maanantai 23. syyskuuta 2013

Kilometrikisa

Kilometrikisa päättyi eilen, mutta työmatkapyöräily jatkuu edelleen. Omassa joukkueessa sijoituin sijalle 31 111 pyöräilijän joukossa. Omat kilometrit ovat vuosittain olleet samaa suuruusluokkaa, mutta sijoitukseni on tänä vuonna selkeästi huonoin. Vaikka kilpailuhenkinen olenkin, niin tämä tekee minut onnelliseksi. Sehän tarkoittaa, että ihmiset ovat pyöräilleet!

 

Työmatkapyöräilykilometrejä on kertynyt tähän mennessä 1159. Niitä aion kerätä yöpakkasten tai syysflunssan tuloon asti. Noihin pyöräilykauteni on yleensä katkennut. Vai olisiko tämä se syksy, jonka jälkeen minusta tulee talvipyöräilijä?! 

Viime vuonna pyöräilin yhteensä 1663 kilometriä. Kun tältä vuodelta on kasassa tähän 1506 kilometriä, niin 157 kilometriä pitäisi vielä jaksaa polkea. Sehän tarkoittaa alle kahden viikon työmatkapyöräilyjä. Taidanpa ottaa tämän haasteena loppusyksyyn.

Ja toisen haasteen suorittamisen ajattelin aloittaa tänään. En ole nimittäin saanut elokuun alussa asetettuun jumppahaasteeseen vielä yhtään merkintää. *kröhöm* FaerieS on saanut melkoisen etumatkan, mutta perästä tullaan...! Aloitus tulee heti olemaan epämukavuusalueelle menoa, mutta siitä tulette kuulemaan jälkeenpäin enemmän. :)

4 kommenttia:

  1. Mahtavat pyöräilykilsat, vau! Ja innolla odottelen sun ryhmäliikuntahaasteen etenemistä ;) Mulla jo kohta neljännes testattu, kivaa on! Blogissani on muuten sinulle juoksuaiheinen haaste (ei vaadita juoksua haasteen suorittamiseen!) :)

    http://parempiapolkuja.blogspot.fi/2013/09/kavellen-olisit-jo-perilla-ja-muita.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kyllä se haaste nyt alkaa etenemään, kun pääsin alkuun. Kiitokset haasteesta, palaan siihen piakkoin! :)

      Poista
  2. Melkoinen kilometrimäärä pelkistä työmatkoista! Ajatella, miten mahtavaa hyötyliikuntaa!

    Aurinkoista ja mukavan liikunnallista syksyn jatkoa! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luonnonmukaisuuskin tuntuu hyvältä, vaikka bussillahan minä kuljen töihin, jos en pyörällä. Ja kaikki se työstressi, jonka saan purettua pyöräillessä.

      Ihanaa syksyä sinullekin! :)

      Poista

Kommentti olis kiva! ;)