lauantai 9. maaliskuuta 2013

Puhdasta ajamisen iloa

...Matti Heikkinen kuvaa mielestäni osuvasti oloa, kun hiihto kulkee. Tänään pääsin jyvälle siitä, mitä tuolla tarkoitetaan.

Auringonpaiste suorastaan kutsui ulkoilmaan, joten ideana oli lähinnä lähteä nautiskelemaan keväthangilla hiihtämisestä. Varsinkin kun hiihtokauden päätavoite on ohitettu, niin nyt voi hiihdellä ilman paineita. Ensin meinattiin mennä jäälle, mutta hiihtoseura tahtoi hiihtää perinteistä, niin suuntasimme ladulle.

Palautuminen Pirkan hiihdosta on sujunut nopeasti, eikä mitään väsymystä enää tuntunut. Viikolla olen harrastanut palauttavaa liikuntaa ja käynyt hieronnassa. Mitään erityistä jumia ei ole esiintynyt, mutta hieronnassa alaselästä ja hartioista löytyi aika kipeitä paikkoja. Eniten viime viikonlopun raskauden olen huomannut kasvaneena unen tarpeena. Olen nukkunut joka yö vähintään 7,5 tuntia, mutta tuo ei ole riittänyt mihinkään. Joka ilta olen mennyt hyvissä ajoin nukkumaan ihan väsymyksen takia.

Ladut oli ajettu tänä aamuna. Lähdin fiilistelemään luisteluhiihtoa rauhallisesti keskittyen hyvään tekniikkaan. Olo kropassa oli hyvä. Ensimmäisten kilometrien jälkeen en enää erittänyt pidätellä vauhtia, vaan annoin mennä. Hiihto tuntui vauhdikkaalta, mutta silti sopivan, mutta ei liian raskaalta. Tuntui, että kropasta saa aika hyvällä prosentilla tehoja irti. Synnyinpaikkakuntani vitosen lenkki, jota tänään hiihtelin, on kaikista laduista tutuin minulle, mutta en muista, että se olisi koskaan tuntunut yhtä helpolta. Niitä raskaita lenkkejä muistan moniakin. ;)

Annoin siis suksen tehdä työtä ja nautiskelin työstä ja vauhdista. Normaalisti kierrän kaksi kierrosta vähän alle tuntiin. Tänään ensimmäiseen kierrokseen meni 22,5 minuuttia, vaikka alkulenkin vähän himmailin. Ajattelin, että toisella kierroksella kokeilen, miten lujaa pystyn koko kierroksen hiihtämään. Pystyin pitämään tasaisen kovaa vauhtia koko lenkin, eikä väsymystä tuntunut sen paremmin lihaksissa kuin hengityksessäkään. 19 minuuttia! Olo oli niin hyvä, että hiihtelin vielä kolmannenkin kierroksen. Yhteensä matkaa kertyi 14,7 kilometriä ja aikaa tuohon kului tunti ja kolme minuuttia. Huonolla kelillä olen joskus ehtinyt kiertää samaan aikaan vain kaksi kierrosta.

Tämän hiihtokauden jälkeen tuo ei ole erityisen yllättävä kunnonnousu. Sairastelujen takia harjoituskausi on jäänyt vähän vajaaksi. Sen jälkeen rasittava kisa ja sen jälkeinen lepo nostavat kunnon selvästi kisaa edeltävää tasoa korkeammalle. Vastaavasti on käynyt monelle maajoukkuehiihtäjällekin, jotka ovat yrittäneet ajoittaa kuntohuipun arvokisoihin, mutta vasta kovat "harjoitukset" kisoissa nostavat kunnon halutulle tasolle. Itsellenikään tämä ei ole ensimmäinen kerta. Täytyy siis nauttia kevätauringosta ja -hangista ja hyvästä kunnosta. Ja yrittää siirtää se sujuvasti juoksuun. Kuntoilijalle on yhdentekevää, minkä lajin parissa aerobista kuntoa kohottaa. Juoksukunto edellyttää tietysti jalkojen totuttamista iskutukseen, mutta siinäkin pitäisi malttaa edetä riittävän rauhassa.

Nautinnollisia hetkiä aurinkoon ja pitenevään päivään minkä lajin parissa niistä nautittekin. Joka tapauksessa kevätkelit ovat nyt parhaimmillaan, joten ulkoilkaa! :)

maanantai 4. maaliskuuta 2013

Pirkan hiihto 2013

Huh... nyt se on ohi. Valmistautuminen meni juuri niin kuin suunnittelinkin. Tosin lauantai-iltana huolestuin, että olenko syönyt ja juonut tarpeeksi, mutta energiat eivät loppuneet missään vaiheessa, eli senkin puolesta kaikki sujui.

