torstai 27. joulukuuta 2012

Joulutunnelmia

Joulu tuli ja joulu meni. Kivaa oli, mutta onneksi se kestää vain tuon kolme päivää. Aika perinteinen joulu oli tänäkin vuonna, eli se sisälsi hyvää ruokaa, läheisten seuraa, joulukirkkoa, lahjoja, saunaa, pakkasta, aurinkoa, lumisia maisemia ja sairastelua. Sain perinteisen jouluflunssan jo pari päivää ennen joululoman alkua. Kävin töissä, mutta kurkku oli kipeä ja nenäliinoja kului. Kuumetta ei noussut ja olo oli muutenkin ihan kohtuullinen. Aatonaattona käytiin pelaamassa lentopalloakin, eikä olo siitä huonontunut, jos ei parantunutkaan. Viikon verran maltoin lepäillä, mutta eilen tapaninpäivänä kyllästyin sisällä möllöttämiseen. Kävimme äitin kanssa leppoisalla sauvakävelylenkillä. Facebookin kuulumisten perusteella kaupungeissa joulukinkun sulattelijat olivat täyttäneet jo salit, mutta täällä maalla ei tiellä ruuhkaa näkynyt. Iltasella iskä painosti vielä hiihtolenkille, joten sairausloma tuli "virallisesti" lopetettua. Eikä flunssakaan ottanut takapakkia. Tänään lähden kokeilemaan taas luistelua radalle. Kalevan kierroksen luisteluun ei ole kuin kuukausi, enkä ole tainnu olla terien päällä sitten viime tammikuun. Lahjattomat harjoittelee, vai miten se sanonta meni... :P

Jouluna on helpompi sairastaa, koska television tarjonta on parempaa ja monipuolisempaa kuin muulloin. Hyviä elokuvia on riittänyt koko pyhiksi: Harry Pottereita, Niskavuoria, Hohto, Evita... Hieman puolikuntoisena minulla on lisäksi ollut oikeasti aikaa pysähtyä ja katsoa elokuvia. Kotona vajaan tunnin televisiosarjan jakso on siinä rajoilla, maltanko kerralla katsoa sen. Ensimmäisen puolen tunnin jälkeen huomaan jonkun pölykoiran tai vaatekasan ja päädyn siivoamaan telkkarin pyöriessä taustalla. Keskittymiskyvyttömyys on yksi heikkouksistani. Yleensä katson ne harvat ohjelmat, joita oikeasti seuraan, Elisa Viihteen boksilta, koska harvoin ehdin katsoa niitä silloin kun aika on. Urheilu on ainut, joka täytyy nähdä suorana. Tallennuksissa on lisäksi se hyvä puoli, että saan hyppiä mainoskatkojen yli.

Ilmeisesti olen ollut tänäkin vuonna ihan kiltti, koska joulupukki muisti kivoilla lahjoilla. Kirjoja ja käyttökosmetiikkaa saan joka vuosi. Huomenna menen lunastamaan yhden lahjani, johon lupaan palata silloin kuvien kera. :) Itse ostamani lahjatkin tuntuivat osuvan tänä vuonna aika kivasti kohdilleen.

Vuodenvaihde lähenee, joten jotain lupauksia olisi kiva keksiä. Ideoita?

2 kommenttia:

  1. Mukavan kuuloinen joulu! Hyvä, että flunssakin alkaa olla selätetty ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vähän alan jo kaivata normiarkea, mutta täytyy nyt vielä nauttia, kun vapaita on. ;)

      Poista

Kommentti olis kiva! ;)