lauantai 31. elokuuta 2013

24h juoksu

Nyt on tehty juoksemalla hyvää. Perjantai-iltana klo 18 alkoi Tampereella Laikunlavalla 24h juoksu, jonka tuotot ohjataan nuorten syrjäytymisen torjuntaan. Itsekin olin ennen kuutta odottelemassa lähtölaukausta. Sain numerolapun ja jätin repun narikkaan. Alkupuheiden jälkeen päästiin matkaan. Tapahtumassa kierrettiin vajaan kilometrin mittaista lenkkiä Tammerkosken ympäri. Tämä oli ensimmäinen kerta kun juoksin maratonin jälkeen - ensimmäinen kerta, kun juoksen maratoonarina! Noinkin lyhyelle lenkille on saatu mahdutettua monenlaista alustaa ja maastoa. Juoksun kannalta ei parasta mahdollista, mutta sen korvasi kaikki muu. Oli tosi mukava juosta perjantai-iltaa viettävien ihmisten joukossa. Sain monenlaista kannustusta. Vähän pahoitin mieleni yhdestä vanhemmasta miehestä, jonka kuulin sanovan, että olisihan tilaa juosta muuallakin. Paljon enemmän tuolla kuitenkin kulki muita ihmisiä kuin tapahtumaan osallistuvia juoksijoita.

Tänään suuntasin kahdeksitoista takaisin keskustaan. Ennen juoksua lavalla oli GoGon demotreeninä Tabata. Kahdeksan kertaa 20 sekuntia penkille nousuja, ojentajapunnerruksia ja tasajalkahyppyjä. Auts! Jalat olivat jo valmiiksi eilisestä jumissa, joten tuntui, että enhän minä voi tuon jälkeen enää juosta. Alkuun meinasin kävellä koko tämänpäiväisen setin, mutta enhän minä malttanut. ;)

Sain sekä eilen että tänään juoksuseuraksi Aurinkotuulen. Oli kiva saada seuraa ja erityisesti mieltä hellyytti tänään hänen mukanaan ollut kaverin koira. Pieni, valkoinen, vielä vähän pentumainen koira sai reippaasti enemmän kannustuksia kuin juoksijat ja ihmiset käyttäytymään ihan höpsösti. :D

Niin, ja se hyväntekeväisyys: 58 euroa, josta kymmenen euroa osallistumismaksua ja loput kierrosmaksuina sponsoreilta. Tämä on ehdottomasti paras tapa tehdä hyvää! :)

Mielenkiintoisia juoksutapahtumia on tänä viikonloppuna ympäri Suomen. Moni bloggarikin on juuri nyt valmistautumassa Helsinki Midnight Runiin. Tsemppiä kaikille! Sunnuntaina on vuorossa Varala-maraton, johon suuntaamme isommalla porukalla paikalle, mutta sattumuksien summana vain yksi meistä juoksee. Valehtelisin, jos väittäisin, ettei tekisi mieli olla itsekin mukana. Huomenna on ilmassa varmasti pientä haikeutta, kun puolimaratonin lähtölaukaus pamahtaa. Toivottavasti tilannetta helpottaa se, että jalat ovat edellisistä lenkeistä vasta palautumassa. Ja yritän muistella sitä naista viime vuonna, joka valitteli, ettei puolikas kulkenut ollenkaan toivotulla tavalla, kun palautuminen HCM:lta on vielä kesken. Rehellisesti sanottuna en silloin voinut kuvitellakaan oikeasti, että olisin vuoden päästä itsekin juossut kyseisen tapahtuman. Ja onneksi saan viettää huomisen ihan parhaassa seurassa. En malttaisi enää odottaa. :)

Olen tehnyt vähän ajatustyötä ensi vuoden tapahtumien suhteen. Ensinnäkin olen päättänyt suunnata kohti Tukholman maratonia. Se tarkoittaa suurella todennäköisyydellä Kalevan kierroksen juoksun väliinjättämistä, mutta Tukholma kiinnostaa enemmän. Toiseksi aion osallistua triathlonille. Pitäisi vaan löytää joku sopivaan aikaan oleva, matalan kynnyksen tapahtuma. Saa suositella. Kolmanneksi aion hiihtää Finlandia-hiihdon. Nämä eivät taida tulla teille, eikä läheisillenikään yllätyksenä. Joku varmaankin kysyy, että eikös tuo ole jo ollut ihan selvää. Itse olen pyöritellyt noita päässäni jo kuukausia, mutta nyt päätös on kaikkien kolmen osalta kypsynyt.

Avokki kysyi kuukausi sitten, että koska aion osallistua triathlonille. Kysyin, että onko hän huomannut minun harjoittelevan uintia, mutta jouduin lopulta myöntämään, että kyllähän se tulevaisuuden haaveissa on mukana. Kai se sitten on luonnollinen seuraava askel. Uimahallilla pitää vain tulevan talven aikana vierailla nykyistä tiheämmin.

Pirkan hölkän osallistumisesta pitäisi päättää tämän päivän aikana. Mitähän sen kanssa tekisin?!

4 kommenttia:

  1. Jos ensi kesänä olen siinä kunnossa, että voin triathlonille osallistua, niin saatanpa osallistua Kauhajärvi-kuntoiluun. Se on pieni triathlontapahtuma Lapualla, jossa pyöräily- ja juoksuosuudella kierretään Kauhajärveä. Uinti 300m, pyöräily 30km ja juoksu 10km. Toisaalta esim. Kuopio-triathlon houkuttaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuulostaa molemmat ihan sopivilta tapahtumilta. Jatkan kalenterin seurailua. ;)

      Poista
  2. Kiva kuulonen tapahtuma :) Vois kyllä joskus itsekkin osallistua juoksutapahtumaan, jossa tehdään hyvää! Vantaan puolikas on kyllä roosanauhajuoksu, että ilmottautumismaksusta osa menee hyväntekeväisyyteen :)

    Kivan kuulosia suunnitelmia sulla!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyväntekeväisyystapahtuma tuo vielä yhden hyvän syyn juosta. Harmi, että tärkeitä kohteita on paljon, joten kaikkiin ei pysty apuaan tuomaan.

      Kiitos! Odotan innolla ensi vuotta. :)

      Poista

Kommentti olis kiva! ;)