maanantai 24. lokakuuta 2011

Painossa positiivista kehitystä

Vaaka näytti tänä aamuna 72,6 kg. Tässä tapauksessa positiivinen ei siis tarkoita plussaa. Viime viikko oli syömisten puolesta hyvä. Söin terveellisesti, mutta pieniä herkkuhetkiäkin mukaan mahtui. Tällä linjalla voisin kuvitella jatkavani loppuelämäni ja sehän tässä on tarkoituskin. Tosin jos olen yli kymmenen kiloa kevyempi, myös peruskulutukseni on pienempi. Ei ehkä kannata kuitenkaan vielä murehtia asioista, jotka ovat vielä tulevaisuuden hämärän peitossa.

Viime viikon urheilut näyttivät tältä:


Näyttää aika hyvältä. Tavoitteena minulla on vähintään viisi tuntia liikuntaa viikossa, mikä ei aivan täyttynyt. Kuitenkin viisi liikuntakertaa viikossa on erinomainen saavutus. Kestoa on helpompi kasvattaa kuin kertoja.

Tein eilen illalla 100 punnerruksen -aloitustestin. Sain rutistettua 31 naisten punnerrusta. Ajattelin, että pyrin ensin suorittamaan tuon ohjelman naisten punnerruksilla ja sitten siirryn "oikeisiin" punnerruksiin. Polveni eivät oikein välitä noista naisten punnerruksista, mutta ranteet taas kärsivät varsinaisista punnerruksista. Täytyy alkuun vain laittaa tarpeeksi toppauksia polvien alle, niin eiköhän ne luonnistu. Tuolla 31 punnerruksella "pääsee" siirtymään suoraan viikolle 3 ja sielläkin tuohon oikeanpuoleiseen sarakkeeseen. Tänään olisi vuorossa päivä 1. Saa nähdä, miten tässä käy :)

2 kommenttia:

  1. Hyvältä kuulostaa ja näyttää! Nyt vain jatkat loppuelämäsi "tällä linjalla" eli olet terveellisiä elämäntapoja noudattava hyväkuntoinen, aktiivinen nainen :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos! Jos joskus pyydetään kuvailemaan itseäni, niin tiedän, mitä adjektiiveja käytän. Juuri tuolainen tahdon olla, koko elämäni ajan :)

    VastaaPoista

Kommentti olis kiva! ;)