Äiti ja iskä tulivat lauantaina Tampereelle. Iskä teki vielä viimeisen voitelun suksille. Lauantai-illan päivittelimme lumimyrskyä. Onneksi se kuitenkin loppui jo hyvissä ajoin yöllä ja sunnuntaiaamu valkeni aurinkoisena. Aamupalan jälkeen ehdimme vielä rauhassa lukea lehdet, kun iskäkin lähti tällä kertaa vain Puoli-Pirkkaan, eli tänä vuonna ei tarvinnut ajaa häntä ensin Niinisaloon. Puoliltapäivin pakkasimme sukset ja muut kamppeet autoon ja vein oman autoni Vermon raviradalle parkkiin. Siitä hyppäsin äitin ja iskän kyytiin kohti Hämeenkyröä. Siinä vaiheessa alkoi ensimmäistä kertaa jännittää, hyvällä tavalla. Lähtöalueella olimmekin hyvissä ajoin. Siellä alkoi taas tuntua, että onko tässä mitään järkeä vai lähtisinkö sittenkin äitin kyydillä takaisin Tampereelle. Kuuluu asiaan! ;)

Viimeisten varusteiden tarkistusten jälkeen suuntasin lähtöalueelle. Jättäydyin tarkoituksella aika häntäpäähän. Tarkoituksenihan ei ollut missään tapauksessa ainakaan aloittaa liian lujaa. Lähtöinnostuksessa vaan helposti höntyilee liian kovan jonon perään, kun ei malta mieltään. Lähtölaukaus pamahti ja puolitoista minuuttia sen jälkeen ylitin lähtöviivan. Siinä kohtaa huusin äitille, että hyvin menee, ei väsytä vielä. ;) Eipä tuossa Puoli-Pirkan lähdössä liian kovan alkuvauhdin vaaraa ole: ensimmäiselle huoltopisteelle asti mennään jonossa, joka pysähtyy jokaiseen ylämäkeen. Kyröskosken huolto meni vähän ohi valtavan ruuhkan takia. Huoltopisteen jälkeen tulee kuuluisa Pirkan hiihdon kävelyosuus. Ensimmäisen kymmenen kilometrin aikana (johon siis osuvat sekä pahimmat ruuhkat että tuo kävelyosuus) ehdin moneen kertaan ajatella, että ei minun tule varsinaisesti ikävä Pirkan hiihtoa, kun Kalevan kierroksen hiihto on ensi vuonna muissa maisemissa.

Kävelyosuuden jälkeen hiihto oli kai aika kivantuntuista, kun suurempia muistikuvia siitä ei ole. Aiempina vuosina muistan, että kävelyn jälkeen hiihtorytmiin pääseminen on ollut vaikeaa, mutta nyt ei ollut sitä ongelmaa. Hiihtelin aika sopivaa vauhtia etenevässä jonossa. Lintuharjun huoltopiste (~15 km) tuli yllättävän nopeasti vastaan ja siellä tankkasin ihan ajan kanssa. Kyröskoskelta alkanut loiva nousu jatkui vielä noin kilometrin verran huollosta eteenpäin, mistä alkoi puoleen matkaan jatkuva loikotteleva lasku, joka huipentuu Rokkakosken laskuun. Kyseessä on jonkinlaiseksi Pirkan hiihdon legendaksi muodostunut vaativa lasku, jonka voi halutessaan kiertää hiekoitettua reittiä pitkin kävellen. Etukäteen ajattelin hyödyntäväni tämän mahdollisuuden, mutta enhän minä sitä tänäkään vuonna tehnyt. Sen sijaan rauhallisesti laskien pääsin metsän siimeksestä tasaiselle pellolle kunnialla. Jes! Sisu ei antanut periksi, että olisin ottanut vapaaehtoisesti sukset pois jalasta. Jos jossain tänä vuonna oli iloa hieman nihkeästä luistosta, niin tuossa laskussa. Lasku lasketaan siis pellolle, jossa latu tekee 90 asteen mutkan. Ladulla riittää sekä pituutta että leveyttä, mutta liukkaammilla keleillä olen nähnyt hiihtäjien laskevan mutkan suoraksi ja hankeen. Onneksi vauhti on yleensä sen verran hidastunut, että pahempia ei kai ole sattunut.

Laskun jälkeinen Rokkakosken huoltoa olen pitänyt puolen matkan krouvina. Olo alkoikin jo olla sellainen, että jo oli aikakin. Rokkakosken huollosta alkoi kolmas legendaarinen Pirkan hiihdon osuus: Rokkakosken nousu. (Ensimmäinen on kävelyosuus ja toinen edellä kuvattu lasku.) Latuprofiiliinkin on erikseen merkitty, että nousua kertyy kolmen kilometrin matkalla 85 metriä. Nousulla ehkä halutaan pelotella Pirkan ensikertalaisia, koska ei se ole niin paha kuin, miltä se kuulostaa. Tosin jos jo puolessa matkassa tuntuu pahalta, niin sitten tuo nousukin on raskas. Toisaalta kun siitä on selvinnyt, niin tietää olevansa voiton puolella. Itselläni oli jo puolessa matkassa aika raskaat jalat, mutta eipä noissa nousuissa kukaan enää mennyt heittämällä ohi. Vaikka tästä eteenpäin maaliin asti tuntui, että on tien tukkona muille, niin yleensä takaa kuului vain huuto, että jatka vain, pidät hyvää vauhtia, jos yritti laskea muita ohi. Raskain jaloin ylöspäin raahustaessa tuntui välillä vähän toivottomalta, mutta kun selvisin nousun päälle ja tiesin, että maaliin on enää alle kaksikymmentä kilometriä, koitti taas vähän parempi vaihe. Vauhti ei ollut päätä huimaava, mutta vei kuitenkin eteenpäin.

