Liikunnan iloa - ja vaikeutta

Tänä viikonloppuna kelit ovat suosineet ulkona liikkujaa, joten sitä minäkin olen harrastanut. Vaikka tykkään Suomen talvesta ja kaamoksesta, on jotenkin huojentavaa tietää, että ollaan jo menossa kevättä kohti. Ei sen vielä ole kiire, mutta siellä muutaman kuukauden päässä se odottaa. Eilen lauantaina  oikein aurinko helli. Pakkasta oli reippaat kymmenen astetta, eli sopivasti vaatetta päälle, niin ulkona on kivaa. Oikealla palstalla näkyy laskuri kohti vuoden 2013 Kalevan kierrosta ja sen ensimmäistä lajia, luistelua. Muita lajeja tulisi jollain tasolla harrastettua ilman Kierrostakin, mutta luistelua (varsinkin radalla) ei. Joululomalla kävin kertaalleen Mikkelissä uudenuutukaiselle tekojäällä, joten oli syytä suunnata harjoittelemaan. Sorsapuistossa on kaukaloiden ympäri jäädytetty noin 400 metriä pitkä rata, jonka olen todennut itselleni parhaaksi paikaksi harjoitella. Jää ei ole yhtä hyvässä kunnossa kuin tekojääradoilla ja radan muoto on lähempänä ympyrää kuin oikeaa rataa, joten kaarteen luistelu on hieman toisenlaista. Silti luisteluasento ja -potku ovat samat jäällä kuin jäällä. Ja jää tulee jokaisen luistelukerran jälkeen tutummaksi. Polvet lyövät veteliksi aina terien päälle noustessa, mutta tällä kertaa helpotti jo ensimmäisen kierroksen aikana. Hyvä keli oli houkutellut jäälle monenlaista ja -tasoista luistelijaa. Vaikka vähän jouduinkin väistelemään muita, olen silti iloinen jokaisesta ihmisestä, joka on vieroittanut itsensä sohvasta ja lähtenyt ulos. Olin varautunut, että tunnin saaminen täyteen luistellen tulisi olemaan tylsää ja vaikeaa. Johtuuko siitä, että pessimisti ei pety vai auringonpaisteesta, mutta ensimmäistä kertaa luistelu tuntui mukavalta. En kytännyt jatkuvasti kelloa, vaan keskityin liukuun ja rytmiin. Kun tunti tuli  täyteen, matkaa oli kertynyt 16 kilometriä. Päätin jatkaa vielä kahteenkymppiin. Kalevan kierroksen matka on 30 kilometriä, joten mitä pitempiä harjoituksia maltan tehdä, sen parempi. Tavoiteajaksi olen asettanut puolitoista tuntia. Aiempina vuosina matka on ollut 20 ja 21,1 kilometriä. Noita lyhyempiä matkojakaan en ole koskaan luistellut noin kovaa, joten tavoite on kova, mutta eihän helppoja kannattaisi lähteä tavoittelemaankaan. ;)

Tänään suuntasin sukseni kohti Kaupin latuja. Niihamaan päin reitti on sopivan tasaista tekniikan harjoittelemiseen. Erityisesti minun pitäisi panostaa siihen, että hiihdän oikeassa maaston kohdassa oikeanlaisella luistelutekniikalla. Nyt yritin keskittyä siihen. Se onnistui ilmeisen hyvin: vauhti kasvoi, mutta toisaalta niin nousi rasituskin. Loppumatkasta alkoi vähän tuntua, että loppuuko voimat kesken, mutta ihan hyvin jaksoin silti. Hiihtoladullakin oli ruuhkaa. Tuo Kauppi-Niihama -väli tosin taitaa olla Tampereen suosituin latu. Niihamasta eteenpäin ladulla (erityisesti luistelu) oli melkoisesti hiekkaa ja muuta roskaa. Onneksi olin lähtenyt kakkossuksilla, jotka ovat jo valmiiksi naarmuilla.

