maanantai 13. helmikuuta 2012

Olen selkä

Paino tänä aamuna 73,1 kiloa. Tätähän tää on nyt ollut :) Palaan jumitukseen tällä viikolla omassa tekstissään.

Flunssa ei enää juurikaan vaivaa, mutta muuten olo on kuin jyrän alle jääneellä. Ylä- ja alaselkä ovat jumissa, mikä säteilee käsiin ja jalkoihin. Toisaalta olen tämä on hyvää kipua siinä mielessä, että sen on aiheuttanut kolmen päivän kotona makoilu. Kroppani siis ihan oikeasti tarvitsee liikuntaa. Kahdeksantuntinen toimistotyöpäivä ei ole parasta mahdollista ensiapua, mutta eipä taitaisi sairauslomapäiväkään auttaa. Kaivoin kaapista esille taukojumppaohjeet, josko nyt niitä tulisi ihan oikeasti tehtyä. Toivotan paljon myötätuntoa niille, jotka kärsivät ihan oikeista selkävaivoista. Ne ovat pirullisi enkä toivo niitä kenellekään. Nyt pitäisi keksiä jotain selkäystävällistä ja selkää kuntouttavaa liikuntaa tälle päivälle. Se lihaskuntojumppa kotona voisi sopia tähän oikein hyvin.

Pirteää viikon alkua! :)

8 kommenttia:

  1. Ei kuulosta kivalle, mä alan aina taukojumpaamaan vasta kun on joka paikka ihan juntturassa. Hienosti sitä aina unohtaa sen ennaltaehkäisevän jumppailun.

    Ihanaa viikon alkua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama vika! Millähän sais itselleen taottua päähän, että ehkä kannattais vähän ennaltaehkäistäkin.

      Tervetuloa takaisin arkeen ja oikein hauskaa viikkoa sinulle! :)

      Poista
    2. Nelisen vuotta oon tehny nyt toimistohommia enkä mä oo vieläkään oppinu, että se säännöllisyys taukojumppailussa on äärettömän tärkeetä, jälkiviisaana aina sitä sitten vaan voivottelee asiaa. Mulla on koneella sellanen taukojumppaohjelma, joka muistuttaa 1krt tunnissa taukojumpasta, mutta se tulee klikattua lähes joka kerta vaan pois. Ehkä sitä pitää vaan itselle keksiä joku porkkana tähänkin, että saa jumppaamisesta rutiinin.

      Poista
    3. Toi ohjelmahan kuulostaa kätsyltä. Hesarin sivuilta sai muistaakseni tilattua muistutuksen kaksi kertaan päivässä taukojumpasta, mutta kun ne tulivat juuri kahvitaukojen aikaan, niin ei oikein toiminut.

      Poista
  2. Pirteää viikkoa sinnekkin!! :) Ja toivottavasti selän vaivat menevät ohi. Ne rajottaa ihan kaikkea tekemistä niin paljon!!!!! Höh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! :) Tän päivän jumppailut ei ainakaan tehnyt pahaa. Tosin selän kanssa on aina yön jälkeen vähän viisaampi, eli katsotaan miltä se huomisaamuna tuntuu :)

      Poista
  3. Aku, jumita pari viikkoa, niin lähdetään sitten yhdessä etenemään :) Ei vaan, toivon sydämestäni, että jumitus selättyy pikaisesti! Varmasti flunssailu ja kropan jumit vaikuttavat painoosi tällä hetkellä. Ainakin itselläni liikkumisesta on muodostunut niin tärkeä osa tätä kaikkea, että ilman sitä/sen ollessa vähäistä syömisten kanssa on heti ongelmaa.

    Ihanaa ystävänpäivää iltaa sinulle <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pari viikkoa tai pari kuukautta... ;) Kyllä tästä aikanaan lähdetään alaspäin, mutta kuka tietää milloin.. Itsekin olen huomannut, että ruokailut pysyvät paljon helpommin hallinnassa, kun liikunta on säännöllistä.

      Myöhäiset ystävänpäivätoivotukset sinullekin! <3

      Poista

Kommentti olis kiva! ;)