Viimeistä edelliseltä huoltopisteeltä oli maaliin enää viitisentoista kilometriä ja siinä vaiheessa uskoin selviäväni kunnialla maaliin. Alkumatkasta otan aina tavoitteeksi seuraavan huoltopisteen, mutta Pentinmaalta eteenpäin alan odottaa Ylöjärven latuverkostoon liittymistä ja 10 km maaliin -kylttiä. Huoltopisteeltä eteenpäin sekä reidet että ojentajat antoivat kramppien merkkejä ja noin 12 kilometriä ennen maalia sisä- ja etureisien alaosat menivät täysin jumiin. Siinä kohtaa meinasi itku tulla. En pystynyt liikkumaan ollenkaan. Tiesin, että seuraavaan huoltoon oli vielä vähintään 3 kilometriä ja mietin, että miten selviän sinne asti ja jos keskeytän, niin onko sieltä kuljetus maaliin vai täytyykö siinäkin tapauksessa hankkia oma kyyti. Onneksi mukana oli lääkettä kramppeja vastaan. Epäilin kyllä sen tehoa noin voimakkaaseen lihaskouristukseen, mutta ihmeainetta se oli. Ohitin 10 km -kyltin ja pääsin Julkujärven huoltopisteelle. Suolainen kauravelli on yhtä ihanaa kuin edellisillä kerroilla. Taitaa muuten olla maitoon keitettyä. Kahdeksan kilometriä maaliin! Jos aion keskeyttää, niin nyt on siihen viimeinen mahdollisuus. "Tuska on vain hetkellistä, mutta luovuttaminen ikuista." Sanotaan, että ensimmäisen kerran jälkeen keskeyttäminen tulee helpommaksi. En tahtonut kokeilla sitä, joten päätin jatkaa maaliin. Jokainen pienikin ylämäki tuntui jaloissa, mutta jokainen kilometrikyltti oli lähempänä maalia. Tosin missasin kuuden kilometrin kyltin ja toivoin, toivoin, toivoin, että tuo seuraava on viiden kilometrin kylttiä. Oletteko muuten huomanneet, miten samannäköiset numerot 5 ja 6 ovat kaukaa katsottuna?! Vitosen jälkeen tissisillan yli ja viimeinen kunnon nousu. Tuntui pahalta, mutta tiesin, että mäen päällä helpottaa. Viimeiset neljä kilometriä ovat ihanan tasaiset ja tulivat taas suhteellisen hyvää vauhtia. Ainakin sillä hetkellä se tuntui siltä. ;)

Aina aiemmin olen tullut maaliin valoisaan aikaan, joten noin 600 metriä ennen maalia oli yllätys, kun reitti ohjattiinkin valoladulta pimeään alamäkeen. Katsoin jo ympärilleni, että olenko oikeassa paikassa, mutta mutkan takana oli kyltti 0,5 km maaliin. Seuraavan mutkan takana näkyikin valopisteitä. Ilmeisesti järjestäjiä otsalamput päässä. Ei, kun lähemmäs tullessa huomasinkin, että järjestäjät olivat sytyttämässä soihtuja ohjaamaan hiihtäjiä. Siinä vaiheessa en voinut estää liikutusta, vaan kyyneleet nousivat silmiin. Vaikka pimeällä maaliin tuleminen tarkoittaakin sitä, että aikani on huonompi kuin ennen, niin soihtukujassa raviradalle laskeminen oli jotain niin hienoa, ettei sitä voi sanoin kuvailla. Tätä kirjoittaessakin olen hieman liikuttunut.

Maaliin tulon jälkeen lähdin hakemaan varusteitani ja vaihtamaan lämmintä vaatetta päälle. Iskä oli maalissa kaksi tuntia ennen minua, joten he olivat jo äitin kanssa lähteneet kotimatkalle. Äiti oli jättänyt laukkuni halliin varustesäilytykseen tällä viestillä varustettuna:


Siinä vaiheessa en enää voinut hillitä itseäni, vaan purkahdin itkuun. Ajatelkaa, miten olisi kaduttanut, jos olisin jättänyt hiihdon kesken! Ihana äiti! <3 <3 <3


Aikani oli 4.44.41. Olisi ehkä pitänyt odottaa vielä kolme sekuntia. ;) Viime vuonna kulki lähes tunnin nopeammin, mutta olin niin onnellinen maaliin pääsystä. Enhän lähtenytkään ihan samoin tavoittein ja jossain vaiheessa olin varma, etten pääse maaliin, vaikka kuinka tahdon voimaa riittäisi. Lisäksi olen aika monesta lähteestä kuullut kuluneen vuorokauden aikana, että keli oli nihkeä. Pirkan hiihdossa (90 km) voittajan aika heikkeni viime vuodesta lähes tunnilla ja kelin takia maalin aukioloaikaa jatkettiin puolella tunnilla.

