Kalevan kierroksen puolimaraton

Ensiksi on pakko sanoa, että Leijonien välierätappio Ruotsille harmittaa melko lujaa. En syytä tästä Leijonia (en yleisestikään ajattele, että hävinneet urheilijat olisivat minulle jotain velkaa), en tuomareita, en hukattuja maalipaikkoja, mutta harmittaa. Iän tuomaa rauhoittumista on kenties se, että raivokkaan imuroimisen ja petivaatteiden vaihdon jälkeen mieli on jo jonkin verran tasaantuntut. Pienempänä tappiot olivat aina maailmanloppuja, nykyisin enää vain pieniä sellaisia. Jonkun mielestä "aikuisen ihmisen" pitäisi osata ottaa urheilu jo vähän iisimmin, mutta minä tahdon edelleen elää tunteella mukana. Sitten olen huolissani, kun Ruotsille häviäminen ei tunnu enää miltään. Jos se on aikuistumista, niin en tahdo ikinä kasvaa aikuiseksi!

Toiseksi haluan kiittää kaikkia ihanista tsemppauksista puolikkaalle. Minulle tulee niistä tosi hyvä olo ja matkan varrella mietin kaikki niitä ihmisiä, jotka ovat toivottaneet minulle onnea tätä varten ja saan siitä lisää voimia. Eli siis suuret kiitokset! :)

Niin, juoksu on nyt ohi ja hyvinhän se meni. Aika oli 2:17:22, eli täysin tämän hetken kunnon mukainen suoritus. Mutta ei mennä asioiden edelle.

Valmistautumisviikko oli vähän turhan kiireinen johtuen töistä ja jääkiekosta. Maanantaina juoksin PT:n kanssa intervallilenkin, joka jäi viikon ainoaksi lenkiksi. Juominen meinasi unohtua, mutta onneksi ehdin sen vielä korjata. Torstain ja perjantain välisenä yönä unet jäivät aivan liian vähiin, mutta yksi huonosti nukuttu yö ei onneksi haittaa. Ja nukuinpahan kisaa edeltävän yön sikeästi. Heräsin tänään kahdeksalta ja söin rauhassa aamupalan.

Kisa-aamun aamiainen

Ennen kymmentä lähdin ajelemaan Valkeakoskelle päin. Viimeistään autossa tuttu kisakutina alkoi tuntua vatsassa. Turhaan huolehdin! Jonotin numerolappuni ja menin vaihtamaan juoksuvaatteet. Olin päättänyt juoksevani lyhytlahkeisissa housuissa ja hihattomassa paidassa, mutta pihalla puhaltava tuuli sai epäilemään päätöstä. Ikinä en ole palellut juostessa, joten onneksi pitäydyin alkuperäisessä suunnitelmassa. Tuulesta huolimatta lämpöä oli parikymmentä astetta, eikä ennustettua sadettakaan näkynyt mailla halmeilla. 

5 minuuttia lähtöön

Muuten kisa kulki näköjään samoja raiteita kuin viime vuonna. Myös Garmin connectin mukaan lenkkien speksit olivat hyvin samankaltaiset. Tosin varpaan päähän tullut rakko ei tällä kertaa haitannut juoksua. Puolikas koostui vähän paremmin ja vähän huonommin kulkevista osioista - kuten aina. Kovin pahalta ei tuntunut missään vaiheessa, mutta puolivälin maantienpätkällä pelkäsin vähän polven puolesta. Kaltevalla tiellä juokseminen on aika myrkkyä polvivaivaiselle, mutta onneksi pieniä muistutteluja pahempia tuntemuksia ei ollut. En muista, olenko ikinä juossut näin pitkää lenkkiä näin vähillä polvivaivoilla. DS Trainerit ovat loistokengät! 

Neljä kilometriä ennen maalia tajusin, että olen hyvin lähellä viimevuotista aikaa ja se sai puristamaan lopun mahdollisimman kovaa. Pohkeet ja nilkat uhkailivat krampeilla, mutta ne sain hallintaan. Lopussa jalat vähän uhkasivat kangistua, mutta kunnialla selvisin maaliin asti. Minuutin ja 20 sekuntia jäin lopulta viimevuotisesta, mutta tuo on niin lyhyt ero, että se voi johtua lähes mistä tahansa. Viimeisen pitkiksen ja Elixia hölkän kertomat viestit siitä, että olen samanlaisessa kunnossa kuin vuosi sitten, pitivät paikkansa. 

