Arvonnan voittaja vol 2

Teknisten ongelmien vuoksi sain tällä viikolla vielä kolmannen kappaleen viime vuoden viimeistä Juoksija-lehteä. Koska en tarvitse edelleenkään kopiota, arvoin tämänkin arvontaan osallistuneiden kesken. Tällä kertaa onni suosi Katia, jolle olen lähettänyt sähköpostia. Onnea!

Jos liikut, älä pysähdy!

Totesin eilen töissä, että ei pitäisi liikkua ollenkaan, tai sitten ei pitäisi pysähtyä ollenkaan. Tämä tuli mieleen, kun nousin toimistotuolilta juoksun kankeuttamilla jaloilla. Jos pysyisin jatkuvasti pienessä liikkeessä, lihakset eivät kangistuisi samalla tavalla ja liikkuminen ei olisi niin tuskaista. Mutta tuo samahan pätee isommassa mittakaavassa: mitä pitempi liikuntatauko tulee, sen vaikeampi liikkumaan lähteminen on ja sitä kipeämmäksi sen jälkeen tulee. Silti tauko ei ole mikään syy lopettaa liikkumista kokonaan, vaan keho tottuu äkkiä, eikä toisen kerran jälkeen lihaksisto laita enää yhtään niin paljoa vastaan. Lausunnostani huolimatta pidän tänään taukoa, eli lepopäivän, enkä silti aio lopettaa liikkumi8sta. Jos jalat eilen olivat vain vähän kankeat juoksun jäljiltä, niin nyt ne ovat ihan rehellisesti jumissa. Se, jos mikä on merkki, että lepo on tarpeen. Seuraavan juoksulenkin tai saliharjoituksen jälkeen olen vähemmän jumissa.

Eilisen PT-tapaamisen jälkeen mieleeni nousi yksi hyvä sanonta, jonka olen useammastakin blogista lukenut: Pain/sweat is weakness leaving the body. Tietyssä määrin tykkään laittaa itseni koville, mutta kuitenkin omalla mukavuusalueellani ja minulle tutuissa lajeissa. Toisaalta mieli tekisi kokeilla omia rajoja, mutta toisaalta pelkään, mitä siellä on, jossa en ole koskaan käynyt. Reunalla alkaakin pelottaa, enkä uskalla hypätä sen yli. Ilman pientä tuskaa ei tule kehitystä. Minulle olisi hyväksi vetää joskus itseni niin piippuun kuin mahdollista ja huomata, että vielä sen jälkeenkin jaksan. Tehdä joskus joku treeni niin kovaa, että on pakko keskeyttää - ja huomata, että ensi kerralla se sama raja onkin siirtynyt edemmäs. Lopulta niitä rajoja ei kai ole ollenkaan - paitsi oman päämme sisällä. Tästä maratonkammossanikin on kyse.

P.S. Toiveeni on kuultu: ulkona sataa lunta. Loppuviikosta hiihtämään hyväkuntoisille laduille!

Ensimmäinen PT-treeni

Tänään oli vuorossa ensimmäinen treeni henkilökohtaisen valmentajan, personal trainerin, PT:n kanssa. Oletin, että olisin jännittänyt, mutta en oikeastaan. Perimaanantaiseen tapaan ei olisi huvittanut mennä ollenkaan, mutta pakkohan se on, kun on sovittu. Eli siis maanatai on hyvä PT-päivä. Kun joulukuussa sovimme aikataulusta, oli puhetta, että ensimmäisellä kerralla voisi tehdä kuntotestin, jonka perusteella kehitystä on helpompi seurata, mutta mitään sen tarkempaa ei sovittu.

Lauantaina kävin yrittämässä hiihtämistä, mutta ladut olivat niin jäiset, että jätin lenkin kesken ensimmäinen vajaan vitosen jälkeen. Sunnuntaina päädyin siis juoksemaan. Tarkoituksenani oli juosta alle kympin kevyehkö pk-lenkki. Matka toteutui, mutta vauhti ei. Alkuun yritin hillitä jalkojani, mutta kuin huomaamatta vauhti kipusi koko ajan nopeammaksi. Lopulta en enää yrittänytkään, vaan annoin mennä niin kuin tuntuu hyvältä. Pitkän tauon (edellisen lenkin olen juossut marraskuun lopussa) takia jalkoihin on ilmeisesti kertynyt juoksuenergiaa, joka piti saada purettua. Tauon takia jalat ja erityisesti etureidet vetivät vähän jumiin, joten vähän jännitti, miten tänään mahtaa käydä. Tyhmästä päästä ja niin edelleen...