Jostain syystä näiden taistelukisojen jälkeen olen erityisen tyytyväinen itseeni, vaikka varsinainen tulos jäisikin vaisuksi. Samoin tosin huomaan arvostavani huippu-urheilijoissa taistelijoita ja venyjiä, vaikkei sillä saisikaan mitalia. Pystyn näkemään tuloksien taakse, jos vaikka se kahdeksanneksi sijoittunut hiihtäjä teki elämänsä suorituksen. Tätä asennetta kaipaisin enemmän suomalaiseen urheilumediaan ja urheilun seuraajiin. Ehkä ne urheilijoiden paineet arvokisoihin lähdettäessä eivät olisi niin kovat ja sauvan kahvaa ei tarvitsisi puristaa ihan niin lujaa.


Joka tapauksessa tämän vuoden hiihto on nyt ohi. Ihan vielä en heitä suksia kokonaan nurkkaan, mutta silti alan siirtyä kohti juoksukautta ja Vuokatti hiihtoa. Ilmeisesti ensi vuonna Kalevan kierroksen hiihto järjestetään siellä. Olen aika innoissani, sillä tykkään ko. tapahtuman reitistä, järjestelyistä ja paikkakunnasta. Viis siitä, että matka taitaa olla 60 kilometriä! :)

keskiviikko 27. helmikuuta 2013

Hiihtotekniikka: luisteluhiihto

Luisteluhiihdon kohdalla puhutaan usein vapaasta hiihtotavasta, mutta ilmaus on virheellinen. Kisoissa on vapaa hiihtotekniikka, eli saa hiihtää, kuten haluaa. Olen ollut huoltajana kisassa, jossa vapaan kisa on voitettu perinteisellä hiihtotavalla. Keli oli vähintäänkin haastava. Sama virheellinen ilmaisu häiritsee ehkä vielä enemmän uinnissa. Tosin vapaauinti on jo niin vakiintunut termi, että minun pieni protestini ei taida sitä muuttaa.

Luisteluhiihdon tekniikat vauhtijärjestyksessä ovat sauvoitta luistelu, kaksipotkuinen luistelu, yksipotkuinen luistelu ja perusluistelu. Kahdella keskimmäisellä tekniikalla on myös norjalaisten hiihtäjien mukaan annetut kutsumanimet.

Kaikille luisteluhiihdon tekniikoille olennaista on, että suksen pohja on pyrittävä pitämään mahdollisimman pitkään lunta vasten (eli suksi ei käänny liian aikaisin kantille) ja painopiste on suoraan liukuvan suksen päällä.

Sauvoitta luistelu on nopein tapa edetä hiihdossa. Sitä käytetään silloin, kun sauvoja ei ehdi enää työntää lumeen. Ilman sauvoja luistelu vaatii, että luisteluhiihdon jalkatekniikka on kunnossa. Lisäksi jalkatyö on kaikissa luisteluhiihdon tekniikoissa samanlaista, joten se on erinomainen luisteluhiihdon tekniikkaharjoitus. Luisteluhiihdon harjoittelu alkaa painonsiirrosta sukselta toiselle. Painonsiirron jälkeen suksella pyritään liukumaan mahdollisimman pitkään, kunnes suksi kääntyy kantille pitkää ja puristavaa potkua varten, jonka jälkeen paino siirtyy toiselle jalalle. Sauvoitta luistelu on loivan alamäen ja luistavan kelin tekniikka.

Mogren eli kaksipotkuinen luistelu on kuntoilijalle erinomainen tekniikka pitkiin retkihiihtoihin. Siinä sauvoitta luistelun potkuun lisätään tasatyöntöä muistuttava työntö joka toiselle potkulle (eli aina samalle jalalle). Työntö tulee ns. vanhalle liu'ulle, eli työntö lähtee, kun liukuva suksi on liukunut jo jonkin aikaa lumessa. Työnnön jälkeen tulee puristava potku ja painonsiirto toiselle jalalle, jolla pitäisi malttaa liukua myös pitkä liuku, kunnes paino siirtyy taas "työntävän" jalan puolelle.

Wassberg tai "wassu" eli yksipotkuinen luistelu muistuttaa edellistä, mutta wassussa työnnetään molemmille jaloille. Rytmitys ja työntö ovat samat kuin mogrenissa: ensin suksen liuku, työntö, potku, painon siirto, liuku, työntö, potku jne. Wassberg on erinomainen tekniikka harjoitella pitkää liukua molemmille puolille. Wassu on tasaisen ja loivan ylämäen tekniikka. Kilpahiihtäjiä arvostellaan sen mukaan, kuka nousee kisassa mäkeä pisimmälle wassuttamalla ennen vaihtoa kuokkaan.