Suihkuun mennessä vasen penikka (!) kramppasi oikein kunnolla, enkä muutamaan minuuttiin pystynyt liikuttamaan nilkkaa kumpaankaan suuntaan. Suihkusta tuli vain kylmää vettä, joten tyydyin viruttelemaan jalkoja kylmällä ja kävin kunnolla pesulla vasta kotona. Hieman nuo krampit mietityttävät: pitemmillä lenkeilläkin pohkeiden alaosat tai nilkat ainakin puutuvat, monesti myös tuntuvat kramppaavan. Jonkinlaisesta virheaskelluksesta tuon täytyy johtua, eli siis jännitän nilkkaa suotta. Toisaalta, kun olen tarkaillut juoksua, nilkka on tuntunut ihan rennolta. Onko jollakulla kokemusta vastaavasta? Tai mikä vielä parempaa, ratkaisua ongelmaan? Tästä kyllä huomaa, että urheilija ei tervettä päivää näe: ei tietäisi krampeista tai juoksijan polvesta mitään, jos ei juoksisi, mutta silti en vaihtaisi sitä mihinkään. 

Todisteet onnistumisesta

Olen kokonaisuudessaan tyytyväinen suoritukseeni. Tällaisella harjoittelulla tasoni on tämä. Treenillä aikaa saa parannettua, mutta seuraavaksi tavoitteena on maratonin selvittäminen elokuussa. Katsotaan sitten, mitä tavoitteita puolikkaalle seuraavaksi asetan. Saattaa olla, että tänä vuonna en juokse enää yhtään puolikasta: HCM:n jälkeen Varala maraton tulee liian nopeasti, joten juoksen siellä ehkä kympin. Jos maraton ei ole ihan katastrofi, syksyllä ajattelin juosta vielä Pirkan hölkän. Ja onhan Kalevan kierrosta vielä kolme lajia jäljellä. Varmaan niiden lisäksi muitakin kisoja tulee kesällä käytyä.

Näillä palautellaan

Loppuillan nautiskelen jääkiekon (Sveitsi-USA on vielä jäljellä) ja euroviisujen kanssa Coca cola zeroa ja jäätelöä. Lisäksi haudon erinäisiä paikkoja kylmähauteella. Vaikka erityisiä kiputiloja ei ole, kylmä edistää palautumista.

Rentouttavaa viikon loppua ruudun sillekin puolelle!

Viime hetken tunnelmia

Huomenna koittaa kauan odotettu hetki: klo 11.30 starttaa Kalevan kierroksen puolimaraton Valkeakoskella. Olen odottanut tätä koko kevään, joten nyt tuntuu tosi oudolta, kun ei jännitä yhtään. Oikeastaan ei tunnu miltään. Olen pakannut tavarat valmiiksi juoksua varten ja olen melko vakuuttunut, että kaikki tarpeellinen (ja melkoinen kasa tarpeetontakin) on mukana. Yleensähän olen hirveä jännittäjä ja stressaaja, joten ehkä vähän jännittää tämä olotila. Saanko kisafiilistä ollenkaan päälle vai iskeekö jännitys aamulla täysillä?

Eihän tämä ole ihan ensimmäinen kerta, kun olen valmistautumassa juoksukisaan, joten kokemuksen tuomaa varmuutta ainakin pitäisi riittää. Lisäksi kotoa kestää vain puolisen tuntia ajaa kisapaikalle. Tykkään isojen tapahtumien tunnelmasta, mutta on näissä pienissä juoksuissakin, joihin voi lähteä kotoa kuin pitkälle lenkille, puolensa. Ihan yksin ei tarvinne kuitenkaan juosta. Toisaalta olo ei ole hirveän itsevarmakaan. En oikein tiedä, mitä huomiselta pitäisi odottaa tai mitä pitäisi lähteä tavoittelemaan. Ehkäpä lähden siis tekemään parhaani ja katson, mihin se riittää. ;)

Huomisen sääennuste
Valkeakoskelle. Lähde: Foreca

Yöksi on ennustettu sadetta, mutta huomiseksi enää korkeintaan pientä tihkua ja lämmintä. Juoksemaan saa siis lähteä pienissä vaatteissa. Pieni sade tekee tuossa lämpötilassa vain hyvää. Auringonpaiste saattaisi tehdä olon melko tukalaksi.