Viikon liikunnat kaiken kaikkiaan:

Reilut viisi tuntia yhteensä, vaikka vielä torstaina tuntui, että ei tästä liikuntaviikosta tule mitään. Tiistaina ja keskiviikkona jalat vain olivat niin jumissa, että oli pakko antaa niiden levätä.

Luon itselleni pääni sisällä sääntöjä, joiden en heti välttämättä edes tajua rajoittavan elämääni. Olen vuoden alussa ollut hieman epätoivoinen liikuntojen suhteen. En saa kaikkea haluamaani liikuntaa mahtumaan viikkoon: PT-treenit vievät yhden päivän ja sulkapallo toisen. Kummastakaan en tahdo luopua. Lisäksi nyt on talvi, joten tahdon hiihtää. Kalevan kierroksen luisteluun on kolme viikkoa aikaa, joten sitä pitää ehtiä harjoittelemaan. Sen lisäksi pitäisi ehtiä juoksemaan. Erityisesti hiihtoladulle pitäisi ehtiä useammin kuin kerran viikossa, jos tahdon parantaa viimevuotista Pirkan hiihdon aikaani. Ylirasitus uhkaa, jos viikossa ei ole vähintään yksi kevyempi päivä. Tämä voisi vielä toimia, jos ei tarvitsisi käydä töissä, mutta valitettavasti sekin lohkaisee vähintään kahdeksan tuntia arkipäivistä. Eilen aamulla tajusin, että ei minun ole mikään pakko juosta. Kunnes luistelu on helmikuun ensimmäisen viikonlopun jälkeen suoritettu, voin hyvin täyttää aerobisen liikunnan tarpeeni hiihdolla ja luistelulla. Eikä maratonhaaveeni vaarannu. Tämän tajuttuani hengitys ja päätä kiristävä tunne helpottivat. Ehkä viikonlopun liikunnan ilokin on osittain seurausta tästä. Tekisi hyvää muistaa, että liikunnan pitäisi olla elämässäni iloa ja kuntoa tuova tekijä, ei stressiä. Minä tahdon kiertää Kalevan kierrosta, vaikka sitäkin aloin välillä epäillä. Siinä on jo tällaiselle kuntoilijalle tavoitetta kerrakseen, ja jos sen pystyn käymään läpi, täytyy liikunnalla olla jo ihan merkittävä rooli elämässäni. Silti tunnen itseni "huonoksi ihmiseksi", jos en ehdi vielä kahta kertaa viikossa juoksemaan. Suhteellisuudentaju, missä menet?! ;)

Arvonnan voittaja vol 2

Teknisten ongelmien vuoksi sain tällä viikolla vielä kolmannen kappaleen viime vuoden viimeistä Juoksija-lehteä. Koska en tarvitse edelleenkään kopiota, arvoin tämänkin arvontaan osallistuneiden kesken. Tällä kertaa onni suosi Katia, jolle olen lähettänyt sähköpostia. Onnea!

Jos liikut, älä pysähdy!

Totesin eilen töissä, että ei pitäisi liikkua ollenkaan, tai sitten ei pitäisi pysähtyä ollenkaan. Tämä tuli mieleen, kun nousin toimistotuolilta juoksun kankeuttamilla jaloilla. Jos pysyisin jatkuvasti pienessä liikkeessä, lihakset eivät kangistuisi samalla tavalla ja liikkuminen ei olisi niin tuskaista. Mutta tuo samahan pätee isommassa mittakaavassa: mitä pitempi liikuntatauko tulee, sen vaikeampi liikkumaan lähteminen on ja sitä kipeämmäksi sen jälkeen tulee. Silti tauko ei ole mikään syy lopettaa liikkumista kokonaan, vaan keho tottuu äkkiä, eikä toisen kerran jälkeen lihaksisto laita enää yhtään niin paljoa vastaan. Lausunnostani huolimatta pidän tänään taukoa, eli lepopäivän, enkä silti aio lopettaa liikkumi8sta. Jos jalat eilen olivat vain vähän kankeat juoksun jäljiltä, niin nyt ne ovat ihan rehellisesti jumissa. Se, jos mikä on merkki, että lepo on tarpeen. Seuraavan juoksulenkin tai saliharjoituksen jälkeen olen vähemmän jumissa.