Kuokka eli perusluistelu on kuntoilijan yleisin hiihtotapa, mutta omimmillaan se on ylämäessä. Edellisiin tekniikoihin verrattuna isoimmat erot ovat, että sauvatyöntö on toispuoleinen ja rytmitys on erilainen. Sauvoilla työnnetään vain toiselle puolelle. Liukuun lähtevä suksi ja sauvat iskeytyvät maahan samanaikaisesti. Sauvatyöntö tehdään kädet ja vartalo liukuvan suksen puolelle kääntyneinä. Molempien käsien kulma on sama, mutta liukuvan suksen puoleinen käsi jää ylemmäs, johtuen vartalon kierrosta. Ylävartalon liike muistuttaa kuokkimista. Vartalon kiertoa ei kannata kuitenkaan liioitella, vaan pitää mieluummin niin pienenä kuin mahdollista.

Kuokka ja mogren ovat toispuoleisia tekniikoita, joten jokaisella ihmisellä on niihin se parempi puoli, johon liike tuntuu sujuvan paremmin. Lihasepätasapainon välttämiseksi niitä kannattaa kuitenkin harjoitella hiihtämään molemmille puolille. Yleensä mogren sujuukin kohtuullisen helposti kummalle puolelle tahansa, koska sama liike tehdään wassbergissä molemmille puolille. "Väärän" puolen kuokka vaatii enemmän harjoitusta. Senkin voi oppia, kunhan ei luovuta, vaikka ei heti ala luonnistua. 

Lisäksi luisteluhiihdon yhdeksi tekniikaksi lasketaan vuoroluistelu eli ns. ankkatyyli. Hiihdon maailmancupissa sitä ei näe kuin Tour de Skin loppunousussa, jossa 3,7 kilometrin nousun keskijyrkkyys on 11,5 % ja maksimi 28 %. Vertailuksi esimerkiksi Tampereella Lukonmäestä Hervantaan nousevan tien jyrkkyys on 12 % ja se tuntuu jo jyrkältä. Kuntoilijalle vuoroluistelu on hyvä tekniikka jyrkissä ylämäissä, jos kuokalla ei enää tunnu pääsevän ylöspäin. Vuoroluistelu muistuttaa haarakäyntiä, mutta suksea pyritään liuttamaan ja työntö on liu'un takia pidempi.

Lisäksi maastohiihtoon kuuluu olennaisena osana myös alamäet. Laskuasentoa ja -rohkeutta voi treenata siinä, missä muitakin tekniikoita. Laskuissa tärkeintä on pitää paino molemmilla jaloilla, jalat pienessä koukussa ja vartalo rentona. Tällöin asento on mahdollisimman tasapainoinen, joten pieniin yllätyksiinkiin pystyy reagoimaan nopeasti. Jalat suorina ja kroppa jännittyneenä kaatuu varmasti. Laskun vauhtia voi säädellä laskuasennon korkeudella. Mitä alempana painopiste on, sitä pienempi on ilmanvastus ja kovempi vauhti. Jos vauhti alamäessä tuntuu liian kovalta, pitää aurata. Jos auraa molemmilla jaloilla, hypätkää pois perinteisen uralta, jotta latu pysyy kunnossa. Aurata voi myös vain toisella suksella siten, että toinen suksi kulkee latu-uraa pitkin, mutta pitäkää silloinkin huolta, että auraava suksi kulkee uran ulkopuolella.

Suomen ladun tekemä video luisteluhiihdosta:



Synnyinperheessäni on aina hiihdetty paljon. Iskä hiihtää teknisesti tosi hyvin ja paljon talvessa. Äiti taas hiihtelee paljon, mutta ei niin välitä tekniikasta. Aina välillä huomauttelemme iskän kanssa (kaikella rakkaudella) äitille, että luistelusuksilla voisi käyttää muutakin tekniikkaa kuin kuokkaa. Välillä äiti hermostui ja rupesi hiihtämään pelkästään perinteistä, kun silloin kuulemma tulee paljon vähemmän kuittailuja tekniikasta. Äiti kun valitti, että hän ei ymmärrä, miten luisteluhiihdon eri tekniikat eroavat toisistaan. Se olikin hauskannäköistä, kun yritimme iskän kanssa näyttää olohuoneen lattialla ilman suksia, millaista mogren on. :D

Kuten aiemmin mainitsin, voisin kertoa hiihtotekniikan pienen pienistä nyansseistakin loputtomiin, mutta johonkin täytyy vetää raja. Toivottavasti tämä avasi edes vähän, mitä mikäkin tarkoittaa. Varsinkin nuo videot ovat hyvin kuvaavia.