No, ehkä mua ihan vähän jännittää! ;)

Tampere puolimaraton

Pakko tulla päivittämään heti tuoreeltaan kuulumisen puolimaratonin jälkeen, ettei kukaan huolestu, että olen tuupertunut matkan varrelle. Eli siis tärkeimmät hengissä ja 21,1 kilometriä juostuna. Itse asiassa olo on parempi kuin viikkoon, vaikka jalat eivät olekaan ihan vetreimmillään. Minut on luotu liikkumaan ja ulkoilmaan!

Vielä aamulla mietin, teenkö itselleni hallaa osallistumalla. Eilen kertomani syyt painoivat edelleen vaakakupissa paljon. Lähtöpaikalla kisajännitys siirsi epävarmuuden syrjään. Tuli vain olo, että tästä minä tykkään. Keli oli raikas: +8°C, 5 m/s pohjoisesta ja heikkoa vesisadetta. Säälle ei voi mitään, joten en valita sitä enempää. Itse asiassa juoksu tuossa kelissä tuntui paljon vähemmän kurjalta kuin mitä voisi kuvitella. Kokoonnuimme juoksemaan lähtevien työkavereiden kanssa ennen lähtöä toivottamaan viimeiset tsempit juoksuun. Mä tykkään mun työkavereista! :)

Lähdin juoksemaan yhden juoksuporukkaamme kuuluvan naisen kanssa samaa vauhtia. En ole koskaan ennen juossut kisaa porukassa. Lisäksi reitti kulki useammassakin kohtaa edestakaisin. Näissä paikoissa tulimme useammankin työkaverin kanssa vastakkain toivottaen tsempit ja heittäen läpyt. Seitsemän kilometrin kohdalla vielä yksi työkaveri liittyi juoksemaan meidän kanssa samaa matkaa.

Tässä juoksussa juomapisteitä oli melkoisen tiheästi, lähes kahden kilometrin välein. Tämä johtui ilmeisesti siitä, että kaikki juomapisteet oli sijoitettu paikkoihin, joissa juostiin kahteen suuntaan. Tämä puolestaan johti siihen, että alun juomapisteet eivät oikein toimineet. Huoltajat täyttivät kuppeja sitä mukaan kun niitä meni ja jonoja syntyi. Onneksi näin syksyn juoksussa ei ole niin vaarallista, vaikka ei ihan joka juomapisteellä juonutkaan, varsinkin kun seuraava odotti kahden kilometrin päässä.

Juoksu tuntui seitsemään kilometriin saakka ihan hyvältä, mutta siitä eteenpäin polvi alkoi vaivata. Olen aiemminkin kärsinut ns. juoksijan polvesta. Noin viiteentoista kilometriin asti pärjäilin oikean polven kipuilun kanssa, mutta siinä vaiheessa jouduin sanomaan juoksuseuralleni, että nyt minun on käveltävä välillä. Kävely ja jalan venyttely vetreyttivät jalkaa aina aika ajoin, joten pystyin pääosin juoksemaan viimeiset kilometrit. Viimeiset neljä kilometriä kipu ei enää tuntunut varsinaisesti polvessa, vaan oikean jalan kaikki lihakset pakarasta nilkkaan olivat tunnottomat. Välillä tuntui muutaman askeleen ajan, että jalka lähtee alta. Reitissä oli pitkiä pätkiä hiekkapintaista tietä, joka oli sateen takia aika pehmeää. Lisäksi loppukesästä pitkät lenkit (Varalan puolikasta lukuunottamatta) ovat jääneet väliin. Luulen, että pehmeä alusta ja äkillinen rasitus vaikuttivat polven oireiluun. Silti täsmävenytykset ja foam roller pitäisi olla harjoitusohjelmassa mukana säännöllisesti!