Eilisen PT-tapaamisen jälkeen mieleeni nousi yksi hyvä sanonta, jonka olen useammastakin blogista lukenut: Pain/sweat is weakness leaving the body. Tietyssä määrin tykkään laittaa itseni koville, mutta kuitenkin omalla mukavuusalueellani ja minulle tutuissa lajeissa. Toisaalta mieli tekisi kokeilla omia rajoja, mutta toisaalta pelkään, mitä siellä on, jossa en ole koskaan käynyt. Reunalla alkaakin pelottaa, enkä uskalla hypätä sen yli. Ilman pientä tuskaa ei tule kehitystä. Minulle olisi hyväksi vetää joskus itseni niin piippuun kuin mahdollista ja huomata, että vielä sen jälkeenkin jaksan. Tehdä joskus joku treeni niin kovaa, että on pakko keskeyttää - ja huomata, että ensi kerralla se sama raja onkin siirtynyt edemmäs. Lopulta niitä rajoja ei kai ole ollenkaan - paitsi oman päämme sisällä. Tästä maratonkammossanikin on kyse.

P.S. Toiveeni on kuultu: ulkona sataa lunta. Loppuviikosta hiihtämään hyväkuntoisille laduille!

Ensimmäinen PT-treeni

Tänään oli vuorossa ensimmäinen treeni henkilökohtaisen valmentajan, personal trainerin, PT:n kanssa. Oletin, että olisin jännittänyt, mutta en oikeastaan. Perimaanantaiseen tapaan ei olisi huvittanut mennä ollenkaan, mutta pakkohan se on, kun on sovittu. Eli siis maanatai on hyvä PT-päivä. Kun joulukuussa sovimme aikataulusta, oli puhetta, että ensimmäisellä kerralla voisi tehdä kuntotestin, jonka perusteella kehitystä on helpompi seurata, mutta mitään sen tarkempaa ei sovittu.

Lauantaina kävin yrittämässä hiihtämistä, mutta ladut olivat niin jäiset, että jätin lenkin kesken ensimmäinen vajaan vitosen jälkeen. Sunnuntaina päädyin siis juoksemaan. Tarkoituksenani oli juosta alle kympin kevyehkö pk-lenkki. Matka toteutui, mutta vauhti ei. Alkuun yritin hillitä jalkojani, mutta kuin huomaamatta vauhti kipusi koko ajan nopeammaksi. Lopulta en enää yrittänytkään, vaan annoin mennä niin kuin tuntuu hyvältä. Pitkän tauon (edellisen lenkin olen juossut marraskuun lopussa) takia jalkoihin on ilmeisesti kertynyt juoksuenergiaa, joka piti saada purettua. Tauon takia jalat ja erityisesti etureidet vetivät vähän jumiin, joten vähän jännitti, miten tänään mahtaa käydä. Tyhmästä päästä ja niin edelleen...

Ennen kunnon testaamista lämmittelin juoksumatolla ja samaan aikaan juttelimme liikuntahistoriastani, tavoitteista ja miten niihin päästään. Huomasin, että olen aika arka kertomaan itsestäni liikkujana. Suorastaan hävettää kertoa, että kierrän Kalevan kierrosta. Kai minä pelkään, että ihmiset luulevat, että pidän itseäni jonain. Tai vielä pahempaa: että ihmiset pitäisivät minua jonain. ;)