Hiihtotekniikka: perinteinen hiihto

Ajattelin avata lyhyesti eri hiihtotekniikoiden eroa. Tai no, en tiedä, osaanko kirjoittaa tästä aiheesta lyhyesti, varsinkin kun juttu tuntuu usein siirtyvän aiheesta sivuun, mutta yritetään. Kyseessä on itselle kovin läheinen aihe, josta voisin keskustella pitkään. Valitettavasti innokasta juttuseuraa on yleensä vaikea löytää. ;)

Hiihtotapoja on kaksi: perinteinen ja luistelu. Näiden eron varmaan erotatte, joten en lähde sen enempää sitä selittämään.

Tärkeimpiä asioita koskien molempia hiihtotapoja on tasapainoinen yhden jalan liuku, oikea rytmi ja rento liike. Kaikissa hiihtotekniikoissa asento on hieman etukumara. Keskivartalon ja lantion asento ja tuki ovat myös keskeisessä asemassa. Hiihto onkin mitä parasta koko kehon liikuntaa.

Molemmat hiihtotavat jakautuvat useampiin eri tekniikoihin, joita käytetään erilaisissa maastonkohdissa siten, että vauhti pysyy mahdollisimman kovana ja eteneminen on taloudellista. Alla on lueteltu hiihtotekniikat nopeusjärjestyksessä. Käytännössä eri hiihtotekniikoita käytetään tuossa järjestyksessä myös kevyemmästä maastosta raskaampaan.

Perinteisen hiihtotekniikat ovat nopeimmasta hitaimpaan tasatyöntö, yksipotkuinen tasatyöntö, vuorohiihto ja haarakäynti.

Tasatyöntö on tasaisen ja loivan alamäen tekniikka. Siinä paino on molemmilla jaloilla koko liikkeen ajan ja jalat pysyvät paikallaan. Sommat osuvat maahan hieman varpaiden etupuolella. Työnnön alkaessa mahdollisimman suuri osuus painosta on sauvoilla. Vatsalihaksilla rutistetaan ylävartalo etukumaraan. Käsien kulma pysyy muuttumattomana, kunnes kädet ohittavat vartalon, jolloin lopputyöntö tehdään kädet suoristamalla. Suurin voima tuotetaan keskivartalosta. Lisävoimaa liikkeeseen saadaan jalkojen pumppauksella, eli pienellä polvien koukistuksella ala-asennossa. Yläasennossa, kun sauvat ovat lähdössä työntöön, koko vartalo on suorana, lantio ylhäällä ja paino päkiöillä tai varpailla.

Yksipotkuinen tasatyöntö muistuttaa tasatyöntöä, mutta liikeen loppuun lisätään vauhtia lisäävä potku. Suksen pitoalue painetaan lunta vasten, kun kädet tasatyönnön jälkeen heilahtavat takaisin eteen. Potkun jälkeen jalka palaa toisen viereen ennen tasatyöntöä ja potkua toisella jalalla. Yksipotkuista tasatyöntöä käytetään tasamaalla ja loivissa ylämäissä.

Vuorohiihto on helpoin hiihtotekniikka oppia. Sen liikerata muistuttaa kävelyä, lisättynä suksen liu'ulla.  Paino ei ole missään vaiheessa molempien suksien päällä, vaan jatkuvasti vain toiselle suksella. Eli niin sanottua kahden suksen liukua tulee varoa. Vuorohiihto on omimmillaan tasaisella ja ylämäessä.

Haarakäynti on ylämäen hiihtotekniikka. Kun suksi lipsuu vartalon alta, siirrytään ladulta luistelu-uralle jalat V-asennossa. Suksea ei liu'uteta, vaan jaloilla edetään kävelyn tai juoksun omaisesti ja vastakkaisen puolen sauvalla tuetaan ja autetaan etenemistä.

Suomen ladun video perinteisen hiihdon tekniikoista:



Teksti uhkaa kasvaa liian pitkäksi, joten jatketaan luisteluhiihdon parissa erillisessä tekstissä.

tiistai 26. helmikuuta 2013

Pirkan hiihtoon valmistautuminen

Pirkan hiihto hiihdetään vuosittain maaliskuun ensimmäisenä viikonloppuna, eli tänä vuonna ensi sunnuntaina. Se taas tarkoittaa, että nyt eletään niitä päiviä, joina suoritusta ei enää pelasteta, mutta pilata voidaan helpostikin. Kaikki kehittävät harjoitukset on jo tehty ja nyt vain viimeistellään olotila kuntoon 45 kilometrin rypistystä varten.

Liikunnan puolesta mennään tällä viikolla aika rauhassa, mutta täysin lepoon ei tarvitse jäädä. Lihaksien täytyy olla levänneet, mutta virkeät. Maanantaina teimme PT:n kanssa ensin lihaksia venyttävän ja avaavan "lihaskuntotreenin": foam rolleria sekä venyttäviä ja avaavia liikkeitä. Sen jälkeen teimme juoksumatolla vetotreenin. Vedot pidettiin lyhyinä (30 sekuntia - minuutti), mutta loppua kohden nopeutuvina. Viimeiset mentiin jo tosi kovaa. Näillä samoilla jatketaan loppuviikkokin: kehonhuoltoa vaikka joka päivä, torstaina tyky-pilateskurssi ja perjantaina tai lauantaina viimeinen, lyhyehkö hiihtolenkki, joka sisältää 3-4 lyhyttä vetoa. Näillä lihasten hermotus hoidetaan kuntoon.