Hienoin osallistumitalini tähän asti

 Toipilaisuudesta ja polvesta huolimatta selvisin maaliin ajassa 2:30:19. Yritin puristaa lopussa niin paljon kuin minusta lähti, mutta ihan en saanut painettua aikaa alle kahden ja puolen tunnin. (Itse asiassa nettoaikani oli 2:29:31.) Toisaalta vähän harmittaa, koska ilman polven oireilua aikani olisi voinut olla aika lähellä 2:20. Näistä lähtökohdista se olisi ollut ihan loistava aika. Toisaalta lähdin matkaan ilman suurempia ennakko-odotuksia, jolloin ei pitäisi olla pettynyt. Kilpailuhenkinen mikä kilpailuhenkinen! ;)

Saunan ja karjalanpaistin päälle taidan vielä vilkuilla tähtien tanssia. Polvelle näytän vielä jäätä. Luulen, että unta ei tarvitse tänä iltana hirveästi houkutella. :)

Leppoisaa sunnuntai-iltaa!

Erilainen valmistautuminen

Ottaen huomioon, kuinka moneen urheilutapahtumaan olen viime vuosina tapahtunut, on aika yllättävää ja erityisen onnekasta, että aikaisemmin en ole joutunut jännäämään (saati jättämään väliin) osallistumista sairauden vuoksi. 

Kuten jo Varala-maratonin yhteydessä oli puhetta, syksy on flunssa-aaltojen luvattua aikaa. Maanantaiaamuna heräsin kurkkukipuun, jonka toivoin menevän pian ohi. Eipä se mennyt, vaan kurkkukipua seurasi yskä ja pää täynnä räkää. Kuumetta ei noussut, joten alkuviikosta oli "pakko" mennä töihin. Tottakai, jos olisin sairastunut kunnolla, olisin jäänyt kotiin, mutta en kehdannut jättää työkavereita pulaan erään lähestyvän deadlinen kanssa. Kävin siis sisukkaasti töissä, mutta työpäivän jälkeen oli melko jyrätty olo. Onneksi yskä ei vaivannut yöllä, joten sain nukuttua kunnolla. Alkuviikon aikana sain työt hoidettua siihen pisteeseen, että keskiviikkoiltana ajattelin, että torstaiksi jään lepäämään. No, torstaiaamuna olo olikin sitten niin paljon parempi, etten kehdannut jäädä kotiin. (Myönnän kyllä, että minulla on ongelma, että olen ehkä vähän liian uskollinen työnantajalleni, tai työkavereilleni, itseni kustannuksella.)

Näillä varustautuneena huomenna Keskutorille

Viikon kuluessa on mietityttänyt melkoisen paljonkin, että pääsenko osallistumaan Tampere puolimaratonille - ja kannattaako se. Pahimpien oireiden jälkeen on ollut kolme tervettä päivää, jonka uskon riittävän. Lähtökohdat juoksuun eivät ole parhaat mahdolliset. Lihakset tuntuvat väsyneiltä. Lähden matkaan kuunnellen kroppaa erityisen herkällä korvalla. Rahan menetyksen takia minulla ei ole tarvetta osallistua, koska työnantajani on maksanut osallistumisen. Kuitenkin ehkä juuri sen takia, että mukana on yli kaksikymmentä aivan loistavaa työkaveriani, niin en millään tahtoisi jäädä pois. Lisäksi juoksun reitti kulkee ihanissa ja minulle vuosien mittaan kovin rakkaiksi käyneissä Tampereen keskustan maisemissa. Tuo reitti taisi alunperin olla se sytyke, että buukkasin itselleni syyskuulle kaksi puolikasta. Varalaa en tietenkään voinut jättää väliin, koska siellä oli mukana blogiystäviäni. ;) 

Tässä vaiheessa kelin mukainen vaatetus tuottaa vielä päänvaivaa. Huomiseksi on luvattu kylmää, sateista ja tuulista. Tällä kertaa luulisin, että vaarana ei pitäisi olla liian lämmin vaatetus. Vedenpitävissä vaatteissa en kuitenkaan lähde juoksemaan. Enköhän minä huomiseksi jotain keksi. :)

Olenko täysi uuno, kun lähden juoksemaan? Pitäkää peukkuja!

Puolimaratonista palautuminen

Jos tahdot tietää, miten puolimaratonista palautuu parhaiten, tästä tekstistä ei ole sinulle mitään apua. Paitsi jos toimit juuri päinvastoin kuin minä tällä viikolla.

