Juoksun hurmaa

Yksi yö nukuttu ja edelleen elävien kirjoissa. ;) Itse asiassa olo on olosuhteisiin nähden vähintäänkin kohtuullinen. En minä nyt ihan toista samanmoista lenkkiä lähtisi tänään juoksemaan, mutta jalat tuntuvat ihan omilta. Pahiten vastustavat etureidet rappuja laskeutuessa, mutta ajastaan nekin palautuvat.

Juoksun speksit ja osallistumismitali

Yritetäänpäs nyt päivä kisan jälkeen muistella, miten kaikki sitten menikään:

Lähtöpaikalla oli varjossa tuulen vuoksi jopa viileä. Luotin, että juostessa tulee lämmin ja lämpötila nousee päivän kuluessa, joten lähdin matkaan mahdollisimman kevyissä vaatteissa. Ihan oikea valinta. Juoksukeli oli lämmin. Kääntöpaikalle asti puhalsi vastatuuli, mutta se viilensi, vaikka vähän vastustikin. Juoksu tuntui lähdöstä alkaen hyvältä. Lähdin juoksemaan vauhtia, joka tuntui sopivalta. Alkuun se oli hieman vaikeaa, koska väkijoukossa lähtee herkästi juoksemaan muiden tahtiin. Äkkiä se oma juoksu kuitenkin lähti kulkemaan. Kilometrit kuluivat nopeasti ja hyvään aikaan. Huoltopisteitä oli tosiaan melko tiheää, tosin joka toisella vain vettä. Join jokaisella pisteellä jotain, joko vettä tai urheilujuomaa. Lisäksi otin suolakurkkuja kramppien välttämiseksi. Minulla oli mukana kolme energiageeliä, jotka otin 7, 12 ja 16 kilometrin kohdalla. Se on ihmeainetta: muutama hetki geelin nauttimisen jälkeen lisäenergia oikeasti tuntuu jaloissa.

8 kilometrin kohdalla kaikki hyvin

Koko matkan aikana minulla ei ollut mitään vaivoja lukuunottamatta oikeaa etuvarvasta. Etuvarpaat ovat minulla pisimmät varpaat ja varsinkin tuo oikea kehittää juoksussa ja suunnistuksessa varpaan päähän kovettuman. Tällä kertaa seitsemän kilometriä ennen maalia alkoi tuntua kuin varpaankynsi olisi irtoamassa. Ei siis varsinaista kipua, mutta pelkäsin, että jos kynsi irtoaa juostessa (minulla ei ole koskaan irronnut juoksun aikana eikä jälkeen), se olisi tosi kipeä. Huomasin, että en pysty askeltamaan siten, että varpaassa ei tuntuisi, joten yritin pitää askelluksen mahdollisimman normaalina. Maalissa huomasin, että ei kynnellä mitään hätää ollut, mutta varpaan päässä oli melkoisen kokoinen vesikello. Fiksuinta olisi ollut pyytää ensiapuryhmää puhkaisemaan rakko saman tein. Tein sen vasta illalla kotona ja vaikka puhkaiseminen akuuteimpaan kipuun auttoikin, on varvas edelleen kosketusarka. Aika vähillä vammoilla selvisin, sillä muualle ei hiertymiä tullut. Ilmeisesti muistin voidella vaseliinilla tarvittavat paikat.

Juoksu kulki kivan tasaisesti ja viimeinen viisikilometrinen oli kisan nopein. Hitain kilometri vei 6:49 ja nopein 5:44. Etureidet vetivät aika jumiin viimeisen kahden kilometrin aikana, mutta silti äiti sanoi, että otin vielä hyvän loppukirin. Ei kyllä tuntunut siltä, vaan loppu tuntui melkoiselta tervanjuonnilta. Vauhdin mukaan se ei kuitenkaan sitä ollut. Maaliin tullessa sain vielä komeat kannustukset, koska maratonin voittaja tuli maaliin kymmenen metriä jälkeeni. :D

Portista sisään ja viimeiset 300 metriä urheilukentällä

Juoksuradalla juostut viimeiset 300 metriä tuntuivat pitkiltä, mutta maalisuoralla jo tuuletin suoritustani. Maalissa urheilujuomaa, lisää suolakurkkuja ja nurmikolle istumaan. Sain tutuilta paljon onnitteluja. Hetken hengähdettyäni lähdin raahautumaan suihkuun. Jalkojen lihakset jäykistyivät, jos jäi pitkäksi aikaa paikoilleen, mutta kävelyä haittaisi enemmän varpaan rakko. Kotimatkalla poikkesin vielä hakemaan Coca cola zeroa kaupasta, koska sitä minun teki matkan varrella mieli.

Koska tavoitteista ei tingitä, täytyy tuota aikaa lähteä parantamaan syksyn Varala maratonille. Onneksi on koko kesä aikaa harjoitella. Odotan innolla mahdollisimman monen blogitutun tapaamista siellä.