Ruokavalio pysyy pääosin normaalina, mutta hiilihydraattien määrään kiinnitän erityishuomiota. Välttämättä en syö niitä yhtään normaalia enempää, mutta nyt hiilarin määrä on normaalipäivien ylärajalla. Lounaaksi tai päivälliseksi syön useamman kerran tulevien päivien aikana pastaa ja perjantai- tai lauantai-iltana saan vähän herkutella. Lisäksi perjantaina ja lauantaina juon vähän normaalia enemmän, jotta nestetasapaino on varmasti kunnossa.

Viimeinen tärkeä tekijä valmistautumisessa on lepo. Unta pitää saada riittävästi ja työ- tai muutakaan stressiä en suostu ottamaan. Perjantaina yritän lähteä töistä jo hyvissä ajoin, että ehdin katsomaan miesten MM-viestiä kotiin.

Viikonlopun sääennusteet näyttävät aika mielenkiintoisilta. Arkipäivinä lämpötila nousee pitkälti plussan puolelle, mutta viikonlopulle luvataan kireähköjä pakkasia. Tosin enemmin minä pakkasessa hiihdän, varsinkin jos ei sada lunta.

Pitkittynyt flunssa pilasi tärkeimmät harjoitusviikot aika totaalisesti, mutta sitä ei auta kauheasti surra enää tässä vaiheessa. Kipeänä ajattelin, että surisin tässä vaiheessa enemmänkin. Nyt olen kuitenkin aika rauhallinen: Tapahtunut, mikä tapahtunut. Sunnuntaina menen vain tekemään parhaan mahdollisen suorituksen, mihin tässä kunnossa pystyn. Pahin moka, minkä tällä harjoituspohjalla voin tehdä, on lähteä alussa liian kovaa. Pitää malttaa lähteä rauhassa ja kiristää sitten lopussa, jos varaa on. Kaikesta huolimatta odotan sunnuntaita aika innoissani!

sunnuntai 24. helmikuuta 2013

Onnistumisia hiihtoladulla

Takana on loistava viikonloppu ihan parhaassa seurassa. Opiskelukavereita tuli kyläilemään ja ehdimme päivittää kuulumiset oikein ajan kanssa. Yksi heistä treenaa kevään HCR:lle, joten on kiva päästä vaihtamaan ajatuksia omasta rakkaasta harrastuksesta kavereiden kanssa. Toivottavasti jossain yhteydessä pääsisimme yhteislenkillekin, vaikka eri paikkakunnilla asummekin.

Ennen kuin vieraat lauantaina saapuivat ehdin käydä aamuisella hiihtolenkillä. Sain PT:ltä ohjeet, että näissä viimeisissä harjoituksissa ennen Pirkan hiihtoa kannattaa kiinnittää erityishuomio tekniikkaan. Hiihdossa, kuten monessa muussakin lajissa, ei riitä pelkät erilliset tekniikkaharjoitukset, vaan tekniikkaan täytyy keskittyä jokaisella lenkillä. Tiistaisessa hiihtokoulussa sain lopulta kiinni ajatuksesta, miten luisteluhiihdossa jalka pitää potkun jälkeen tuoda vartalon alle uuteen liukuun. Olen tähän asti hiihtänyt jalat aika levällään. Paitsi että se näyttää hassulta, painon siirto liukuvalle jalalle ei ole tehokkain mahdollinen. Hiihtokoulussa teimme yksinkertaisen harjoitteen, jossa hiihdetään ilman sauvoja muuten normaalista, mutta ennen kuin suksi tuodaan lumeen, monojen kantapäät kopsautetaan yhteen. Tällöin jalka on pakko tuoda vartalon alle. Kyse ei ole ollut vaikeasta asiasta, mutta se vaati juuri näin kauan, että ymmärsin, miten tuo kuuluu tehdä. Tähän asti olen ollut sitä mieltä, että en pysty tuomaan jalkaa riittävän lähelle toista jalkaa. Tasapaino ei pidä ja jos suksien kannat menevät ristiin, niin kaadun varmasti. Ei se kuitenkaan ollut niin vaikeaa, kun vain uskalsi yrittää. Tietysti korjaantuneen tekniikan omaksuminen tulee vaatimaan vielä satoja kilometrejä, mutta nyt ainakin tiedän, miten se kuuluu tehdä ja miltä sen kuuluu tuntua.