Sunnuntaina kävimme tosiaan juoksun jälkeen syömässä New Yorkissa, joten palautumisruoka oli hoidettu hyvin. Sunnuntai-ilta menikin tv:n ja kirjan ääressä jalkojen olotilaa ihmetellessä. Vaikka suoritus oli alkuiltapäivästä, kroppa ei meinannut vakautua levolle ollenkaan. Kun uni tuli, se oli onneksi levollista ja syvää. Välillä rajun urheilusuorituksen jälkeen heräilee lihasten nykimiseen tai särkyyn.

Maanantaina lihaksisto oli olosuhteisiin nähden hyväntuntuinen. Etureidet olivat tottakai jumissa, mutta kävely näytti (ei tuntunut) suht normaalilta ja portaita pystyi kulkemaan alaspäinkin. Päätin silti, että en mene pyörällä töihin. Sen verran raju koitos puolimaraton on, että vaikka kevyt liikunta edesauttaakin palautumista, alkuun pääpaino pitää olla levolla. Töihin päästyäni keräsin kaikki tekemättömät työt listaksi ja masennuin, kun totesin, että en saa näitä kaikkia millään tehtyä sovitussa aikataulussa. Sitten masennuin lisää, kun totesin, että listalla on myös hyvin vähän tehtäviä, jotka voin siirtää jollekin muulle.

Koko viikko menikin tuota todo-listaa läpikäydessä. Ihan kaikkea en edes siitä saanut vielä ylivedettyä, koska viikon aikana tuli tietysti vielä niitäkin hommia, jotka pitää tehdä HETI. Päätin, että liikun tasan oman fiiliksen mukaan. Eli ma-to en ollenkaan. Edes töihin en pyöräillyt yhtenäkään päivänä. Silti koko viikon oli tosi vetämätön olo. Nukuin vähintään kahdeksan tuntia joka yö ja siitä huolimatta iltapäivällä oli sellainen olo kuin rekka olisi ajanut yli. Joka päivä töistä lähtiessä ajattelin vain, kuinka paljon tekemistä vielä jäi, en sitä, mitä kaikkea olin saanut aikaan. Olin varmaan viime viikolla melko tympeä työkaveri, mutta en vaan jaksanut olla se jokapaikanhöylä, joka yleensä pääosin ihan mielelläni olen. Tiuskin työkavereille, jotka tulivat kysymään tyhmiä kysymyksiä. Yleensä yritän olla avulias, vaikka asia ei minulle kuulukaan. Siksi kai kaikki ongelmat tullaan ensimmäisenä raportoimaan minulle.

Akuutein DOMS (viivästynyt lihaskipu) helpotti tiistain jälkeen, mutta täysin palautuneelta kroppa ei tuntunut vielä perjantainakaan. Perjantaina kävin zumbaamassa ja lauantaina soutamassa kirkkoveneellä, joista jälkimmäinen aiheutti lihaskipua olkapäihin ja selkään. Lisäksi sain perjantaina lopulta oman tyynyni pään alle. Soutureissu oli mukava hyvine keleineen ja mukavine seuroineen. Nyt sekä kroppa että mieli alkavat tuntua enemmän omalta kuin viime viikolla.
Ihminen on psyko-fyysinen kokonaisuus. Olen huomannut, että urheilutapahtumiin valmistautuminen sujuu paremmin, jos pystyn edeltävän viikon ottamaan kevyemmin myös töiden osalta. Stressi vaikuttaa myös fyysisesti, joten kunnon herkistely edellyttää keveyttä myös henkisesti. Sama näyttää pätevän myös palautumiseen. Voimia ei riittänyt sekä henkiseen että fyysiseen palautumiseen. Lähinnä olisi tehnyt mieli vetää peitto korviin ja nukkua kevääseen asti. Itku oli herkässä. Stressi ja kiire eivät ole vielä helpottaneet, mutta nyt minulla on taas voimia selvitä niistä. Tästä tulee hyvä viikko! :)

Helpottunut ja onnellinen

Tänään oli edessä kauan odotettu (ja vähän pelättykin) puolimaraton Varalassa. Ja tietysti blogimiitti ihanassa seurassa. Kesän juoksentelut eivät ole sujuneet yhtä hyvin kuin ennen kevään puolikasta, joten tiesin jo lähtökohtaisesti, että tänään on ehkä edessä ensimmäinen puolimaraton, jolla en paranna ennätystäni. Keväällä tosin aikani parani niin paljon, että osasin ounastella sitä jo silloin tuoreeltaan. Itse asiassa lähtiessä oli melkoisen epävarma olo loppuajan tai yleensäkään juoksun sujumisen kanssa. Toisaalta juoksukilometrejä on kaiken kaikkiaan takana niin paljon, että luotin jalkojeni tietävän oikean vauhdin.

