lauantai 22. lokakuuta 2011

Lenkillä

Kävin tänään juoksemassa. Edellisestä kerrasta on jo yli kaksi viikkoa, jos Cooperin testiä ei lasketa. Alla hieman faktoja lenkistä. Vauhti oli hidas, mutta juoksu tuntui helpolta. Tuuli oli vastainen alkumatkasta, mutta kun poikkesin metsäpolulle, ei siitäkään ollut haittaa. Tällä hetkellä tuntuu, että huomenna tahtoisin käydä vähän pidemmällä lenkillä, mutta katsotaan, millainen olo huomenna on ;)

Aika: 47:35
Matka: 4,98 km
Syke:  153(ave)/179(max)

Quantinan suosituksesta kävin menneellä viikolla ostamassa Lidlistä paksummat juoksuhousut. Tykkään juosta trikoomallisissa housuissa, mutta pitkälahkeisetkin juoksutrikooni ovat ohuet syksykeleihin. Ostamissani housuissa minua ilahduttaa hinnan lisäksi erityisesti se, että ne sopivat tällaiselle persjalkaiselle pituuden puolesta lyhentämättöminä. Kengät jalassa lahje ei jää kantapään alle. Minulla on yhdet Karhun juoksutrikoot, joiden lapussa lukee niiden olevan malliltaan caprit, mutta minulla lahkeet ylettävät helposti nilkkoihin asti :D Toisaalta ihmettelen, että minkähänlaiset polvihousut Lidlin housut ovat keskimääräistä pidemmille naisille. Housut osoittautuivat käytössä erinomaisiksi. Tänään noin +8°C lämpötilassa ja tuulessa housut tuntuivat lämpöisiltä, eli ovat sopivat vielä ainakin nollakeleissä. Tarvittaessa alle voi pukea pitkät alushousut.

Nyt pitäisi pilkkoa ja keittää vihannekset sosekeittoa varten. Yritän pitää sitä aina pakastimessa hätätilanteita varten. On helpompi olla lipsumatta epäterveellisyyksiin, kun tietää, että tarjolla on helppo ja terveellinen vaihtoehto.

3 kommenttia:

  1. Tulin vierailulle ja luinkin samantien kaikki tekstisi. Kivoja liikuntapostauksia!

    VastaaPoista
  2. Sosekeitot on ihania, kevyitä ja maukkaita. Itsekin teen niitä usein.

    Oon kateellinen sinun juoksuhousuille. Itse en voi vielä ostaa sellaisia. Ensi keväänä sitten, kait :)

    VastaaPoista
  3. Täytyy myöntää, että tuli hyvää sosekeittoa tälläkin kertaa, vaikka unohdinkin tomaattimurskan kokonaan. Mun sosekeitot ei oo koskaan kahta kertaa peräkkäin samanmakuisia, sattuneesta syystä ;)

    Mä olen vakuuttunut, että sun sisulla voit ja sun täytyy ostaa ens keväänä uudet juoksuhousut.

    VastaaPoista

Kommentti olis kiva! ;)