sunnuntai 4. marraskuuta 2012

Hiihtokauden avaus

Lauantaina köröttelimme bussilla Leppävirralle hiihtoareenalle avaamaan hiihtokauden. Tämä alkaa olla meidän perheessa jo perinne, samoin kuin ensilumenleiri Saariselällä (, jossa olen neljän viikon päästä!). Siinä hetkessä, kun piirtää syksyn ensimmäiset suksen jäljet lumelle, on jotain taianomaista. En keksi toista samanlaista liikuntamuotoa. Kaksi tuntia luisteluhiihtoa alkoi jo tuntua raskaalta, mutta toisaalta ei olisi tehnyt mieli lopettaa, koska en tiedä, koska pääsen seuraavan hiihtämään.

Samaan aikaan tuolla oli hiihtämässä muuten kovin monentasoista porukkaa: maailmanmestarista ensikertalaisiin. Joitakuita saattoi ehkä ärsyttää korealaisperhe (?), jotka olivat todennäköisesti ensimmäistä kertaa suksilla. Hieman piti katsoa eteensä, kun joku heistä saattoi kaatua koska tahansa, mutta siitä huolimatta he selvästi nauttivat hiihdosta. Ja he viihtyivät evästaukoineen hiihtämässä ainakin yhtä pitkään kuin me. Vaikka kieltä en ymmärtänytkään, ymmärsin selvästi omalla viimeisellä kierroksella perheen äidin kertovat noin viisivuotiaalle pojalle, että nyt on aika lopettaa. Poikaa tämä uutinen ei ilahduttanut ollenkaan. Ihanaa, että uudet ihmiset löytävät hiihdon ilon! :)

Räpsäisin pois lähtiessä muutaman kuvan. Valitettavasti tuo sisääntulo on kovin heikosti valaistu. Molemmissa kuvissa näkyvät nousut vievät takasuoralle, jossa valoa riittää jopa liiaksikin asti.


 
Kuluneen viikon liikunnat ja suuntaviivoja ensi viikolle:


Liikuntaa kertyi 5,8 tuntia. Perjantain Zumba-tunnilla huomasin kesken hyppyjen, että en hengästynyt juuri ollenkaan. Kivaa olla hyvässä kunnossa! ;) Tänään kävimme äitin kanssa sunnuntaiajelun lomassa hakemassa muutaman geokätkön. Kaikki neljä olivat tosi hienosti ja mielenkiintoisesti toteutettuja.

Huomenna on edessä ensimmäinen sulkapallotunti työkaverin kanssa. Avokki huolsi mailanikin (grippi oli ihan rehellisesti kulunut puhki), joten mikään ei estä säännöllistä sulkapalloharjoittelua. Toivottavasti! ;)

Miellyttävää viikon alkua!

2 kommenttia:

  1. Mä olen kade! Kuinka pitkä lenkki Leppävirralla on hiihdettävänä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti saadaan pian luonnonlunta, että päästään kaikki hiihtämään. Nettisivujen mukaan lenkki on 1,2 kilometriä, mutta tuo lienee vanhaa tietoa. Tälle vuodelle lenkkiä oli vähän muutettu, joten veikkaisin, että 800-900 metriä.

      Poista

Kommentti olis kiva! ;)