Ennen lähtöä oli normaalin jännittynyt olo. Onneksi blogimiittiläisistä oli seuraa, joten jännitys ei  päässyt kasvamaan liian suureksi. Sekin on joskus koettu ja jännityksestä on tullut oksettava olo. Lähtölaukauksen jälkeen jännitys katosi ja itsevarmuus valtasi mieleni. Kyllä minä tämän osaan! Juoksu lähti kulkemaan kivasti. Lähtöpaikalla ehdin (taas) epäilemään, onko minulla liian vähän vaatetta päällä, mutta äkkiä juostessa tuli lämmin. Kilometrit jäivät taakse yllättävän nopeasti ja ensimmäistä (lähtöruuhka) lukuunottamatta kilometriajat painuivat alle seitsemän minuutin. Vähän jopa jännitti, että onko vauhti tälle kunnolle liian kova. Ennen tätä vuotta kaksi ja puoli tuntia (21,1 x 7:06 min/km) puolikkaalla on ollut minulle mission impossible. Toisaalta juuri se vauhti tuntui sillä hetkellä sopivalta, josta hidastaminenkin tuntui vaikealta. Jalat vain tahtoivat mennä tätä vauhtia.

Ensimmäisen kierroksen lähestyessä loppua aloin olla varma, että hyvin tämä menee. Tällaiset useampana lenkkinä juostavat puolikkaat ovat hankalia, koska jos jo puolessa välissä tuntuu pahalta, henkisesti on raskasta lähteä vielä toiselle kierrokselle. Oikeastaan viiteentoista kilometriin asti tuntui hyvältä. Rasitus tottakai kasvoi koko ajan, mutta mitään ihmeempiä tuntemuksia ei ollut. Viimeiset viisi kilometriä tuntuivat pitkiltä. Jalkojen lihakset alkoivat kangistua ja tuntui uskomattomalta, kun kello näytti edelleenkin alle seitsemän minuutin kilometrejä, koska meno tuntui kovin hitaalta. Jokainen askel vei kuitenkin lähemmäs maalia. Varalassa juosseet tietävät, että viimeinen kilometri on raskas. Reitin matalimmasta pisteestä noustaan korkeimmalle. Välillä tuntui pahalta, mutta onneksi ihana kolmikko, Niina, Quantina ja Iive, oli kannustamassa nousun puolivälissä. Jalat tuntuivat taas vähän kevyemmiltä! Viimeisen kilometrikyltin kohdalla pohkeet vielä kramppasivat  ja oli pakko pysähtyä. Melkein nauratti, että luulisi sitä viimeisen sata metriä pystyvän juoksemaan, mutta ei välttämättä. Maalissa kello pysähtyi aikaan 2:24:26. Ei uusi ennätys, mutta Varalan reittiennätys ja toinen kerta alle kahden ja puolen tunnin. Olen tyytyväinen suoritukseeni ja lähden hyvillä mielin valmistautumaan kolmen viikon päästä koittavaan Tampere-puolimaratoniin. Juokseminen on kivaa!

Maalihuollon ja suihkun jälkeen suuntasimme New Yorkiin syömään. Ruoka oli hyvää ja seura erinomaista, joten päivä oli kaiken kaikkiaan onnistunut. Nyt peukut pystyyn Leo-Pekka Tähdelle ja sen jälkeen unta kaaliin!

Kiitokset Niinalle, Quantinalle ja Iivelle loistavasta kannustuksesta ja seurasta! Ja Bregolle suuret onnittelut ensimmäisestä puolimaratonista. Olen ylpeä sinusta! :)

Juoksun hurmaa

Yksi yö nukuttu ja edelleen elävien kirjoissa. ;) Itse asiassa olo on olosuhteisiin nähden vähintäänkin kohtuullinen. En minä nyt ihan toista samanmoista lenkkiä lähtisi tänään juoksemaan, mutta jalat tuntuvat ihan omilta. Pahiten vastustavat etureidet rappuja laskeutuessa, mutta ajastaan nekin palautuvat.

