Laihdutuksesta ja jumituksesta

Blogin yleisestä linjasta poiketen alla painavaa ja syvällisempää asiaa...

***

Painoni on junnannut viime vuoden alusta vähän päälle 70 kilossa. Olenhan minä valittanut jumituksesta täälläkin useampaan kertaan, mutta mitään oikeaa viikko viikolta kasvavaa ahdistusta tuo ei ole aiheuttanut. Viime aikoina se on tainnut herättää enemmän huvitusta, kun paino pysyy niin tarkasti samana. Tottakai tahtoisin painolukeman olevan pienempi, mutta en ole valmis tavoittelemaan keinolla millä hyvänsä. Minä en laihduta enkä ole millään kuurilla. Mielestäni ruokavalioni päälinjat ovat kunnossa, mutta pieniä viilauksia siihen pitäisi tehdä.

Ruokavalioni täytyy olla sellainen, jota pystyn noudattamaan lopun elämääni ja sen myötä painoni löytäisi luonnollisesti sopivan tason. Toivon kuitenkin, että tämä ei ole se sopiva taso. Kalorimäärät, jotka johtavat laihtumiseen, lihomiseen tai painon pysymiseen ovat kuitenkin hyvin lähellä toisiaan. Voisin syödä (ihan oikeasti pystyisin siihen!) 1200 kilokaloria päivässä kuukauden ajan ja tiputtaa sillä viitisen kiloa. Tuon kuukauden aikana en kuitenkaan oppisi mitään enkä voisi noudatta tuollaista ruokavaliota kovinkaan pitkään, joten paino nousisi lopulta samaan kuin ennen tai jopa korkeammalle.

Jonkinlaisen tasapainon olen jo löytänyt, koska paino pysyy samana (ja olen jo sen kymmenen kiloa aiemmin tiputtanut). Koko tämän ajan olen kuitenkin joutunut kiinnittämään huomiota syömisiini. Se ei tarkoita, että valinnat olisivat olleet aina järkeviä. Mutta se tarkoittaa, että minä joudun lopun elämääni miettimään, mitä syön, jos ei tahdo lihoa, ja varsinkin jos tahdon laihtua. En tiedä, joutuvatko kaikki tekemään niin. Vai olenko minä saanut huono geenit, että lihon helposti tai minulla on normaalia parempi ruokahalu. Voisin itkeä ja valittaa, miksi minulla on näin huono tuuri, mutta se ei auta mitään. "...hyväksyä asiat, joita en voi muuttaa..." Uskon, että ihmiselle annetaan kannettavaksi sen verran kuin hän kestää. Jos minut on katsottu niin kestäväksi, niin enhän minä voi luovuttaa ja antaa periksi, vaan taistella. Tahdon painaa alle 70 kiloa (ehkä jopa alle 60 kiloa). Olisi kypsää sanoa, että olen tyytyväinen itseeni tällaisena, mutta en minä ole. Toisaalta en usko, että juurikaan mikään muuttuu, jos tästä laihdun. Ei minusta tule kauniimpaa tai onnellisempaa normaalipainoisena.

Kuten olette ehkä huomanneet, tykkään liikunnasta kirjoittamisesta paljon enemmän kuin ruoasta. En laske kaloreita, joten en voi kirjata niitä päivittäin tänne (enkä muuallekaan) ylös. Enkä oikeasti tahtoisikaan. Ahdistuisin liikaa ja syömisestä tulisi minulle yksi stressin aihe lisää elämään, mitä en todellakaan tahdo. Syöminen on kuitenkin paitsi perustarve, myös nautinto. Sen verran olen kaloreita elämäni aikana laskenut, että tiedän suurin piirtein, kuinka paljon voin kulutuksellani syödä. Aina välillä yritän pitää ruokapäiväkirjaa, mutta kovin montaa päivää en muista sitä yleensä täyttää.

Luulisin tietäväni, mikä ruokavaliossani mättää. Varsinkin työpäivinä ruokailujen välit kasvavat liian suuriksi. Kun lisäksi syön yleensä melko kevyen lounaan, illalla tulee syötyä liikaa. Tilanteen pitäisi siis olla helppo. Korjaan ruokailurytmin kuntoon ja maailma pelastuu. Mutta... kun ei se minulla toimi. Vaikka tiedän ongelman ja periaatteessa ratkaisunkin, niin minun pitää saada jostain oivallus, joka mahdollistaa muutoksen. Muutoksien ei tarvitse olla suuria, mutta jotenkin tätä tasapainoa pitäisi järkyttää.

Olen aina välillä miettinyt, mitä pitäisi muuttaa, että paino lähtisi taas laskemaan. En varsinaisesti usko kohtaloon, mutta välillä tuntuu, että elämä hienovaraisesti ohjaa johonkin suuntaan, kun mielessä on pyörinyt pidempään ongelma. Nyt tuo kohtalo tuli Elixia Light Club -tarjouksen muodossa. Olin tietoinen kyseisestä ohjelmasta, mutta en ollut niin kiinnostunut, että olisin kysynyt lisätietoja. Nyt minut pysäytettiin jumpasta pois tullessa ja kysyttiin, olenko kuullut kyseisestä ohjelmasta. Sain siis suoraan lisätietoja ja kysyä epäselvistä asioista. Ohjelma tuntui järkevältä ja en ole koskaan kokeillut mitään vastaavaa, joten muutaman päivän harkinnan jälkeen päätin lähteä mukaan. Huomenna minulla on henkilökohtainen haastattelu ja ensi viikon tiistaina on ensimmäinen tapaaminen. Odotan mielenkiinnolla!

***

Tuntuipa hassulta kirjoittaa ylläoleva teksti. Asiat olivat itsestäänselvyyksiä jopa minulle, mutta jotenkin tuntui erilaiselta kirjoittaa ne ylös kuin pyöritellä vain oman pään sisällä.