maanantai 1. lokakuuta 2012

Kauden päätös

Minulla on ollut useampikin syy odottaa lokakuuta tänä vuonna. Lauantaina oli eräs tapahtuma, jonka järjestelyt ovat stressanneet minua jo useamman viikon. Suurimmaksi osaksi stressi on ollut täysin turhaa, mutta minä en ole kauhean hyvä ottamaan rennosti. Lisäksi sunnuntaina oli Kalevan kierroksen viimeinen laji, suunnistus Suomusjärvellä. Nyt ne ovat molemmat ohi. Ja onhan alla oleva kuvakin yksi hyvä syy odottaa lokakuuta. ;)

Teemu Hartikainen KalPan kalenterissa

Odotin suunnistusta tosi innoissani. Tältä kesältä minulla ei ole takana yhtään kunnolla onnistunutta suoritusta. Olen varmaankin aikaisemmin kertonut, että aiemmin en ole pitänyt lajeista, joissa en ole luonnostaan hyvä. Nykyisin otan ne kuitenkin ennemmin haasteena (ja itselleen nauraminen tekee elämästä hauskaa). Suunnistus on laji, jossa tahtoisin olla hyvä. Lisäksi ennakkotiedot (valvojan ja kilpailun johtajan lausunnot sekä kuvat) saivat minut hykertelemään tyytyväisyydestä: viikonlopulle luvattiin sadetta ja joka tapauksessa maasto on märkä, mutta loivapiirteistä kangasmaastoa! Loistavaa!! Ei siis sellaista risukkoa, mihin olen Pirkanmaalla tottunut.

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä satoi rankasti ja iskän mukaan jossain vaiheessa ukkostikin, mutta sunnuntaiaamuksi sää poutaantui ja lämpeni. Tottakai lähtisin metsään sateessakin, mutta onhan se aavistuksen mukavampaa, jos ei kastu jo ennen lähtöä. Jo pelto, jolta lähtö oli, oli märkä ja pehmeä. Ennakkoon kartta (linkin avaaminen vaatii Javan) näytti siltä, että suota ei ole hirveästi, mutta sateisen syyskuun jälkeen koko metsä oli kuin kovapohjaista suota. Ensimmäisen puolen kilometrin jälkeen ei tarvinnut enää jännittää, kastuvatko kengät. Suunnistuskengät ovat siitä ihanat, että ne tuntuvat märkinäkin miellyttäviltä jalassa ja litimärkinäkään vesi ei jää hölskymään kenkiin. Uudet kengät ja kompassi pääsivät muuten täällä ensi kertaa tositoimiin ja olen molempiin tosi tyytyväinen. Erityisen kivaa uusissa suunnistuskengissä on se, että ne on kisan jälkeen huomattavasti helpommat puhdistaa kuin vanhat kengät.

KK-suunnistuksessa hajonnat oli toteutettu perhoslenkein. Lyhyesti selitettynä keskusrastilta kierretään lenkki, jonka jälkeen palataan keskusrastille ja lähdetään taas uudelle lenkille. Tuo on käytännöllinen tapa järjestää hajonnat yhteislähtökisassa. Keskusrasti oli minulle heti kolmantena rastina. Silti tulin sinne emittiä ja kompassia heitellen ja kysyin äitiltä, olisiko hän lähtenyt puolestani loppulenkille (rasteja oli yhteensä 23). Kun jälkeenpäin katsoin tuloksia, niin 1-2 rastien välillä minulla ei kulunut kuin vähän yli 10 minuuttia. Tai no - vain ja vain, se oli aika lyhyt rastiväli. Siellä metsässä se tuntui kuitenkin ikuisuudelta. Maasto oli selkeä, näkyvyys hyvä ja minä tiesin, missä olen kartalla, mutta silti rastia ei löytynyt. Sitten vain yhtäkkiä tupsahdin rastilipulle. En tiedä, mikä tuossa meni vikaan, mutta kyllä potutti. Kolmosrastilla oli onneksi äiti ja muutamia muita tuttuja kannustamassa. Lisäksi osuimme siihen erään joukkuekaverin kanssa samaan aikaan, jolla oli sama hajonta kuin minulla. Sain siis rauhoitettua mieleni ja lähdimme samaa matkaa etsimään seuraavaa rastia. Siitä eteenpäin suunnistus alkoikin kulkea ja vain muutamaa rastia jouduimme vähän etsimään. (Kalevan kierroksen suunnistusradat ovat aika helppoja moneen muuhun kisaan verrattuna, koska mukana on kovin monentasoista porukkaa. Mukana tahdotaan pitää myös ne, joille suunnistus ei ole edes kakkoslaji.) Kuraa ja ojia matkalla riitti, mutta muuten tykkäsin maastosta kovasti. Jos ensi syksy on yhtään kuivempi, palaan riemusta kiljuen Suomusjärvelle uudestaan suunnistamaan. Ja palaan joka tapauksessa...

Suunnistuskartta

Meillä oli tämän joukkuekaverin kanssa täysin sama hajonta, joten kiersimme rastit yhdessä. Suunnistussääntöjen mukaanhan yhteistyö on metsässä kiellettyä, mutta silti aika yleistä. Eikä me taisteltu ihan kärkisijoista. Kakkosrastin hakemisen jälkeen itseluottamukseni oli aika maissa, joten kaverista oli hurjasti apua, etten sekoaisi ja alkaisi säntäillä metsässä edestakaisin. Itsetunnolle oli aika mannaa, kun maalissa kaveri kehui, että peesini ansiosta hänen aikansa parani tunnilla. Olihan siinä liioittelua, mutta hyvältä se tuntui silti! :)

Aikaa 11,2 kilometrin radan kiertämiseen minulla meni karvan yli kolme tuntia, 3:05:25. Onhan tuo pitkä aika, mutta luokittelen suorituksen onnistuneeksi, koska rastit löytyivät hyvin. Ja viime vuotiseen verrattuna kilometriaikani parani kuitenkin 45 sekuntia! :P Suunnistuksessa ainut oikea kehityskaari on se, että ensin opetellaan suunnistamaan ja kun se sujuu varmasti, niin sitten voi lisätä vauhtia. Juosten ehtii nopeammin harhaan! ;)

2 kommenttia:

  1. Mielenkiintoista! Miten oot suunnistuksen pariin eksynyt? Kiinnostavaa hommaa kyllä :). Mun suunnistuskokemus rajoittuu suurinpiirtein siihen, kun yläasteella etsittiin se viimeinen rasti, syötiin marjoja ja kopioitiin merkinnät kaverilta, voi apua :D.

    VastaaPoista
  2. Mielenkiintoinen kysymys! Vuonna 2008 meillä kerättiin töistä porukkaa Venlojen viestiin. Siihen asti oma kokemukseni on aika lailla samaa tasoa kuin sinulle. Tosin siis olen metsän keskeltä kotoisin, joten metsässä kulkeminen on tuttua. Parin kuukauden iltarastikokemuksella lähdin Venlojen viestiin ja sen jälkeen suunnistus on vienyt mennessään. Kynnys lähteä Kalevan kierroksellekin on selvästi matalampi, kun suunnistus oli jo ennestään tuttu laji. Suosittelen kokeilemaan, jos mahdollisuuksia on!

    VastaaPoista

Kommentti olis kiva! ;)