Juoksun speksit ja osallistumismitali

Yritetäänpäs nyt päivä kisan jälkeen muistella, miten kaikki sitten menikään:

Lähtöpaikalla oli varjossa tuulen vuoksi jopa viileä. Luotin, että juostessa tulee lämmin ja lämpötila nousee päivän kuluessa, joten lähdin matkaan mahdollisimman kevyissä vaatteissa. Ihan oikea valinta. Juoksukeli oli lämmin. Kääntöpaikalle asti puhalsi vastatuuli, mutta se viilensi, vaikka vähän vastustikin. Juoksu tuntui lähdöstä alkaen hyvältä. Lähdin juoksemaan vauhtia, joka tuntui sopivalta. Alkuun se oli hieman vaikeaa, koska väkijoukossa lähtee herkästi juoksemaan muiden tahtiin. Äkkiä se oma juoksu kuitenkin lähti kulkemaan. Kilometrit kuluivat nopeasti ja hyvään aikaan. Huoltopisteitä oli tosiaan melko tiheää, tosin joka toisella vain vettä. Join jokaisella pisteellä jotain, joko vettä tai urheilujuomaa. Lisäksi otin suolakurkkuja kramppien välttämiseksi. Minulla oli mukana kolme energiageeliä, jotka otin 7, 12 ja 16 kilometrin kohdalla. Se on ihmeainetta: muutama hetki geelin nauttimisen jälkeen lisäenergia oikeasti tuntuu jaloissa.

8 kilometrin kohdalla kaikki hyvin

Koko matkan aikana minulla ei ollut mitään vaivoja lukuunottamatta oikeaa etuvarvasta. Etuvarpaat ovat minulla pisimmät varpaat ja varsinkin tuo oikea kehittää juoksussa ja suunnistuksessa varpaan päähän kovettuman. Tällä kertaa seitsemän kilometriä ennen maalia alkoi tuntua kuin varpaankynsi olisi irtoamassa. Ei siis varsinaista kipua, mutta pelkäsin, että jos kynsi irtoaa juostessa (minulla ei ole koskaan irronnut juoksun aikana eikä jälkeen), se olisi tosi kipeä. Huomasin, että en pysty askeltamaan siten, että varpaassa ei tuntuisi, joten yritin pitää askelluksen mahdollisimman normaalina. Maalissa huomasin, että ei kynnellä mitään hätää ollut, mutta varpaan päässä oli melkoisen kokoinen vesikello. Fiksuinta olisi ollut pyytää ensiapuryhmää puhkaisemaan rakko saman tein. Tein sen vasta illalla kotona ja vaikka puhkaiseminen akuuteimpaan kipuun auttoikin, on varvas edelleen kosketusarka. Aika vähillä vammoilla selvisin, sillä muualle ei hiertymiä tullut. Ilmeisesti muistin voidella vaseliinilla tarvittavat paikat.

Juoksu kulki kivan tasaisesti ja viimeinen viisikilometrinen oli kisan nopein. Hitain kilometri vei 6:49 ja nopein 5:44. Etureidet vetivät aika jumiin viimeisen kahden kilometrin aikana, mutta silti äiti sanoi, että otin vielä hyvän loppukirin. Ei kyllä tuntunut siltä, vaan loppu tuntui melkoiselta tervanjuonnilta. Vauhdin mukaan se ei kuitenkaan sitä ollut. Maaliin tullessa sain vielä komeat kannustukset, koska maratonin voittaja tuli maaliin kymmenen metriä jälkeeni. :D

Portista sisään ja viimeiset 300 metriä urheilukentällä

Juoksuradalla juostut viimeiset 300 metriä tuntuivat pitkiltä, mutta maalisuoralla jo tuuletin suoritustani. Maalissa urheilujuomaa, lisää suolakurkkuja ja nurmikolle istumaan. Sain tutuilta paljon onnitteluja. Hetken hengähdettyäni lähdin raahautumaan suihkuun. Jalkojen lihakset jäykistyivät, jos jäi pitkäksi aikaa paikoilleen, mutta kävelyä haittaisi enemmän varpaan rakko. Kotimatkalla poikkesin vielä hakemaan Coca cola zeroa kaupasta, koska sitä minun teki matkan varrella mieli.

