keskiviikko 23. tammikuuta 2013

Kympin haaste

Äh... kympin juokseminen tuntuu helpommalta, kun näihin haasteisiin vastaaminen, mutta kiitokset silti Hannalle. Kyllä nämä lämmittävät myös mieltä! :)

Haasteen ideana on kertoa itsestään kymmenen asiaa, vastata haastajan kysymyksiin, keksiä omat kymmenen kysymystä ja haastaa ihmisiä eteenpäin.

Kymmenen satunnaista faktaa (toivottavasti en ole kertonut näitä kaikkia jo aiemmin):

1. Äitini mielestä minusta on nähnyt jo pienestä pitäen, että olen tuleva insinööri.
2. Olen ärsyttävä besserwisser, jonka on pakko kommentoida lähes asiaa kuin asiaa. Vaikka tiedän asioista paljon, aika usein toivon, että olisin pitänyt suuni kiinni.
3. Olen yllytyshullu ja minut on helppo saada innosumaan uusista asioista.
4. Vaikka monesti mietin, mitä ihmiset tekemisistäni tai sanomisistani ajattelevat, ei se silti vaikuta tekemisiini tai sanomisiini. Korkeintaan tykkään shokeerata ihmisiä.
5. Sähköiset kirjat ovat ideana älyttömän kätevä keksintö, mutta silti niistä puuttuu se tunnelma, mikä analogisissa kirjoissa on.
6. Jännitän ihan järjettömästi kaikkia uusia asioita, vaikka ei olisi mitään syytä. Tämän takia jää välillä jotain tekemättä, tai ainakin se pitkittyy.
7. Mielestäni "näin se on aina tehty" tai "näin kaikki sen tekevät" ovat erittäin hyviä syitä olla tekemättä niin.
8. Vastustelin pitkään älypuhelimen tarvetta, mutta nyt kun minulla sellainen on, pakko myöntää, että kätevähän se on. Nyt haaveilen jo tabletista.
9. Olen varsinkin töissä se ihminen, jolta tullaan ensimmäisenä kysymään, koski asia sitten mitä tahansa. Jos en tiedä vastausta, etsin sen jostain.
10. Olen melkoinen sääennustefriikki.

Hannan kysymykset:

1. Milloin liikuntakipinäsi syttyi?
Liikunnalla on ollut aina jonkinlainen osa elämässäni, mutta suuremmin se leimahti viitisen vuotta sitten.

2. Onko sinulla säännöllinen herkkupäivä vai herkutteletko vapaammin?
Aika vapaasti. Voisi olla hyvä pitää yksi herkkupäivä viikossa, mutta toistaiseksi se ei ole oikein toiminut.

3. Suosikki urheilulaji penkkiurheilumielessä?
Oi joi... tämä on paha ja vaihtelee kausittain. Juuri tällä hetkellä ampumahiihto. Seuraan urheilua paljon ja laaja-alaisesti.

4. Kuinka paljon unta tarvitset?
Yli seitsemän tuntia, säännöllisesti. Minulle tärkeämpää kuin unen pituus on se, että unirytmi säilyy. Eli siis pitää päästä riittävän aikaisin nukkumaan. Aamuyön ja aamun uni on niin paljon kevyempää riippumatta siitä, mihin aikaan olen mennyt nukkumaan, että vaikka unet olisivat pituudeltaan riittävät, eivät ne ole yhtä virkistävät, jos nukkumaan käyminen on mennyt myöhäiseksi.

5. Lempiruokasi?
Ehkä joku kanasalaatti, mutta aika moni ruoka käy.

6. Mikä on suurin saavutuksesi tähän asti?
Onko tylsää vastata, että valmistuminen?! Kyllä minä olen ylpeä, kun valmistuin diplomi-insinööriksi ja sen koen selvimmin itse saavutetuksi. Myös puolimaratonit, Kalevan kierros ja muut urheilutapahtumat ovat suuria saavutuksia.

7. Tykkäätkö valokuvaamisesta?
Tykkäisin ikuistaa asioita ja tapahtumia valokuviksi, mutta en koe olevani siinä kovin hyvä, minkä vuoksi kamera jää usein kotiin

8. Aamu- vai iltatreeni?
Aamuihmiselle aamutreeni. Ei kuitenkaan liian aikaisin, vaan riittävän aamupalan sulattelun jälkeen.

9. Suosikkilisukkeesi rahkan joukkoon?
Eniten tykkään tehdä rahkasta marjasmoothien, mansikka on suosikkini.

10. Koska olet viimeksi käynyt uimassa?
Viime kesänä. Olen aika laiska uimaan uimahalleissa. Tai noita harrastuksia riittää muutenkin. Tykkään kyllä uimisesta.

Omat kysymykseni:

1. Mikä on tärkein syysi harrastaa liikuntaa?
2. Missä tilanteessa suunniteltu liikuntakerta jää väliin?
3. Millä saat itsesi houkuteltua liikkumaan, vaikka ei huvittaisi?
4. Mikä on lempiliikuntamuotosi ja miksi?
5. Mitä uutta liikuntamuotoa tahtoisit kokeilla?
6. Mitkä ovat viisi eniten käyttämääsi ruoan raaka-ainetta?
7. Mikä on lempiruokasi, jos ruokaa pitää saada nopeasti?
8. Mikä on kaunein piirre ulkonäössäsi?
9. Mikä on paras luonteenpiirteesi?
10. Mitä toivot vuodelta 2013?

Toivon, että haasteen ottavat vastaan AurinkotuuliFaerieS, IiveKaneliMartsu, MinttuKQuantina ja Vadelma. Yritin katsoa, että en haastaisi jo haastettuja, mutta jotain on voinut mennä ohi silmienikin.

4 kommenttia:

  1. Kiitoksiii :) Minä oon myös samaa mieltä, että kympin juokseminen on paljon vaivattomampaa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Varsinkin noiden kysymyksien keksiminen oli hankalaa. Sitten kun olin julkaissut tämän, niin hyviä kysymyksiä oikein tulvi mieleen. Tyhjän paperin kammoa? :)

      Poista
  2. Kiitoksia :) Vastailen haasteeseen mahd. pian kun riennoiltani kerkiän :D

    VastaaPoista

Kommentti olis kiva! ;)