maanantai 27. helmikuuta 2012

Päivitystä ja päivittelyä

Paino oli tänä aamuna 72,3 kiloa. Ihan mukava suunta. Paino on nyt vaan junnannut niin pitkään tuossa samassa, että ensi viikolla lukemat ovat varmaan taas 73,0. Ainut vika tuohon junnaukseen löytyy meidän pesuhuoneen peilistä. Syön normaalisti. Näköjään juuri saman verran kuin kulutankin. Taito se kai on sekin :)

Viime viikon liikunnat:



Hiihtopainotteista, kuten lupasin. Yllättävän paljon tuli liikuntaa, vaikka viikon puolivälissä oli tosi vetelä olo. Punnerrukset jäivät taas kahteen päivään. No, jatkan kolmosviikkoa edelleenkin.

Viime viikkoina on ollut mukava lukea useammastakin blogista hiihtoinnostuksesta. Nyt on kevään parhaat hiihtokelit, joten nauttikaa :)

Tulevana sunnuntaina on edessä Pirkan hiihto. Hieman hirvittää! 45 kilometriä... Useammankin tutun kanssa on ollut puhetta, kuinka starttiviivalla aina vannoo, että ensi vuodeksi harjoittelen kunnolla - ja sitten vuoden päästä ollaan taas samassa tilanteessa ;) Viikonloppuna iski kuitenkin sellainen taistelufiilis. Sunnuntain kelille en mahda mitään ja harjoittelun eteenkin on nyt tehty se mikä on tehty. Parhaani voin kuitenkin lähteä ladulle tekemään. Ja koska suorituksen kesto on neljän tunnin paikkeilla, loppuviikosta alkaa armoton tankkaus. Lähinnä siis syön pastaa tai muuta hiilaria hieman normaalia enemmän. Perjantaina ja lauantaina saan myös syödä jäätelöä :) Normaalisti tankkaukseen kuuluisi irtokarkkipussi, mutta ne ovat minulta tänä vuonna kiellettyjä.

Huomenna menen perinteiselle Power -tunnille. Loppuviikolla kevennän harjoittelua. Yksi tai kaksi herkistelevää juoksu- tai hiihtolenkkiä kuuluu ohjelmaan.

Jos loppuviikosta ei ole muuta kerrottavaa kuin kisapaniikki, en lupaa tulla teitä pitkästyttämään. Tuntuu, ettei minulla nyt ole oikein mitään kirjoitettavaa (onko mulla sitten yleensä! ;). Muutama haaste odottaa vastaamista. Yritän ainakin ne saada kirjoiteltua, jos ei muuta. Jos on jotain kysyttävää tai postaustoiveita, niin antakaa palaa.

Virkeää viikon alkua!

5 kommenttia:

  1. Ihan huippua, että osallistut 45 kilsan hiihtoon. Pastaa ja jätskiä vaan nassuun, niin johan suksi kulkee. Voimaa koitokseen! :)

    VastaaPoista
  2. Mahtavat hiihtokilometrit, mahtava vaakalukema - hyvä Aku! :) Sitäpaitsi ei se ole vähäpätöinen asia, että osaa syödä sen verran kuin kuluttaa. Sehän on se, mikä meidän kaikkien tulee oppia tällä matkalla, jos aiomme pysyä liikakiloista jatkossa erossa!

    Jäätelötankkaus kuulostaa houkuttelevalta :) Taidan minäkin vaihtaa dominot jäätelöön ;)

    Onnistunutta valmistautumista ja sopivan rentoa mieltä sunnuntaipäivän hirmuhiihtoon! Voi hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei ole, ei! Olen oikeasti tosi tyytyväinen, että paino on jumittanut, eikä noussut.

      Oikein odotan innolla viikonlopun jäätelökarkeloita ;)

      Kiitos!

      Poista
  3. Onnea matkaan, mahtava matka tuo 45 kilometriä! :)

    VastaaPoista

Kommentti olis kiva! ;)