Ennen kunnon testaamista lämmittelin juoksumatolla ja samaan aikaan juttelimme liikuntahistoriastani, tavoitteista ja miten niihin päästään. Huomasin, että olen aika arka kertomaan itsestäni liikkujana. Suorastaan hävettää kertoa, että kierrän Kalevan kierrosta. Kai minä pelkään, että ihmiset luulevat, että pidän itseäni jonain. Tai vielä pahempaa: että ihmiset pitäisivät minua jonain. ;)

Odotin, että kuntotesti olisi jotain perinteistä pystypunnerrusta minuutti putkeen ja sitten verrataan ikäisteni taulukkoihin, mutta se olikin jotain kivempaa. Eli siis tein neljää eri lihaskuntoliikettä minuutin verran: ensin leveä kyykky 12 kilon kahvakuulalla ja heti perään punnerrukset, minuutin tauko ja etuheilautus ylösnostolla ja perään yleisliike (seisoma-asennosta pudottaudutaan kyykkyyn, kädet maahan ja jalat hypätään taakse, vatsa ja rinta käytetään lattiassa, sitten samaa reittiä ylös ja pieni jännehyppy). Jokaisen liikkeen toistot lasketaan yhteen ja kuukauden päästä katsotaan, onko kehitystä tapahtunut. Tässä kohtaa minulle tuli ensimmäistä kertaa tosi hyvä olo tästä: minua on kuunneltu ja ymmärretty. Vaikka tavoitteeni onkin tulla ystäväksi kuntosalin kanssa, en tahdo varsinaisesti vain pumpata rautaa, vaan sen on palveltava "päälajejani", eli hiihtoa, soutua, juoksua...

Kuntotestin jälkeen aloimme hahmotella tulevaa kuntosaliohjelmaa. Ihan kokonaan emme ehtineet käydä sitä vielä läpi, mutta alkuun jo päästiin, eli selkään ja käsiin. Viikon päästä lisätään enemmän käsiä ja vähän jalkojakin, vaikka ylävartalossa pidetään pääpaino. Sitä ennen pitäisi jossain välissä käydä tekemässä tuo ohjelma kertaalleen läpi. Ehkä minä opin pitämään kuntosalista! :)

Maratonkammo

Olen viime päivinä selannut tulevia juoksutapahtumia ja omaa kalenteriani ja googlaillut kokemuksia eri maratoneista ja päättänyt ilmoittautua Helsinki City Marathonille... ja kehittänyt maratonkammon. 42,2 kilometriä juosten on ihan helkkarin pitkä matka. Joskus viimeiset viisi kilometriä puolimaratonillakin ovat tuntuneet tooosi pitkiltä. Ja sitten siihen perään pitäisi juosta vielä toinen samanmoinen matka. Ymmärrän kyllä, että puolimaratonharjoitteluni on valmistanut minua nimenomaan tuolle puolet lyhyemmälle matkalle. Pisimpiä lenkkejä pitää pidentää, jotta jalat kestävät paremmin ne kolmenkympin jälkeen tulevat kilometrit. Mikä on pahinta, mitä voi tapahtua? Keskeytys. Voisihan se kolhaista vähän itsetuntoa, mutta eiköhän siitäkin toivu. Mutta silti en uskalla ilmoittautua. Minä, joka rakastan haasteita, en uskalla! Maraton on kuningasmatka, joka lyö maahan jokaisen, joka sille lähtee ylimielisesti. Kunnioitus on siis paikallaan, mutta ei kai sitä pelätä tarvitse. Moneen kertaan olen järkeillyt, että eihän se ole sen kummempaa kuin ilmoittaudun vaan mukaan ja alan valmistautua, mutta toistaiseksi en ole ilmoittautunut.

Tosin luulen, että suurempi kolaus olisi se, etten ikinä uskaltaisi edes yrittää maratonin juoksemista. Eli siis rohkeutta keräämään!

Arvonnan voittaja

Arvoin Juoksija-lehden uusimman numeron voittajaksi Lyijypallon. Olen piakkoin yhteydessä sinuun sähköpostitse. Toivottavasti saat lehdestä vinkkejä talvijuoksuun. Onnea!

Olen niin iloinen, että voin näiden arvontojen kautta antaa jotain teille lukijoille, koska jokaikinen kommentti, jonka jätätte pelastaa päiväni. Ja jokainen kannustus Heiaheiassa. Eli suuret kiitokset! :)

Uusi vuosi, uudet kujeet

Muutaman päivän tarkkuudella tasan vuosi sitten istuin tässä samassa paikassa ja suunnittelin innokkaana tulevaa vuotta (siis 2012). Muistan se olotilan kovinkin tarkkaan, mutta nyt siitä innokkuudesta ei ole tietoakaan. Johtuneeko suojaisesta säästä vai mistä?! Silloin ilmoittauduin Varalaan puolimaratonille ja suunnittelin parantavani ennätystä alle kahteen ja puoleen tuntiin. Lisäksi haastoin itseni juoksemaan 1000 kilometriä vuodessa. Toinen tavoitteista täyttyi, toinen ei. Juoksukilometrejä kertyi Heiaheian mukaan 488, mutta puolikkaan ennätykseni on tämän vuoden jälkeen 2.16. Lisäksi juoksin kaksi muutakin puolikasta alle kahteen ja puoleen tuntiin. Kilometrejä olisi pitänyt kertyä enemmän, mutta tarkkaan asiaa mietittyäni en voi olla pettynyt tähän vuoteen. Pyöräiltyä tuli 1662 kilometrin edestä ja hiihdettyä 362 kilometriä. Pirkan hiihdossa puolikkaalla 45 kilometrillä paransin aikaani edellisestä vuodesta lähes 25 minuuttia. Yhteensä liikuntaa kertyi 334 tuntia, eli lähes tunti (55 minuuttia) päivässä. Lajivalikoimakin oli monipuolinen, vaikka keskittyikin tiettyihin lajeihin. Aika hyvin!