Koska tavoitteista ei tingitä, täytyy tuota aikaa lähteä parantamaan syksyn Varala maratonille. Onneksi on koko kesä aikaa harjoitella. Odotan innolla mahdollisimman monen blogitutun tapaamista siellä.

Puolimaraton

Puolikas on nyt onnellisesti ohi! Totesin ennen lähtöä, että nyt on niin luottavainen olo, että ihan pelottaa. Ihan turhaan! Ennätys parantui yli kaksikymmentä (20) minuuttia aikaan 2.15.59,1! Olen tosi tyytyväinen. :)

Yritin kertoa tarkemmin juoksun tapahtumista ja tuntemuksista, mutta siitä ei oikein tullut mitään. Ehkä jatkan tuota huomenna tai maanantaina, jos pää toimisi sitten paremmin. ;)

Olen iloinen omasta tuloksestani, mutta kaiken kaikkiaan on tosi kaksijakoinen olo Hyvinkään tapahtumien vuoksi. Tällaisten tapahtumien äärellä tuntee itsensä kovin pieneksi. Ei minulla ole vastauksia, hirveä määrä kysymyksiä vain... Voin vain toivoa paljon voimia kaikille niille, joita tämä koskettaa henkilökohtaisesti.

Joka tapauksessa aion tämän illan vain levätä, syödä vielä vähän (paino oli tänä aamuna muuten 70,2 kg!) ja ehkä kuitenkin vilkuilla Euroviisuja, vaikka alunperin aionkin jättää ne täysin väliin. Tai ehkä sittenkin jalkapalloa... :)

Viime hetken tärinät

Huomenna odotus sitten päättyy... Puolikkaan lähtö on klo 11.30. Tämä viikko on mennyt liikuntamääriä vähentäen ja hyvin syöden. Lähinnä olen pyrkinyt syömään normaalia ruokaa vähän enemmän kuin yleensä. Lisäksi olen tankannut hiilihydraatteja jäätelöstä. ;) Jos vain muistan, niin käyn huomenaamulla vaa'alla katsomassa, mitä se tankkauksen jälkeen näyttää. Lisäksi olen tänään yrittänyt juoda normaalia enemmän. Kun keli on muutenkin lämmin ja juoksun ajaksi on odotettavissa lämpöä, nestetasapainon on syytä olla kunnossa ennen lähtöä.

Tavarat (toivottavasti tarpeelliset ja lisäksi paljon tarpeetonta) on jo pakattu kassiin ja tarkastettu. Silti vähän mietityttää, mitä vielä puuttuu. Kilpailuohjeita kertaan jälleen kerran. Eipä siellä mitään ihmeellistä ole, mutta aina täytyy tarkistaa, ettei niitä ole päivitetty. Yleensä olen tosi kova jännittäjä, mutta nyt on aika tyyni olo. Viikolla on ollut sopivasti kiirettä, joten en ole ehtinytkään jännittämään. Toisaalta tiedän, että olen valmistautunut paremmin kuin koskaan ennen juoksukisaan. Elixia hölkkä nosti vielä sopivasti itseluottamusta. Olen tehnyt valmistautumiseen parhaani, mihin tällä kertaa olen pystynyt. Huomenna käyn vain mittauttamassa, mihin se riittää. Aina voi käydä jotain odottamatonta, mutta ei sitä kannata etukäteen murehtia.

Säätiedotusta olen seurannut koko viikon hieman huolissani. Kestän kuumaa huonosti, joten mahdollisimman viileä keli ja vaikka pieni vesisadekin sopisi minulle paremmin kuin auringonpaiste. Onneksi huoltopisteitä on tiheään, joten viilennystä saa tarvittaessa. Positiivista on, jos yöllä säätiedotuksen mukaisesti sataa. Ilma puhdistuisi ja olisi huomattavasti helpompi hengittää.

Lähde

Ai niin, aurinkorasva pitää vielä muistaa sujauttaa laukkuun mukaan! :)


Lähden luottavaisesti juoksemaan ja tiedän, että ruudun sillä puolella on monta ihmistä, jotka toivottavat minulle tsemppiä juoksuun. Kiitokset teille siitä! :)))