Jos tahdotte nähdä, miten jalkojen tulisi toimia hiihtäessä optimaalisesti, katsokaa ampumahiihtäjä Darya Domrachevaa. Hänen hiihtämisensä näyttää niin helpolta, että se ei edes näytä nopealta. Verratkaapa vaikkapa Tora Bergeriin ja katsokaa hiihtoaikoja! Kyttäättekö te muuten urheilijoiden tekniikoita urheilua katsoessanne? Suosittelen seuraamaan, kuten myös omaa tekniikkaa milloin se vain on mahdollista. Varsinkin juostessa on hyvä hyödyntää kauppojen lasi-ikkunat ohi juostessa. Jos tahdotte nähdä mielestäni ylvästä juoksua, niin katsokaa nuorta Oona Kettusta. Kaunis askel!

Toinen tekninen yksityiskohta, jota eilen harjoittelin, oli kuokan hiihto oikealle puolelle. Mogrenia osaan hiihtää kohtuullisesti molemmille puolille, koska wassbergissa on työnnettävä molemmille potkuille. Kuokka on ollut aina vaikeampi "väärälle" puolelle hiihdettäessä, mutta hyvähän se olisi osata molemmille puolille. Välillä se onnistuu paremmin, välillä ei ollenkaan. Eilen oli se parempi päivä. Kuokka sujui molemmille puolille ja pystyin jopa vaihtamaan lennosta muutaman potkun välein puolta molemmin päin. Hyvä Aku!

Viikon päästä edessä on hiihtokauden päätapahtuma Pirkan hiihto. Em. fakta yhdessä pitenevän päivän ja plussalle nouseva lämpötilan kanssa alkavat kääntää ajatukset jo kevääseen ja juoksuun. Toisaalta tuntuu, että talvi on taas ollut liian lyhyt (voi johtua osin pitkästä flunssastakin), mutta kyllä minä kovasti odotan kevättä ja sulaa tienpintaa. Mutta vähän ennen sitä ajattelin päästä hiihtämään keväisessä auringossa järven jäälle.



Tilastofriikkinä innostuin tänään siirtäessäni eilistä hiihtolenkkiä Garministani Garmin connectiin: Huomasin, että yksittäisestä harjoituksesta löytyy harjoituksen aikainen sää automaattisesti. Enää ei tarvitse muistella, oliko aamulla 5 vai 7 astetta pakkasta.

keskiviikko 20. helmikuuta 2013

Ihanainen DOMS

Tauti alkanee hellittää (on ollut niin sitkeässä, että ihan varmaksi en uskalla vielä sanoa) ja maanantaina pääsin ihan kunnon treenin pariin. Liikuntaa on kertynyt koko ajan kohtuullisia määriä, mutta rasittavuudeltaan ne ovat olleet kevyempiä: hiihtokoulua, sulkapalloa, sauvakävelyä...

Maanantaina teimme personal trainerin kanssa kunnon lihaskuntotreenin. Yleensä olemme painottaneet enemmän kuntopiirityyppistä lihaskuntoa, koska omat tavoitteeni ovat aerobisissa lajeissa, mutta vaihtelu virkistää. Ah... se oli ihanaa! Vaikka tauko tuntuikin lihaksissa, niin tuntui hyvältä oikeasti treenata.

Eilen oli hiihtokoulussa ensimmäinen kerta luisteluhiihtoa. Se oli kivaa! Harjoittelimme lähinnä luisteluhiihdon potkua ja liukua ilman sauvoja sekä kuokkaa sauvojen kanssa. Osa koululaisista oli ensimmäistä kertaa luistelusukset jalassa, mutta se ei onneksi haitannut. Jokainen teki omat tekniikkaharjoituksensa. Hiihtokoulun alussa olin sanonut, että luisteluhiihtoni on melkoista räpeltämistä. Sain jopa kehuja, että osaan seinoa hienosti suksella. Luistelusuksenhan (toki myös perinteisen) saa liukumaan juuri sillä, että malttaa pitää painon liukuvalla suksella ja suksen pohjan lunta vasten. Kantillaan suksi ei liu'u. Yhtään parempaa keliä ei luisteluhiihtoon olisi voinut toivoa. Päivällä lumen pinta oli ollut plussan puolella, mutta iltaa kohden pakastuva ilma veti lumen liipalle. Ah.... ihanaa!

Vanhuus ei näköjään tule yksin: treenin jälkeinen lihaskipu alkaa olla todellakin viivästynyttä. Eilen tiistaina lihakset olivat lihaskuntotreenin jälkeen makeasti kipeät, mutta siedettävät. Hiihdellessä jalat vertyivät. Tänään varsinkin etureisien jumi on tehnyt kävelemisestä "hieman" kankeaa. Nyt iltaa kohden hauislihasten alapään kipeytyminen on tehnyt käden ojentamisen mahdottomaksi. Nautinnollista kipua, mutta esti tälle päivälle suunnitellun hiihdon. Huomenna täytyy töiden jälkeen jäädä kokoustamaan, mutta jos ollaan oikein tehokkaita, niin ehkä ehdin vielä kokouksen jälkeen hiihtämään.