keskiviikko 31. heinäkuuta 2013

Ohi on!

Kesälomahaaste venähti osaltani kolmestakymmenestä kolmeenkymmeneenviiteen päivään. Sulkavan soutujen aikana pidin ihan tarkoituksella kolme ylimääräistä lepopäivää ja muutamana päivänä vain rehellisesti unohdin. Mutta nyt se on suoritettu! Parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Jee! :)

Ohjelma oli juuri sopivan vaativa ja vaatimustaso ei noussut liian nopeasti. Jos erehdyin katsomaan, kuinka monta toistoa pitää muutaman päivän päästä tehdä, meinasi usko loppua. Silti ne tuli aina tehtyä. Lopussa alkoi enemmän rasittaa toistojen suuri määrä kuin lihasten rasitus, mutta kyllä ne silti tuntuivat. Erityisesti viimeisenä tehdyt lankut tärräsivät mukavasti. Itse asiassa vähän harmittaa, etten tehnyt aluksi mitään testiä, jotta tietäisin, paljonko kuukauden aikana on kehittynyt. Siitä olen ihan varma, että ennen kesälomaa en olisi pysynyt kahta minuuttia lankussa ilman edeltävää rasitusta. Tänään pysyin! Mitään kiinteytymistä en vatsassa ole huomannut, mutta se edellyttäisi muutaman rasvakilon sulattamista sixpackin päältä. ;)

Seuraavaksi hyökkään FaerieS:n selkälihashaasteen kimppuun. Jotenkin pitäisi vatsalihasten kuntoakin ylläpitää. Olisiko mitään ideoita?

2 kommenttia:

  1. Vatsalihaksiin minulla on yksi sana: voimapyörä! Pitäisi tosin varmaan itsekin sen kanssa taas rullailla... Se on nimittäin toimittanut tämän kesän parvekkeenoven stopperin virkaa. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voimapyörä on... kauhea! Pitäisiköhän sellainen käydä kotiuttamassa jostain?! ;)

      Poista

Kommentti olis kiva! ;)