Uudenvuodenlupauksia en edelleenkään tee, mutta aina välillä on hyvä pysähtyä katsomaan menneeseen ja tulevaan. Tänä vuonna otan tavoitteeksi viimevuotisten liikuntamäärien ylittämisen. Sekä tietysti aiempien tuloksien parantamisen Kalevan kierroksella ja muissakin tapahtumissa, joihin osallistun. Ja jo aiemmin julkistamani maratonin juoksemisen. Silloin asetin päivämääräksi 18.5.2013 ja paikaksi Valkeakosken, mutta tuon olen pistänyt uudelleen harkintaan. Suurimpana syynä on se, että minua himottaa HCR:n juokseminen. Kahdessa viikossa en ehdi palautua puolikkaalta maratonjuoksijaksi, mutta puolikkaalle ehkä. Tuo Valkeakosken juoksu on osa Kalevan kierrosta, joten sitä en voi jättää väliin. Paitsi että HCR on tapahtumana äärimmäisen hieno, tahtoisin juosta maaliin Olympiastadionilla. Toukokuussa 2011 Olympiastadion oli remontissa, joten silloin maali oli Stadionin ulkopuolella. Heti maaliintulon jälkeen päätin, että joku kerta juoksen vielä maratonportista sisään. Miksei siis tänä vuonna? Lisäksi tuo Valkeakosken reitti kahtena puolikkaan lenkkinä ei ihan hirveästi innosta. Jos löydän sopivan maratonin itselleni myöhemmin kesällä, ilmoittaudun tammikuun aikana HCR:lle. Varalassa toivon taas tapaavani juoksevia blogituttuja. Onko joku jo ilmoittautunut juoksemaan 1.9.2013 tai ilmoittautumassa tammikuun aikana? Ensimmäinen maksuporras sulkeutuu 31.1.

Lisäksi ajattelin tänä vuonna osallistua Pirkan pyöräilyyn, mikäli työnantajani maksaa edelleen osallistumisen. Viime vuonna se jäi väliin päällekkäisten rippijuhlien takia. Eli kyllähän tällekin vuodelle tavoitteita alkaa olla. Liikuntatapahtumat -välilehdelle olen koonnut ensi vuoden suunnitelmat.

Mutta ennen kaikkea pyrin tänä vuonna nauttimaan liikunnasta ja jakamaan liikunnan iloa muillekin.

Suklaata ei tee mieli, mutta salmiakkia kyllä.

Teinhän minä viime vuonna yhden uudenvuodenlupauksen: olla syömättä karkkia vuonna 2012. Ja pidin lupaukseni. Mitä tehdä tänä vuonna? Täyskielto oli helppo, vaikka sitä etukäteen jännitinkin. Pystynkö kohtuuteen? Ainakaan en osta karkkia itselleni tästä eteenpäinkään. Aiotteko te rajoittaa herkkujen syömistä alkuvuodesta?

Joululahja

Täytyy tulla ihan kuvan kanssa näyttämään, mitä joulupukki minulle toi. Äitiltä sain lahjakortin rakennekynsien laittoon, koska hänen työkaverinsa oli käynyt kurssin. Perjantaina kävin lahjakortin lunastamassa. Kyllähän noissa kesti, mutta hienot tuli.

Hieman omituiselta tuntuu, kun omiin kynsiin tuli muutama milli lisää pituutta. Periaatteessa kaikki on ainakin tähän asti onnistunut ihan normaalisti. Omat kynteni ovat varsinkin talvella niin kuivat, että kovin pitkiksi en niitä saa kasvatettua. Paremmin nämä kestävät, mutta silti jokaisen kopsahduksen jälkeen tulee säikähdettyä, että lähtikö tippi nyt irti. Kai näihinkin tottuu, mutta nyt tuntuisi parhaalta, että saisin omat kynnet kasvatettua sen verran pitkiksi, että geelin vois laittaa vain oman kynnen pintaan. Tuo kiilto ja sen ja "lakkauksen" pysyvyys ovat aivan ihanat. Ainakin minulla normilakkauksen pinta naarmuuntuu, vaikka sen saisi siististi kuivatettuakin. Lisäksi oma kynsi olisi geelin suojassa huomattavasti paljon kestävämpi eikä lohkeilisi ihan jatkuvasti. Tietysti täytyy vähän seurata, kuinka tiheästi nämä vaativat huoltoa.

Pakko myöntää, että vaikka nämä näyttävätkin ihanilta, mietin, että ovatko nämä minulle vähän turhan turhamaiset. Olen yleensä ennemmin poikamainen kuin "prinsessa". Jos pitää valita käytännöllisyyden ja ulkonäön väliltä, niin minun mielestä vaihtoehtoja on vain yksi. :)