle aloittelevalla kiertäjälle kauden päättävä suunnistus on melkoinen peikko, jos suunnistustaustaa ei ennestään ole.

Kalevan kierroksen suunnistus 2012
Tässä vaiheessa olin valmis heittämään kompassin puun oksaan. ;) 

Olen yrittänyt monesti pohtia, mikä suunnistuksessa on niin kiehtovaa. Kuten olen aiemminkin kertonut, en ole siinä luonnostaan ollenkaan hyvä. Suunnistuksessa pitkästä pinnasta ja rauhallisuudesta olisi apua, mutta minultahan ei löydy kumpaakaan. Mutta ehkä juuri se vaikeus on osa suunnistuksen lumoa. Tällaiselle höyrypäälle tekee vain hyvää, kun joku laji pakottaa nöyräksi. Penkin alle menneen radan jälkeen nostan leuan pystyyn ja totean, että ensi kerralla sitten paremmin. Parasta suunnistuksessa on metsässä kulkeminen ja rastin löytäminen.

Jäikö suunnistustaustastani jotain kysyttävää? Jotta tämä teksti ei kasva liian pitkäksi, julkaisen pikapuoliin toisen tekstin aloittelevalle suunnistajalle.

maanantai 1. heinäkuuta 2013

Kalevan kierroksen soutu

Jes! Kierroksen pelätyin laji on takana. Vaikka juoksun jälkeen Kierros on lajimäärillä katsottuna puolessa välissä, soudun jälkeen tulee itselleni aina sellainen olo, että nyt tämä on selätetty. Paitsi lajin vaativuudesta tämä johtunee myös siitä, että neljän hyväksytyn lajin jälkeen kyseisen vuoden Kierros on  suoritettu. Nyt siis voin tituleerata itseäni ihan oikeasti Kalevan kiertäjäksi, kun viime vuonna olin vielä puolikkaalla Kierroksella.

Viime vuonna keli ei ollut soutuun suosiollinen, tai lähinnä tuuli haittasi. Tänä vuonna reittiä ei viety tuonne isolle selälle, jossa usko meinasi loppua. Sääennusteiden mukaan haittana tulisi ennemminkin olemaan aurinko ja lämpö. Lastasimmekin veneeseen juomista niin, että varmasti riittää. Jo lähdössä kello yhdeksän aurinko paistoikin melko lämpimästi, mutta vesillä pienikin tuulenvire viilentää, joten olin vähän huolissani, muistanko juoda riittävästi. Tuuli ja sen myötä aallokkokin oli heikkoa, mikä oli meidän venekuntamme etu, koska tekniikka on heikko kohtamme. Hyvissä oloissa soutu lähtikin kulkemaan hyvin. Koska vaihdot eivät suju meiltä vielä niin kuin pitäisi, päädyimme pitämään kymmenen minuutin vaihtoväliä. Ja kyllä ne vaihdotkin alkavat jo sujumaan koko ajan paremmin. Veneemme ei pysähdy täysin kokonaan vaihdon aikana, mikä on pelkästään toivottavaa.


Tänä vuonna 30 kilometrin matka soudettiin kahtena 15 kilometrin lenkkinä. Ennen lähtöä laskeskelin, että neljän tunnin alitus olisi hyvä tavoite meille. Ensimmäinen neljännes kääntöpoijuille menikin tasan tuntiin, eli aikataulussa olimme. Tuossa vaiheessa olimme koko kisan viimeisinä, mutta edellä meni kolme venekuntaa, jotka ohitimmekin yksi kerrallaan kääntöpaikan jälkeen. Ensimmäisen kympin väliaika oli 1:20 ja puolimatkalla tasan kaksi tuntia, eli tasaista, hyvää vauhtia etenimme. Toiselle kierrokselle lähdettäessä aurinkokin meni pilveen, joten lämpötilakin pysyi siedettävissä lukemissa. Viimeisillä kääntöpoijuilla (22,5 km) olimme edelleenkin alle neljän tunnin aikaan tähtäävässä vauhdissa. Onneksi edellä meni yksi yksikkö ja yksi vuorosoutuvene sopivalla etäisyydellä, joten oli jotain tavoiteltavaa ennen maalia. Lopussa siirryimme kilometrin (7-8 km) vaihtosykliin, jotta saimme pidettyä soutuosuudet tehokkaampina. Olin laittanut Garminin päälle kymmenen sekuntia ennen lähtöä, enkä ollut varma, missä maalilinja tarkalleen sijaitsi, joten ihan tarkkaa loppuaikaa emme tienneet. Kellon pysäytin aikaan 4:00:35. Päättelimme, että loppuaikamme oli vähän päälle neljä tuntia, mutta olimme tyytyväisiä, koska olimme tehneet hyvän, tasaisen soudun.

Tulokset olivat tulleet eilen illalla nettiin, joten riemu oli suuri, kun loppuaikamme olikin 3:59:59. Eli siis juuri alle sen neljän tunnin! Jee!!! Toinen iloinen asia tuloksissa oli, että nyt olen kolmella hyvällä lajilla ottanut kiinni luistelun notkahduksen ja olen samoissa pisteissä kuin vuosi sitten soudun jälkeen. En olisi uskonut, koska luistelussa tuli kuitenkin pataan kolme ja puolisataa pistettä. Tästä on hyvä jatkaa kohti pyöräilyä ja suunnistusta ja omia ennätyspisteitä! :)

Ihanaa heinäkuun alkua, vaikka ensimmäinen lomapäiväni näyttää kovin sateiselta! :)