Odotin, että kuntotesti olisi jotain perinteistä pystypunnerrusta minuutti putkeen ja sitten verrataan ikäisteni taulukkoihin, mutta se olikin jotain kivempaa. Eli siis tein neljää eri lihaskuntoliikettä minuutin verran: ensin leveä kyykky 12 kilon kahvakuulalla ja heti perään punnerrukset, minuutin tauko ja etuheilautus ylösnostolla ja perään yleisliike (seisoma-asennosta pudottaudutaan kyykkyyn, kädet maahan ja jalat hypätään taakse, vatsa ja rinta käytetään lattiassa, sitten samaa reittiä ylös ja pieni jännehyppy). Jokaisen liikkeen toistot lasketaan yhteen ja kuukauden päästä katsotaan, onko kehitystä tapahtunut. Tässä kohtaa minulle tuli ensimmäistä kertaa tosi hyvä olo tästä: minua on kuunneltu ja ymmärretty. Vaikka tavoitteeni onkin tulla ystäväksi kuntosalin kanssa, en tahdo varsinaisesti vain pumpata rautaa, vaan sen on palveltava "päälajejani", eli hiihtoa, soutua, juoksua...

Kuntotestin jälkeen aloimme hahmotella tulevaa kuntosaliohjelmaa. Ihan kokonaan emme ehtineet käydä sitä vielä läpi, mutta alkuun jo päästiin, eli selkään ja käsiin. Viikon päästä lisätään enemmän käsiä ja vähän jalkojakin, vaikka ylävartalossa pidetään pääpaino. Sitä ennen pitäisi jossain välissä käydä tekemässä tuo ohjelma kertaalleen läpi. Ehkä minä opin pitämään kuntosalista! :)

Maratonkammo

Olen viime päivinä selannut tulevia juoksutapahtumia ja omaa kalenteriani ja googlaillut kokemuksia eri maratoneista ja päättänyt ilmoittautua Helsinki City Marathonille... ja kehittänyt maratonkammon. 42,2 kilometriä juosten on ihan helkkarin pitkä matka. Joskus viimeiset viisi kilometriä puolimaratonillakin ovat tuntuneet tooosi pitkiltä. Ja sitten siihen perään pitäisi juosta vielä toinen samanmoinen matka. Ymmärrän kyllä, että puolimaratonharjoitteluni on valmistanut minua nimenomaan tuolle puolet lyhyemmälle matkalle. Pisimpiä lenkkejä pitää pidentää, jotta jalat kestävät paremmin ne kolmenkympin jälkeen tulevat kilometrit. Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua? Keskeytys. Voisihan se kolhaista vähän itsetuntoa, mutta eiköhän siitäkin toivu. Mutta silti en uskalla ilmoittautua. Minä, joka rakastan haasteita, en uskalla! Maraton on kuningasmatka, joka lyö maahan jokaisen, joka sille lähtee ylimielisesti. Kunnioitus on siis paikallaan, mutta ei kai sitä pelätä tarvitse. Moneen kertaan olen järkeillyt, että eihän se ole sen kummempaa kuin ilmoittaudun vaan mukaan ja alan valmistautua, mutta toistaiseksi en ole ilmoittautunut.

Tosin luulen, että suurempi kolaus olisi se, etten ikinä uskaltaisi edes yrittää maratonin juoksemista. Eli siis rohkeutta keräämään!

Arvonnan voittaja

Arvoin Juoksija-lehden uusimman numeron voittajaksi Lyijypallon. Olen piakkoin yhteydessä sinuun sähköpostitse. Toivottavasti saat lehdestä vinkkejä talvijuoksuun. Onnea!

Olen niin iloinen, että voin näiden arvontojen kautta antaa jotain teille lukijoille, koska jokaikinen kommentti, jonka jätätte pelastaa päiväni. Ja jokainen kannustus Heiaheiassa. Eli suuret kiitokset! :)

Uusi vuosi, uudet kujeet

Muutaman päivän tarkkuudella tasan vuosi sitten istuin tässä samassa paikassa ja suunnittelin innokkaana tulevaa vuotta (siis 2012). Muistan se olotilan kovinkin tarkkaan, mutta nyt siitä innokkuudesta ei ole tietoakaan. Johtuneeko suojaisesta säästä vai mistä?! Silloin ilmoittauduin Varalaan puolimaratonille ja suunnittelin parantavani ennätystä alle kahteen ja puoleen tuntiin. Lisäksi haastoin itseni juoksemaan 1000 kilometriä vuodessa. Toinen tavoitteista täyttyi, toinen ei. Juoksukilometrejä kertyi Heiaheian mukaan 488, mutta puolikkaan ennätykseni on tämän vuoden jälkeen 2.16. Lisäksi juoksin kaksi muutakin puolikasta alle kahteen ja puoleen tuntiin. Kilometrejä olisi pitänyt kertyä enemmän, mutta tarkkaan asiaa mietittyäni en voi olla pettynyt tähän vuoteen. Pyöräiltyä tuli 1662 kilometrin edestä ja hiihdettyä 362 kilometriä. Pirkan hiihdossa puolikkaalla 45 kilometrillä paransin aikaani edellisestä vuodesta lähes 25 minuuttia. Yhteensä liikuntaa kertyi 334 tuntia, eli lähes tunti (55 minuuttia) päivässä. Lajivalikoimakin oli monipuolinen, vaikka keskittyikin tiettyihin lajeihin. Aika hyvin!

Uudenvuodenlupauksia en edelleenkään tee, mutta aina välillä on hyvä pysähtyä katsomaan menneeseen ja tulevaan. Tänä vuonna otan tavoitteeksi viimevuotisten liikuntamäärien ylittämisen. Sekä tietysti aiempien tuloksien parantamisen Kalevan kierroksella ja muissakin tapahtumissa, joihin osallistun. Ja jo aiemmin julkistamani maratonin juoksemisen. Silloin asetin päivämääräksi 18.5.2013 ja paikaksi Valkeakosken, mutta tuon olen pistänyt uudelleen harkintaan. Suurimpana syynä on se, että minua himottaa HCR:n juokseminen. Kahdessa viikossa en ehdi palautua puolikkaalta maratonjuoksijaksi, mutta puolikkaalle ehkä. Tuo Valkeakosken juoksu on osa Kalevan kierrosta, joten sitä en voi jättää väliin. Paitsi että HCR on tapahtumana äärimmäisen hieno, tahtoisin juosta maaliin Olympiastadionilla. Toukokuussa 2011 Olympiastadion oli remontissa, joten silloin maali oli Stadionin ulkopuolella. Heti maaliintulon jälkeen päätin, että joku kerta juoksen vielä maratonportista sisään. Miksei siis tänä vuonna? Lisäksi tuo Valkeakosken reitti kahtena puolikkaan lenkkinä ei ihan hirveästi innosta. Jos löydän sopivan maratonin itselleni myöhemmin kesällä, ilmoittaudun tammikuun aikana HCR:lle. Varalassa toivon taas tapaavani juoksevia blogituttuja. Onko joku jo ilmoittautunut juoksemaan 1.9.2013 tai ilmoittautumassa tammikuun aikana? Ensimmäinen maksuporras sulkeutuu 31.1.

Lisäksi ajattelin tänä vuonna osallistua Pirkan pyöräilyyn, mikäli työnantajani maksaa edelleen osallistumisen. Viime vuonna se jäi väliin päällekkäisten rippijuhlien takia. Eli kyllähän tällekin vuodelle tavoitteita alkaa olla. Liikuntatapahtumat -välilehdelle olen koonnut ensi vuoden suunnitelmat.

Mutta ennen kaikkea pyrin tänä vuonna nauttimaan liikunnasta ja jakamaan liikunnan iloa muillekin.

Suklaata ei tee mieli, mutta salmiakkia kyllä.

Teinhän minä viime vuonna yhden uudenvuodenlupauksen: olla syömättä karkkia vuonna 2012. Ja pidin lupaukseni. Mitä tehdä tänä vuonna? Täyskielto oli helppo, vaikka sitä etukäteen jännitinkin. Pystynkö kohtuuteen? Ainakaan en osta karkkia itselleni tästä eteenpäinkään. Aiotteko te rajoittaa herkkujen syömistä alkuvuodesta?